Uutta Active Childia. Pat Grossin yhden miehen orkesteri kiusasi jo eilen aamupäivällä uuden kappaleen olevan tulilla vielä saman päivän aikana. Tasaisesti internetsiä päivittäessä kappale livahti sitten iltapuolella eetteriin. On jopa Active Childin oman rosterin mittapuulla kova biisi: Grossille omintakeinen falsetti on läsnä, kuten myös tämän omima moderni harpun käyttö. Asiaa.
Kappale löytyy muuten uuden The Host -leffan soundtrackiltä. Kyseisen leffan soundtrackiltä löytyy myös Ellie Gouldingin loistoversio Active Childin Hanging On -kappaleesta. Spotifyssä löytyy. Itse leffaan suhtaudun aika skeptisesti - jo sen vuoksi että se perustuu Twilight-kynäilijä Stephenie Mayerin kirjaan.
Toisaalta leffan ohjaaja/käsikirjoittaja on Andrew Niccol, joka on ohjannut ja/tai kirjoittanut laatuleffan jos toisenkin: esim. Gattaca, TrumanShow, Lord of War. Vaikkei miehen viimeisin In Time parasta Niccolia ollutkaan, The Host täytynee tsekata ihan uteliaisuuttaan.
Lähtökohtaisesti vakuuttavasta sukunimestään huolimatta Hannah ja Leonard eivät liene sukua. Leonard muuten paukkaa Suomeen taas syksyllä, jehna miten kivaa!
Hannah Cohen taasen on entinen malli ja tämä uutinen uudesta videosta twitter-feedistä pöllitty. Cohen, joka ystäväpiirissään kauniita laulujaan soiteltuaan, haukkasi vähän isompaa diiliä, ja sellainen lohkesikin laatuhirmulafka Bella Unionilta. Child Bride -niminen levy julkaistaan 23.4. ja sen tuottajana on häärinyt Thomas Bartlett, joka on sattumoisin soitellut The Nationalin ja Antony & The Johnsonin koskettimissa sekä tuottanut Glen Hansardin ja Julia Stonen uusia levyjä. Hannah Cohenin bändistäkin löytyy kokenutta ja vakuuttavaa väkeä, mutten heitä viitsi tässä listata.
Cohenin Don't Saylle julkaistiin tänään yksinkertaisuudessaan kaunis video. Pitäkää tätä neitoa silmällä: hyvän levy-yhtiön, tuottajan ja bändin kanssa työskentelystä ei voi olla tulematta jotain hienoa. Ja tunnelma onkin korviahivelevä Don't Sayllä. Katso Matthu Placekin ohjaama video alta, mutta kuuntele myös Active Childin remix Crying Game -biisistä. Mun mielestä Pat Grossi tekee niin hienoa remixtyötä, taas, että näiden kahden pitäis levyttää yhdessä.
Muuten, The Tallest Man On Earth on julkaisemassa kesällä uuden levyn Dead Oceansille. Niin nättiä. Hyvä kesä taas luvassa.
Lista jatkuu. Myöhemmin kuin olin ajatellut, mutta jatkuu kuitenkin. Vihdoinkin pääsee itse asiaan, parhaista parhaimpiin, hedelmälihaan käsiksi. Siitä mihin jäimme jatketaan. Kärkiviisitoistainen tiedossa.
15. The War On Drugs - Brothers
Miten voi kuulostaa näin paljon Pomolta ja Dylanilta ja vielä päästä pälkähästä moisen soundin kanssa? En tiedä. Se on vielä selvittämättä. Luulen toisaalta että nuo kuvailut karkottavat yhtä paljon kuulijoita kuin vetävät puoleensa. Suotta. Ilman The War On Drugsia vuosi olisi ollut musiikillisesti tylsempi.
EI. PETÄ. KOSKAAN. Win Win -leffaan tehty tunnari on yhtä hyvä kuin kaikki muutkin The Nationalin tekeleet. Kesken kiertueen, tuosta vain julkaistu, näin huikeaa tuotantoa. Järjetöntä mutta fanin kannalta palkitsevaa.
Aika jännä, miten Other Lives jäi sattumalta kappalelistalla verrokkiensa väliin. Tamer Animals oli vuoden suurin Mestarit -henkinen altavastaajatarina levymuodossa. Jos pystyy yhdistelemään kahdelta, nykyään jopa ikoniselta, indiebändiltä ja lisäämään soundiin sitä omaa määrittelemätöntä, ei voi menestyä huonosti. Mahtavan kuuloinen piano tässä.
Seattlelaisbändi palasi parempana ja kokonaisempana kuin koskaan. Sim Sala Bim muodostui alusta asti mulle mukaan jääväksi suosikiksi, kenties siksi että se kiteyttää Fleet Foxesin massoihin vetoavan suurimman avun: sing-a-long folk. Tätä on muka (yrittää) lurautella mukana.
Indierockballadianthem kasvoi älyttömiin mittoihin Ruisrockin teltassa. En unohda sitä keikkaa kyllä ikinä. Kadunkulmissa norkoileville huppariteineille sanoitettu tsipale on pitkän linjan bändiltä jopa parhaimmistoa. Kriitikot tykkää. Mäkin tykkään, hyvin paljon.
Musta tuntuu etten ole loppuvuonna oikein muita artisteja kuunnellutkaan kuin Real Estatea. It's Realin kautta ihastuin tämänvuotiseen levyyn, Green Aislesin kautta rakastuin. Näen niin ruskan ja lehdet asfaltissa tätä kappaletta kuunnellessa. Kesä on loppu, nyyh, mutta onneksi on Real Estate.
EP-listallakin pärjännyt Elena Tonra kosketti tällä kappaleella ensikuuntelusta lähtien ja sai jäämään pariinsa, kenties pysyvästi. Katkeran epätoivoiset sanoitukset ja pieni freesi näkökulma brittifolkiin toivat top kymppi -paikan.
Tämän artistin levy ei ehkä ollut ihan yhtä hyvä kuin mies parhaimmillaan on, mutta kumman ylenkatsotuksi tuotanto silti jäi tänä vuonna. Hanging On yhdistelee Active Childin ominaisuuksia etevimmillään: akustiselle pohjalle valettua chill-out chillwavea. Todella jees.
In ya face haterzz. Anthem 1&2 ei liene vieras tässä vaiheessa oikein kenellekään. Siinai oli mm. yksi näistä mielipiteen jakavista bändeistä tänä vuonna. Tämä kappale oli sen ytimessä. Oon edelleen sitä mieltä että tämä on vuoden parhaimpia, yksinkertaisuudessaan suureellinen, majesteetillinen ja LOISTAVA. Lemppareita.
Myöhäissyttyjänä tähän kappaleeseen mukaan, turhautuminen Spotify-rajoituksille, intensiivinen nettietsintä kuuntelumahdollisuuksista, soundcloudin loppuunnyhjäämistä. Elektronisia unelmia. Parhautta. En todellakaan tiedä miten Jori Hulkkonen tekee tämän kerta toisensa jälkeen.
Yksi tämän vuoden (ja ylipäätään) lempibändeistä. Burst Apartilla myös näitä huippuja riitti, mutta No Widows esittelee minulle sitä parasta Antlersiä, joka on omissa sfääreissään tunnelmaltaan mutta joka ei kuitenkaan jää yhtään kappalekaavojensa viehättävyydessä jälkeen. (Alla Daytrotterin sessioista live).
Toinen tämän vuoden (ja ylipäätään) lempibändeistä. Albatross oli ensisingle uudelta levyltä ja toi bändin ilmaisuun pehmeyttä, leveyttä ja syvyyttä. Harvemmin kappale kuulostaa aluksi näin epäkiinnostalta, mutta jatkokuunteluilla paljastuu näin laadukkaaksi ja tarttuvaksi. Hayden Thorpe lienee jo muodostunut lempivokalistiksikin.
3. Metronomy - The Look
Mun listoissa on näköjään aina tilaa tällaisille kappaleille: ne eivät aina ole vakavimminotettavissa olevia drone-junttauksia kellaristudioista. Ne jättävät viihteelle, nautinnolle ja hymylle. The Look on ensiluokkainen kappale, sillä se tarjoaa kaikkia näitä - laadukkaasti. Videokin ihan sairaan makee.
2. Michael Kiwanuka - I'm Getting Ready
Ensijainen kysymys Kiwanukan kohdalla ei ollut kuinka korkean sijan tämä saavuttaa kappalelistalla vaan se mikä kappale listalle päätyy. Koska EP-listalla oli ensimmäinen, kappalevalinta kohdistui toiseen eepeehen. Varmasti yksi eniten laulamista/hyräilemistäni/pilaamistani kappaleista tänä vuonna. Kuunnelkaa mestaria sorvinsa ääressä.
Nyt kun kissat valmistautuvat valloittamaan ensi vuotta, on todettava vuoden 2011 olleen tiikeireden vuosi.Alunperin hätäisesti ykköseksi heitetty olikin intuition täysosuma. Kiistatta yksi eniten kuuntelemistani kappaleista ja se on paljon miltei kahdeksanminuuttiselta kappaleelta fuzz-euforiaa. Vähän harmittaa Velvet Jamin sivuuttaminen listalta, mutta jos jokin kappale siihen oli oikeutettu, niin Pocketful of Sand. Tämän vuoden paras turkulainen, suomalainen, öh, paras kappale tämän kuuntelijan korvissa ylipäätään tänä vuonna. Huikeeta!
Nyt kun tuo kappalelista sitten tuli valmiiksi, olen siihen aika tyytyväinen. Siitä tuli aikalailla itseni näköinen, vaikka toisena päivän lista olisi erilainen. Jatkamme vielä tällä viikolla albumilistauksen merkeissä. Stay tuned.
Elokuun lopulla julkaistaan chillwaveaallon aikana framille nousseen Active Childin debyyttialbumi You're All I See, joka sisältää nyt varmuudella ainakin kaksi etevää kappaletta. Uusilla kappaleilla on ainakin niistä cw-ajoista edetty, vaikka eepeillähän oli aivan erinomaista tavaraa. Hanging On on ihan Pat Grossin sooloilua, mutta Playing Housella feattaa huippu How To Dress Well. Nauttikaa.
Ajattelin nyt vähän yrittää taas, jos löytyis ihan jotain uuttakin. Kaikista näistä artisteista on varmasti bloggailtu jo viime vuoden puolella, mutta mulla kesti ainakin.
Emikan EP, Drop The Other, julkaistiin 18. päivä ja on saanut aikaan jos jonkinlaista pörinää. Emikan musiikkia on kuvailtu triphopiksi ja dubstepiksi (kaksi genreä, joista mun tietämys on vähintäänkin heikkoa). Pelkästään sen takia, ettei dubstep kuulosta omalta genreltä, kannatta jättää väliin.
Kaikkien tämän postauksen artistien kanssa tulisi kuunteluun suhtautua avoimin mielin (toki musiikinkuuntelun tulisi useimmiten olla avomielistä). En osaa ottaa kantaa, minkä genren meininkiä tämä nyt on. Tokkopa sillä väliäkään on, kun Emikan kuiskaavat vokaalit ja verkkaiset biitit kuulostavat yhdessä näin mielenkiintoiselta ja koukuttavalta. Kappaleen pianoalku on erityisen.. hmm.. aavemainen. Tjsp.
Active Child sen sijaan on hieman tutumpi. Mm. tästähän on Tonni jo blogannu ja Stereogummikin kirjoittellut, mutta mä jotenkin jätin väliin, kun Pat Grossin projekti ei sittenkään tuntunut ihan tarpeeksi kiinnostavalta omaan postaukseen. Kunnes. Tutustuin kappaleeseen Wilderness. Hieman Bon Iverin Justin Vernonilta kuulostavat vokaalit ja synasettiä. En ole vielä päättänyt, kuulostaako kaverin tuotokset sittenkin liian tutuilta, mutta tykkäilen silti. Harmikseni Wildernessin videota ei löy'y, joten pistetään joku muu maistiainen.
Is Tropicalin 18. päivä sinkkuna julkaistu When Oh When on todella odottamaton tuotos, ainakin alkuodotusten jälkeen. Suosittelen kuuntelemaan kärsivällisesti rauhallisen alun jälkeen. Tätä kuunnellessa mieleen tulee kenties Mystery Jets. Kuten aiemmin mainitsin, avoimin mielin uutta musiikkia kohti.
