Blogi muuttaa: on Rosvojen aika!

Sellaisena kuin olet Slow Show'n tuntenut – ja toivottavasti jaksanut seurata – Bloggerissa miltei neljä vuotta päättyy. Tai no, ei pääty. Muuttaa. Olet saattanut jo kuulla huhua, kuiskauksen tuulessa. Rosvot nimittäin kerää kokonaan uudelle saitilla monta suomalaista musablogia ja -bloggaajaa. Tiivistäisin saitin pointin Simpsoneita lainaten:

"Individually we are weak like a twig, but together we form a might faggot!"

Sääli tämä on jättää. Tavallaan. Mutta on jo kenties aika. Ja mulla on lopulta kovat odotukset uutta sivustoa kohtaan. Oma into bloggaamiseen on palannut myös. Vastedes suunnatkaa lukemaan juttuja tänne. Blogilista, Hypem sun muut toiminevat suht normaalisti jahka pääsen niitä päivittämään. Twitter ja soittolistojen kasaaminen toimivat myös aivan samalla tavalla kuin aiemmin. Tutustu sivuun itse ja tsekkaa alta ROSVOT:

The Growlers - Humdrum Blues

Jehna!! The Growlers palaa uudella EP:llä, Gilded Pleasures. Tämäkin bändi on Kaliforniasta ja Allah-Lasin hengenheimolainen. Ja sitä kuuluu myös soundissa: hiekkaa varpaiden välissä, auringonvarjoisia hikikarpaloita ja lasipullokolabileitä. Loistobändi. Humdrum Blues on loistokappale ja ensimmäinen uudelta eepeeltä.

RY X - Vampires

Tässä jotain, jonka jakaminen on kestänyt luvattoman kauan. Justin Vernon on välitön yhtymäkohta RY X:n kappaleisiin – miksi sinun tulisikin kuunnella tätä välittömästi. Toisaalta australialais-singersongwriter sopii myös Volcano Choirin, Meursaultin ja S. Careyn faneille. Uusi ruotsalaislafka Dumont Dumont on julkaisemassa Berlin EP:n RY X:ltä. Dumont Dumontia pyörittää Magnus Bohman, jonka paremmin tunnettu yritys on Imperial Recordings.

Vakuuttavaa soolokamaa mieheltä, joka lahjoitti äänensä viime vuoden suurimmalle klubihitille (ainakin Akin mukaan). Tsekkaa se täältä. Alla kaksi upeatunnelmaista kappaletta upeaääniseltä RY X:ltä, sekä video Berlinille.

Turku-soundit: Maglevs

(c) Milla-Maria Joki

Turkulaisten soundeissa jatketaan Maglevsilla, josta piti postailla jo vuodenvaihteessa (!) bändin esiteltyä Bicycle Dream -nimisen kappaleen. Jostain syystä muuten täysin toimivassa kappaleessa häiritsi synasoundi - mikä eväsi postauksen. Toisaalta jos aloittelevia bändejä haluaa tukea, tällaisten syiden ei pitäisi häiritä postaamista.

Maglevsin kohdalla otetaan vahinko takaisin: se julkaisi kolmikappaleisen uuden EP:nsä vihdoin soundcloudissakin, vaikka itse olenkin mukavasti päässyt sen tyyppimään ennakkoon. Tämä laiskasti eteenpäin tunnelmoiva EP on muuten myös ilmainen lataus. Kyselin tuossa myös Maglevsin Kasperilta keikkojen perään ja yhtyeellä onkin tarkoitus myöhemmin syksyllä suunnata keikkalavoille.

EP:n avaa hienosti rakentuva Van Rijn, jonka soundi on erittäin miellyttävä. Maglevsin indiepopissa tuntuu jo nyt synaileva pohjavire kiitettävästi. Oma suosikki Morning of the Blind sopii edeltäjänsä pariksi kuin nakutettu (tykkään tuosta päämelodiasta ihan älyttömästi, kosketinsoittajalle chapeau).

Yhtyeessä on paljon samaa kuin Streak & The Ravenin (myös kotimainen bändi) viimeisimmällä levyllä, joskin Maglevs tuo soundipalettinsa esiin paremmin jopa. Siinä äänimaailmassa piisaakin sitten tuttuja. Kun otetaan vielä eepeen päätösbiisi I'm Not Coming With You, virtaa vuorovedoin britpop, eräänlainen lounge-musan Ariel Pink sekä itseensä kepeästi suhtautuva ja hyvinvointivaltioon kyllästynyt pohjoismainen indiepop – Joydivision light. Maglevs on erinomainen lisä Turun bändi-kartalle. Alta EP kuunteluun:

Lunch Beat Turun Dynamossa 28.8.

