Slow Show

Tennis - My Better Self

2012-01-29T16:23:00.000+02:00

Denveriläinen Tennis yllättää toisella tulemisellaan. Debyytti Cape Dory jäi jalkoihin aika pahasti, vaikka alunperin aviopariduosta koostunut bändi herätti kiinnostusta kotikutoisella indiepopilla ja kertomuksella purjehduksesta omaisuuden myynnin jälkeen. Cape Dorykin antaitsee retrospektiivikuuntelun ehdottomasti vielä.

Pahin lo-fi räkäisyys on sittemmin poistunut, kun ystävänpäivänä uutta albumia puskeva Tennis sulostuttaa uudella ilmeellä. The Black Keysin Patrick Carneyn tuottama Young & Old -niminen platta oikeastaan sopineekin parhaiten juuri ystiksen muiden sokerikuorrutettujen sulostuttavuuksien joukkoon. Sillä poikkeuksella tosin, ettei toistaiseksi kuultujen kolmen uuden kappaleen perusteella Young & Oldin makeus pääse ällöttämään - sokerihumalaan saattaa silti hyvinkin päätyä. My Better Self näistä uutukaisista viimeisin, tällä viikolla päivänvalon nähnyt mahtavuus. Tennistä parhaimmillaan.

Antero Lindgren - Cigarette Stump

2012-01-28T13:31:00.000+02:00

Ei-No Recordsin julkaisu sai viimeksi innostuessani miltei parahtamaan, Topi Sahan musiikki kun kolahti aivan täysillä. Saman lafkan julkaisu on myös Antero Lindgrenin debyytti, Mother LP, jota on 'kuulemma' tehty koko 2000-luku. Koko sähköpostiviesti oli täynnä mittaamattoman arvokasta legendaa. "Suomen Chris Isaakiksi" luonnehditun miehen kerrotaan saaneen "katu-uskottavuutensa...johtamalla nuoruudessaan ylistystä Keuruun helluntaikonferenssissa ja skeittaamalla". Pidän hänestä jo nyt.

Ota tuosta sitten selvää. Ja moderneja legendoja on viestin mukaan myös Anteron bändi täpötäynnä: Topi Saha, Risto Joensuu Siinaista, Mikael Hernesniemi ja Rylli "Rötös" Kemppainen. Tuotannosta vastaavat Risto Joensuu ja Matti Ahopelto sekä miksauksesta Kaiku Studios.

Specsien selvittyä ja taustatarinaa sulatellessa yllättävintä oli kuitenkin itse biisi: se on älyttömän kova. Harras ja kaunis folk-kappale ryyditettynä osaavilla sekä ennen kaikkea laadukkailla tuotantoarvoilla = Cigarette Stump. Alan sisäpiirissä jos olisin Antero olisi varmaan entuudestaan jo tuttu, mutta nyt on sanottava että aivan puskista tulleen kappaleen perusteella mielenkiinto on suuri tuota tulevaa levyä kohtaan. Alla myös video.

Wild Nothing - Nowhere

2012-01-27T21:04:00.002+02:00

Elämä on yhtä indiejuhlaa.

Vuonna 2010 sulostuttanut Wild Nothing palaa tänä vuonna uudella levyllä. Siltä ensimmäinen kuultu kappale, Nowhere on Jack Tatumin ensimmäinen 'kunnon' studiossa levyttämä kappale (näin tietää Pitchfork kertoa). On muuten huikean miellyttävä ja kaunis kappale, joskin vähän erilaista kuin Geminillä tai Golden Hazella, sinänsä letkeämpää. Mukana Twin Sisterin Andrea Estella. Taattua Wild Nothing -laatua.

Damien Jurado - Museum of Flight

2012-01-26T19:55:00.000+02:00

Turun Dynamoon tuodaan mielenkiintoisia artisteja. Damien Jurado ja Doug Paisley, mm., pistäytyivät viime vuonna esiintymässä ja - kuulemma - vakuuttivatkin. Jos nyt näin jälkikäteen saa edelleen harmitella, Damien Juradon keikan missaaminen kirvelee vieläkin, raskaasti. Hieno Seattlen mies, oli kuulemma käynyt ihastelemassa 8raitaakin vaimonsa kanssa.

Jurado julkaisee jo nyt mittavaan diskografiaansa jatkoa helmikuussa (21.2.). Julkaisijan viittaa harteillaan kantaa erinomainen Secretly Canadian. Maraqopa -niminen albumi on järjestyksessä..äh..no, sanotaanko nyt että mones, sillä 1995 julkaistiin ensimmäinen EP SubPopille tältä lo-fi folkin airuelta.

Museum of Flight (Dynamon keikalla jo kuultu, ilmeisesti) on loistava uusi single, jolla Jurado täyttää sitä Elliott Smithin tyhjäksi jättämää aukkoa. Kummallakin herralla kun on pistämätön kyky tuoda musiikkinsa ilmaisua, joka kuulostaa säälin arvoiselta muttei säälittävältä, herkältä muttei nyyhkyltä. PIDÄN! Kuuntele myös ensimmäinen tuolta uudelta levyltä kuultu single, rockimpi Nothing Is The News.

Ladyhawke - Black, White & Blue

2012-01-24T19:20:00.002+02:00

Jokunen vuosi sitten kansa(nosa) juhli Ladyhawke-aliaksen takaa löytyvän Pip Brownin tahtiin. Monien mielestä tuolloinen albumi jäi liian vähälle huomiolle sen laatuun nähden. Vaikkeivat Brownin kappaleet ihan tuoreimpana muistissa ole, on tuohon helppoa yhtyä pienen mieleenpalauttelun jälkeen.

Mikä on kuitenkin tärkeintä on että Pip tekee paluuta. Uusi levy Anxiety julkaistaan maaliskuussa (18.3.) Modular People -lafkalle. Valitsin Ladyhawken uuden kappaleen tämän päivän postaukseen, vaikka St Etienneltäkin löytyisi uutta. Siitä ei varmaankaan tarvitse sanoa mitään muuta kuin että Kylie Minogueta ja Sugababesia tuottanut kaveri oli tekemisissä St Etiennen kappaleen kanssa. Ja se kuuluu.

Mutta uusi Ladyhawke-kappale Black, White & Blue on ihan älyttömän tarttuva. Vetää melkein vertoja esim. My Deliriumin koukuttavuudelle. Nähtäväksi jää yltääkö Pip viime levyn huumaan ja hekumaan Anxietylla. Alku ainakin on lupaava. Tiistai-illan huumaa.

Sunnuntaisuomalaiset

2012-01-22T16:00:00.000+02:00

Sähköpostin ja muiden lähteiden purku. Näitä hyviä suomalaisartisteja tuntuu aina kertyvän jolloin niistä kirjoittaminen myös jää määrän uhriksi. Luonnollisesti joistakin julkaisuista on jo aikaa, mutta koitetaan nyt korjata virhe, sattumalta äänestyssunnuntaina. Mulla on tapana koittaa vähentää liikennettä samoista aiheista, jos bändistä on ehditty jo monesti postailla. Mutta eri tahojen ansiosta olen ehkä ihan oikeasti ymmärtänyt, etteivät kaikki blogeja lukevat lue samoja palstoja. Siksi täytyy yrittää postailla suoraviivaisemmin, muista riippumatta, innostuksen tullen. Tässä mainitsematta jääneitä innostumisia.

Aiemmin mm. Fox Vulpinista innostuneena tamperelainen Picnic With Lulukin tuli tutuksi. Kuuntelin taannoin kyseistä bändiä sekä Ochre Roomia (myöskin siis tamperelainen) ja ihailin ehkä vähän kateellisena manse-folkia. Juuri EPn julkaissut Picnic With Lulu on ottanut aimo askeleen eteenpäin.

Helsinkiläinen Elisa Husu kasasi ympärilleen folk-kokoonpanon, joka tottelee nimeä Greymouth. Yhden kappaleen, The Boy, perusteella Husun äänessä on erehdyttävästi Feistia ja bändin soitannossa ilmavuutta ja päämäärää. Loistava kappale, joka puhuu puolestaan: bändillä olisi eväitä pitkällekin.

Avasaxa. Tämän bändin noteeraamisesta on jo jonkin aikaa, mutta sen julkaisema EP (@Spotify) sisältää niin hienoa post-rockia ja elektroa, että mainitsematta jättäminen olisi kohtuutonta. Loistavan tamperelaisbändin On Volcanon Lassi vaikuttaa myös Avasaxassa. Pidän sivuprojektin ilmaisusta miltei enemmän kuin On Volcanon tuotoksista. Huikea bändi ja huikea EP, joka on kestänyt kuuntelua moitteetta. P.S. Sovituksen vaikuttava monologi on Carnivàle -sarjasta.

Suomen indie-kentän tärkeimpiin bändeihin lukeutuvan Delay Treesin Rami on jo pariinkin kertaan ilmoitellut makuuhuoneprojektinsa, 23:23, äänityksistä. Kesti lämmetä, sori Rami. Nämä ovat yksinkertaisuudessaan ja karkeudessaan varsinaisia lo-fi -helmiä. Toivottavasti saadaan ihan studioon asti tämä projekti, odotan innolla lisäkappaleita.

- - - - - - - - - - - - - -

Nyt levylautasella: Black Twig - Paper Trees. Suomalaissunnuntain kunniaksi pitää vähän hehkutella jälleen. Sanoin jo viime vuonna, että olisipa tämän voinut sisällyttää 2011 levylistalle: olisi löytynyt korkealta. Jos ostat yhden suomalaislevyn tänä vuonna, olkoon se tämä.

Juuri kun luultiin, ettei viime vuotta voinut ylittää suomalaisen musiikin kannalta. Jos '12 jatkuu yhtä kovana, ei liene mitään syytä miksei siitä tulisi vieläkin kovatasoisempi kuin viime vuodesta.

SBTRKT - Atomic Peace

2012-01-20T19:20:00.000+02:00

SBTRKT jakoi soundcloudissa tänään, viimevuotisen aika makoisan levynsä jatkoksi, jo 2009 tehtaillun kappaleen Atomic Peace. Alunperin julkaisematta jäänyt kappale koki paitsion artistin hyödyntämien samplejen vuoksi, tekijänoikeudet rajoittivat. Nyt kuultavana on koko kappale. Vaikka olisi kovin tykästynyt vain SBTRKT:n uusimpiin soundeihin eikä haluaisi kuunnella 'vanhaa' musiikkia, kannattaa se nyt tehdä. Aivan loistava rentoiluun sopiva tunnari, jonka avulla itse koitan unohtaa että poikkeuksellisesti huomennakin mulla koittaa työpäivä. Työpäivää Atomic Peace ei muuta mihinkään, mutta huikea se on.

(Kuva täältä)

Bändi nimeltä NO (se mulle The Nationalin mieleen toi)

2012-01-17T19:58:00.001+02:00

Tiedän että kuitenkin kaipaatte sitä, kun miltei viikottain saapui postaus The Nationalista - bändin viettäessä hieman hiljaisempaa kiertue-elämää tämäkin lähde on ollut kuiva. Aasinsillan kautta kuitenkin bändi on toiminut osainnoittajana postaukseen tänään. Pahoittelen - tiedän että on halpamaista bändin itsensä kannalta viitata jo otsikossa toiseen, miljoonasti suositumpaan yhtyeeseen.

No, kuitenkin, muistaakseni Los Angelesista kotoisin oleva bändi on kiehtonut mua koko tämän vuoden. Olen kuunnellut, toistanut kuuntelun, hämmentynyt, unohtunut atmosfääriin, sekoittanut eri bändiin ja laulajaan ajatuksissani, nauttinut suunnattomasti ja jäänyt koukkuun. Bändin nimi on NO.

Ekalla kuuntelulla solistin häkellyttävä yhteneväisyys Matt Berningeriin lauluääneltään vie suurimman humion. Itse kappaleisiin kiinnittää huomiota sen vuoksi jälkijunassa ja huomaa että substanssia löytyy sieltäkin. Oon vähän väistelly aihetta, koittanut puolustella kenties vääjäämätöntä ilkeää ajatusta, että NO:lla olisi vaikute-esikuva-bändinsä kanssa liian paljon yhteistä. Oleellista lieneekin uraansa vasta aloittelevan bändin kannalta, onko se omillaan toimiva konsepti vai toimiiko se lähinnä The Nationalin ikävää lohduttamaan.

En vieläkään osaa sanoa, pidänkö NOsta siksi, että se muistuttaa The Nationalia, vai koska sillä on oikeasti hyvää kappalematskua. Oletan että kumpikin syy pitää paikkaansa. Tsekkaa itse, Stay With Me ja Another Life ainakin. Bändin keikkajulisteissa ja nettisivuilla, tumblrissa tai missä tahansa niistä paikoista joissa bändi majailee, on muuten myös ulkoasu kohdallaan.

Alta löytyvä EP, Don't Worry, You'll Be Here Forever, on ilmainen lataus. Löytyy myös Spotifystä. Suosittelen.

Karhumagiaa

2012-01-15T16:24:00.000+02:00

Viikolla karhumieliset musiikinystävät saivat iloa. Itse lukeudun näihin. Mutta havaitsin taas kerran roikkuvani turhan tiukasti menneisyydessä - se naamioi itsensä nostalgiaksi ja estää joskus musiikista nauttimisen.

(Kuva täältä)

Lähtökohtaisesti ilakoin urakalla kun ensin sain Solar Bearsiä kuultavaksi, niin kuin kaikki muutkin, kappaleen verran, jossa tosin pientä varauksellisuutta aiheutti Keep Shelly In Athensin laulajan mukana olo. Eipä aikaakaan, en ollut ehtinyt edes vielä tuosta innostuksesta toipua, saapui Bear In Heaveniltä uusi kappale. Pidin kummankin aiemmasta levystä aika valtaisasti, joten nihkeilyksihän nämä uudet kappaleet menivät. Aliarvostetut Beast Rest Forth Mouth (2009) Bear In Heaveniltä sekä She Was Coloured In (2010) Solar Bearsiltä ovat olleet jonkinmoisia salasuosikkeja jostain kumman syystä pidemmän aikaa. Typerää sanoa, mutta lempilapsien syrjäyttäminen on vaikeaa.

Nyt tiedän toki, että irlantilaisen Solar Bearsin uusi single Alpha People tuloaan tekevältä Supermigration -levyltä...

...sekä brooklyniläisen Bear In Heavenin The Reflection of You tulevalta I Love You, It's Cool -levyltä ovat kumpikin suorastaan loisteliaita kappaleita sisältäen joko menevämpää tai viipyilevämpää synailua. Kummankin levyä kelpaa odotella.

Zulu Winter - We Should Be Swimming

2012-01-14T11:26:00.000+02:00

Kun viimeksi Zulu Winteristä postailin, mainitsin että sitä on verrattu ainakin Two Dancers -levyn aikaiseen Wild Beastsiin. Siitä soundiyhtäläisyydestä todisteena etenkin Let's Move Back To Front -kappale.

Oon seurannut näitä lontoolaisia pitkään puolittain uskoen ettei bändi ehkä saavuttaisi keskisuuren lämppärin asemaa parempaa - ja saattaa toki olla että tuo arvio vieläkin muodostaa yhtyeen rajat. Silti on ollut vähän yllättävää miten omaksi Zulu Winterin ovat muutkin ottaneet: se löytyi yhdestä jos toisestakin paikasta tulevaisuuden toivojen listalta viime vuoden päätteeksi ja löysi kerta toisensa jälkeen hienompia parrasvaloja joissa paistatella. Viimeisin niistä toki We Should Be Swimming -sinkun (julk. 27.2.) myötä Zane Lowen radio-ohjelman kuumimpana sinkkuna.

Ja onhan tässä bändissä juuri sitä, minkä britit niin usein tekevät loistavasti: vahvojen singlejulkaisujen huolellisesti rakennettua koukuttavuutta, jonka myötä soundikapitaalia kertyy. One to watch, edelleen, ehdottomasti, erinomainen.

Leonard Cohen - Darkness

2012-01-10T18:57:00.000+02:00

Teen hyvin harvoja asioita mielummin, kuin kuuntelen Leonard Cohenia. Kuun lopulla julkaistava uusi levy sisältää jo nyt yhden insta-klassikon, ensimmäisen siltä kuullun singlen, Show Me The Place. Kun Old Ideas -niminen levy ilmestyy, kaivettaneen taas vanhatkin albumit esiin nonstop-kuuntelua varten.

Darkness on toinen uudelta albumilta irrotettu kappale, jossa yhdistyy uran alkupään albumeiden kitaratyöskentely ja keskivaiheen tutuksi tuomat jamittelu-urut. Ja tuttuun sävyyn Cohen laittaa sanoja toisensa perään. Noinkin mittavan uran tehneen miehen uudelta levyltä taidan nyt odottaa aika paljon.

My music(al) profile

2012-01-09T16:43:00.000+02:00

Silloin tällöin oppilaat kursseillani pääsevät kirjoittamaan "my language profile" tai "my cultural profile" otsikon alle tekstin itsestään; oikeastaan otsikoksi "my" ja "profile" väliin mahtuu sana kuin sana. Nyt olis mun vuoro tehdä profiiliteksti, tosin 'teksti' on liioittelua, kun käytän ranskalaisia viivoja.

Musiikki on aiheeni. Saatte lukea "millä meriitillä?!!" täällä huutelen.

(Kuva täältä)

- Ala-asteella saatiin kotiin enon vanha sähköpiano. En osannut soittaa sitä enkä tainnut olla kiinnostunut tunneistakaan, eikä niihin olisi tainnut ylimääräistä rahaa ollakaan.

- 9-vuotiaana laulukokeessa vetäisin häpeillen legendaarisen Kirppu ja Härkä -kipaleen. En muista menestystäni, mutta se taisi olla vaatimatonta.

- Parhaimmillaan ala-asteen musatunneilla soitin nokkahuilulla Ostakaa makkaraa tai korkeintaan toimin (rytmi)kapulamiehenä, kämmen kuppina.

- Yläasteikäisenä innostuttiin konemusasta. Nauhoiteltiin kavereiden kanssa mm. Tiistain tanssi-ilta -nimellä toiminutta radio-ohjelmaa RadioMafialta. Käytiin 15-vuotiaina jopa Koneiston Kostossa Kupittaalla polkupyörillä Raisiosta. Tsekattiiin mm. Sluslik Luna, Futureshock, DJ Orkidea tjsp.

- 90-luvun loppupuoliskolla serkkuni vaikutti sentään pienessä suuressa bändissä nimeltä Limonadi Elohopea

- Samoihin aikoihin suurimpiin löytöihin lukeutui kannen ja nimen perusteella mukaan kirjastosta tarttunut Agaetis Byrjun Sigur Rósilta. Se jäi lopulta niin tärkeäksi levyksi että ostin sen viime vuonna vinyylinä.

- Kiinnostus konemusaan hiipui ja musiikinkuuntelu ylipäätään jäi miltei kokonaan. Paitsi nauhoitteluharrastus, joka jatkui epäsäännöllisesti.

- Lukiossa britti- ja tanskalaisbändit (päällimmäisinä Coldplay ja Mew) antoivat uutta puhtia musiikinkuunteluun. Sen jälkeen julkaistuista ja ostetuista levyistä tunnen harvan yhtä perusteellisesti kuin Coldplayn A Rush of Blood To The Headin ja Mew'n Frengersin.

- Pikkuhiljaa opiskellessa ja ihmisiä tavatessa musiikkimaku luonnollisesti monipuolistui. En välttämättä enää joka levykauppavisiitillä leimannut soinutta musiikkia liian oudoksi. Aloin myös oikeasti ostaa levyjä.

- 2008 ostin ensimmäisen (nailonkielisen) kitarani. Olin aina ihaillut soittotaitoisia ihmisiä ja salaa halajanut itsetuotettujen sävelien perään. Luulin että sellainen taito on kykyjeni ulottumattomissa, mutta mm. Coldplayn Don't Panicin avulla ensikuukaudet alkoivat taittua voitoksi.

- 2009 loppupuoliskolla perustettu blogi jatkuu edelleen.

- Harkinnassa on laajentaa soitinosaamista banjoon (jota olen kuumotellut varsin kauan ja käynyt soitinliikkeissä hivelemässä) sekä ehkä huuliharppuun.

Jostain syystä mua kutkutti kertoa miten heppoisin ottein näitä mielipiteitä sanelen, ainakin paperilla heppoisesti. Joskus musablogisteista saattaa tulla sellainen kuva, että nämä ovat eläneet ja hengittäneet altsu/indienousukaudet uugeimmissa paikoissa viileimpien ihmisten kera vuosi toisensa jälkeen sekä vaikuttaneet noin 2.3:ssa kriitikkojen arvostusta niittäneessä bändissä, jonka deby on edelleen keräilyharvinaisuus. The Avalanches ei ollut lempibändini (jo) ala-asteella, en ole suorittanut musiikkiopiston teoriaosuuksia tai kierrellyt maaseudulla kitara olalla kansanveisuja laulaen.

Soitan itse(oppineesti) vähän kitaraa, kuuntelen suht paljon musiikkia ja pidän myös siitä puhumisesta, usein seurasta huolimatta. Oma osa toki hifistelyä tulee harrastettua. Ja olen näihin lähtökohtiin varsin tyytyväinen. Musiikin suhteen suurimmat nautinnot liittyvätkin nykyään juuri blogiin, siihen että kitara jotenkin jopa tottelee tätä nykyä ja että keikoilla saattaa kokea jotain hienoa. Kuten Daughterin Youth-videolla, livenä kuvattu St Giles in the Fields kirkossa, olisi saattanut.

Viikon kovin: Frankie Rose - Know Me

2012-01-08T15:58:00.000+02:00

Ex-Vivian Girls, ex-Dum Dum Girls, ex-Crystal Stilts jäsen, Frankie Rose julkaisee helmikuussa levyn nimeltä Interstellar. Rosen ilmaisu ei poikkea hirveän kauaksi entisten bändiensä ja esimerkiksi Best Coastin meiningeistä, samalla pihamaalla selkeästi pysytään.

(Kuva täältä)

Alkuviikolla kuultavaksi saatu ensisingle Know Me on soinut (minullakin) repeatilla oikeastaan koko viikon ja nähty useassa blogissa jo. Ajattelin jättää postaamatta tästä, mutta jos kappale on näin sitkeästi viihdyttänyt minua, niin miksei muitakin. Kappaleen puolesta pysytään selkeästi samoissa maisemissa, mutta aavistuksen verran pirteämmin ja kuullaammin kitaroiden kuin rosoisemmat verrokkinsa. Erinomaista indierokkailua joka on, Grimesin ja Labyrinth Earin kappaleiden ohella, viikon kovin.

Kuuntele ja lataa ilmaiseksi alta.

We Have Band - Watertight

2012-01-07T16:38:00.001+02:00

We Have Band lukeutuu niihin brittiyhtyeisiin, jotka yhdistelevät lauluntekemisessään kekseliäästi freesiä konekomppia ja perinteisempää poprock-ilottelua. Jo 2009 EP:llään kiinnostusta herättänyt bändi saatetaan muistaa mm. Pet Shop Boys -coveristaan (West End Girls) tai debyyttialbuminsa hauskoista ja viihdyttävistä lähestymistavoista alalajinsa kappaletyyppeihin.

Bloc Partyn ja Metronomyn ilmaisuun löytyy paljon yhtymäkohtia ja kuten verrokit We Have Bandillä on jotain omaleimaista yrittämisessään - se tosin on kepeämpi viihdyttäessään kuin BP ja Met. Uusia kappaleita on jo ehtinyt tulla muutamakin ja toinen levy ilmestyy helmikuussa. Viimeisin kappale Watertight siis muutamia päiviä sitten, joka on kyllä soinut tiheään täällä.

Vaikka sanonkin nyt että se on hyvä kappale, vanhempien kappaleiden muistelo sai miettimään, onko instrumentin puristaminen työläämpää kuin ennen, onko pilke kadonnut silmäkulmasta? En osaa vastata näihin itse.

Alla myös Where Are Your People? sekä vanhempi Divisive.

Labyrinth Ear - Humble Bones

2012-01-06T21:14:00.000+02:00

Kun listasin vuodelle 2010 parhaita eepeitä järjestykseen, löytyi Labyrinth Earin eteerisen vastustamaton elektro pop kärkisijalta. Oak EP on vieläkin ihan huikean tasokas pikkujulkaisu. Eilen bändi viestitteli jo ennakointia tulevasta EP:stään nimeltä Apparitions, mutta vasta tänään illalla saatiin Pitchforkin kautta kuunteluun uuden julkaisun viimeinen kappale, Humble Bones.

Helmikuun seitsemäntenä digitaalisen julkaisun saavaa Apparitionsia on ennakoitu jo kahdella kappaleella: levyn avaavaa Amberia kuunnellessa olo on kuin pillipiiparin huiputtamalla sneikillä, hypnotisoitu jonkun muun valtaan, vaikka toki olo on viihdytetty; levyn viimeinen kappale Humble Bones on tiukimpia LabE-kappaleita, jonka myötä saatan jopa uskoa että kakkos-EP:kin päätyy vuoden parhaiden listalle. Aikaista toki sanoa kun '12 on vanhentunut muutaman päivän, mutta intoilu sallittakoon.

Ei tätä parempaa olekaan.

Amber by Labyrinth Ear

Humble Bones by Labyrinth Ear

BBC Sound of 2012: Michael Kiwanuka

2012-01-06T12:33:00.001+02:00

Jatkan nyt näiden äänestysraporttien parissa. BBC:n soundihedelmäpeli on vihdoin saanut merkkinsä kohdalleen - aika sitten näyttää saavatko edes omansa takaisin vai jopa pääpotin. En millään voinut uskoa aamulla lukemaani saati vielä taida käsittää kuinka hienoa on, että Michael Kiwanuka oli voittanut kyseisen tastemaker-äänestyksen.

Kyseinen äänestys noin yleensä on aikamoinen sylkykuppi, ainakin brittimusablogeille, enkä minäkään aio synninpäästöä BBC:lle suoda vain siksi että oma uskoni Kiwanukaan on ollut valtaisa koko ajan. Sound of... -formaatilla on oma tehtävänsä, ehkä se vain pitää hyväksyä. Kun tuota muuta listaa katsoo, on vaikea olla tyytyväinen:

2. Frank Ocean

3. Azealia Banks
4. Skrillex
5. Niki & The Dove

Onko tuossa ihan oikeasti tämän vuoden soundit?

Michael Kiwanukan yllättävä voitto oli kuitenkin valinta, jolle löytyy meriittiä. Eikä vain siksi, että mun mielestä Kiwanuka on jo nyt osoittanut olevansa Sound of -tittelin arvoinen. Olisi mun mielestä aika käsittämätöntä jos useimmat eivät artistia viimeistään nyt löytäisi. Pitäkääpäs silmällä nyt sitä Michaelin maaliskuista debyyttilevyä. Lue lisää Kiwanukan mietteistä täältä ja täällä. Congrats, Michael!

Blog Sound of 2012: kärkiviisikko

2012-01-02T13:59:00.000+02:00

Varjoennakointi BBC:n rinnalla, brittimusablogien itsenäisesti laatima spekulointi tämän vasta alkaneen vuoden soundeista. Enemmän voit lukea männä postauksesta täältä. Sieltä myös löytyy tastemakereiden laatima pitkä lista artisteista, jotka pääsivät ehdolle, kuin myös blogsound -äänestyksessä vaikuttaneet blogit. Kärkiviisikoksi poimiintui sellaisia artisteja, joiden taakse on ollut helppo asettua, mutta noin ylipäätään lista vaikuttaa kepeältä, vaikka mieluinen onkin. Tosin aika sen näyttää kuinka lopulta käy.

Itse BBC:n podiumsijoitukset pitäisi julkistaa tänään. Sen verran on ehditty ilmeisesti jo, että Niki and the Dove sai osakseen viitossijan BBC:n listalla. Näiden vaikuttajien laatimien listojen huomioarvo on tietysti suuri ja sikäli ihan toimiva keino, jolla useampi pienempi toimija saa yhdessä terävöitettyä äänensä voimakkaammaksi, joskin kompromisseihin taipuvaksi, parrasvaloksi. No mutta. Blog Sound: sijat yksi viiva viisi.

1. Friends (yllättävän makusteltu bändi, uteliaisuus on suuri)
2. Theme Park (todella iloinen näiden puolesta, Talking Heads ftw)
3. Beth Jeans Houghton (viime vuosien hiljaisuuteen nähden yllätys, mutta levy tulossa keväällä)
4. French Wives (suht tuntematon)
5. Daughter (suosikki)

Friends - Friend Crush by LuckyNumberMusic

Ghosts by Theme Park

Beth Jeans Houghton - Dodecahedron by Mute UK

Numbers by French Wives

Daughter - Youth by ruizit0

Back to the future: CC33

2012-01-01T13:49:00.000+02:00

Hyvää uutta vuotta. Darran sopivasti väistäneenä kelpaa aloittaa 2012 suomalaisvoimin. En tehnyt lupauksia saati päätöksiä, liettulaisskumppakin oli aika kehnoa, mutta kotikutoinen drinkkibaari ja mahtava seura tekivät eilisestä oikeastaan aika hemmetin makoisan, nimim. Sweet Lemon Drop ja Sea Breeze vastedes hallussa.

Darraiset ja darrattomat yhtä kaikki tarvitsevat juhlien jälkeiseen päivään miellyttävän atmosfäärin musiikkia. Jyväskyläläinen CC33 muistui mieleen aiemmin lähinnä Jyrin kesäisestä postauksesta. Ilmeisesti edelleen julkaisijaa työnalla olevalla albumilleen etsivä bändi päästi eilen ilmoille Silver Spurs -nimisen tunnelmoinnin joka kyllä putosi mulle aika pakanan hienosti. Jyväskyläläinen elektrofolk ei ole koskaan kuulostanut paremmalta.

Vaikka muissa kappaleissakin on vetävää tunnelmaa, ei niissä ole ihan yhtä hiottu ilmaisu kuin uutukaisessa, mutta niistäkin löytyy muotovalioita, joiden myötä CC33 on aika kiinnostava yhtye ja todennäköisesti tulevan vuoden nousijoita. Albumi odotuslistalle ->.

CC33 - Silver Spurs by CC33

CC33 - They Call Me Aurora by CC33

CC33 - Missing My Doppelgänger by CC33

Alkuvuoden albumit + soittis 2011

2011-12-29T11:53:00.000+02:00

Joulutauolta hei. Musiikillisesti kerrottavaa ei ole kovin paljon enää tälle vuodelle. Ensi vuodesta muutama sana hieman alempana.

Joku saattaa muistaa, että viime vuonna näihin aikoihin laitoin jakoon vuoden Spotify-soittiksen, johon olin kerännyt noin yhden kappaleen / artisti, jotka olivat sinä vuonna julkaisseet jotain. Mitään kovin tiukkaa seulaa tuohon listaan ei ollut, sen oli tarkoitus vain toimia nimilistana niistä artisteista, jotka eivät blogiin asti päätyneet tai jotka olivat menneet ohi.

Pistin tämänvuotisen listan jo kesällä jakoon, mutta laitetaan sama nyt uudestaan tähän - se kun on päivittynyt suhteellisen tiheään tahtiin. Ensi vuonna taidan kyllä muokata tuon soittolistan käyttökelpoisemmaksi, kuten suositeltavia artisteja, levyjä tai kappaleita -muotoon. Joten tässä soittis 2011. Tuolta sivupalkista se löytyy myös, niin kuin muutkin soittolistat.

Mulla on ollut myös tapana katsella tulevaan, koska musiikkia riittää kulutettavaksi niin paljon kuin rahkeita riittää. 2012 ei taida olla poikkeus. Mm. Stereogumilta ja Consequence of Soundilta löytyy jo kelpo albumijulkaisukalenteria alkuvuodelle '12. Mun mielestä mielenkiintoisimpia seuraavassa (valitsin noista kalentereista lemppareita ja lisäilin sellaisia joita niistä ei välttämättä löytynyt):

tammikuu:
Leonard Cohen, Lana del Rey, Beth Jeans Houghton, Chairlift, Matthew Dear

helmikuu:
Burning Hearts, Shearwater, Damien Jurado, Perfume Genius, We Have Band, Sharon Van Etten

maaliskuu:
Michael Kiwanuka, The Shins, Bowerbirds, Lissy Trullie, Andrew Bird

muita huhuttuja, enemmän tai vähemmän varmistuneita: Yeasayer, High Highs, Husky Rescue, The xx, Grizzly Bear, Dirty Projectors, The Avalanches, Lucy Rose yms.

Unohdin myös, taas, ah-niin-merkityksettömät blogisynttärit. Vaikea uskoa, että tätäkin on jaksanut suoltaa jo yli kaksi vuotta. Sinänsä lyhyen aikaa toiminut blogi alkaa olla jo aikuisiässä, ainakin jos vertaan muihin, sillä aika moni musablogi väsähtää jo alkukuukausina.

Kiitokset kaikille lukijoille, kommentoijille, heittaajille, ylistäjille, välinpitämättömille, mutta etenkin kaikille kivoille ihmisille jotka jaksavat innostua 'uudesta' musiikista. Ja kiitos kaikille, jotka ovat ottaneet yhteyttä yhteistyön tai muun sellaisen merkeissä. Uutta kohti vanhalta pohjalta '12. Aaww-yyeaah.

Lomaillessa oon fiilistellyt mm. R.E.M.iä.

Parhaat levyt 2011: 10-1

2011-12-23T12:54:00.000+02:00

Voi surku. Nyt koittaa sitten se hetki, kun pitää lopettaa listojen tekeminen. Vaikka hermojaraastavan vaikeaa, se on usein terapeuttista. Siitä saa myös yleensä aika hyvän kuvan musabloggaajan musiikkimausta. Uskallan jo sanoa, että niistä levyistä, joita olen kuunnellut tänä vuonna, nämä kymmenen edustavat parhaimmistoa. Hyvää joulua niille, ketkä eivät vielä ole karanneet keskusyksiköidensä ääreltä! Muille sitten Hyvää uutta vuotta!

10. The War On Drugs - Slave Ambient

Mitäs tästä levystä olisi vielä sanomatta tai hehkuttamatta? No ainakin se, että toki kyseessä on hyvää rokkailua, mutta on yllättävää millaisen bändin- ja levynnimen, sekä albumin kannen, takaa tulee lopulta aika klassista Amerikan maanteidenvalloitus -musiikkia. Vetoaa sisäiseen faijaasi.

Lempikappale nyt: Your Love Is Calling My Name

9. Regina - Soita Mulle

Suomalaisten indiebändien kuningatar osoitti pystyvänsä oman tekemisen kriittiseen tarkasteluun. Jälleen kerran. Uudistamalla omaa ilmettä pitäen kiinni vahvuuksistaan tuloksena oli Soita Mulle, yksi viime aikojen parhaista pop-levyistä.

Lempikappale nyt: Harjun Takaa

8. Bill Callahan - Apocalypse

Smogissa vaikuttaneelta Callahanilta mielenkiintoinen kokoelma toismaailmallisia lauluja, joista jonkinmoisen absurdiuden ja kiehtovuuden kliimaksin saavuttaa jammailukappale America!. Aito, americana-trubaduuri, jonka kappaleet yllättävät ja ovat täynnä miehen karismaa.

Lempikappale nyt: America!

7. Other Lives - Tamer Animals

Vuoden pakkohankinta kenelle tahansa. Levyn alkupuolisko on melkeinpä kovimpia kaikista vuoden albumeista, mutta jälkimmäinen ei jaksa ihan samassa hurjassa tahdissa. Nousi ihan suurimpien suosikkien joukkoon tuntemattomuudesta. Folk ja indie rock eivät ole tänä vuonna juuri parempaa yhdistelyä saaneet osakseen.

Lempikappale nyt: As I Lay My Head Down

6. Destroyer - Kaputt

Pitkään tän vuoden lempilevyjä, mutta sitten tulivat Annat ja ketut ja pedot sun muut. Kestänyt mukana äärettömän hyvin ja on ansioiltaan paljon muutakin kuin uudelleenlämmitettyä kasariestetiikkaa. Todella vahva soundi ja tunnelma levyllä, joka olisi ansainnut paremman sijoituksen - harmikseen oli vain muitakin koviksia.

Lempikappale nyt: Song For America

5. The Antlers - Burst Apart

Hospicen jälkeen en suoraan sanoen uskaltanut odottaa mitään. Saatiin upea levy, erilaista ilmaisua viime levystä sekä varmistus, että kahden levynsä perusteella The Antlers on jo nyt tärkeimpiä nykybändejä - ainakin kotikentällään - jolta voidaan odottaa laatua ja suuruutta jatkossakin.

Lempikappale nyt: French Exit

4. Real Estate - Days

Bändin ja levyn viehätysvoima näillä avuilla on jotain aivan käsittämätöntä. Kappaleita voisi syyttää samanlaisiksi helposti, mutta Daysin pyöriessä huolettomasti levylautasella on vaikea olla negatiivinen. Täydellistä musaa kesään ja syksyn alkuun, jossa huoleton kitarointi on prioriteetti.

Lempikappale nyt: Out of Tune

3. Anna Järvinen - Anna Själv Tredje

Sanottua: "Anna Järvinen on ruotsinsuomalainen, lahden molemminpuolinen ylpeyden aihe. Kypsynyt ote kasvaa kappaleissa ja jopa Annan äänessä levyn edetessä. Bluesihtavassa haikeudessaan Anna själv tredje on... täydellistä kevätiltojen maailmanrakastamismusiikkia...[ja]...Epäilemättä kehut täytyy ulottaa myös Järvisen taustajoukoille, sillä Anna själv tredjellä kuuluu mielestäni taustabändin osaajien ääretön taito. Aina ihanan symppiksestä suomisanailuavauskipaleesta Uppåt Framåt På Finska kakkoskappale Lilla Annaan, Vals För Annaan ja Ångrar Ingetiin levy huokuu kerroksia ja ilmavuutta."

Lempikappale nyt: Händer

2. Wild Beasts - Smother (+muu tuotanto)

Eniten kuuntelemani levy tänä vuonna. Laskin mukaan myös "muun tuotannon" sillä se nostaa Wild Beastsin aika armottoman kovaksi bändiksi. "Muuhun" lukeutuu b-puolia, jotka on jätetty levyltä pois, kappaleita kuten Catherine Wheel, Smother ja Thankless Thing. Loistava bändi ja loistava levy. Lempikohta levyllä: "Our love, Frankenstein in nature and design.....When our bodies become electrified, together we bring this creature alive".

Lempikappale nyt: Plaything

1. Fleet Foxes - Helplessness Blues

Kirjoittelin vuoden parhaasta levystä pientä arviota vastaavasti: "HB hakee tartuntapintaa aikuisfolkista ja seiskytluvulta ja on siksi debyä aikuisempi, kypsempi. Toisella täyspitkällään 'Foxes on pitäytynyt pitkälti omassa soundissaan, kypsyttäen sitä tammitynnyrissä ja tuloksena on tasaisempaa jälkeä kuin ensimmäisellä. Ja kuten muutkin tammitynnyreissä kypsyvät asiat, on Helplessness Blues rikas ja nauttijansa palkitseva." En osaa nyt paremmin sanailla.

Lempikappale nyt: Sim Sala Bim

Parhaat levyt 2011: 20-11

2011-12-22T16:02:00.001+02:00

Tuskainen prosessi, etenkin siihen nähden että kyseessä on vain omien lempilevyjen listausta. Ennakointipuolustuksena ja vähättelynä pitää korostaa, että lista on pääasiassa nimenomaan lempilevylista, ei välttämättä objektiivisin. Muutama levy olisi jäänyt pois jos olisin yrittänyt olla 'oikea' kriitikko. Mutta en halua, että käy niin kuin viime vuoden listalla yhden albumin kohdalla, että ihmettelin miksi se oli mukana. Näitä olen kuunnellut ja näistä olen pitänyt.

20. The Black Keys - El Camino

Viime levyllä oli paljon suosikki blackkeys-tunnareita, mutta se oli selkeästi liian sinkkuvetoinen rykäisy. Pelkäsin tämänkin kääntyvän siihen suuntaan, mutta tämä osoittautui lopulta ihan kohtalaisen eteväksi kokonaisuudeksi. Aika velikultia, miten näistä voi olla pitämättä?

Lempikappale nyt: Hell of a Season

19. Benjamin Francis Leftwich - Last Smoke Before the Snowstorm

Benjaminin levy ei ole omaperäisin, eniten uutta ilmaisua tuova. Mutta se on vahva esikoisalbumi nuorelta lauluntekijältä, jonka jokainen kappale osuu oikeaan nuottiin minussa. Kun kuuntelen Benjaminin kähinää ja akustista kitaraa levyllisen verran, menee aika nopsaan ja kevyesti.

Lempikappale nyt: 1904

18. Holy Ghost! - s/t

Toinen esikoisalbumi listalla on toispuolinen onnistuminen. Eikä vähiten sen takia, että osa kappaleista ja nämä jampat ylipäätään ovat niin tuttuja. Odotuksiin nähden uudet kappaleet olivat hieman keveitä verrattuina niihin jo kuultuihin, mutta todella hyvä, hauska ja viihdyttävä levyllinen modernia italoelektropoppia on silti kyseessä.

Lempikappale nyt: Hold My Breath

17. The New Tigers - s/t

Hyvinhyvin iloinen ja yllättynyt tämän bändin tekemisistä. 8raidan ja Stupidon vuoden myydyimpien levyjen joukkoon mahtunut debyytti esitteli nälkäisen ja itseensäluottavan bändin. Parhaimmillaan bändi saavuttaa sellaisia huippuja, joita harva tänä vuonna on edes unelmoinut saavuttavansa.

Lempikappale nyt: Clocks of Destruction

16. WU LYF - Go Tell Fire To The Mountain

Kaikenlaisia hölmöyksiä trendisentrisen mysteerikaavan mukaisesti huudellut ja tehnyt manchesteriläisbändi puski kaiken tarpeettoman takaa vähän yllättävänkin ehjän kokonaisuuden musiikkia. Laulajan ääneen kestää tottua, mutta unohda puheet bändistä, ja kuuntele mitä sanottavaa bändillä on musiikillaan. Sitä kun riittää.

Lempikappale nyt: Such a Sad Puppy Dog

15. Feist - Metals

Leslie Feist on yksi niistä artisteista jotka mun olisi aivan ehdottomasti nähtävä livenä. Olen kiertänyt (tätäkin) levyä paikoin alkuintoilun jälkeen kuin kissa kuumaa puuroa, koska - tietysti - pidin Reminderista aika kovasti. Mutta tämä alkaa aueta. Ja kun se aukeaa, se hengittää vapaasti ja luonnollisesti, kuten Leslien kappaleet parhaimmillaan.

Lempikappale nyt: Bad In Each Other

14. Bon Iver - Bon Iver

Tähän levyyn, useista yrityksistä huolimatta, en ole täysin päässyt sisään. For Emma.. aivopesi mut aikanaan ilmeisen pahasti. Toisaalta, oon palannut uudestaan ja uudestaan tämän suureellisen kakkoslevyn pariin joko selvittämään sen mysteerejä tai nauttimaan. Useimmiten kumpaakin.

Lempikappale nyt: Beth/Rest

13. Apparat - The Devil's Walk

Saksalaisartisti Apparat on hienosti siirtynyt vähän kauemmas elektronisista juuristaan ilmaisun puitteissa. Peruspohjavire on sama, mutta tällä levyllä Saschan tekosissa on aimo annos raikkautta, lähestyttävyyttä ja luomista. Ykköslevy hengailuun tai työnteon oheen.

Lempikappale nyt: Song of Los

12. Processory - Change Is Gradual

Mun varsin pakkomielteinen suhtautuminen tähän levyyn syttyi vasta loppuvuodesta. Jori Hulkkosen ja Jerry Valurin yhteisaatoksina syntynyt erinomainen pakkaus elektronista musiikkia, joka ilmaisee laajasti samanaikaisesti genrerajojen sisällä ja ne ylittäen.

Lempikappale nyt: Trickle Down

11. Ryan Adams - Ashes & Fire

Tajusin yhtäkkiä, että tämä kuuluu mun listalle. Adams on mun kaikkien aikojen lempiartisteja, ja alkuinnostuksen hälvennettyä, olin tähän pettynyt kokonaisuutena. Mutta oon kuunnellut tätä melkeinpä eniten tämän vuoden levyistä ja ilokseni tajunnut miten hienosti Ryan osaa oman lajinsa. Hieno mies ja hieno levy.

Lempikappale nyt: Chains of Love

Ryan Adams - Hey Parker, It's Christmas

2011-12-22T10:51:00.001+02:00

Tässä on sopivasti surullista altsujoulufiilistelyä. Ryan Adamsin Hey Parker, It's Christmas on aina ollut mun suosikkeja jouluteemaisista lauluista. Sillä aikaa, kun valmistelen albumilistauksen eka puoliskoa tulevaksi, Adamsin parissa vierähtää hetki. Ja toinen pidempi hetki, jos olet joulumielinen, Eardrumspopin joulusoittolistalla Spotifyssä. TÄÄLLÄ. Mukana mm. Cocteau Twins, Le Futur Pompiste, The Magnetic Fields, Josh Rouse, Slow Club jnejne.

Parhaat kappaleet 2011: 15-1

2011-12-20T13:13:00.000+02:00

Lista jatkuu. Myöhemmin kuin olin ajatellut, mutta jatkuu kuitenkin. Vihdoinkin pääsee itse asiaan, parhaista parhaimpiin, hedelmälihaan käsiksi. Siitä mihin jäimme jatketaan. Kärkiviisitoistainen tiedossa.

15. The War On Drugs - Brothers

Miten voi kuulostaa näin paljon Pomolta ja Dylanilta ja vielä päästä pälkähästä moisen soundin kanssa? En tiedä. Se on vielä selvittämättä. Luulen toisaalta että nuo kuvailut karkottavat yhtä paljon kuulijoita kuin vetävät puoleensa. Suotta. Ilman The War On Drugsia vuosi olisi ollut musiikillisesti tylsempi.

The War On Drugs - Brothers by user3659716

14. The National - Think You Can Wait

EI. PETÄ. KOSKAAN. Win Win -leffaan tehty tunnari on yhtä hyvä kuin kaikki muutkin The Nationalin tekeleet. Kesken kiertueen, tuosta vain julkaistu, näin huikeaa tuotantoa. Järjetöntä mutta fanin kannalta palkitsevaa.

The National - Think You Can Wait by quietriot79

13. Other Lives - Tamer Animals

Aika jännä, miten Other Lives jäi sattumalta kappalelistalla verrokkiensa väliin. Tamer Animals oli vuoden suurin Mestarit -henkinen altavastaajatarina levymuodossa. Jos pystyy yhdistelemään kahdelta, nykyään jopa ikoniselta, indiebändiltä ja lisäämään soundiin sitä omaa määrittelemätöntä, ei voi menestyä huonosti. Mahtavan kuuloinen piano tässä.

Tamer Animals by Other Lives

12. Fleet Foxes - Sim Sala Bim

Seattlelaisbändi palasi parempana ja kokonaisempana kuin koskaan. Sim Sala Bim muodostui alusta asti mulle mukaan jääväksi suosikiksi, kenties siksi että se kiteyttää Fleet Foxesin massoihin vetoavan suurimman avun: sing-a-long folk. Tätä on muka (yrittää) lurautella mukana.

Fleet Foxes - Sim Sala Bim - BBC Maida Vale Session by Bella Union

11. Elbow - Lippy Kids

Indierockballadianthem kasvoi älyttömiin mittoihin Ruisrockin teltassa. En unohda sitä keikkaa kyllä ikinä. Kadunkulmissa norkoileville huppariteineille sanoitettu tsipale on pitkän linjan bändiltä jopa parhaimmistoa. Kriitikot tykkää. Mäkin tykkään, hyvin paljon.

Elbow - Lippy Kids by gwehen

10. Real Estate - Green Aisles

Musta tuntuu etten ole loppuvuonna oikein muita artisteja kuunnellutkaan kuin Real Estatea. It's Realin kautta ihastuin tämänvuotiseen levyyn, Green Aislesin kautta rakastuin. Näen niin ruskan ja lehdet asfaltissa tätä kappaletta kuunnellessa. Kesä on loppu, nyyh, mutta onneksi on Real Estate.

Real Estate - Green Aisles by DominoRecordCo

9. Daughter - Landfill

EP-listallakin pärjännyt Elena Tonra kosketti tällä kappaleella ensikuuntelusta lähtien ja sai jäämään pariinsa, kenties pysyvästi. Katkeran epätoivoiset sanoitukset ja pieni freesi näkökulma brittifolkiin toivat top kymppi -paikan.

Daughter - Landfill (taken from the 'His Young Heart' EP) by ohDaughter

8. Active Child - Hanging On

Tämän artistin levy ei ehkä ollut ihan yhtä hyvä kuin mies parhaimmillaan on, mutta kumman ylenkatsotuksi tuotanto silti jäi tänä vuonna. Hanging On yhdistelee Active Childin ominaisuuksia etevimmillään: akustiselle pohjalle valettua chill-out chillwavea. Todella jees.

Active Child - 'Hanging On' by SpunkRecords

7. Siinai - Anthem 1 & 2

In ya face haterzz. Anthem 1&2 ei liene vieras tässä vaiheessa oikein kenellekään. Siinai oli mm. yksi näistä mielipiteen jakavista bändeistä tänä vuonna. Tämä kappale oli sen ytimessä. Oon edelleen sitä mieltä että tämä on vuoden parhaimpia, yksinkertaisuudessaan suureellinen, majesteetillinen ja LOISTAVA. Lemppareita.

SIINAI - ANTHEM 1 & 2 by SIINAI

6. Processory - Young Italians

Myöhäissyttyjänä tähän kappaleeseen mukaan, turhautuminen Spotify-rajoituksille, intensiivinen nettietsintä kuuntelumahdollisuuksista, soundcloudin loppuunnyhjäämistä. Elektronisia unelmia. Parhautta. En todellakaan tiedä miten Jori Hulkkonen tekee tämän kerta toisensa jälkeen.

Young Italians by PROCESSORY

5. The Antlers - No Widows

Yksi tämän vuoden (ja ylipäätään) lempibändeistä. Burst Apartilla myös näitä huippuja riitti, mutta No Widows esittelee minulle sitä parasta Antlersiä, joka on omissa sfääreissään tunnelmaltaan mutta joka ei kuitenkaan jää yhtään kappalekaavojensa viehättävyydessä jälkeen. (Alla Daytrotterin sessioista live).

The Antlers, No Widows (Daytrotter Session 11/23/11) by Danceyrselfcleaner

4. Wild Beasts - Albatross

Toinen tämän vuoden (ja ylipäätään) lempibändeistä. Albatross oli ensisingle uudelta levyltä ja toi bändin ilmaisuun pehmeyttä, leveyttä ja syvyyttä. Harvemmin kappale kuulostaa aluksi näin epäkiinnostalta, mutta jatkokuunteluilla paljastuu näin laadukkaaksi ja tarttuvaksi. Hayden Thorpe lienee jo muodostunut lempivokalistiksikin.

3. Metronomy - The Look

Mun listoissa on näköjään aina tilaa tällaisille kappaleille: ne eivät aina ole vakavimminotettavissa olevia drone-junttauksia kellaristudioista. Ne jättävät viihteelle, nautinnolle ja hymylle. The Look on ensiluokkainen kappale, sillä se tarjoaa kaikkia näitä - laadukkaasti. Videokin ihan sairaan makee.

2. Michael Kiwanuka - I'm Getting Ready

Ensijainen kysymys Kiwanukan kohdalla ei ollut kuinka korkean sijan tämä saavuttaa kappalelistalla vaan se mikä kappale listalle päätyy. Koska EP-listalla oli ensimmäinen, kappalevalinta kohdistui toiseen eepeehen. Varmasti yksi eniten laulamista/hyräilemistäni/pilaamistani kappaleista tänä vuonna. Kuunnelkaa mestaria sorvinsa ääressä.

I'm Getting Ready by MichaelKiwanuka

1. The New Tigers - Pocketful of Sand

Nyt kun kissat valmistautuvat valloittamaan ensi vuotta, on todettava vuoden 2011 olleen tiikeireden vuosi.Alunperin hätäisesti ykköseksi heitetty olikin intuition täysosuma. Kiistatta yksi eniten kuuntelemistani kappaleista ja se on paljon miltei kahdeksanminuuttiselta kappaleelta fuzz-euforiaa. Vähän harmittaa Velvet Jamin sivuuttaminen listalta, mutta jos jokin kappale siihen oli oikeutettu, niin Pocketful of Sand. Tämän vuoden paras turkulainen, suomalainen, öh, paras kappale tämän kuuntelijan korvissa ylipäätään tänä vuonna. Huikeeta!

The New Tigers : Pocketful Of Sand by Soliti

______________________________

Nyt kun tuo kappalelista sitten tuli valmiiksi, olen siihen aika tyytyväinen. Siitä tuli aikalailla itseni näköinen, vaikka toisena päivän lista olisi erilainen. Jatkamme vielä tällä viikolla albumilistauksen merkeissä. Stay tuned.

Parhaat kappaleet 2011: 30-16

2011-12-16T18:04:00.000+02:00

Aika listata taas näitä lempijuttuja vuodelta. Tiukkoja linjanvetoja on tehtävä, kun nämä listat alkavat pursuilla luvattoman paljon. Yksi kappale per bändi. Olin aluksi jättämässä coverit kokonaan pois, mutten kyennyt siihen.

En halua päätyä listaamaan 100 kappaletta kuitenkaan. Viime vuonna laitoin 20 kappaletta paremmuusjärjestykseen, nyt oli pakko sallia kymmenen kappaletta lisää, taso kun on jo pelkästään kotimaisissa kappaleissa huikean kova, ehkä kovinta koskaan. Ehkä olis pitänyt taipua tekemään suomalaisille oma lista. No, tässä nyt, mun mieleen eniten olleet kappaleet, sijat 30-16.

30. Burning Hearts - Into The Wilderness

Taas listaus alkaa suomalaisilla. Lilyn Annallekin jo hehkuttelin, taitaa olla tulossa kova albumi ensi vuoden puolella, jos levyltä löytyy tämän ja Night Animalin kaltaisia helmiä. Burning Heartsin suurimpia avuja lienee kyky kuulostaa täysin itseltään elektropoppailussa.

29. Chairlift - Met Before

Myöhäisimpiä tulijoita listalle. Ei taida olla vuoden loppupuoliskolla toista kappaletta, joka olisi näin väkevästi pakottanut liikkeeseen ja mukana laulamiseen. Newyorkilaisyhtye julkaisee ensi vuonna Columbialle toisen albuminsa.

28. Samae Koskinen - En Anna Periks

Aiemmin en oo ollu Samaen fani ollenkaan. Kaipa se oli sitten niistä paljon puhutuista miehen omista sanoituksista kiinni - ne kun ovat tämänvuotisen albumin suola. Hän jolla on kaikki on myös hieno, mutta tykästyin lopulta tämän tenhoon.

27. Jens Lekman - An Argument With Myself

Pidän tosi paljon siitä, miten Lekman suhtautuu kappaleiden tekoon. Niissä on omaperäisyyttä viehättävästi ruotsalaisuuteen kytkettynä. Nousee jopa Jensin muusta tuotannosta edukseen tämän kipaleen humoristisuus.

26. Hiatus & Shura - Fortune's Fool

Shuran folk ja Hiatuksen tuotanto yhdistyy aika pirun maagiseksi yhteistyöksi. Jahka saavat enemmän aikaa luoda, uskon että tässä saattaa olla jonkin hienon alku. Tätä ei varmaankaan monen listoilla näy, mutta minut Fortune's Fool on vienyt täysin mennessään.

25. James Blake - A Case of You

Alunperin BBC:n Radio Onelle purkitettu cover Joni Mitchellin kappaleesta on ihan älyttömän upea. Pieni näpäytys kenties niille, jotka epäilevät Blaken lahjoja. Piano ja Blake, tällaista kuulisi mielellään enemmänkin.

24. Radiohead - Bloom (Jamie xx Rework Part 3)

Ihan oikein, että listalta löytyy myös remix. Jamie xx:n tehtailema versio löi aikalailla ilmat pihalle ensikuuntelulla, eikä toimi edelleenkään yhtään huonommin. Sääli Radioheadin kannalta, että Jamien versio on näin helvetin paljon kovempi.

23. Yournalist - Nigerian Girl

Jes, Turku mainittu sitten ensi kertaa listalla. Miten hienosti tämä kappale kääntyy afropopista ihan huikeaksi anthemiksi lopussa yllättää minut joka kerta. Epäilen joka kuuntelua ennen oliko tämä sittenkään niin hieno ja joka kerta epäilys hälvenee.

22. Apparat - Candil De La Calle

Berliiniläisen Sascha Ringin tämänvuotinen levy on suotta ylenkatsottu. Erinomaista tsillailumusaa ja indiepoppia. Apparat -nimellä levyttävä mies on tehnyt hieman uudentyyppistä aluevaltausta, joka on henkkoht toiminut valtavan hyvin. Synaa, reverbiä, rumpukonetta ja kauneutta.

21. Lana Del Rey - Blue Jeans

Oma suosikki toistaiseksi kuulluista Del Rey -kappaleista. Ehkä tässä gangsta Nancy Sinatra -imagossa voi sittenkin olla tolkkua. Oli miten oli, Lanan tuotanto on mun makuun.

20. Regina - Mustavalkeaa

Voih, yksi vaikeimpia asioita oli valita jokin Reginan kappaleista. Mustavalkeaa on alusta asti iskenyt omalla tasollaan, ehkei niin ilmiselvästi kuin Haluan Sinut tai jokin muu, mutta silti vakuuttaen. Albumin pehmeä soundi on ehkä omimmillaan juuri tällä kipaleella.

19. Jamie Woon - Street

Mikään kappale ei tällä hetkellä kiteytä kolmeen minuuttiin öisiä, tuntemattomia kaupungin katuja, jotka kiehtovat samalla kun työntävät luotaan. Woonin keikka miltei pilasi koko levyn minulle, mutta onneksi pääsin siitä yli. Turhan kovia kappaleita olisi muuten unohtunut.

18. Kurt Vile - Jesus Fever

Vaikkei Vilen koko levy potkinut niin kovaa pitää Jesus Fever poimia mukaan. Ihan lempikitarointia ja sanoitusta tällä kappaleella: "I'd pack my suitcase with myself, but I'm already gone". Nyt tuntuu, että tämän olisi pitänyt päätyä korkeammalle.

17. High Highs - Flowers Bloom

Kaikkea hyvää näille herroille, niin kuin kakkossija EP-listallani. Flowers Bloom on folk-lähtökohdista kauniiksi tunnelmaksi kasvava tuotos, joka on kestänyt kuuntelua huikean hyvin vuoden aikana, minkä last.fm tilastotkin vahvistavat.

16. M83 - Midnight City

Ei tullut uutta Kim & Jessietä. Tuli enemmän. Taitaa olla kyseessä listan ISOIN kappale. Ja ovathan hommat isoina, varsinkin loppupuoliskolla, kun Gonzalez päästää saksofonistin irti. Taitaa artistinakin olla jo crossover -luokkaa. M83:nkaan levystä en ole ollut ihan niin mahloissa kuin lähes kaikki muut, mutta on tämä vaan hunajata ja isoa soundia.

_________________________________

Seuraavaksi sitten loput sijoitukset. Ensi viikolla albumeiden kimppuun.

Keikkauutisia: Husky Rescue palaa 2012

2011-12-15T14:33:00.001+02:00

Kotimainen indiesuuruus Husky Rescue tekee ensi vuoden alussa paluun keikkailemalla helmikuussa Lahdessa, Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Lahden Teatteri Vanhan Jukon (6.2.2012) , Turun Klubin (10.2.), Tampereen Valoa -festivaalin (11.2.) jälkeen Husky Rescue päätyy Tavastialle 25.2.

Noina päivinä Husky Rescue vetää ensimmäiset keikkansa uudella kokoonpanolla, johon on liittynyt ruotsalaisvokalisti Johanna Kalén sekä kitaristi Antony Bentley. On todella mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan bändi on kulkenut, sillä se on viimeksi esiintynyt 2010 Flow'ssa. Näin itse bändin eka kertaa 2007 Ruississa ja olin kyllä myyty.

Mikä tuosta Turun keikasta Klubilla tekee sitten erityisen on ensinnäkin se, että Husky Rescueta lämppäävät turkulaisbändit The New Tigers sekä Cassie. Ja kukas muukaan siellä illan tunnarit muuten valitsee kuin minä ja ystäväni Aki.

Cassien Ville otti yhteyttä kuukausi sitten Turun elävän musiikin yhdistyksen sekä Backstage Alliancen puolesta, jotka siis järkkäävät tuota iltaa "Jäänsärkijä" -klubin nimellä, josko levyjen pyörittäminen kiinnostaisi. Vastaustani ei tarvinnut arvailla. Oltiin muutenkin Akin kanssa höpisty et pitäisi ryhtyä omaksi huviksi soittelee levyjä jos jossain yhteistyö kelpaisi.

Otin sitten heti yhteyden Akiin, jolla on aika mittava kokemus DJ:nä konemusaympyröistä, jotta saatiin duolle eka pesti. Huoli pois, Aki taipuu myös oikein hyvin kunnon indietunnareihin, joten glowstickejä on turha odottaa. Tredjehörnan -nimellä 'esiinnytään' (jos luitte jostain Trädjehornan, älkää uskoko, se kirjoitetaan näin :D).

Muistuttelen tästä varmasti vielä ensi vuoden puolella vielä. Äärimmäisen siisti ilta tulossa, aivan varmasti. Samalla lipulla Husky Rescue, The New Tigers ja Cassie. Aikamoinen diili. Nähdään Klubilla helmikuussa.

KEIKAT

MA 06.02. Teatteri Vanha Juko, Lahti

PE 10.02. Klubi, Turku

LA 11.02. Valoa Festivaali, Tampere

LA 25.02. Tavastia-klubi, Helsinki

PE 10.02. KLUBI (LIVE), TURKU

"Jäänsärkijä-klubi"

HUSKY RESCUE

THE NEW TIGERS

CASSIE

+ Tredjehörnan DJ´s

Lempiblogeja ja meuhkaamista.

2011-12-14T18:31:00.000+02:00

Useimmiten, kun ei huvita tehdä perus biisi/bändi/levykirjoitusta, käännyn reflektointiin. Minulle on luonteenomaista kääntyä analysointiin ja introspektioon aika ajoin - harmi vain etteivät henkiset kykyni riitä aina analyysin korostamien asioiden ratkaisemiseen. Tässä mielessä se muistuttaa vaikka Soinin Timpan ulosantia: paljon meuhkaamista mahdollisista ongelmista muttei yhtään oikeaa ratkaisua.

(Eka blogibannerikuva ikinä. Jottei postaus olisi pelkkää tekstiä)

Musabloggaamisen yhteydessä analyysi tarkoittaa usein itse bloginpitämisestä kirjoittamista mikä ei välttämättä puhuttele 85%:a lukijoista, mutta itselle sellainen on kiinnostavaa - mikä taasen tarkoittaa tällaisten kirjoitusten toistuvuutta blogissa. Taisin jo pelkästään tällä kappaleella menettää useimmat lukijoista postauksen yhteydessä.

Noh, ajattelin kuitenkin paljastella musablogin pitämisen pienen pienten kulissien takaa esimerkiksi itse löytöjen tekemisen saloja: lempiblogeja ja muita löytöpaikkoja. Myös lainausperiaatteet ovat kovin kiharaiset näin hektisessä blogosfäärissä.

Lainaamisesta. Kuka "löysi" minkäkin bändin milloinkin, on tietysti samantekevää, eikä kukaan valvo poimintojen lähteitä joten kuka tahansa voi "varastaa" mistä tahansa mitä vain. Ajatuksena "varastaminen" on aika jännä aikana jolloin piratismi edelleen jyllää. Lähinnä siihen blogien yhteydessä liittynee kirjoittajan etiikka.

Beg Steal or Borrow by raylamontagne

Itse yritän toimia jotensakin kunniallisesti (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan), siinä tosin aina onnistumatta, ilmoittaen lähteen mistä bändi on poimittu - ainakin jos en ole mistään muualta bändistä kuullut. Ja etenkin suomalaisia blogeja lukiessa koitan toteuttaa tätä. Suomessa musiikkiblogeja kirjoittaa ja lukee niin harva joukko - joskin kasvava joukko - etten oikein pidä hyvänä tapana poimia jonkin muun "löytöä" ja postata siitä itse ilman mainintaa. Tätä tapahtuu onneksi kovin vähän. Jos bändi tuntuu ulkomuistista liian tutulta, nuuskin nopsaan muita suomalaisblogeja, ettei jää alkuperäinen lähde mainitsematta.

Blogien lukemisesta. Kotimaisia en lähde listaamaan, sillä seuraan kaikkia niistä, jotka tiedän, säännöllisesti. Kahlaan varmaan usein samaiset mp3 -blogit läpi satunnaisesti kuin muutkin, joten niistäkin on turha lässyttää (esim. ListenB4YouBuy, PrettyMuchAmazing jne, joista kummassakaan en ole nyt pistäytynyt). Mutta ne, joita seuraan säännöllisesti vain siksi että niitä on ilo lukea, tuovat jotain ihan muuta pöytään. Ne eivät useimmiten referoi suoraan Pitchforkin joka käännettä saadakseen liikennettä sivuilleen, vaan niiltä löytyy jotain muutakin.

TwentyFourBit on niistä yksi lemppareista: siltä löytyy oma linja jota toteutetaan suhteellisen uskottavasti. Postailee mm. The Tallest Man On Earthin, Sharon Van Ettenin, Andrew Birdin ja vastaavien kaltaisista artisteista.

LineOfBestFit ei nyt varsinaisesti ole samassa luokassa blogien kanssa, vaan kokoaa useamman kirjoittajan saman katon alle, mutta isohkoksi music magazineksi se tekee mielenkiintoisia poimintoja. Pääasiassa siksi, että kirjoittajilla itsellään on hyviä blogeja.

Jos (britti)folk kiinnostaa, on ForFolk'sSake ehdottomasti sinun paikkasi. Postausten aiheina mm. Laura Marling, Dry the River, Bowerbirds jne.

Chicagolaisblogi HearYa:ssa tulee käytyä vähän harvemmin mutta aina kannattavasti. Blogi kirjoittelee paljon kitaramusiikista ja folkista sekä järjestää omia livesessioitaan, jossa pistäytyy hyviä artisteja.

Guardianin New Band A Day -palstalla nähdään paljon turhuuksia, mutta osuu toisaalta joskus hyvin ajoissa oikeaan. Jos uutukaisbändit kiinnostavat, täältä löytyy. (Toiset poiminnat ovat vuotta ennen kuin monet puhuvat koko artistista, toiset vuoden artistin unohtamisen jälkeen).

NoFearOfPop on taas kerran yksi ehdottomasti lemppareista, joka tehtailee myös mixtapeja. Sen valintoihin ei pety melkein koskaan - eikä niihin toisaalta törmää joka käänteessä ennen kuin tämä blogi on ne poiminut. Berliinissä viime vuonna perustettu blogi on saavuttanut ison lukijakunnan postaillen mm. artisteista kuten Clams Casino, Boy Friend, Keep Shelly in Athens, Balam Acab.

Noilla pääsee jo hyvin pitkälle. Mulla tuntuu ainakin olevan miljoona blogia kirjanmerkeissä tai feedeissä, joita en lue koskaan.

Toro Y Moi How I Know by stellarola

Muuten, blogien lisäksi, lähteinä toimivat nykyään ensisijaisesti soundcloudin ja Hypemin kaltaiset palvelut, sekä niinkin yksinkertainen asia kuin sähköposti. Varmimmin minut tavoittaa sähköpostitse tai juuri soundcloudista. Myös last.fm, kaverit, muut bloggarit, ja toki joskus myös isommat saitit kuten Pitchfork, Drowned in Sound ja Stereogum lukeutuvat lähteisiin. Tietysti facebook ja twitter kuuluvat tuohon joukkoon ja tuhat muuta asiaa joita en nyt just muista.

Other Lives - For 12 (4eyes session)

2011-12-13T20:20:00.003+02:00

Innostuin tässä taannoin äänikirjaideasta. Sitten innostuin podcasteistä ja viime viikot oonkin herättänyt varmaan huolta ja hilpeyttä muissa bussimatkaajissa aamuin ja illoin. Oon nimittäin kuunnellut Ricky Gervais' Guide To.. -podcastejä, joissa Ricky Gervais, Stephen Merchant ja Karl Pilkington pohtivat asioita kuten philosophy, law & order jne. Ihan huikeita, on ollut tosi kova työ olla nauramatta ääneen aamuharmaassa bussissa.

Mutjoo. Other Lives on mun yks lempinostoja tältä vuodelta ja päätynee hyville sijoille niin lempilevyjä kuin kappaleitakin listatessa. Alunperin postasin bändistä täällä. Other Lives esiteltiin mulle mm. Fleet Foxes ja The National -sivumainintoinaan, ja vaikkei soundi täysin noihin kahteen kiteydykään, on kyseessä erittäin kova bändi. Se kävi vetämässä yhden parhaista kappaleistaan, For 12:n, 4eyes -nimisen sivuston livesessioissa ihan pirun komealla soundilla.

Samoissa liveliemissä on aiemmin keitetty mm. Summer Camp, EMA, The War On Drugs, Unknown Mortal Orchestra, sekä toinen omilla listoilla takuuvarma menestyjä Real Estate. Näitäkään poikia ei voi rakastaa tarpeeksi.

Nettikuuntelun pilallehemmottelema. Ja bändien nimiä.

2011-12-12T19:16:00.001+02:00

Tietysti. Tä on taas niin tätä. Mun pitäis tehdä kaikkea muuta, paitsi riekkua interverkossa haistelemassa ajantuhlausta.

Katsokaas, tajusin juuri että miten onkaan immeinen näin helposti muovattavissa, ts. pilalle hemmoteltavissa. Spotify sen kaiken pahan takana tietysti on. Nyt kun on tottunut siihen, että tuo musiikkipilvipalvelu rajoituksineenkin tarjoaa käytännössä levyn kuin levyn kuunneltavaksi, tuntuu jonkin tallenteen luoksepääsemättömyys tuskaiselta. Mahdottomuus kuunnella Processoryn Change Is Gradualia on saanut aikaan ennennäkemättömät hikikarpalot ja kämmenenpohjien syhyämiset.

Eikä tietenkään Spotikka ole ainoa syyllinen, se kantaa nykyisellään tietokoneella kuuntelusta leijonanosan harteillaan. En ole täysin vielä päättänyt, ansaitseeko Spotify euroni, joten en ole maksanut Premiumista - puhelimenikin on ajalta läppä, jossa ei mobiiliominaisuuksilla juhlita. Artistit toki ansaitsevat maksun, mutten ole varma palveluntarjoajasta, vaikka toki voi argumentoida, että nyt artisteille ei ainakaan mene kyhnyä yhtään, mutta se on toisen väittelyn aihe.

Young Italians by PROCESSORY

Pointtina oli, että kun Spotifyn kuunteluaikamittari näyttää 7 min, YouTubesta ei löydy kaikkia kappaleita, Groovesharkista puhumattakaan, niin kenen puoleen himokuuntelijana käännyn? Change Is Gradual löytyy Spotifysta, mutta fyysisen kopion hankinnan kannaltakin Hulkkosen Jori on alkanut hieman hankalaksi, tuo levy kun on julkaistu kolmena 12" vinyylinä, joissa ei kaikkia alkuperäisiä kappaleita ole. Processory sentään tarjoaa edelleen mahdollisuuden levyn kuunteluun soundcloudissa rajoituksetta. Tekohengitystä johon tartuin hieman nihkeillen, sillä se on low kbps (mitä ei hirveästi kyllä huomaa, myönnettäköön).

Noh, kai mä pärjään. Oon muutenkin tuhlaillu aikaa. Ihmettelin ja iloitsin AV Clubin poimintoja tämän vuoden bändinnimistä. Näille varmaan joku muukin hörähtää, tai vaihtoehtoisesti penseilee. Vai miten olis bändit kuten Bear With Hawk Fist (henk.koht suosikki), Vomit Erection, Pets With Pets, WHAT?! Band, Bad News Bears (taas karhuja!), You Bred Raptors?. Tsekkaas koko lista täällä.

Parhaat EP:t 2011: TOP 9

2011-12-09T16:38:00.001+02:00

Alkuviikolla listasin jo singlejulkaisuja kärkiviisikoksi makuani miellyttävään järjestykseen. Viime vuonna taasen aloitin listaamalla kappaleiden ja levyjen lisäksi parhaat EP:t. Jatketaan samoissa merkeissä, eli myös tänä vuonna listaan parhaat EP:t ja ne ovat vuorossa tänään. Joko kappalelistoja tai levyjä koittanee ensi viikolla, aikataulujen optimistisuus on joskus ylitsevuotavaa, joten käytän potentiaalia l. mahtotapaa.

Viime vuoden EP-listauksen voit tsekata tuosta yläpalkista. Aloitetaan tämänvuotinen iloisesti kotimaisin sävelin. EP:n nimestä pääsee kuuntelemaan kutakin EP:tä. Itse tekstistä löytyy, jos löytyy, linkki mainintaan bändistä blogissa. Eka tä oli TOP6, sitten TOP10, ja nyt TOP9. Tuntuu, että olisin unohtanut jotain, mutta olen tähän kuitenkin tällä hetkellä tyytyväinen.

9. Streak and the Raven - Federation

Seinäjokelaiset vakuuttivat alkuvuodesta niin kovin, että vanhasta muistista, listaa aloittaessa, Streak and the Raven oli saatava mahtumaan mukaan. Federation EP ei ole kestänyt niin hyvin aikaa kuin alunperin uskoin, mutta odotus bändin luomista kohtaan on kova. Omalaatuista soundia.

8. Big Wave Riders - s-t

BWR on saanut paljon huomiota täällä, toki kaiken ansaitusti, eikä sille näy loppua. Syksyn alussa julkaistu EP sisälsi kaikki 'Ridersin kappaleet, eli sikäli laatua löytyy. Hakemalla julkaisulle punaisen langan seulomalla kappaleista parhaat olisi EP ollut vielä laadukkaampi. Nytkin äärimmäisen laadukkaat kappaleet toimivat mutteivat kokonaisuutena yhtä hyvin kuin yksittäin.

7. Woodkid - Iron

Uskomattoman sivuutettu kaveri tämä Woodkid siihen nähden, miten hieno Iron EP on. Dramaattisuutta ja kontrasteja löytyy, mutta myös perusosaamista surumielisillä indieballadeilla.

6. Delay Trees - Before I Go Go

Viimevuotisen, pidetyn debyyttialbumin lisäksi Delay Trees julkaisi tänä vuonna Before I Go Go:n ilmaisena latauksena, jota se muistaakseni myös myi keikoilla kasettina. Mulle tämä viisikappaleinen EP toimi jopa paremmin kuin koko albumi, Uni 15 ihan lemppareita tältä.

5. Gold Panda - Marriage

Nyt pääsee Gold Panda vähän epäreilusti mukaan - Marriage EP kun koostuu alkuperäisestä kappaleesta, sekä erinomaisista remixeistä, joista vastaavat mm. Halls, Baths, Star Slinger. Mutta sellaisenaan vuoden laadukkaimpi. Ja tietysti henkilökohtainen suuri suosikki.

4. Alabama Shakes - s/t

Alabamalaissheikkaajat päätyivät blogiin vasta hiljattain, mutta syksyn mittaan kypsynyt EP kuulostaa älyttömän hyvältä. Bändi on kuin gospelahtava, soulisti rockaava The Magic Numbers, tjsp. Ylenkatsominen olisi suorastaan syntistä.

3. Daughter - His Young Heart

Elena Tonrassa on kovasti potentiaalia, tämä ensimmäinen vuoden kahdesta EP:stä esittelee Daughter-nimellä musisoivaa Tonraa perinteisemmällä folk-soundilla, mutta huikean laadukkaasti. Yksi tärppi ensi vuoden nousijaksi varmasti.

2. High Highs - s/t

Ollaan Antin kanssa palloteltu vähän vuorotellen, kumman vuoro postailla & huumailla High Highsista. Selvää on, että tällä tekemisen laadulla jotain isompaa on tiedossa. Tällä kertaa siis mun vuoro postailla. Hieno EP, joka muuten saapui vihdoin postitse, 10" -julkaisuna. Ns. hiton jees. Seitinohuita tunnelmia punotaan.

1. Michael Kiwanuka - Tell Me A Tale

Itseoikeutetusti, kyllästymiseen asti ruodittu brittiartisti, jonka soulfolk päätyi BBC:n tulevaisuuslistan pitkälle versiolle. Albumi tulossa ensi vuonna, jolta en odota yhtään vähempää kuin lopullista breikkaamista. Pohdin pitkään, kumpi jo julkaistuista eepeistä pääsee mukaan, päädyin ensimmäiseen. Parasta vuonna 2011.

Blog Sound of 2012 - vaihtoehto BBC:lle

2011-12-07T17:50:00.001+02:00

BBC julkistaa vuosittain ennakointia seuraavan vuoden räjähdysartisteista. Vähän niin kun Rumban ja Ylexin Tulevaisuuden Tusina, jossa itselläkin oli tänä vuonna ilo vaikuttaa. BBC kerää "Sound of ...." -nimen alle osaavia musiikkialan ammattilaisia, joihin lukeutuu myös bloggaajia, tänä vuonna tosin vähemmän kuin aiemmin. Tämä paneeli suoritti BBC Sound of 2012 valinnan. Kesyn ja haalean listan voit tsekata täällä. Itselle suurimmat ilon aiheet siinä olivat Michael Kiwanukan ja Ren Harvieun maininnat. Tuosta 15:stä valitaan siis vielä kärki joka julkaistaan alkuvuonna.

Ja miten se liittyy postaukseen on tämä: 33 brittiblogia laati tänä vuonna oman, rinnakkaislistansa, jonka 15 artistista julkistetaan, samalla kaavalla, myös Blog Sound of 2012 kärkivalinnat myöhemmin. Mukana on varsin laadukkaita blogeja kuten mm. The Blue Walrus, The Recommender, Faded Glamour, Sweeping the Nation, Song By Toad, jne.

Valitsijamiesten tavoin toimineen blogilistan voit tsekata kokonaisuudessaan mm. The Blue Walrusin postauksesta. Itse artistilistalta löytyi aika kivasti myös täällä nähtyjä ja kuultuja pieniä suuruksia. Alla lista kokonaisuudessaan.

Lianne La Havas kannattaa ainakin panna merkille, neiti kun löytyy sekä BBC:n että blogien listoista. Kaikkia en ole toki kuunnellut, mutta kuunnelluista pidän eniten etenkin jo postauksenkin saaneista Theme Parkista ja Daughterista sekä Lucy Rosesta. Myös The Jezabels sykähdyttää.

Houdini Dax
Lianne La Havas
Theme Park
French Wives
The Good Natured

Alt J
The Jezabels
Lucy Rose
Bastille
Friends

Meursault
Daughter
Beth Jeans Houghton
Outfit
Washington

Washington - How To Tame Lions by The Recommender

Milk by Theme Park

Lucy Rose - Middle Of The Bed by Lucy Rose

The Jezabels - Endless Summer by thejezabels

Nordiska sa sa samarbetet

2011-12-06T19:00:00.001+02:00

Hei vaan.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi Lilystä pyydettiin mua ja muutamaa muuta (Jussi, Anna ja Matti) tekemään itsenäisyyshenkinen soittolista, tai ainakin jotain sinnepäin, ja kysyttiin muutama kysymys samalla. Listasin oman soittolistan Nordiska sa sa samarbetet -nimen alle. Skandinaavista touhua siis. Poimi mun soittolista vaikka TÄSTÄ. Iso kiitos Lilyn porukalle, että pyydettiin mukaan.

Käy tsekkaa mitä minä ja muut vastattiin, millaisia soittolistoja laadittiin ja miten niitä perusteltiin. Lilyn palstalla, TÄÄLLÄ. Täsmennetään tuota lempiblogin valintaa, etten minäkään mieluusti laita muita paremmuusjärjestykseen, Miran All Ears valikoitui nimenomaan sillä perusteella, että on todella hienoa, että tämä on alkanut postailla vähän säännöllisemmin, koska hänellä on hyviä ja asiantuntevia juttuja. Se jäi vastauksesta pois. Taisin vähän jaaritella - saivat editointiin töitä.

Ja vielä yksi soittolistasuositus. Jyri nimittäin laati soundcloudin avulla suomalaisvuodesta 2011 hienon soittiksen. Käy tsekkaa täällä. Yksi harmistus jäikin juuri siitä, että soittolistaa laatiessa Spotify rajoittaa melkoisesti, mutta näillä tietysti mennään.

Tänään Jyri on muutenkin tapetilla, Paperfangs kun julkaisi uuden kappaleensa, Lifelong. Parasta Paperfangsiä, sen sanon.

Lifelong by Paperfangs

TOP 5: Singlejulkaisut 2011

2011-12-05T17:14:00.001+02:00

Mäkin avaan pelin listojen osalta. Saapa nähdä milloin loput tulevat, mutta nyt listaan lempisinglejulkaisut kuluvalta vuodelta. Singlejulkaisuissa on se kiva, kun B-puolelle laitetaan yleensä jotain kivaa ylläriä, joka parhaimmillaan haastaa sen A-puolen. Nyt siis ei ole kyseessä vuoden lempikappaleet ylipäätään, vaan joukosta teräksisiä taistelupareja, joiden ykköstykki on usein parhaaseen teräänsä viritetty albumikappale, jota ryydittää huikea seuralainen (usein samoista sessioista, joissa albumi on purkitettu).

Jokaisen julkaisun nimestä pääsee muuten Spotifyyn kuuntelemaan kyseisiä kappaleita, awesome. Postaukseen liitin vain parhaan julkaisun B-puolen.

5. Trophy Wife - Quiet Earth / White Horses

Tästä viitospaikasta käytiin kaikkein kovin kamppailu mun mielessä. Summer Camp oli ensikaavailuissa mukana, mutta kakkoskappale ratkaisi voiton oxfordilaisten hyväksi. Hommat simppeleinä ja sitä myöten hyvinä.

4. Wild Beasts - Bed of Nails / Catherine Wheel

Se taitaa olla jo päivän selvää, että Wild Beasts tulee juhlimaan vähän joka listauksessa mun kohdalla. Bed of Nails taitaa olla se lempparein kappale Smotherilta. Catherine Wheel taasen aivan älyttömän kova kappale - miten se ei ole mahtunut levylle?

3. Lana Del Rey - Video Games / Blue Jeans

Turistaan nyt tästä neidistä, kun vauhtiin ollaan päästy. Video Gamesin kovuutta ei käy kiistäminen, mutta mulle Blue Jeans on tämän vuoden huippuja. Tämä pitäisi hankkia. Albumijulkaisu vasta tulossa, joten ei kannata spekuloida kumpi näistä päätyy levylle.

2. The National - Think You Can Wait / Exile Vilify

~~En tiedä kuinka singlejulkaisuksi tätä voi kutsua~~, kun toinen kappale on tehty leffaa ja toinen peliä varten. Hiton kovia kumpainenkin. Seiskatuumainen on siis julkaistu, jossa puolina nämä kappaleet. The National ei petä. Koskaan.

1. Bon Iver - Holocene / Come Talk To Me

Tämä on täydellinen singlejulkaisu: huikeatunnelmainen kappale levyltä sekä erinomainen cover fuusioituneena mahtavaksi, pyöreäksi mustakultaiseksi aarteeksi. Ostin tämän alunperin pelkästään Peter Gabriel -coverin takia, mutta sain enemmän. Huikeutta. Tässähän pääsi ihan vauhtiin. Seuraavaksi pitänee listailla taas ne EP:t, viime vuotta mukaillen.

Sunnuntaiannos kappaleita: Megablast edition

2011-12-03T15:02:00.001+02:00

Postausten kävijämäärien seuraaminen on jotensakin tuskastuttavaa - niitä ei pitäisi kaiketi tuijotella lainkaan. Toisaalta, jos haluaa bloginsa toimintaa kehittää, vaikka sitten vain omien raamiensa sisällä, voi jokaisen käynnin/jutun lukemisen ymmärtää äänestyksenä sen blogin toiminnasta.

Selailin nopeahkosti vuoden sisällä kirjoitettujen tekstien aiheet. Säännön vahvistamia poikkeuksia toki mahtuu mukaan, mutta pääasiassa - tietenkin - isot ns. established indie artistit keräsivät eniten käyntejä. Kokonaisuutena musiikkitulvaa pällistellessäni yllättävintä oli kuinka sinnikkäästi olen koittanut vältellä kaikkien huulilla olevia aiheita. Olen päätynyt aika usein kirjoittamaan bändeistä, joiden kohdalla on toistaiseksi tapahtunut hyvin vähän eivätkä ne pääsääntöisesti ole luetuimpia juttuja.

Sen sijaan että huutelisin tämä on ISO, olen varovasti korottanut ääntäni että tästä TULEE iso (ja lisännyt sivulauseessa että "ehkä").

Lukijamääriä jos pelkästään tuijottelee, lienee sellainen sopivasti nousussa oleva artisti parasta kauraa: jokin jonka nimen olet saattanut kuulla jonkin oikeasti arvostamasi lähteen mainitsevan, jotain josta olet aiemmin ehkä jopa pitänyt, josta tarvitset muistutuksen. Jos kirjoittaa toistaiseksi pienestä artistista "liian aikaisin", päätyy itseni kaltaisesti analysoimaan käyntejä. Kuten esim. Lana Del Rey piipahti ensi kertaa omassa postauksessaan 1,5 v sitten, enkä tarkoita tätä nyt namedropping -mielessä, kuka ehti minnekin ensin ja miksi. On pakko uskoa, että hyvät ja kiinnostavat artistit tuleva löydetyiksi joka tapauksessa - postaili niistä sitten kuka tahansa. Reflektoin lähinnä - taas kerran - omaa bloginpitoa, kun aika tuntuu käyvän vähiin ja liika käyntien tuijottelu vaivaa ulosantia. Mutta blogin elinvoiman kannalta pitää itse päättää, ovatko yksittäiset käynnit ja niiden seuraaminen rasite vai palautetta. Jos uskoo ensimmäiseen, jää blogin lukijakunta mahdollisesti pienemmäksi, mutta blogi ehkä enemmän omannäköiseksi. Jos taas uskoo jälkimmäiseen, pitää pohtia asioita, kuten onko mahdollista kirjoittaa bändistä liian aikaisin.

Kun yrittää laittaa vuotta 2011 lahjapakettiin ja miettiä, missä mielessä, miten ja millaista aikaa jää blogin pitämiseen ensi vuonna, jäävään tällä kertaa umpimielisyyteni ja jonkinmoisen periaatepäätöksen olla postaamatta "isoista" tai loppuunkalutuista bändeistä ja aiheista. Nyt seuraa kappaleita, joista olen viikolla hirmuisesti pitänyt ja jotka eivät tässä vaiheessa kenties enää normaalisti päätyisi blogiin.

Lana Del Reylla on hyviä kappaleita, ollut jo ennen Video Gamesiä. Ja ennen nenäleikkauskeissejä. Born To Die on uutuus, joka ei pärjää ihan viime singlejulkaisulle, mutta tutustuttaa artistin saloihin paremmin kuin soutaamista ja huopaamista, covereita ja backlasheja, trollaamista ja sukat kuluttavaa hypeä aiheuttanut Video Games. Kuten muutama muukin, jäin kaipaamaan sitä livenä vedettyä lausetta "Let me fuck you hard in the pouring rain, you like your girls insane". Taidan jatkaa tämän neidin puolesta liputtamista edelleen. Albumi Born To Die tammikuun lopussa tulossa.

Chairliftin Met Before tuntui ekalla kuuntelukerralla räjähtävän täysin käsiin eikä näin muutaman päivän kuluttua hirveästi helpota. Ensisijainen kysymys kuuluukin, voiko näin myöhään selvitä jotenkin alkuhuuman ihastuksesta ja katsastella objektiivisesti kappaletta, josko se päätyisi jopa vuoden parhaiden kappaleiden listalle? Törkeen kova. Puolueettomuus on kaukana nyt, tämä on todennäköisesti BestTracks -listalla.

Met Before by Chairlift

The New Tigers on jo vakiinnuttanut tietyn aseman tämän vuoden kokopitkällään, ja kun bändi mainosti hautovansa yllätystä tälle viikolle, oli odotus kohdallaan. Kuuntelin oikeastaan eilen ensimmäistä kertaa eilen uudet kappaleet, sillä taas kerran halusin sivuuttaa hyperyöpyn ja antaa pölyn laskeutua, jotta oikeasti tiedän mitä ajattelen näistä tunnareista. Chocolate lämmittää huikean paljon, Toffee vähemmän, mutta sekin paljon.

The New Tigers : Toffee/Chocolate by Soliti

Alkusuhtautuminen uuteen The Black Keysiin on ollut aika varautunutta täällä, tykkäsin ihan kohtalaisesti kuitenkin Brothersista, ja nyt tuntui liian nopealta jatkoalbumilta, mutta mitä El Caminolta (6.12.) olen kuullut, on se kuulostanut ihan perhanan hyvältä. "Catchy as fuck", sanoisin, jos kirjoittaisin englanniksi. (Toim.huom. myös toinen f-sana tähän postaukseen, oho.). Gold On The Ceilingin pitäisi ainakin toimia itse kullekin katu-uskottavana bluesrock sing-a-longina.

Viimeisenä pieni myöhäissyttyminen eräälle suuruudelle, Kate Bushille. 50 Words of Snow on todella kiinnostava teos, se huokuu albumeille harvinaista romaanin painavuutta ja tärkeyttä. Se tarvitsee mulla ainakin paljon vielä aikaa sulatteluun, mutta levyn avaava Snowflake putoaa tällä hetkellä ainakin hyvin fyysisesti. Tuntuu hurjalta edes ajatella miten vakuuttavan uran jatkoksi tämä artisti on loihtinut tällaisen albumin. Häkellyttävää.

Vanhan iPodin kätköistä

2011-12-01T19:56:00.001+02:00

Netissä törmäilee kaikenlaisiin hassutuksiin. Niin kuin ajatukseen äänikirjojen kuuntelusta. Vanhaa iPodia lataillessa törmää taas kivoihin kappaleisiin, jotka on jo unohtanut. Selvitys lienee paikallaan.

Opettaessa pitää seurata opetussuunnitelmaa ja muita sisältöä rajoittavia ohjenuoria, mutta silloin tällöin sitä löytää aikaa "pakollisten" asioiden ulkopuoleltakin ja ehtii tehdä ylimääräistäkin tuntien lomassa. Silloin opettaminen on hauskimmillaan. Tänään, vaikka oppikirjassa toki Catcher in the Rye mainittiinkin, oli hauska laajentaa tätäkin aihiota keskustellen mm. Mark Chapmanistä, John Lennonin salamurhaajasta, joka tekonsa jälkeen jäi lukemaan Catcheriä Lennonin asunnon ulkopuolelle.

Toki muistakin asioista keskusteltiin jne, mutta J.D. Salingerin teoksen osakseen saama huomio ennen ja nyt johti rentoon sekä luonnollisesti etenevään oppimistilanteeseen, vaikkei näitä osaamisia pysty kokeen muodossa realisoimaankaan.

Pitkästä johdannosta lyhyehkö juttu: törmäsin netissä äänikirja-ajatukseen, joita en siis koskaan ole kokeillut, ja into leimahti hyödyntää työmatkat näin, vaikka sitten Catcheriä kuunnellen. Tähän tarkoitukseen sopii mainiosti vanha (laina) iPod mini 4Gb, joka jäi eläkkeelle vasta viime vuonna saatuani uuden lahjaksi ja joka kunniallisesti teki nohevan paluun 1,5 vuoden tyhjäkäynnin ja pienen lataushetken jälkeen.

Kauan ei kuvankaltainen vanhaherra levännyt laakereillaan, vaan se pääsee uuteen käyttöön, jos saan sinne joitakin kiinnostavia äänikirjoja (hyvillä lukijaäänillä). Suosituksia otetaan vastaan, etenkin hyvistä (englanninkielisistä) kirjoista, joissa saisi olla ennemmin etevä kuin tylsä lukija.

Musiikkiakin tähän postaukseen saadaan, sillä Minin kätköistä löytyi tosiaan kivoja kappaleita, jotka olin tyystin unohtanut. Se oli alkuperäinen aiheeni, kunnes pääsin jaarittelemaan. Laitetaanpa niitä kappaleita muuten tähän.

Meg Baird - Willie O'Winsbury

Black Rebel Motorcycle Club - Done All Wrong

Ben Sollee & Daniel Martin Moore - Something, Somewhere, Sometime
Ben Sollee & Daniel Martin Moore - Something, Somewhere, Sometime by subpop

Ben Folds - Gracie
Ben Folds - Gracie by Legacy Recordings

Jonquil - It's My Part

2011-11-30T19:27:00.001+02:00

Täällä taas tänään esittelemässä bändiä, joka valuu valitettavan monen sormien välistä. Diskoiluun kuin nakutettu Jonquil soittelee Oxfordista asti nytkähtelevää tilutteluindiepoppia muistuttaen kanssaoxfordilaisisia, Trophy Wifea ja Chad Valleytä, sekä muuan Foalsia.

Sattumoisin mielleyhtymä ei ole turha, kun Jonquilin laulajan, Hugo Manuelin, sivuprojekti on nimenomaan Chad Valley. Ja toisaalta, kun Trophy Wifen jäsenistöä on aiemmin kuulunut Jonquiliin. Tässä vaiheessa mun pitäisi viimeistään olla kiinnostanut, vaikka oikeasti mut vietiin jo aiemmin.

Jonquil julkaisuhistoria sisältää jo pitkähkön ja jotensakin kiitellyn EP:n, mutta ensi vuosi tietää jo albumijulkaisua nimeltä Point of Go. Uusi maistiainen tuolta levyltä on It's My Part. Vaikka Jonquililla on toistaiseksi vielä tekemistä verrokkiensa ylittämiseksi, odotellaan tuota uutta levyä kyllä suurella mielenkiinnolla. Jo siksi, että Jonquil piipahti muutamalla Ones to Watch -listalla jo viime vuonna.

Jonquil - It's My Part by Blessing Force

Aiemmin Jonquil on juhlinut mm. kappaleillaan It Never Rains, joka on yhtä kesäpäivänä vilvoittavan sateen iloa, sekä etevällä The xx -versioinnillaan Infinitystä. Odotukset ovat jälleen kerran kovat - ja nousevat koko ajan. Marraskuu on hyvä päättää näin.

Jonquil - It Never Rains by Jonquil

Jonquil - Infinity (xx cover) by Jonquil

Etelän soulia ja bluesrockia: Alabama Shakes

2011-11-29T18:45:00.001+02:00

Alabamalaiset bändit eivät päädy blogien puheenaiheksi tavan takaa. Eikä tämäkään bändi päätynyt yllätyksellisesti, vaan pikemminkin erheen korjauksen myötä. Alabama Shakesia olen seurannut jo jonkin aikaa, mutta jostain syystä bändistä postaaminen on ikävästi jäänyt jalkoihin.

Siinä missä Kiwanukasta ensimmäisen kerran postaaminen oli itselle kenties kaavan rikkomista ja perushörhöilybändien tulvan patoamista hetkeksi sielulla, jatketaan Alabama Shakesilla kenties sielukkuutta ihan omaksi pikkupuroksi asti. Athens, Alabama, kotipaikkanaan tämä yhtye on, kuten Kiwanuka, matkalla suuria asioita kohti.

Brittany Howardin ääni tihkuu gospel-soundia, soulia ja bluesahtavaa rockia, jopa siinä määrin että Sharon Jonesiin kaikuneet vertaukset eivät ole lainkaan turhia. Alabama Shakesin nimikko-EP on julkaistu jo pari kuukautta sitten, mutta vieläkään se vetää matalaksi kaiken tieltään tasollaan. Kenties kornia todeta näin, mutta varaudu yllättymään. En oikein osaa sanoa muuta; kuuntele hurjan tasokas EP täällä.

I Found You - Alabama Shakes EP by ALABAMASHAKES!

You Ain't Alone - Alabama Shakes EP by ALABAMASHAKES!

Willy Moon - I Wanna Be Your Man (originaali ja reemix)

2011-11-28T19:14:00.001+02:00

En oo päässy tästä Willy -kaverista yhtään perille vielä. Lopulta Willy Moonin soundi, look ja muuvssit ovat yhtä laskelmoituja kuin kenen tahansa megalevy-yhtiön kvasi-indie marionetin. Ja kappas, Universal miehen on näemmä poiminut. Mutta toisaalta jokin Moonissa täytyy kiehtoa, kun tavan takaa tämän yhteydessä vilisee mm. Bo Diddley -mainintoja - eikä I Wanna Be Your Man ole kehnompi kappale.

Siinä on tosin aika vahva laskelmoinnin viba, mutta tiedä häntä, kenties olen vain noitajahdissa. Tsekatkaa uusiseelantilaisen Moonin muuvssit ja aika kelpo Drop The Lime -remix. Voisin kuvitella, että ison levy-yhtiön intresseissä on nostaa mies listoille, ja epäilemättä näillä meriiteillä sinne päätyykin.

Willie on muuten fotogeeninen mies, tsekkaa kuvat jos et usko. Kuvat täältä ja täältä.

Lahdesta käsin sunnuntaiksi kappaleita

2011-11-26T10:38:00.000+02:00

Tere. Tulin just Lahest. Olen myös voipunut eilisen illan jälkeen. Huh. Välipysäkkinä oli Pasila. Postauksen ihastuttavasta lo-fi kitarapop -osuudesta vastaa vasta kuukausi sitten esittelemäni chicagolainen Magic City. Ovat nämä vaan jotenkin kivoja tyyppejä. Hitaasti rakentuva uusi Work For Us on kyllä yksi lemppareista tähän sunnuntaihin. Ja koska bandcamp on niin huisi palvelu ja Magic City niin huisi bändi, koko Little Bits EP:n saa ilmaiseen lataukseen TÄÄLTÄ.

&amp;amp;amp;lt;p&amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;a href="http://magiccity.bandcamp.com/track/work-for-us-2"&amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;Work For Us by Magic City&amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;/a&amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;lt;/p&amp;amp;amp;gt;

The Soft, Suffolkista kotoisin oleva elektro-shoegaze kokoonpano julkaisi Hot Summer EPn alkuviikosta. Nyt kun olen jostain syystä pyörinyt viime viikon tällaisen tiukemman elektronisen ilmaisun parissa, putosi bändin Venus Breath -niminen, lähes kahdeksanminuuttinen houseilu älyttömän hyvin. Koko eepee, samassa paikassa kuin aiempi, ilmaisessa latingissa, jeaa! TÄÄLLÄ.

&amp;amp;amp;lt;p&amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;a href="http://thesoft.bandcamp.com/track/venus-breath"&amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;Venus Breath by The Soft&amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;/a&amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;lt;/p&amp;amp;amp;gt;

Tom The Lion, pianovetoinen miesääni, Rough Traden kuukauden levy. Siisti mustavalkoinen esiintymisvideo. Tarvitseeko enempiä esitellä? Toistaiseksi Tom The Lionin sisältö ei erotu niin paljon edukseen muusta vastaavasta kuin moisilla raameilla odottaisi, mutta enpä toisaalta ole koko tuotantoon tutustunut. Tässä Ragdoll.

Jahans, poimitaan perjantain BBC1:n Live Lounge -sessiolta, Florencen + The Machinen vetämä Draken Take Care cover. Drake ei kiinnosta. Florencekin jostain syystä vähenevissä määrin. Florence versioimassa Drakea = makes sense. Toimii yllättävän kivasti ja muistuttaa että ne Florencen ansiot ovat elävässä musiikissa.

Levyvalinta: Fotoshop - Lifeforms

2011-11-23T17:40:00.001+02:00

Taas kerran bloggaamisen mittapuilla olen vanhan ja kalutun tavaran kimpussa, mutta oishan se naurettavaa jos Fotoshop ei sais edes mainintaa. Nyt olisi hyvä tilaisuus korostaa, että postaan Jarno-Erik Faarisen, helsinkiläistyneen lappilaisen, projektista mielipiteen vasta totisen pohdinnan ja pitkän harkinnan jälkeen, mutta se ei olisi totta. Mulla on kestänyt - ja kestää aika useinkin - päästä näiden hienouksien vauhtiin.

Vaikkei innostus ole saavuttanut täällä ihan Antin tahi Jyrin mittasuhteita (tosin sekin alkaa näköjään muuttua), on myönnettävä tämän etevyys. Siksi siis pitkästä aikaa tulee levyvalinta ja se kohdistuu Fotoshopin vahvaan ja tasaiseen debyyttiin. Helppohan minunkin on toisaalta mielipiteeni esittää, kun naapurit ovat jo pohjustaneet. En ole ollenkaan varma, että olisin kuunteluun tarttunut tahi tätä yrittänyt ymmärtää, mikäli kyseessä ei olisi ollut suomalainen, sitkeästi yhteyttä ottanut kaveri.

Sovittelin tämän harteille kovin sellaisia ISOJA asioita kuin "Suomen M83" tjsp, mutta se ei aivan istu. Lifeforms on harkitumpi, jopa kypsempi soundiltaan, eikä yhtä viihteellinen kuin M83. Toisaalta olen kuulevinani samoja elementtejä siellä täällä Magenta Skycoden, Washed Outin ja Korallrevenin tekemisistä - kuitenkin Fotoshop lainehtii elektronisesti ihan omilla ansioillaan. Jopa omissa sfääreissään.

Mistä näitä mielleyhtymiä nyt kullekin tulee mieleen. Nimien pudottelullekin pitäisi jo tulla jokin raja. Tärkeintä on, että Fotoshop toimii paremmin kuin monet ja kiinnostavammin kuin useimmat. Lifeforms vaati kyllä itselläni useamman kuuntelun ennen kuin tästä kaiken sai irti.

Oikeastaan vähän harmittaa, ettei Faarinen ole Fotoshopillaan päässyt aiemmin ääneen täällä. Tämäntyyppistä tekemistä kun mahtuisi enemmänkin ~~Suomeen~~ levylautaselle. Kuuntele levy kokonaisuudessaan Fotoshopin bandcamp-sivuilla, TÄÄLLÄ. Suosikit tällä hetkellä: Speed vs. Distance ja Becoming Zen.

Nousussa: Giovanna - Out In Bold

2011-11-23T17:06:00.001+02:00

Uskallan nyt palata Nousussa -sarjan valintoihin ihan parin kappaleen perusteellakin. Brittiartisti Giovanna kun on aiheuttanut aika paljon puhetta - ainakin saarivaltiossa. 21-vuotias lahjakkuus, jonka ensimmäinen singlejulkaisu koittanee piakkoin (löysin ristiriitaista tietoa, siksi puoliarvausennustus).

Eikä häittää että tuo uusi single päätyi viikon valinnaksi myös Zane Lowen radio-ohjelmassa BBC:llä; tahi että velipoika Winston Marshall veistelee multi-instrumentaalina Mumford & Sonsissa; tahi että Giovannan on poiminut talliinsa Mi7, eli samainen levy-yhtiö kuin muutama viikko sitten mainitulla King Charlesilla. Vois sanoo et neiti on piireissä.

Out In Bold, tuo edellä mainittu single, sisältää kiintoistan trip hop -rakenteen, jossa piano kannattelee kuitenkin pääpainoa. Todella, todella kiinnostava kappale ja artisti. Sopivasti pop-elementtejä ja vaihtoehtohenkisyyttä. EP -julkaisu koittaa ensi vuoden alkupuolella. Toivottavasti onnistuu välttämään Lana Del Reyn kohtelun. Lemppareihin tämä.

(Tuo video on toisaalta kyllä vähän turhan Talent/Tanssii tähtien kanssa -henkinen mun makuun.)

Let Go Of Yourself by Giovanna Online

Leonard Cohen - Show Me The Place (uusi kappale)

2011-11-22T16:25:00.001+02:00

Oman asian esittelyä ei tietysti koskaan saisi aloittaa sen miinoittamisella. Mutta toisaalta ei voi odottaa, että samoja ihmisiä kiinnostaa Jamie XX:n Radiohead rework (joka muuten on awesome!) ja toisaalta veteraaniartisti Leonard Cohenin uusi kappale, vaikka mua kiinnostaakin.

Jatketaan heti seuraavassa postauksessa vaikka seuraavalla buzzbandillä tai sitä manttelia tavoittelevalla, mutta suodaan nyt Cohenille paikka parrasvaloissa jälleen kerran. Uusi albumi Old Ideas ilmestyy tammikuun lopulla ja siltä kuullaan nyt ensimmäinen kappale Show Me The Place.

Pianovetoinen kappale taustalaulajineen on yhtä vähäeleinen kuin millaisena Cohen on totuttu näkemään, varsinkin viime vuosina. Bassoksi jo useita auringonkiertoja sitten kääntynyt ääni rouhii syvemmältä kuin kenties koskaan, testikkeleistä asti. Kappale on koskettava ja tuntuu kantavan tulkitsijansa arpia sävelkielessään. Tämä tuntuu kaikin puolin oikealta tavalta Cohenille palata uusin kappalein. Odotamme lisää.

Show Me The Place by leonardcohen

Sunnuntaikappaleet, osa XIII

2011-11-20T15:30:00.001+02:00

Tämä sunnuntai onkin vähän erikoisempi kappaleiden puolesta - se miltei sai jonkin selittävän alaotsakkeen. Kappaleet eivät taivu mukaviin popkaavoihin kuin paikoin, mutta sitä vanhaa kunnon haastoa ja mielenkiintoa riittää. Kyseessä ei jostain syystä ole perussunnuntai.

Göteborgilainen Happy Hands Club on poiminta erinomaiselta No Fear of Pop -sivustolta, mutta toisaalta vasta muutamassa muussa paikassa vastaantullut samainen bändi sai kuuntelemaan mikä tällä kertaa tekee ruotsalaisista ylivertaisia. Nofearofpopin tyypit sanoivat tätä Wu Lyfin, Craft Spellsin ja Gardens & Villan sekoitukseksi, joten miksi keksiä parempaa - totuutta kun puhuivat.

Happy Hands Club - Lost at Sea by 1FTP

I'm Not an Antidote by Happy Hands Club

(Kuva täältä)

Pitkästä aikaa on todella mukava uppoutua timanttiseen rework-työhön, josta vastaa jälleen kerran miksauspöydän Midas, Jamie xx. Radioheadin kappale Bloom saa käsittelyn, jonka alta itse ei helpolla poimi alkuperäistä. Aivan törkeän hyvä kappale, joka pitäisi laittaa kyllä täysin Jamie xx:n nimelle, eikä 'vain' reworkin nimellä. Suvereeni mies.

Bloom_Jamie xx Rework Part 3 by Radiohead

Oon ennenkin jo ehtinyt ihailla Hallsin takana häärivän Sam Howard taitoa valaa elektroniseen kappalemuotoon särmää, synkkyyttä ja sulavuutta. Fragile EPn tammikuussa julkaiseva Halls on saanut I Am Not Who You Want kappaleelleen videon, jonka tunnelma on taituroitu hienosti itse kappaleeseen sopivaksi.

Savuisen utuisesta lauluäänestään sekä parin vuoden takaisesta EP:stään Self-Taught Lerner tunnetuksi tullut Lissy Trullie päästi ensimmäiset soundit esille tulevalta kokopitkältään. Holly Mirandaakin tuottanut TV On The Radion Dave Sitek on toinen tuottaja levyllä ja alla kuultavana olevalla kappaleella on itse Holly Miranda taustavokaaleissa. Madeleine on erittäin vangitseva kappale. Suosittelen kuuntelemaan.

Madeleine by lissytrullie

Mylo Xyloto, Chris Martin ja Pitchfork

2011-11-16T15:38:00.001+02:00

Mun mieleen Coldplay on äärimmäisen kiinnostava ilmiö: jos se ei kiinnosta ns. piireissä (Laurin termin mukaan ns. indierunkkareita), se on kiintoisaa - jos taas bändi onkin yllättäen mielenkiinnon kohteena, herää uteliaisuus siitäkin. Oon tietysti pohdiskellut Coldplayn ja etenkin Chris Martinin kohtaloa ennenkin, joten miksi taas postaus samasta aiheesta, kysyy närkästynyt lukija.

Musiikkisivusto Pitchforkin levyarvostelu uutukais-Coldplaystä, eli Mylo Xylotosta, puhutteli onnistuneesti, mikä taasen kirvoitti omia reaktioitaan. Toisaalta myös, sekin Pitchforkissa ollut, Chris Martinin haastattelu tulisi monen heittaajan lukea, haterzz 'gon hate. Haastattelu antaakin Martinista kuvan lähinnä vilpittömästi innostuvana lauluseppona, joka kulkee maailmassa päivänkakkarat ja auringonpaiste seuranaan ja jota kyynikot rakastavat inhota.

(Siinä se taas hymyilee. Varmaan aikoo pelastaa maailman. Kuva täältä)

Eräässä seurueessa levyjä hifistellessä huomasin pyyteleväni jälleen varovasti anteeksi Mylo Xyloton hankintaa, joka on nimestään huolimatta viipynyt ihan kiitettävästi levysoittimessa. Vaikkei se kenties yhtä mieluisa 'uudistuminen' ollutkaan kuin Viva La Vida, ei se ansioton levy ole.

Kaksi lausetta määrittävät - ainakin minulle - Coldplayn ilmiönä ja bändinä vastedes kristallin kirkkaasti. Toinen löytyy arvostelusta ja toinen haastattelusta.

"Mylo Xyloto finds Coldplay successfully continuing to explore the tension of wanting to be one of the best bands in the world and having to settle for being one of the biggest." - Ian Cohen

"The way we differ from Radiohead -- who are unquestionably brilliant -- is that, at the end of the day, I'm still a slave to catchy songs." - Chris Martin

Mulla on myös pari omaa mietettä Mylo Xylotoon ja Chris Martiniin liittyen:

a) levyn nimi vaikuttaa erikoiselta, jopa vastenmieliseltä, kunnes tajuaa että levyllä on kappale, jonka nimi on Every Teardrop Is a Waterfall

b) Princess of China tuntuu enemmän Rihannan kappaleelta jolla Martin feattaa, eikä toisin päin. Se onkin huikean vangitse kappale levyllä.

c) Kun Martin (ja ne muut bändin pojat) päättivät, että "nyt tehdään kappale nimeltä Every teardrop....", tuntuu tilanne samalta kuin jos punaisten housujensa vuoksi kiusattu koululainen tulisi seuraavana päivänä kouluun fuchsian värisissä housuissa. Ja niin se pitää mennäkin - mitäs sitä muista välittämään.

d) Luulen et Freud käskis mun huolestua, koska kirjoitin tähän postaukseen alunperin kaksi kertaa, vahingossa, CHRIST Martin. Huoh.

Loft Apartment - Video Games (Lana Del Rey cover)

2011-11-14T21:25:00.001+02:00

Videogeimsseistä on tehty rutkasti covereita, eivätkä nimekkäiden versioiden edessä suostu edes turkulaiset kumartamaan. Turku-soundeissa esitelty, duoksi uudistautunut Loft Apartment väsäili häikäisevän kauniin Video Games -coverin. Pianoa ja elektrosampleä sisältävä versio on kyllä hieno. Lisää tätä osaamista, kiitos. Saanen esitellä, Aaro Vahtera ja Sanni Pesonen Turun yliopiston psykologian laitokselta, ts. Loft Apartment.

Videogames live (Lana del Rey cover) by Loft Apartment

Michael Kiwanuka - Home Again

2011-11-14T15:11:00.001+02:00

Saatatte olla huomanneet, että olen liittynyt kulttiin jo jokin aika sitten. Tämä kultti hakee agressiivista laajentumista - jota käännynnäisjäsenistö mielellään toteuttaa. Kultin kiistaton jumalhahmo on Michael Kiwanuka, jota palvotaan kultaisen vasikan tavoin.

Okei, vertaus meni sitä kökömmäksi mitä pidemmälle päästiin. Pointtina (joka siis jossain siellä on) oli, että Kiwanuka kuuluu siihen melko harvinaiseen joukkoon, jonka tekeleet ovat kuulostaneet alusta asti paitsi kiinnostavilta myös laadukkailta. Tasaisen varmasti, kun kannattajajoukko kasvaa, olen hehkuttanut blogissa herraa joka välissä mutta vetänyt myös lähimmäisiä tähän intopyörteeseen mukaan - isästäni alkaen. Eilen juuri fiilisteltiin viime EP:tä, I'm Getting Readyä, vinyyliltä (löytyy myös Spotifystä).

Michael Kiwanuka julkaisee tammikuussa kolmannen eepeensä, Home Again, joka edeltää maaliskuun 2012 albumijulkaisua. Ensireaktio uuteen EP-julkaisuun oli vähän pettynyt, sillä albumia olen kaivannut jo kovin, mutta pääasia että sekin on tuloillaan - itse kappaleessa ei toki totutusti ole mitään vikaa. Kuuntele Michaelin pettämättömän vangitsevaa folk-soul -tulkintaa uuden eepeen kappaleella, nimeltä Home Again.

Michael Kiwanuka - Home Again by MichaelKiwanuka

Club Merano - Orbit Voyage

2011-11-10T18:58:00.000+02:00

Harri Väyrynen alias Harpov loi joskus niinkin laadukkaan projektinsa parissa kuin Accu. Nyt Harpov on innostunut progeilusta ja psykedeliasta bändinsä Club Merano -kanssa. Seitsenhenkinen helsinkiläiskokoonpano julkaisee debyyttialbuminsa High Road Exogenic Music Groupille 23. marraskuuta, eli vajaa pari viikkoa siihen vielä menee. Kuuntele Club Meranoa alla, mutta etenkin kappale Orbit Voyage, joka on kevyesti huikeinta viikkoihin. Glue.fi:n Eduardo Alonso kutsui Orbit Voaygea "instant favourite"ksi. I concur! Progee ei oo häpee.

High Road by Club Merano

Kaksi coveria, kaksi suosikkia: Sufjan & The Antlers

2011-11-09T20:33:00.000+02:00

Hahhihehhoh. Voi että. Kumpikaan versioista ei ole uusi, joten huoli pois.

Sufjan Stevens coveroimassa Joni Mitchelliä, ja lopputulos on niiiiiiiiin Sufjania että ihan hykerryttää. Free Man in Paris on Mitchelliltä versioitu kappale ja määää tykkään a) Sufjanista ja b) Jonista, joten loppuhykertymä on taattu. (Tästä muistutteli parikin päivää sitten jo erinomainen Cover Me -sivusto)

The Antlers taasen coveroimassa The xx:ää. Lopputulema tässäkin melko ennakoitava ja siten myös laadukas. Äksäksääkin on niin valtavasti versioitu, että ilahduttavan veltosti ja ilottomasti suorituva The Antlers tekee tervetulleen työn VCR:n parissa. Löytyy ilmeisesti tulevalta Antlers -eepeeltä, (together), myös.

Ja jotta saadaan postaukseen aina yhtä tarpeellinen vääntömomentti, laitetaan versiot vastakkain.

SUFJAN VS. THE ANTLERS

The Antlers - VCR (The xx Cover) by The 405

Little Comets - Worry (EP, single ja video)

2011-11-08T19:52:00.002+02:00

Oon tykänny tästä newcastlelaisbändistä jo hyvän tovin ja sainhan ilokseni Little Cometsin debyyttilevyn aikanaan ennakkokuunteluun. Geordiepoikien kitarapopista on vaikea vääntää iloisempaa ja tarttuvampaa - jos joku siinä onnistuu niin bändi itse. Worry on kappaleena täysi antiteesi nimelleen, sävelkuvioissa kun riittää aurinkoa. Ihan törkeän kova lohkaisu! Iloa ja hyvää mieltä.

Little Comets nimittäin julkaisee In Search of Elusive Little Cometsin, vuoden alkupuolella julkaistun täyspitkän, jatkoksi Worry EP:n. Nimikkokappale on ennen joulukuun 12.:nnen julkaisua kuultavana ja video nähtävänä nyt. Lisää Little Comets -huumailua täällä.

Little Comets - Worry by Dirty Hit

Sunnuntaikappaleet, osa XII

2011-11-06T15:31:00.001+02:00

Huhhuuh, mikä kattaus taas täksi sunnuntaiksi löytyi. Toistaiseksi viimeiseksi jäävän Bossaliinan brunssin nautittuani jaksan taas vähän sepustellakin mainioista bändeistä ja kappaleista.

Helsinkiläisbändi Kevin tekee paluuta. Ensi vuoden alkupuolella ilmestyvä kolmoslevy sisältää mm. A Lonely Place -kappaleen, jonka groovailevan heleä tunnelma valloittanee kansaa varsin menestykkäästi. Kevinin aiempi tuotanto ei ole ihan niin tuttua kuin sen ylisanojen perusteella pitäisi olla. Korjannen virheeni uuden levyn myötä.

(Kuva: Risto Vauras)

A Lonely Place by Kevin (band)

Toista EP-julkaisua tekevä, tämänkin blogin suosikkeina muutaman kerran esitelty Daughter julkaisi taas kuunneltavaksi uuden kappaleen Wild Youth eepeeltä. Medicine on jälleen lisäsulka herkkään ilmaisuun luottavan Elena Tonran hattuun. Daughteria ei vaan voi rakastaa liikaa. Koko eepeen kuuntelu onnistuu jo bandcampin puolella, täällä.

Daughter - 'Medicine' (Taken from 'The Wild Youth' EP) by ohDaughter

Ren Harvieu taasen olisi ansainnut kokonaan oman esittely/nousussa -postauksen. Jazzahtavia, menneen ajan balladeja esittävä Harvieu julkaisee debyyttisinglensä Through the Nightin tammikuun 16. päivä. Enpä usko, että menee aikaakaan kun Harvieu kohtaa samanlaista innostusta kuin aikanaan esittelemäni Lana Del Rey ja Michael Kiwanuka saroillaan. 20-vuotias manchesteriläisneito osoittaa erinomaisuutensa jo kahdella kappaleella. Meillä on todennäköisesti iso helmi tässä kätösissä.

Forever In Blue by Ren Harvieu

Through The Night by Ren Harvieu

Lopuksi lisää suomalaista. Helsinkiläinen Aves pudotteli viikolla jo kolmatta kappaletta blogosfäärin, vaikka minulla on vielä sulattelemista sen toisenkin kanssa. Ensimmäisenä kuultu Shoreline sai toki postauksen ja pidinkin siitä varsin paljon. You Lucid ei sykähdyttänyt, ollenkaan, ennen kuin nyt kolmannen kappaleen myötä uudelleen kuultuna. Stereotype Helsingillä on lopulta pirun hieno kokoonpano Avesissa. Tässä uusi kappale Sarah Sunk sekä aiemmin kylmäksi jättänyt, nyt suosikoitunut You, Lucid videoineen (joka sekin on todella hieno).

&amp;amp;lt;a href="http://aves.bandcamp.com/track/sarah-sunk"&amp;amp;gt;Sarah Sunk by Aves&amp;amp;lt;/a&amp;amp;gt;

Ylpeys ja ennakkoluulo: eli TOP 10 typerimmät syyt sivuuttaa bändi kuuntelematta

2011-11-04T11:52:00.000+02:00

Uskon puhuvani muidenkin puolesta, kun sanon, että me musabloggaritkin olemme ihmisiä. Inhimilliset asiat vaikuttavat blogimaailmassa ihan samalla tavalla kuin muuallakin. Nyt seuraa siis musabloggarin tunnustukset; syitä joiden vuoksi on ollut typerää jättää jonkin bändin/levyn kuuntelu kokonaan väliin.

Kaikista kohdista ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta varsin monesta tunnistan itseni. Jonkinlainen typerä ylpeys ja toisaalta kateus saattavat joskus vaikuttaa, myönnettäköön. Toisaalta, kun jokin bändijoukko tai musiikkigenre ristitään vaikkapa witch houseksi tai tween waveksi, on genrenimen varjossa usein hankalaa, kun alkuperäinen innostus 'uusista tuulista' saa backlashin. Silti listan kahta viimeistä kohtaa edes minä en ole sieluni pimeimmässä kolkassa ajatellut.

1. "Bändin nimi kuulostaa tyhmältä".

2. Nimen perusteella bändi vaikuttaisi soittavan sellaista musiikkia josta en pidä.

3. "En kuuntele genreä x."

4. Kansi on typerä / kannen värit ovat luotaantyöntävät.

5. Liian ylistetty/hypetetty.

6. Liian dissattu/vähän hypetetty.

7. Suositus tuli 'väärältä' ihmiseltä.

8. En ehtinyt ensimmäisten joukossa bandwagoniin.

9. "Kaikki hyvä musiikki on jo tehty" / "Olen jo löytänyt lempibändini".

10. "Sehän on suomalainen bändi".

- - - - - - - - - - - - - -

Postauksen innoittajana toimi The War On Drugs, philadelphialainen indie rock / shoegaze -bändi, joka kuulostaa paikoin Dylanilta, paikoin Pomolta, mutta kuitenkin omalta huikealta itseltään. Omalla kohdallani, tiedostamatta, tämä bändi täytti useita kohtia listaltani, mikä sai kääntymään itseanalyysin puoleen. Yritän vastedes olla avoimempi, ettei muita warondrugseja pääse ohi. Mä meen nyt ostamaan Slave Ambientin. Moro!

The War on Drugs - Best Night by SongsOfTheDay

The War on Drugs - Baby Missiles by One Thirty BPM

The War on Drugs - Your Love Is Calling My Name by Space3

Worship - House of Glass [video]

2011-11-03T22:42:00.001+02:00

Jatkan Readingistä kotoisin olevan Worshipin supportaamista hamaan loppuun. Siihen nähden, ettei bändi ole julkaissut edes debyytti-EP:tä, on kyseessä kova suosikki mulle. Aiemmin postaamani House of Glass on saanut videon. Single saa julkaisun 21. marraskuuta ja tiedossa on julkaisukeikkaa St. Pancras Old Churchissä 1. joulukuuta, joten jos sinne suunnalle satutte...

Mukana julkaisukeikalla toinenkin täällä kuultu ja nähty, toistaiseksi melko tuntematon Alpines. Myös nettisivut ovat saaneet Worshipillä uutta ulkoasua ja komeasti mustanpuhuvana toimivat kuin ajatus. Taas kerran tuskailen kärsimättömänä lisäjulkaisujen perään: Worshipiltä kelpaisi kuulla enemmän. Alla myös Curxesin (josta pitäisi varmaan myös keskustella myöhemmin lisää) remix kappaleesta.

WORSHIP - House of Glass (Curxes Remix) by CURXES

Lahest: Indian Trails - Light Cuts Shapes Sharp

2011-11-03T13:56:00.000+02:00

Kävin taannoin, tapani mukaan, tsekkailemassa mistä kollegat kirjoittelevat. Jyrin palstalla nähty, ihmetelty muttei kuultu lahtelaistulokas Indian Trails oli päätynyt postaukseen ilman ainuttakaan kappaletta. Kappaletta lupailtiin kuultavaksi piakkoin, jolle latautui sitä myöten myös aika kovat odotukset. Bändi kun oli menestykkäästi luonut itselleen sosiaalimediaverkon ja kenties siten kasvattanut odotusarvoaan.

Se miltei kääntyi bändiä vastaan, kun kappaleen sain kuultavaksi. Totesin itsekseni jo alkupuolella ettei Light Cuts Shapes Sharp ole niin hyvä kuin hypenluomisella olisi pitänyt olla. Mitä kukkua tuokin mielipide. Tajusin että odotukset olivat korkealla yhtä paljon Jyrin kirjoituksen kuin bändin itsensä takia. Koitin unohtaa moiset ja antauduin parikymppisten lahtelaisten indie anthemille, joka osoittaa jälleen kerran, että vaikka Suomesta ei tule näitä bändejä yhtä paljon kuin muualla, voi 'indie'-skene kuitenkin pienessä maassa kohtalaisen hyvin.

Tönäisin hypelumipallolle nyt tietysti tietoisesti lisämomentumia, mutta kuunnelkaapa Light Cuts Shapes Sharp. Se kuulostaa kuin olisi kasattu vähäisempien kappaleiden osista kokonaisuudeksi, joka ylittää osiensa summan. Kappale toimii pirun hienosti, mikä paitsi että toimii oivana taidonnäytteenä myös nostaa odotuksia jälleen kerran. Toivottavasti kuulemme lisämateriaalia pian. Luulenpa että sitten bändin kohtalosta voi jopa ennustellakin jotain.

Light Cuts Shapes Sharp by Indian Trails

Kisses - Johnny and Mary (Robert Palmer cover)

2011-11-02T18:51:00.000+02:00

Joku saattaa muistaa viime vuodelta, jopa mun postauksista, losangelesilaisduo Kissesin. The Heart of the Nightlife -niminen debyyttialbumi ei saanut ehkä samaa huomiota, jonka alkuperäinen ekan kuuntelun innostus herätteli. Toinen albumi on suunnitteilla, tekeillä, kenties jopa valmistumassa, mutta ennen sitä Kisses päätti coveroida Robert Palmeria.

Joku saattaa muistaa myös brittiartisti Robert Palmerin, joka tehtaili hittejä usealla vuosikymmenellä ja joka tunnetaan mm. kappaleistaan Addicted to Love, Simply Irresistible sekä tietysti Johnny and Mary vuodelta 1980. Kisses ei onneksi ole tehnyt disco-versiota kappaleesta vaan on pitänyt melko alakuloisen ja rauhallisen otteen coveria tehdessä. Mulle toimii ainakin todella kivasti. Tsekkaa myös alkuperäinen videoineen.

Johnny and Mary (Robert Palmer Cover) by Kisses

- - - - - - - - - - - - -

Turkulaisbändi Cassie, joka päätyi taannoin postausäänestykseen, on saanut myös versioijan. Taiwanilaismusiikkiluokka (!) tarttui Tin Cans and Strings -kappaleeseen, josta on livevideo nyt tässä. Bändin jäsenistö jakoi tämän itse facebookissa - olivat huvittuneita mutta myös otettuja. Taiwanilaiskoululaisten tulkinnassa ei ole mitään vikaa, harmi tosin että kyseessä on taas puhelintaltiointi. Musiikki alkaa n. minuutin kohdalla. Alla myös alkuperäinen.

Keep Shelly In Athens - DIY

2011-10-31T20:18:00.000+02:00

Kreikkalaista synkistelychillwavea nimeltä Keep Shelly In Athens ei riemusta kiljahdellen ota kuunteluun. Muistan hämärästi viime syys-talven sivuutuksen, jolloin KSIA ei saanut reilua kohtelua: nopeahko kelauskuuntelu ja unohdus. Nimi on putoillut syliin toistuvasti kevät-talven ja kesän aikana, mutta enää en sivuuta. Keep Shelly In Athens julkaisee 5. marraskuuta Our Own Dream EP:n, joka on jo ennakkoloppuunmyyty.

EP:n julkaisijana toimii Forest Family Records (eli GvsB:n levylafka). Kappeleita eepeeltä on kuultu jo useampia: nimikkokappale kuultiin jo alkukesästä, Lazy Noon 1,5 viikkoa sitten ja viimeisin sekä tähän mennessä paras DIY perjantaina. En edes tiedä miksi oon nihkeilly tämän duon kanssa - ja vielä niin paljon.

Hypähdetään nyt ronskisti myöhässä liputtamaan kreikkalaisten puolesta, edes tässä asiassa. Keep Shelly In Athens kuulostaa Korallrevenin melankoliaan taipuvalta baleaariselta veljeltä, jossa kuuluu osittain myös witch housen ajankohtaiseksi määritellyt soundit. Witch house + chillwave = witch wave ? (No ei, tällaisella ei saisi edes vitsailla). Taisin juuri karkottaa puolet potentiaalisista kuuntelijoista. Merde. No antakaa silti mahis niin kuin mäkin annoin. DIY:llä KSIA on mun mielestä laajentanut taas ilmaisuaan, mikä on vain hyvä asia. Alla myös Lazy Noon ja Our Own Dream eepeeltä.

