Huomenna julkaistaan Jónsin soolon ohella yksi vuoden odotetuimmista levyistä. Kele Okereken, Bloc Partyn nokkamiehen, soolodebyytti The Boxer näkee päivänvalon ja odottaa vertailua aiempiin bändituotoksiin. Kele ei voi, kuten ei Jónsikaan, välttyä vertailuista bändin kanssa tehtyihin levyihin. Tilanteet ovat herroilla muutenkin samankaltaiset: hyviä levyjä takana vaikkei viimeisin kummankaan bändiltä ollut parasta antia.
Muita ensi viikon julkaisuja ovat mm. Starsin The Five Ghosts, The Rootsin How I Got Over ja Lissien Catching A Tiger.
Bloc Partyn Silent Alarm osui oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeaan nuottiin. Sen haamua ei vieläkään ole onnistunut karistamaan - ei Kele eikä Bloc Party. Intimacy taasen tuntui sekavalta, vaikeasti lähestyttävältä ja suoraan sanoen heikolta, verrattuna aiempiin levyihin.
3voor12 -sivuston ennakkokuuntelussa jo joitakin päiviä ollut The Boxer ei kuulunut suunnitelmiini oikeastaan missään vaiheessa. Intimacy oli itselleni niin kova pettymys, että pelkäsin Kelen sooloilun vain syventävän kuilua itseni ja Bloc Partyn (ja Kelen välillä). Ensimmäinen single Tenderoni oli kuitenkin kaikkea muuta kuin pettymys: se oli vahva ja tanssittava - ja toimiva - kappale:
Jahkailun jälkeen albumi oli kuitenkin kuunneltu. Bänditouhuissaan elektronisen ilmaisun lisääntyessä Kele luottaa sooloilussaan nimenomaan elektroniikkaan ja lopputulos lähentelee muutamassa kohtaa silkkaa teknoa. Indie rockia levyltä on turha odottaa. Silti lähimpänä sitä oleva Unholy Thoughts on Tenderonin ohella levyn parhaita kappaleita.
Tyylilajit silti sikseen. Mitä oli jäänyt käteen kuuntelun jälkeen?
The Boxer ei ole paras levy, millä Kele on ollut mukana. Ei millään. Haittaako se mitään? Ei. Laadultaan soololevy sijoittuu jonnekin ihan ok osastolle, jonnekin Silent Alarmin ja Intimacyn väliin. Muutama kappale on selkeästi läpäissyt Kelen seulan liian helposti - toisaalta muutama kappale on tarttuva kuin kärpäspaperi.
Mitä johtopäätöksiä voi vetää?
Että Kelellä on ehdottomasti annettavaa. The Boxerin voi nähdä Bloc Party -nokkamiehen venttiilinä, jossa hän on päässyt purkamaan musiikillisia ambitioitaan. Se on paikoin jopa oikein hyvä levy, mutta silti hieman hajanainen. Mutta vain hieman. Juuri sen verran, että seuraava (?) Kelen levy saattaa olla jopa aika timanttinen. Tässä vielä hieno Rise:
