Ray LaMontagnen uutta musiikkia ehdin kaipailemaan sittenkin vain viikon. Höpisteltyäni viime viikolla uudesta albumista, jonka sielukkain laulaja ikinä julkaisee elokuussa, sain tänä aamuna kuuleviin korviini Beg Steal or Borrow -kappaleen. Se noudattaa melko uskollisesti Gossip In The Grain -levyllä hyväksi havaittuja asioita ja on sellaisenaan mukavan jouhea country-folk tapaus. Soitannassa on tällä kertaa myös mukana tiettyä neilyoungmäisyyttä, mikä ei voisi olla mukavampaa.
Rayltä kuulemme varmasti uutta kesän mittaan. Uuden levyn myötä pitäisi käydä varmaankin hankkimassa myös ne aikaisemmat klassikkolevyt hyllyyn.
Niin, mutta siis, eli, juu. Bombay Bicycle Clubista piti myös intoilla. Siitä lähtien kun bändin EPt tulivat tutuiksi, oli vaikea pysyä pöksyissä herrojen musiikkia kuullessa. Jotensakin harmistus I had the blues but I shook them loose -levy silti oli, sillä juuri eepeihin nähden siihen oli tehty liikaa kompromisseja.
Mielenkiintoisuutensa BBC osoitti silti jälleen toukokuussa ilmoittamalla julkaisevansa akustisen levyn (!) heinäkuussa. Flaws -niminen albumi sisältää mm. coverin Joanna Newsomin kappaleesta Swansea, sekä akustisen version bändin omasta Dust On The Ground -kappaleesta. Jo Spotifystäkin löytyy kaksin kappalein uutta, akustista BBC:tä. Tässä tulevalta kaunis ja herkkä Flaws samannimiseltä levyltä. Tällaisena ei bändiä ole kuultu.
Ja tässä Ivy & Gold, joka banjon kuljettamana on jo jonkin verran menevämpää. Pidän itse kyllä ihan vanhemmastakin Bombay Bicycle Clubista, mutta tämä akustinen tunnelmointi on sen verran lähellä sydäntä, etten osaa harmitella uutta suuntaa.
Vielä se Dust On The Groundin akustinen versiointi tähän loppuun. Saispa levyn jo kuunteluun.
Aion jatkaa nyt tätä suunnattoman sinnikästä (ja kenties rasittavaa) raportointia The Nationalinliikkeistä.
Muutkin kuin minä ovat saattaneet huomata jo aiemmin Jimmy Fallonin mahtavat musiikkikiinnitykset omaan Late Night -ohjelmaansa. Aiemmin musiikkivieraina ovat esiintyneet mm. Joanna Newsom (joka ei ole mitenkään erityisen tunnettu tv-esiintymisistään), Neon Indian ja Yeasayer.
Tällä kertaa vuorossa oli The National joka antoi pienen etiäisen tulevalta levyltään, High Violet, joka ilmestyy siis toukokuun 11. Kappaleen nimi on Terrible Love. Ja kuulostaa mainiolta.
Miten tässä ikinä jaksaa toukokuuhun asti? AEEEEEEEEAAAAAAAAAA!
Paitsi että tällä viikolla julkaistaan LoneLadyn ja Holly Mirandan levyt, jotka saivat tälläkin palstalla tilaa viime viikon puolella, tuovat artistit kuten Toro y Moi, Joanna Newsom, Rocky Votolato, Xiu Xiu, Marina and the Diamonds, Shout Out Louds, Efterklang ja Electric President uutuutensa kauppoihin.
Toro y MoinCausers of This on ollut ennakkokuuntelussa taas kerran 3voor12 -sivustolla. Levyllä on kyllä hienoja yksittäisiä raitoja, mutta jätti tietyllä tavalla toivomiseen varaa, kuten Delphicin levy alkuvuodesta.
Siinä missä Delphicin lätty oli kenties ylituotetun ja sieluttoman oloinen kaipaisi Chaz Bundickin proggikseen lisää yritystä, mutta Causers of This tarjoaa silti paikoittain hyvinkin nerokasta meininkiä. Niin Delphicillä kuin Toro y Moilla vaikutusta suhtautumiseen on varmasti riman hurjalla korkeudella uutta odotettaessa.
Eikä TyMin levy ole missään nimessä huono. Causers of This tulee varmasti olemaan monen suosikkilevy tänä vuonna. Samanniminen kappale levyltä on erityisen rautainen, mutta sen videon puutteessa jotain muuta:
Joanna Newsom taasen on kaikkien mielitietty, joiden mielet halajavat taiteellista folk-musisointia. Newsomin uuteen Have One On Me -levyyn en ole paria kappaletta syvällisemmin ehtinyt tutustua. Jos arvailua haluaa harrastaa, niiden perusteella hyväksihavaittu linja saa jatkoa.
Rocky Votolaton tuotanto on valitettavan tuntematonta meikäläiselle. Tässä kuitenkin kappale Red River (live) uudelta levyltä True Devotion.
Xiu Xiu on sellainen nimi, johon on tasaisesti törmännyt viimeisen parin kuukauden aikana. Kuuntelussani olleet kappaleet olivat tasoa "ihan ok". Silti Xiu Xiun Dear God, I Hate Myself -levyn nimi kertoo aika paljon.
Soundi muistuttaisi hieman joitakin kappaleita Arcade FirenNeon Bible -levyllä, jos Win Butlerilla olisi itsetuhoisia ajatuksia. Mielenkiintoista siis. Jollain kieroutuneella tavalla pidän kyllä tästä soundista.
Mutta miten se kestää vertailun Arcade Fireen?