Keep Shelly In Athens, "DIY" by The FADER

Keep Shelly in Athens - Lazy Noon by Keep Shelly in Athens

Keep Shelly in Athens - Our Own Dream by Keep Shelly in Athens

Paluu sunnuntaikappaleisiin

2011-10-30T12:49:00.001+02:00

Miksiköhän multa jäi nämä sunnuntaiset, useamman kappaleen kokoavat postaukset muutamaksi kuukaudeksi kokonaan pois? Hmm, jos pitäisi ikään kuin velvollisuutena tarjota joka sunnuntaiksi yhtä laadukasta tavaraa kuin tänä sunnuntaina, olisi se turhan paljon taakka sen alkuperäiseen tarkoitukseen nähden. Näihin on niin helppo koota paljon laatua, mielenkiintoa ja nousua. Siksi tämä sunnuntai on paluu näihin postauksiin - ja se alkuperäistä parempi jatko-osa.

Aloitetaan Magic Cityllä, joka Chicagosta ponnistavana rock-yhtyeenä tarjoaa soundillaan mielenkiintoa ainakin Real Estaten faneille. Hyvinkin lempeästi ja miellyttävästi alkava kappale kääntyy kiehtovaksi sekoitukseksi kitara-aaltojen noiseristiaallokkoa ja hempeää naislaulajan ääntä. Kokonaisuutena männävuodet kuuluvat juuri sopivasti soundissa. Debyytti-EP ilmestyy marraskuussa.

Your Eyes by Magic City

Sitten oikeastaan jo yli puoli vuotta kiusannut Rachel Sermanni, joka ei ole löytänyt itseään postauksista - joku lienee ohitellut syyttä suotta jonossa toistuvasti. Mieltymys brittinaisten kepeään folkiin ei tunnu hilliintyvän oikein millään, sillä samaa linjaa á la Emmy The Great ja Laura Marling, esimerkiksi, jatkaa Rachel Sermanni. Skotlantilainen, parikymppinen folk-neito, on täyttänyt kappaleensa mitä ilahduttavimmalla tunnelmalla. Tammikuuksi on lupailtu debyytti-EP:tä.

The Fog by Rachel Sermanni

Oikeastaan tästä leedsiläisestä ei kauheasti tiedetä, mutta soundissa on äärimmäisesti mielenkiintoa. Paljon on keikkoja ainakin luvassa Alt-J:lle (tai ∆), on lämpännyt mm. Real Estatea. Tuo deltaa muistuttava kuvio tulee kaiketi joidenkin näppiksissä kun painaa alt + j, mutta itselläni se ei toiminut. En tiedä kummalla nimellä artisti haluaa itsensä tunnettavan. Kappaleissa kaikuu folk, trip-hop sekä liuta muita vaikutteita, joiden keitos kiinnostaa valtavasti. Mitäköhän tästä kaverista/bändistä vielä tulee.

Tessellate (demo) by alt-j

Breezeblocks (demo) by alt-j

Viimeisenä Korallreven, jota ei pitäisi joutua edes esittelemään. Huikeita ruotsalaisia, taas kerran. Sa Sa Samoa, uutuuskappale, oli tarjolla juuri kun olin saanut postauksen The Nationalin uutukaisesta valmiiksi. Siksi se päätyi tänne. Bändin unenomainen, koukuttava, baleaarinen tunnelma ilmestyy albumin muodossa 15. marraskuussa. Sa Sa Samoalla on vokaaleissa Julianna Barwick. Täydellisyyttä. Aiemmin duo on tehnyt yhteistyötä mm. Victoria Bergsmanin (Taken By Trees) kanssa. Korallrevenin levyltä on lupa odottaa huikeuksia.

Korallreven - Sa Sa Samoa (ft Julianna Barwick) by Acéphale

AS YOUNG AS YESTERDAY by KORALLREVEN

HONEY MINE by KORALLREVEN

Veikeyttä: King Charles - Bam Bam

2011-10-28T18:55:00.000+03:00

Siltä varalta, että olet unohtanut brittielektrorock -vauhkooja King Charlesin, palautan hänet mieliimme toviksi. Tai jos tämä kaveri on kokonaan mennyt sinulta ohi, teen siinäkin tapauksessa (toivottavasti) palveluksen. Multa oli ainakin mennyt ohi, että maanantaina julkaistava uusi single Bam Bam oli saanut pirteän uuden videon.

King Charles flirttailee saman yleisön kanssa kuin tänä vuonna levynsä julkaisseet Wolf Gang ja Patrick Wolf, sekä Mika, joka on kiitänyt valtavirtaa jo tovin. KG:n maneereissa on makuuhuone-freddiemercuryn vikaa, enkä sano tätä missään nimessä pahalla. Muidenkin kuin musiikkialan sisäpiiriläisten papereissa KG on jo tovin ollut kasvua tekevä nimi, jonka tuleva listasijoitus on enemmän debyyttialbumin julkaisuaikataulusta kiinni kuin yleisön pehmenemisestä ja rakkaudesta. King Charlesilla on niin kappalemateriaalia kuin sivulauseissa tapahtuvaa pöhinää tarpeeksi hyödyntääkseen tämän nousun ihan menestykseksi asti.

King Charlesin kappaleet taipuilevat sopivan leikkisyyden kyllästäminä pop-kaavassa. Alunperin tämä Island Recordsille julkaiseva artisti teki tuttavuutta fanipohjan kanssa Time of Eternity -kappaleella (ja EP:llä) jo pari vuotta sitten ja viime vuonna tältä tuli veikeä Love Lust -kappale, joka tavoitti jo suurehkon yleisön.

King Charles - Ivory Road by King Charles (Official)

The National - Twenty Miles to the NH Part 2 (The Philistines Jr cover)

2011-10-27T18:12:00.002+03:00

The Philistines Jr ei sano mulle yhtään mitään. Connecticutista kotoisin oleva indie rock -ryhmä komentaa kuitenkin suurehkoa huomiota ympärilleen. Nokkamiehenä heiluu aika yllättävä nimi: mm. The Nationalia ja Interpolia menestyksekkäästi loistoon tuottanut Peter Katis. Viime vuonna The Philistines Jr julkaisi albumin If A Band Plays In The Woods..., jonka seuraksi julkaistaan marraskuussa cover-lätty If A Lot Of Bands Play In The Woods...

Tuplalevy sisältää niin alkuperäisen Philistines Jr -albumin kuin cover-levyn, jolla bändin tuotoksia tulkitsevat Jónsi & Alex, Frightened Rabbit, We Were Promised Jetpacks, Tapes 'N Tapes, Mates of State, The National ynnä muita. The Nationalin versiointi on kappale nimeltä Twenty Miles to the NH, jonka kakkososasta miehet vastaavat.

Eka olin hitaastirakentuvan kappaleen kanssa et mitvit.. mutta sitten tapahtui niin kuin tämän ryhmän kanssa AINA: kappaleeseen rakastui, palavasti. Alla myös alkuperäinen, joka sekään ei ole lainkaan huono. Excellence!

The National - Twenty Miles To NH Part 2 [The Philistines Jr. Cover] by acid stag

Twenty Miles To NH by The Philistines Jr.

Ja jos kiinnostus The Philistines Jr:a kohtaan heräsi huomattavasti, voit tsekata koko viimevuotisen levyn souncloudissa. Excellence 2!.

- - - - - - - - - - - - - -

# Nyt levylautasella: Real Estate - Days

# Suosittelen tsekkaamaan Jyrin aiemmin tänään vinkkaamaan sivuston nimeltä ex.fm. Liityin heti.

SEATTLE, osa III: tekstiä ja kuvia

2011-10-25T18:21:00.000+03:00

Suomen TOP 3 matkan jälkeen:

1. Tuplaikkunat
2. Suihku (veden paine ja lämpö)
3. Voileivät

Seattlesta päällimmäisinä mieleen jäivät kampus ja luonto. En ole päässyt vieläkään yli mahtavasta salmesta, järvistä, vuorista ja kaikesta siitä vehreydestä, joka tekee Washingtonin osavaltiosta "Evergreen Staten". (Toim. huom. Idahon vastaava slogan on "Famous Potatoes"). Loppujen lopuksi Seattle on tasan varmasti aliarvostettu helmi Tyynenmeren kupeessa, joskaan sen katsastamiseen ei mene ihan niin kauan kuin saattaisi odottaa. Tosin pidemmat päiväretket esimerkiksi luonnonpuistoihin tms jäivät tekemättä. Matkaa suunnittelevalla suosittelisin kuitenkin Seattlen yhdistämista johonkin toiseen kaupunkiin ja matka-ajan lisäämistä muutamalla päivällä. Esimerkiksi muutaman sadan kilsan päässä sijaitsevan Portlandin sales tax on pyöreä nolla, joten ostoksilla voi käydä vähän huolettomammin. Toisaalta rajanaapurin isovelikaupunki Vancouver on yksi niitä kaupunkeja joissa vain pitää käydä.

(Alempi näkymä majapaikan ikkunasta)

Minun matkani suurimpia anteja oli se, että koin kaupungin hieman eri tavalla kuin muut - sen osien kautta. Downtownissa aikaa meni lopulta aika vähän. Illat menivät kävelystä toipuessa, mm. South Parkin klassikkojaksojen ja Colbert Reportin parissa. Jenkeissä kun menette käymään, kova sana on myös ns. Meksiko-Cola ja Meksiko-Pepsi. Nämä ovat normaalia limppaa herkumpia, Meksikon reseptillä tehtyjä versioita jenkkikolista. Aivan huikeita.

(Keski: High Divessa olis soittanut, ihan kotikulmilla Fremontin kaupunginosassa, Hotels josta mainitsin aiemmin)

Portlandistakin on mainittava muutama sana, sillä sielläkin piipahdettiin. Oregonissa, eli naapuriosavaltiossa, sijaitseva Portland on melkein yhtä iso kuin Seattle, mutta pikakatsauksella vaikutti siistemmältä kuin Seattle. Tosin Seattlen sijainnin ambienssiin se ei kykene, mutta kaupunkisuunnittelultaan viehättävämpi ja siistimpi. Sain myös tietää, että Portland on nykyään TODELLA hip ja pop. Tai ollut tietysti vähän aina, mutta nykyään Williamsburgistakin muutetaan Portlandiin. Eli perus h*****-kansaa. Ja kyllä se näkyi katukuvassa.

(Ylimmässä Portlandin viilein kahvila Heart; tietysti suomalaisen omistama. Keski: viilein diner Doug Fir. Alin: pirun hyvä levykauppa Portlandissa, Millennium Records)

Portlandilaisen Matthew'n kanssa jutellessa todettiin, että hipster-sana on jo halventava termi, minkä vuoksi emme suostuneet sitä käyttämään. Matthew oli sattumalta seurueessamme ja myös englannin opettaja, joten meillä riitti jutusteltavaa, kun tämä kertoi heidän lukeneen lukemattomia artikkeleita Suomen koulutusjärjestelmästä. Koitin toppuutella mutta myös kehua kollegoja.

Noh, koko matkaa en kuitenkaan pysty tänne tallettamaan, joten taidan antaa kuvien puhua puolestaan. Ja palaan tietysti normipostausten pariin jahka saan nämä pois alta. Matkan musiikkianti jäi ehkä kehnommaksi kuin odotin, mutta mukaan lähti silti ennen kokoelmiin kuulumattomat Blood Bank EP Bon Iveriltä sekä Memoryhousen Yearsin uusi julkaisu. Kummatkin varmasti kotiinkantamisen arvoisia.

(Kuulu keikkapaikka Neumos Ballardin kaupunginosassa)

(Bongaa tulivuori!)

(EasyStreet Records!)

Toka reissupostaus Seattlesta

2011-10-19T19:57:00.002+03:00

Jatkan nyt näitä matkapostauksia, vaikka musa on yleensä pääpainona. Vähän venyneitä innostuksiahan nämä suurimmaksi osaksi ovat, kun en esim. noita RAW-tyyppisiä kuvatiedostoja koneella saa täällä. Kirjoittelen reissun päätyttyä yhteenvedon alueesta, jos ei jaksa näitä pitkiä seurata..

Ihmeteltiin kaverin kanssa, ja ihmetellään edelleen, yhtä asiaa aika valtoimenaan, kun ollaan esimerkiksi paljon kampuksella pyöritty: miten ihmeessä ja miksi suomalaisuus vaikuttaa hiton positiiviselta kaikkien kohtaamiemme eri kulttuurien ihmisten reaktioissa? Eiks me ollakaan niin dyyssejä kuin me ollaan luultu? Sarkasmin luulisin kyllä havainnoivani, sen kansainvälisen rajankin ylittävän. Oh well.

U Dubin, eli University of Washingtonin kampusalue on kyllä aivan uskomaton. Se huokuu pikkukaupunkia, yhteisöllisyyttä ja, mikä parasta, autot ovat suurimmaksi osaksi poissa. Keskusaukion vistat ovat mm. tulivuori Rainieria kohti yhteen suuntaan sekä Olympiavuoria kohti toiseen suuntaan. W-T-F.

Yliopistoon kulminoituu valtavasti Seattlen alueen viehätystä. Siitä kertonee jo sekin, että UW Huskies, yliopistojenkkipallon joukkue, on kaupungin suosituin. Kerta toisensa jälkeen yli 70 000 katsojaa vetävä kotistadion (kyllä, yliopiston joukkueella on oma stadion) sekä kaupungilla lähes kaikilla nähtävät joukkueen värit viestittävät, etteivät Seattlen NFL- ja baseballjoukkueet (Seahawks ja Mariners) tahi edes soccertiimi Sounders vedä vertoja Huskiesille. Wow. Bowwow.

Kyseessä ei tietenkään ole all fun and games -tyyppinen, mm. American Pie -leffojen arkkityyppistämä kampus ja opiskeijayhteisö, vaan työmoraali on kova. Jo siksi, että koulutöitä on enemmän ja niitä valvotaan tarkemmin. Suomalaisissakin yliopistoissa voisi ammentaa täältä. Eikä kurssien luentoja noin vain uskalla skipata samalla tavalla kuin Euroopassa. Toisaalta, UW on hyvämaineinen ja arvostettu yliopisto, joten sekin selittänee opiskelijoiden työmäärää ja -moraalia. Ja täytyy tietysti huomauttaa, että sitten kun sen aika on, puhkeaa juhliminen ylitsevuotavasti esille fratboy ja sorority -meiningeissä. Varmasti juuri siksi että opiskellessa duunia pitää painaa.

Yliopistolla on yksi aika kliffa juttu vielä - ja ei, se ei ole undergrad -kirjaston alakerrassa sijaitsevat Subwayt ym - vaan Husky-card, jossa yhdistyvät maksu-, bussi-, opiskelija- ja kirjastokortin ominaisuudet. Kaveri on ladannut sinne rahaa, maksanut julkisen liikenteen kuukausimaksun ja aktivoinut sen käyttöönsä, jolloin sillä voi maksaa kampuksella ja painaa julkisilla.

Ihmisryhmien rakenteellista köyhyyttä ja syrjintää täytyy silti ihmetellä. Ehkä osittain naivistikin. 5% alueen väestöstä on afroamerikkalaista alkuperää, mutta kaduilla suhdeluku on negatiivisesti vääristynyt, jos katsoo vastaan tallustelevia aineissaolevia kulkureita.

(Kuva täältä)

Tänään piipahdetaan downtownin puolella, ainakin Piken kalamarketilla tsekkaamassa kun jengi viskoo kalaa, kirjaimellisesti. Kumma kyllä, Seattlella on niin paljon annettavaa kaupunginosien puolesta, että keskustaa on ihmetelty suurilta osin vain läpikulkumatkoilla. Sekin muuttunee lähipäivinä.

Ekat reissupäivät pähkinänkuoressa

2011-10-17T21:19:00.000+03:00

Mulla on tässä muutama hetki aikaa jopa miettiä et mitä tekis. Kaveri lähti juuri luennolle, ja itse teen lähtöä myös. Hektisyys on ollu reissun teema tähän mennessä, otettu kaupunkia vähän haltuun kaupunginosa kerrallaan. Fremontissa asustelee tämä kaveri kenen luona punkkaan, Queen Anne tuli tsekattua toissapäivänä ja alunperin pohjoismaalaisten kaupunginosa Ballard eilen. Seattle kyllä tuntuu erilaiselta kuin olisi odottanut amerikkalaiselta kaupungilta: julkinen liikenne toimii edes jotenkin ja luonto on huikeasti esillä kaupungin sykkeessäkin.

Toisaalta kaupungin puhkoo useampikaistainen moottoritie ja autolla käytännössä kaikki kulkevat, joten sikäli kulttuurisokkeja ei ollut luvassa. Ekan illan vaihtarikemuissa yllätyin myös siitä kuinka huikean mukavia tyyppejä ranskalaiset ovat; muutenkin tuntui, edelleen vähän yllättäen, että eurooppalaisten kanssa huumorintaju oli suunnilleen samalla sivulla, ainakin enemmän verrattuna muihin.

Ylipäätään ollaan painettu epäamerikkalaisesti julkisilla ja kävellen täällä, mikä onkin onnistunut ihan mukavasti. En pääse yli tämän paikan luonnon huikeudesta: tästä tulee mieleen Suomi+, vehreyttä riittää, eivätkä nuo kaukaisuudessa näkyvät vuoret tai kaupungin ytimessä näkyvä hengensalpaava salmi päästä otteestaan sitten millään. Siitä jalkapallojoukkueenkin nimi: Sounders l. salmelaiset. Soundersin pelissä oli muuten 64000 + katsojaa, kovin meteli ja oudoin viba. Siitä enemmän myöhemmin.

Eilen tsekattiin Nordic Heritage Museum, johon oli koottu pohjoismaiden maahanmuuttohistoria tälle alueella, Suomella, Norjalla jne omat huoneet ja sellaista. Se oli vähän vahingossa löydetty mesta ja ihan käymisen arvoinen.

Omia kuvia ei valitettavasti nyt tähän postaukseen löydy - niitä taidan katsella joskus sitten, kun olen palannut. Ei muuten oo hintataso täälläkään ihan niin alhainen kuin odottais. Vinyylitkin aika kalliita.

Hotelsin tyypit

Ai niin, koska musablogi on kyseessä, niin onhan mulla musaakin - kaverin löytö, mutta kuitenkin. Jäi lauantaina valitettavasti jetlaaagin vuoksi väliin tämä pieni paikallisbändi, joka kuulostaa aika terhakalta new weivaukselta ja indie rockilta. Hotels on poppoon nimi, eikä vielä ole kovin paljon nimeä itselleen tehnyt. Tsekatkaa! Mä lähden tsekkaa University of Washingtonin kampusaluetta!

Port Of Saints by hotels music

The Bat Watusi by hotels music