30.8.2013

Blogi muuttaa: on Rosvojen aika!

Sellaisena kuin olet Slow Show'n tuntenut – ja toivottavasti jaksanut seurata – Bloggerissa miltei neljä vuotta päättyy. Tai no, ei pääty. Muuttaa. Olet saattanut jo kuulla huhua, kuiskauksen tuulessa. Rosvot nimittäin kerää kokonaan uudelle saitilla monta suomalaista musablogia ja -bloggaajaa. Tiivistäisin saitin pointin Simpsoneita lainaten:
"Individually we are weak like a twig, but together we form a might faggot!"

Sääli tämä on jättää. Tavallaan. Mutta on jo kenties aika. Ja mulla on lopulta kovat odotukset uutta sivustoa kohtaan. Oma into bloggaamiseen on palannut myös. Vastedes suunnatkaa lukemaan juttuja tänne. Blogilista, Hypem sun muut toiminevat suht normaalisti jahka pääsen niitä päivittämään. Twitter ja soittolistojen kasaaminen toimivat myös aivan samalla tavalla kuin aiemmin. Tutustu sivuun itse ja tsekkaa alta ROSVOT:

28.8.2013

The Growlers - Humdrum Blues

Jehna!! The Growlers palaa uudella EP:llä, Gilded Pleasures. Tämäkin bändi on Kaliforniasta ja Allah-Lasin hengenheimolainen. Ja sitä kuuluu myös soundissa: hiekkaa varpaiden välissä, auringonvarjoisia hikikarpaloita ja lasipullokolabileitä. Loistobändi. Humdrum Blues on loistokappale ja ensimmäinen uudelta eepeeltä.

25.8.2013

RY X - Vampires

Tässä jotain, jonka jakaminen on kestänyt luvattoman kauan. Justin Vernon on välitön yhtymäkohta RY X:n kappaleisiin – miksi sinun tulisikin kuunnella tätä välittömästi. Toisaalta australialais-singersongwriter sopii myös Volcano Choirin, Meursaultin ja S. Careyn faneille. Uusi ruotsalaislafka Dumont Dumont on julkaisemassa Berlin EP:n RY X:ltä. Dumont Dumontia pyörittää Magnus Bohman, jonka paremmin tunnettu yritys on Imperial Recordings.

Vakuuttavaa soolokamaa mieheltä, joka lahjoitti äänensä viime vuoden suurimmalle klubihitille (ainakin Akin mukaan). Tsekkaa se täältä. Alla kaksi upeatunnelmaista kappaletta upeaääniseltä RY X:ltä, sekä video Berlinille.





22.8.2013

Turku-soundit: Maglevs

(c) Milla-Maria Joki
Turkulaisten soundeissa jatketaan Maglevsilla, josta piti postailla jo vuodenvaihteessa (!) bändin esiteltyä Bicycle Dream -nimisen kappaleen. Jostain syystä muuten täysin toimivassa kappaleessa häiritsi synasoundi - mikä eväsi postauksen. Toisaalta jos aloittelevia bändejä haluaa tukea, tällaisten syiden ei pitäisi häiritä postaamista.

Maglevsin kohdalla otetaan vahinko takaisin: se julkaisi kolmikappaleisen uuden EP:nsä vihdoin soundcloudissakin, vaikka itse olenkin mukavasti päässyt sen tyyppimään ennakkoon. Tämä laiskasti eteenpäin tunnelmoiva EP on muuten myös ilmainen lataus. Kyselin tuossa myös Maglevsin Kasperilta keikkojen perään ja yhtyeellä onkin tarkoitus myöhemmin syksyllä suunnata keikkalavoille.

EP:n avaa hienosti rakentuva Van Rijn, jonka soundi on erittäin miellyttävä. Maglevsin indiepopissa tuntuu jo nyt synaileva pohjavire kiitettävästi. Oma suosikki Morning of the Blind sopii edeltäjänsä pariksi kuin nakutettu (tykkään tuosta päämelodiasta ihan älyttömästi, kosketinsoittajalle chapeau).

Yhtyeessä on paljon samaa kuin Streak & The Ravenin (myös kotimainen bändi) viimeisimmällä levyllä, joskin Maglevs tuo soundipalettinsa esiin paremmin jopa. Siinä äänimaailmassa piisaakin sitten tuttuja. Kun otetaan vielä eepeen päätösbiisi I'm Not Coming With You, virtaa vuorovedoin britpop, eräänlainen lounge-musan Ariel Pink sekä itseensä kepeästi suhtautuva ja hyvinvointivaltioon kyllästynyt pohjoismainen indiepop – Joydivision light. Maglevs on erinomainen lisä Turun bändi-kartalle. Alta EP kuunteluun:






21.8.2013

Lunch Beat Turun Dynamossa 28.8.


Maailman valloittanut Lunch Beat-konsepti saapuu vihdoin Turkuun. Tukholmalaislähtöisen lounasdiskon idea on varsin yksinkertainen - normaalin lounaan sijaan kokoonnutaan tanssimaan tunniksi, ja palataan työpöydän ääreen energiaa täynnä. Alkoholia tapahtumassa ei tarjoilla, mutta lipun hinta sisältää PURE:n superfood smoothien, joka sopii myös kasvisruokavaliota noudattaville. 

Musiikista vastaavat dj:t Turun Keisari (Jussi Soro) ja allekirjoittanut Teppo Winnipeg-aliaksen takaa. Tunnin setti keskellä päivää on dj:n näkökulmasta haastava, sillä täytebiiseihin tai hienovaraiseen setinrakentamiseen ei ole varaa. Osallistujat olisi saatava tanssilattialle heti ensibiiteistä lähtien, joten ainakin deepimmät mongolialaiset kurkkulaulantavinyyliasetaatit jäävät tällä kertaa kotiin. Musiikkilinja tulee kunnioittamaan Dynamon viikonloppuiltojen meininkiä elektronisen tanssimusiikin jäädessä taka-alalle. Tuntiin on tarkoitus mahduttaa ainakin moderneja urbaaneita rytmejä, indie diskoa sekä muutama tunnetumpikin hitti. 

Ennakkoliput ovat ostettavissa kuuden euron hintaan täältä. Lippuja saa ostettua toki myös ovelta. Paljastetaan tässä lopussa vielä biisi, jonka olen itse aina halunnut kuulla Dynamon dansgolvilla, ja joka mitä todennäköisimmin siellä myös soi ensi keskiviikkona. 

17.8.2013

Holy Holy - Impossible Like You

Viime postauksen uusiseelantilaisista palataan hieman useammin vierailtuun musaskeneen, Australiaan. Holy Holy on vähän Melbourne ja vähän Brisbane, vähän Tukholma ja vähän Berliini. Oscar Dawson ja Timothy Carroll äänittivät debyyttialbumin demoja Euroopassa jo niinkin aikaisin kuin 2011 nimittäin. Debyytin When The Storms Would Come pitäisi olla kasassa ja Impossible Like Youn sen ensisingle.

Kappale on ajaton, ja siinä on ihastuttavasti kitaramelodioiden kiimaa. Itseäni jotenkin miellyttää, kun biisi vyöryy tasaisesti kuohuen. Tässä on taas kerran potentiaalia isommillekin yleisöille. Carrollin ääni on todella miellyttävä, ja kappale juuri nyt suosikki. Alla myös Impossible Like Youn video.
The sky was unspeakable, unbreakable, untrue

14.8.2013

Ghost Wave - Orb

Aucklandista, Uudesta-Seelannista, kotoisin oleva Ghost Wave on hämmentävän valmis ja hyvä garage rock -bändi, joka pääsee vihdoin julkaisemaan debyyttialbuminsa kuluvan kuun lopussa (27.8.). Ages-nimiseltä platalta on irroitettu esikuunteluun jo muutama erittäin kova raita. Mm. Bootlegs ja Here She Comes lupaavat paljon bändin kokopitkältä, sillä soundin 60-lukulainen brittipoppi hakee vertaistaan.

Uskokaa pois: jos ja kun Ages onnistuu kovalla prosentilla, niin bändi kuin levytkin viedään käsistä. Alla viimeisimmän albumi-irroituksen, Orbin, lisäksi aiemmin mainitut hittikappaleet.



11.8.2013

Street Gnar - Lift Up

Kentuckystä kaikuisaa, halvahkon kuuloista kitarointia ja rumpukonetta – voi hemmetti että toimii! Ranskalainen Atelier Ciseaux -labeli julkaisee Shrine EP:n lokakuussa. Street Gnar on Case Mahanin projekti, joka hypnotisoi ensimmäisellä eepeeltä irroitetulla kappaleella todella mallikkaasti. Lift Up on lemppareinta vähään aikaan. Tsekkaa alta ja tilaa äkkiä Atelier Ciseaux'sta., sillä vinyyliversiota liikkuu todella rajattu määrä.

9.8.2013

Mile Me Deaf - Brando

Sateisessa ja harmaassa Turussa, flow'ttomana, olen viettänyt aamupäivän kuunnellen itävaltalaisyhtye Mile Me Deafiä. Teutonikielen ja -kulttuurin pitäisi kuulua omaan repertuaariin, myös ammatin puolesta, mutta esim. Wienin ilmeisen sykkivä indiemusa-skene on itselleni vierasta maaperää. Mile Me Deafiäkin julkaisee wieniläinen lafka Fettkakao.

Miten sitten päädyin itävaltalaisbändiä kuuntelemaan on monen satunnaisen klikkauksen summa, mutta myös seurausta kyllästymisestä. Feediä kahlatessa moni nimi tuli vastaan useampaan kertaan – eivätkä ne kiinnostaneet – ja ne jotka tulivat kerran vastaan eivät siepanneet oikein senkään vertaa. Mile Me Deafin sivuprojektina aloittanut Wolfgang Möstl tunnettaneen paremmin Killed By 9V Batteries -bändistään, mutta sivuproggis on vienyt yhä enemmän aikaa ja huomiota, niin kuin usein käy.
Mile Me Deaf on julkaissut albumin Eat Skull viime vuonna ja uuden Brando EP:n kesän korvalla. Uutta materiaalia se puuhaa parhaillaan. Se on aiemmin lämmitellyt mm. Kurt Vilelle, jonka yleisölle tämänkaltainen pehmeä lofi-poppistelu onkin kuin nenä päähän. Erittäin hauska bändituttavuus. Alla nimikkokappale uusimmalta EP:ltä videoineen, sekä hieno vanhempi kappale Wild At Heart. Terveisiä Itävaltaan.



7.8.2013

Anna Kendrick - Cups (jellosea remix)

Anna Kendrick on niitä internetin ihailluimpia nuoria julkkiksia paitsi lahjakkuutensa myös twitterissä jakamansa huumorin vuoksi. Mitään käsitystä tämän Cups-kappaleesta ei ollut, ainakaan ennen kuin kuulin torontolaisen jellosean tekemän todella toimivan remixin. Näin pehmeän ja rennon biitin saatteleman remixin jälkeen alkuperäistä ei edes kannata erehtyä kuuntelemaan. "You're gonna miss me when I'm gone" kuulostaa aidosti kaihoisalta jellosean käsittelyn jälkeen.

5.8.2013

Banks - Waiting Game (prod. by SOHN)

©John Michael Fulton
SOHN on suosikkiartistini tällä hetkellä, melkeinpä – olen jo niin naurettavan monta kertaa huumaillutkin täällä. Eikä tuottajan roolinkaan asettuminen tuottanut ongelmia. Uuden Banks-kappaleen tuottaja on juuri tuo wieniläistynyt britti SOHN, jonka sorminäppäryys on jo pidemmän aikaa ollut kysyttyä.

Banks on taasen losangelesilaisartisti, hänenkin tähtensä on tuntunut nousevan jokaisen postauksen välissä. Waiting Game saattaa hyvinkin olla Banksin paras kappale, mikä tietää hyvää lähitulevaisuudessa ilmestyvälle EP:lle. Tässä on vaan niin miellyttävän hienosti tallennettu hyvä soundi ja hyvä tunnelma. Alla myös viimeisin, Waiting Gamea edeltänyt kappale, Warm Water, jonka taasen tuotti Totally Enormous Extinct Dinosaurs.




1.8.2013

Levyvalinta: Markus Perttula - Tuhon Sydän

Turkulaisen laulaja-lauluntekijän Markus Perttulan debyyttialbumi Tuhon Sydän julkaistiin juuri Kaakao Recordsille. Nykyisin Perttula tunnetaan ehkä parhaiten Sans Paraden laulajana, mutta nimenomaan soolo-breikkiä moni on odottanut jo vuosia, sillä mahtavan äänen omaavan artistin potentiaali on ollut tiedossa yhtä pitkään.

Tuhon Sydän on ollut täälläkin jo tovin kuuntelussa, mutta suurilta osin on kestänyt vastata yhteen kysymykseen: kohtaavatko odotukset ja potentiaali toteutuksen Perttulan levyllä? Perttula mainitsee dikotomian sitovan vahvasti levyn tematiikkaa yhteen, joten kenties sikäli on osuvaa sanoa, että kyllä ja ei.
(© Anssi Jokiranta)
Paikoin kuuluu selvästi, että masteroijan viittaa on soviteltu eri henkilöille - aikataulusyistä, mutta silti - ja että levy on tehnyt tuloaan jo pidemmän aikaa. Tuhon Sydäntä riivaa myös pituus: 12 kappaleen joukosta olisi voinut pudottaa muutamankin kappaleen. Esim. Lupauksen läsnäolo levyllä huutaa perustelua. Yhtenäisyys ja suunta kärsivät "välikappaleiden" myötä.

Se kritiikistä. Kaverin levystä on hankalaa ja ikävää antaa negatiivista palautetta - varsinkin kun tiedän miten vaikeasti Markus on tehnyt tuloaan, miten monta tyhjää lupausta levy-yhtiöiltä on jäänyt kaivamaan. Toisaalta, rehellisyys on kenties vähintä, mitä luovalle ihmisille voi antaa. Toivotaan että Markus moikkaa vielä turuilla ja toreilla!

Lankakerä on edelleen paras kappale, jonka Perttula on tehnyt. Tämä onkin asettanut itsensä hankalaan asemaan, sillä esimerkiksi levyn avaavat Myrsky, Vain Sudet Seuranaan sekä levyn loppupuoliskon Ainoa Tie ja Hävinneitä ovat kaikki kappaleita, joista pidän valtavasti. Ne toimivat paitsi itsenäisinä tekeleinä myös kantavat Tuhon Sydämen teemaa, mutta yksittäisinä kappaleina ne eivät vedä vertoja Lankakerälle. Silti, etenkin Hävinneitä on oma suosikkini levyltä.



Folk-rock on toimiva suunta, jonne soundia on osaltaan viety. Akustisvoittoisena Perttula on aina ollut vahva, mutta moni kappale on herännyt uuteen elämään rokimpana tai bändisovituksina. Varsinkin Magdalena Valkeus selloineen tuo mukavasti lihaa soundiin.

Vaikkei Tuhon Sydämellä vallitse dikotomia Perttulan toiveiden mukaisesti, on tämä onnistunut tekemään levyn, jolta löytyy runsaasti niin indiempää kuin radiosoittopotentiaalia. Suomalaisessa folk-rockissa uudet, kyvykkäät yrittäjät ovat niin harvassa, että tämäntasoisen debyyttialbumin puskeminen ulos vastoinkäymisistä huolimatta on hatunnoston paikka.

Tuntuu että nyt, kun Perttula on saanut ensimmäisen levyllisen kappaleita ulos, voi toisen albumin tekemiseen lähteä puhtaalta pöydältä, vailla paineita, teroitetulla biisikynällä. Poistakaa mainio Tuhon Sydän iTunesista täältä. Lähitulevaisuudessa sen pitäisi ilmestyä mm. Spotifyyn. Seuraavaksi Markuksen voi nähdä livenä huomenna Turussa Klubilla levynjulkaisukeikalla Viitasen Piian ja Tilhet, Pajut ja Muut ja (EDIT:) YLIhuomenna Nosturin alakerrassa Helsingissä.