Marina and the Diamondsin levy on ollut MySpacessä ennakkokuuntelussa, mutta itse en ole tutustunut jo julkaistuja kappaleita enemmän neidin musiikkiin. The Family Jewels -levy julkaistiin kaiketi tänään.
Ruotsalainen Shout Out Louds palaa levyllä Work, jota on ollut tuottamassa Fleet Foxesin debyyttilevyn takana ollut mies, joka on työskennellyt myös Band of Horsesin ja The Shinsin viime levyjen kanssa. Pinnallisen ennakkokuuntelun jälkeen Workiä ei ehkä sittenkään ole työstetty tarpeeksi. Mutta pitää antaa levyn muhia taas kerran.
Ja lisää pohjoismaalaista väriä tanskalaisen Efterklangin muodossa. Myös post-rock/alternative -bändi nimittäin julkaisee tänään kolmannen studiolevynsä nimeltä Magic Chairs. Tähänkin levyyn tutustuminen on jäänyt pinnalliseksi kun sairastelu on vienyt huomion.
Electric PresidentinThe Violent Blue puolestaan soi parhaillaankin taustalla ja kuulostaa aikamoisen hyvältä. Amerikkalaisen elektronicaduon levy on myös ennakkokuuntelussa netitse.
Tarjottimella on tänäänkin rypäs artisteja. Sen sijaan et kirjoittaisin perusteellisesti yhdestä artistista, ajatus harhailee tänään useamman (nais)artistin välillä niiden ja lukijoiden haitaksi. Joskus tuntuu hyvältä luottaa volyymiin - kvantiteettiin kvaliteetin sijasta. Kunhan ei sen kustannuksella.
Naisartisteista puhuttaessa, ainakin indie ja folk-musiikin puitteissa, mieleen putkahtaa legendaarinen Joni Mitchell, Joanna Newsom, (Leslie) Feist tai vaikkapa Charlyn Marshall (Cat Power).
Sen sijaan, että oisin aiemmin jo nostanut esille jonkun näistä seuraavista muusikoista, oon vaan jotenkin siirtänyt ja siirtänyt niistä kirjoittamista. Nyt aattelin siksi just ottaa ne saman katon alle ja mainita neljä artistia (ainakin, en oo päättänyt tässä vaiheessa vielä kuinka monta), joiden musiikki vetoaa samaan mieltymykseen kuin esimerkiksi juuri Joni Mitchell, Kate Bush ja Feist. Äkkiseltään saattaisi luulla, että olen löytänyt kaikki seuraavat artistit Last.fm:n 'similar artists' -namiskan alta, mutta löysin ihan sattumalta kaikki artistit eri puolilla nettiä käyskennellessä.
Blue Roses nimellä esiintyvä ja musisoiva Laura Groves sai levyllään samannimisellä levyllään viime vuonna hyvän vastaanoton ja arvostelut natisivat liitoksissaan Kate Bush -vertauksia. Epäreilua sanon minä. Miksei folk-henkinen naisartisti voi olla itsessään hyvä eikä velkaa varsinkin Kate Bushin uran alun tuotannolle -hyvä? Moni naisartisti nimittäin saa kokea vertailun Bushiin. Heh ja köh. Kieltämättähän Blue Rosesista Kate Bushin kuulee, kuten myös Joni Mitchellin ja Joanna Newsomin vaikutteet - hyvin pohjustettu postaus siis. Peukku ittelles.
Levyllä kappaleet ovat pitkälti kitara- tai pianovetoisia, joiden päällä Grovesin ääni leijuu ja joita se samanaikaisesti kannattelee. Kaiken kaikkiaan Blue Rosesin s/t -levy on todella hyvä. Nyt kun tästä kirjoittaa, niin Blue Roses olisi ehdottomasti ansainnut oman kirjoituksen. Minkäs teet. Blue Roses myspacessa
Tässä ihan kohtuullisen maukas live-veto:
warpaintin EP Exquisite Corpse julkaistiin alunperin omatoimisesti viime helmikuussa, mutta EPstä otettiiin uusintapainos lokakuussa. Catpowerihtava debyytti onnistuu paremmin siinä, mistä Cat Power tunnetaan: viipyvät vokaalit ja eteerinen slowcoustic -meininki.
Levyn tuottajana on häärinyt muuten ex-RHCP-kitaristi John Frusciante. Erityisesti Billie Holiday on loistava kappale. warpaint myspacessa
Illan kolmas folk-artisti on Alessi's Ark, jonka debyyttialbumi Notes from a Treehouse ilmestyi, kuten Blue Rosesinkin, viime kevään puolella jo. Alessi Laurent-Marke, joka on nimen takana, on vasta 19-vuotias. Siihen nähden ihan kelpo folk-pop raitoja irtoaa neidiltä, mutta kenties sittenkin vain "ihan ok".
Levyllä on toisaalta hyviä biisejä, mutta joidenkin kappaleiden latteus latistaa kokonaisuuden hyvä plussaan. En usko, että Alessin käheä ääni, joka tuo hieman mieleen Norah Jonesin, ja musiikintekemisen lahjakkuus jättävät artistia vaille paikkaa popmusiikkipaletilla. Alessi's Ark myspacessa
Polly Scattergoodin debyyttialbumi on myös viimekeväinen, joten postaus on melko uusvanhaan musiikkiin painottuva. S/t -albumi on kenties tämän postauksen heikoin, mutta siinä on silti joitakin ihan kelpoja, söpöjä pop-kappaleita. Kuten hitusen The Pipettes-henkinen Please Don't Touch.
Loppuun vielä hirveitä odotuksia täksi vuodeksi kasannut Marina & The Diamonds:
Postaus on lopetettava kuitenkin trubaduurittarien kuningattareen, Joni Mitchelliin:
