Nousussa: Glass Gang

Toisinaan elämän on annettava lävähtää naamalle; esim. tällä viikolla kuullut Astronomyy ja Dan Croll ovat hyviä, mutta siloitellun, iloisen tai jopa hempeän musan jälkeen rumpukoneen ja sähkökitaran liitto kirpaisee kuin jäinen syyssade loman jälkeisenä aamuna. Elämässä on oltava vastoinkäymisiä ja haasteita. Niistä nauttii - ja iloistakin enemmän kun (/jos) haasteet on selätetty.

Brooklynista tulee kolmijäseninen Glass Gang, jonka säröiset surinat, hiphop-biitit ja The xx:ää mukailevat soundit paitsi kiehtovat, saavat koko paletin kuulostamaan melankolisimmalta unelmapopilta - shoegazehtavasti. Etenkin yhtyeeltä ensimmäisenä kuultu Waves nojaa hienovaraisesti nyt jo stadion-kokoluokkaan noussutta, äsken mainittua bändiä kohti. Se on silti rakeinen tapaus.

Uusi kappale, Time, on mystisempi: ne vähäisetkin yhtymäkohdat xx:ään ovat tiessään, kun yhtye synkistelee entistäkin enemmän ja kääntyy syvemmin kohti itseään. Hapokkuudessa löytyy, kun vokaalisuoritukset minimoidaan surinanveroisiksi. Kovin paljon itse triosta ei ole tiedossa, mutta Glass Gang on sen verran kiinnostava konsepti ja kokoonpano - raakileenakin - että se on ehdottomasti nousussa. Kumpikin postauksessa kuultava kappale on muuten ilahduttavasti myös ilmainen lataus, jes!

Alkuvuoden kotimaiset: NEØV - Orange Morning

Fullsteamin julkaisema Orange Morning (8.2.), suomalaisen Neøv -yhtyeen debyyttialbumi, yllättää yhtenä alkuvuoden kotimaisista albumijulkaisuista. Ennusmerkit single-julkaisujen muodossa olivat totta kai lupaavia osoituksia bändin soundista ja näkemyksestä, mutta kun Orange Morningin yhtenäisyys, suunta ja äänimaailma paiskasivat kättä, ne jättivät hölmistyneeksi.

Yhtään Neufvoinin raunioille pystytettyä yhtyettä aliarvioimatta, en olisi osannut odottaa Anssi ja Samuli Neuvosen luotsaavan bändiä näin laadukkaaseen laukkaan. Aina albumin nimestä lähtien kelmeä, oranssi aamu lipuu kuulijan korvakäytäviä pitkin tajuntaan kyllästäen lopulta koko huoneen väsyneellä valollaan.

Temaattisesti siis debyyttialbumi uppoaa ns. kympillä. Eipä toisaalta ole äänimaailmassa tahi soitannassa soimaamista. Toki shoegazea ja dreampopia käytetään toisinaan leväperäisesti luonnehdinnassa, mutta Neøvin hallitsemana unenomaisuus on kuin harso, jonka läpi tarkastella maailmaa - kuin noettu lasi jonka takaa ihastella auringon palaamista pimmennyksen jälkeen.

Oli kappaleista tarjolla sitten levyn avaava Faces Against The Orange Rain tai vuoden parhaisiin lukeutuva Mellow, on auttamaton tosiasia, että tämän levyn kuuntelu on kauttaaltaan nautinto. Windvanella bändi astelee kuopilaisen Mew'n kengissä,  toisaalta 1999:llä hieman Magenta Skycoden sielunmaisemissa - kumpikaan ei tietenkään ole synti, päinvastoin, vaan asettanee osaltaan ilmaisulle vertailupohjaa.

Rubikin Artturi Tairan ja Sampsa Väätäisen ansiot tuotantopuolella on syytä myös muistaa. Erinomainen albumi, kuuntele täällä.

Parhaat hetket: Daydream City, Mellow, 1999

Pinnan alla kuplivat: Faces Against The Orange Rain, Morning Fire, Whale Hymn

NEØV - Mellow [video]

Jälleen itsensä ylittävä kotimainen NEØV viitoittaa tietä pian julkaistavaan albumiinsa Orange Morning. Mellow videoineen on määrätietoisesti hempeilevää ja pehmeää shoegaze-unelmaa. Ja äärimmäisen kaunis kappale. Mellow vei mun sydämen ja onnistui olemaan hieman parempi kuin viime kappale. Videokin istuu tunnelmaan saumattomasti. Hemmetin hieno meininki bändillä selkeesti.

Cassie - Sing About Me

Turkulainen Cassie palaa (vaikkei koskaan missään ollutkaan). Uudella levyllä, Sing About Me.

Oikeastaan mua on huvittanut jo jonkin aikaa kirjoittaa samoista, muutamista levyistä monta postausta, monta tarpeettoman koruileva ylisanaa. Mutta se ei ehkä pidemmän päälle palvele ketään. Toisaalta haluaisin kertoa miten hienoa sunnuntaisella keikalla taas oli. Olkoonkin että reilusti keski-ikäinen makkaramuki / tölkkiviini -yleisö dominoi tapahtumapaikkaa, oli Leonard Cohen taas oma valloittava itsensä. Tämän suurimman sankarini näkeminen toiseen kertaan livenä saattaa jäädä viimeiseksi. Toivon kuitenkin ettei.

Yksipuolistunut blogini suoltaa kieltämättä samojen bändien hehkutusta ulos, siksi mä säästän ja päästän pahimmat höyryt hehkutuksineen useimmiten twitterin puolelle. Mutta kun Yli-Knuutilan Ville pisti uutta Cassietä tulemaan, oli hyvä hetki rikkoa kaava. Tosin tämänkin postauksen oon aloittanut jo aikaa sitten.

Sing About Me on aimo harppauksen edellä viime EP:tä - mittaa on viidestä kappaleesta huolimatta napakka 30-minuuttinen, jossa bändi ehtii esitellä post-rock / shoegaze -muotovalioitaan. Ensimmäisen kerran vuoden takaista Cassietä kuunnellessa huomasi bändin hieman hakevan itseään, hyvistä hetkistä huolimatta. Tällä kertaa palaset loksahtavat paikalleen ja levyn edetessä on yhä vaikeampi etsiä huomautettavaa.

Toisinaan saisi kyllä enemmänkin olla rosoa pinnassa, ja vaikka kitarat ovat paikoin omaan makuuni hieman raskaita siellä täällä, on ilo huomata miten hieno soundi V.R. studiolla on saatu aikaan. Sing About Me on kiitettävän ehjä kokonaisuutena, josta kenties ainoa pieni miinus on pituus: parin minuutin hengähdystauon olisi tämä kuuntelija tarvinnut, mutta se ei kenties sopisi bändin tyyliin edes, joten turha huomio sinänsä.

Tsekkaa erityisesti: Whalers ja Gothenburg. EP:n kahdella avausraidalla laulaja Sofia Thurénin ääni pääsee ansaitsemallaan tavalla esiin. Toisaalta näillä kappaleilla päänsä puskee esiin myös jokin pan-skandinaavinen ilmaisu, jossa niin halutessani kuulen paljonkin viitteitä vaikkapa Tanskanmaan bändeistä. Hieno levy, joka paranee kuuntelukerroilla.

Tänään julkaistava Sing About Me on kuunneltava, iloksesi, niin bandcampissä kuin Spotifyssäkin.

Ylpeys ja ennakkoluulo: eli TOP 10 typerimmät syyt sivuuttaa bändi kuuntelematta

Uskon puhuvani muidenkin puolesta, kun sanon, että me musabloggaritkin olemme ihmisiä. Inhimilliset asiat vaikuttavat blogimaailmassa ihan samalla tavalla kuin muuallakin. Nyt seuraa siis musabloggarin tunnustukset; syitä joiden vuoksi on ollut typerää jättää jonkin bändin/levyn kuuntelu kokonaan väliin.

Kaikista kohdista ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta varsin monesta tunnistan itseni. Jonkinlainen typerä ylpeys ja toisaalta kateus saattavat joskus vaikuttaa, myönnettäköön. Toisaalta, kun jokin bändijoukko tai musiikkigenre ristitään vaikkapa witch houseksi tai tween waveksi, on genrenimen varjossa usein hankalaa, kun alkuperäinen innostus 'uusista tuulista' saa backlashin. Silti listan kahta viimeistä kohtaa edes minä en ole sieluni pimeimmässä kolkassa ajatellut.

1. "Bändin nimi kuulostaa tyhmältä".

2. Nimen perusteella bändi vaikuttaisi soittavan sellaista musiikkia josta en pidä.

3. "En kuuntele genreä x."

4. Kansi on typerä / kannen värit ovat luotaantyöntävät.

5. Liian ylistetty/hypetetty.

6. Liian dissattu/vähän hypetetty.

7. Suositus tuli 'väärältä' ihmiseltä.

8. En ehtinyt ensimmäisten joukossa bandwagoniin.

9. "Kaikki hyvä musiikki on jo tehty" / "Olen jo löytänyt lempibändini".

10. "Sehän on suomalainen bändi".

- - - - - - - - - - - - - -

Postauksen innoittajana toimi The War On Drugs, philadelphialainen indie rock / shoegaze -bändi, joka kuulostaa paikoin Dylanilta, paikoin Pomolta, mutta kuitenkin omalta huikealta itseltään. Omalla kohdallani, tiedostamatta, tämä bändi täytti useita kohtia listaltani, mikä sai kääntymään itseanalyysin puoleen. Yritän vastedes olla avoimempi, ettei muita warondrugseja pääse ohi. Mä meen nyt ostamaan Slave Ambientin. Moro!



The War on Drugs - Best Night by SongsOfTheDay

The War on Drugs - Baby Missiles by One Thirty BPM

The War on Drugs - Your Love Is Calling My Name by Space3

Levyvalinta: The New Tigers - s/t

Kuukauden levyvalintana turkulaisen The New Tigersin huomenna virallisesti ilmestyvä debyyttilevy. Samantien on tunnustettava miten hienosti soundi on kypsytetty ja tallennettu levylle. Rumban haastattelussa laulaja-kitaristi Valtteri Virtanen sekä rumpali Waltteri Katajamäki toteavat aiheellisesti, että levyn äänityksen karuus ja livenkaltaisuus ovat sen vahvuuksia.

Iloisten kitaramelodioiden ja paikoin pateettiseksi yltyvien sanoitusten välillä määrätietoisesti etenevä levy maalailee isoja ja jylhiäkin maisemia, joille Virtasen herkkä ääni luo oivan kontrastin mutta hieroo silti täydellisesti tuttavuutta. Jopa siinä määrin, että siihen totuttuaan on vaikea kuvitella karuja äänivalleja ilman Virtasta kertojan äänenä. Tuo kontrasti onkin lempiasioitani tällä levyllä.

Pateettisimmillaan laulu/sanoitukset osuvat naulan kantaan kappaleella Girls Are Out To Get Me, joka käsittääkseni löytyi jo aiemmalta EP:ltä. Surkusoundin kyllästämä kappale on esimerkillinen osoitus, miten The New Tigers tavoittaa helposti muunkinlaisia huippuja kuin esim. Pocketful of Sandilla. Sillä taasen Virtasen lohdullinen laulu on kuin turvallinen laituri jolta ihailla merellä vellovaa myrskyä.

  The New Tigers : Pocketful Of Sand by Soliti

Muita kohokohtia ovat esimerkiksi levyn avaava World's Greatest Actor sekä huikea Velvet Jam. Odotuksiin nähden levy on yllättävän monipuolinen: se ei suostu menemään odotettuun tai haluttuun suuntaan. Tämän, selkeästi Teenage Fanclubia ja Yo La Tengoa kuunnelleen, bändin debyytti on oma rohkea itsensä ja sisältää niin pehmeyttä kuin tiukempaakin menoa. Kuukauden valintana se on siksi erinomainen.

Ihan saatanan hieno debyytti. Kiitos.

  The New Tigers : Velvet Jam by Soliti

  World's Greatest Actor by thenewtigers

Letting Up Despite Great Faults

Mulle käy aina näin. Jotain hienoa osuu vastaan, mutta minä hurahdan jalat maitohapoilla ohi. Letting Up Despite Great Faults lukeutuu näihin. Aikanaan ihan Last.fm suositteli kyseistä bändiä, kuuntelin yhden kappaleen ja tykkäsin. Ja UNOHDIN. Pöh.

LUDGF siis julkaisi s/t-levynsä viime lokakuussa ja sitä verrattiinkin heti ainakin M83:een ja Radio Deptiin. Kumpikin vertaus on täysin ansaittu. Mainitseehan bändi itsekin kummatkin vaikutteikseen. Postal Serviceen vedettyjä yhtäläisyyksiä en silti allekirjoita varauksetta. New Orderin vaikutteet sen sijaan voisi kuulla. Ja The Pains of Being Pure At Heartin.

Losangelesilaisbändin levy itsessään kulkee mukavasti shoegazehtavissa elektro-meiningeissä eteenpäin ja pysyy hyvin kasassa. Jotenkin syksyiset sävelet levyllä on, mutta kyllä siitä tulee kaihoisasti hyvälle tuulelle. Liekö merkitystä asialla, että olen itsekin syksyn lapsi. Kovin hieno tämä levy kyllä on. Kelpaisi levyhyllyyn milloin vain.

Yhtyeen kotisivut: lettingup.com