Maailman valloittanut Lunch Beat-konsepti saapuu vihdoin Turkuun. Tukholmalaislähtöisen lounasdiskon idea on varsin yksinkertainen - normaalin lounaan sijaan kokoonnutaan tanssimaan tunniksi, ja palataan työpöydän ääreen energiaa täynnä. Alkoholia tapahtumassa ei tarjoilla, mutta lipun hinta sisältää PURE:n superfood smoothien, joka sopii myös kasvisruokavaliota noudattaville. 

Musiikista vastaavat dj:t Turun Keisari (Jussi Soro) ja allekirjoittanut Teppo Winnipeg-aliaksen takaa. Tunnin setti keskellä päivää on dj:n näkökulmasta haastava, sillä täytebiiseihin tai hienovaraiseen setinrakentamiseen ei ole varaa. Osallistujat olisi saatava tanssilattialle heti ensibiiteistä lähtien, joten ainakin deepimmät mongolialaiset kurkkulaulantavinyyliasetaatit jäävät tällä kertaa kotiin. Musiikkilinja tulee kunnioittamaan Dynamon viikonloppuiltojen meininkiä elektronisen tanssimusiikin jäädessä taka-alalle. Tuntiin on tarkoitus mahduttaa ainakin moderneja urbaaneita rytmejä, indie diskoa sekä muutama tunnetumpikin hitti. 

Ennakkoliput ovat ostettavissa kuuden euron hintaan täältä. Lippuja saa ostettua toki myös ovelta. Paljastetaan tässä lopussa vielä biisi, jonka olen itse aina halunnut kuulla Dynamon dansgolvilla, ja joka mitä todennäköisimmin siellä myös soi ensi keskiviikkona. 

Holy Holy - Impossible Like You

Viime postauksen uusiseelantilaisista palataan hieman useammin vierailtuun musaskeneen, Australiaan. Holy Holy on vähän Melbourne ja vähän Brisbane, vähän Tukholma ja vähän Berliini. Oscar Dawson ja Timothy Carroll äänittivät debyyttialbumin demoja Euroopassa jo niinkin aikaisin kuin 2011 nimittäin. Debyytin When The Storms Would Come pitäisi olla kasassa ja Impossible Like Youn sen ensisingle.

Kappale on ajaton, ja siinä on ihastuttavasti kitaramelodioiden kiimaa. Itseäni jotenkin miellyttää, kun biisi vyöryy tasaisesti kuohuen. Tässä on taas kerran potentiaalia isommillekin yleisöille. Carrollin ääni on todella miellyttävä, ja kappale juuri nyt suosikki. Alla myös Impossible Like Youn video.

The sky was unspeakable, unbreakable, untrue

Ghost Wave - Orb

Aucklandista, Uudesta-Seelannista, kotoisin oleva Ghost Wave on hämmentävän valmis ja hyvä garage rock -bändi, joka pääsee vihdoin julkaisemaan debyyttialbuminsa kuluvan kuun lopussa (27.8.). Ages-nimiseltä platalta on irroitettu esikuunteluun jo muutama erittäin kova raita. Mm. Bootlegs ja Here She Comes lupaavat paljon bändin kokopitkältä, sillä soundin 60-lukulainen brittipoppi hakee vertaistaan.

Uskokaa pois: jos ja kun Ages onnistuu kovalla prosentilla, niin bändi kuin levytkin viedään käsistä. Alla viimeisimmän albumi-irroituksen, Orbin, lisäksi aiemmin mainitut hittikappaleet.

Street Gnar - Lift Up

Kentuckystä kaikuisaa, halvahkon kuuloista kitarointia ja rumpukonetta – voi hemmetti että toimii! Ranskalainen Atelier Ciseaux -labeli julkaisee Shrine EP:n lokakuussa. Street Gnar on Case Mahanin projekti, joka hypnotisoi ensimmäisellä eepeeltä irroitetulla kappaleella todella mallikkaasti. Lift Up on lemppareinta vähään aikaan. Tsekkaa alta ja tilaa äkkiä Atelier Ciseaux'sta., sillä vinyyliversiota liikkuu todella rajattu määrä.

Mile Me Deaf - Brando

Sateisessa ja harmaassa Turussa, flow'ttomana, olen viettänyt aamupäivän kuunnellen itävaltalaisyhtye Mile Me Deafiä. Teutonikielen ja -kulttuurin pitäisi kuulua omaan repertuaariin, myös ammatin puolesta, mutta esim. Wienin ilmeisen sykkivä indiemusa-skene on itselleni vierasta maaperää. Mile Me Deafiäkin julkaisee wieniläinen lafka Fettkakao.

Miten sitten päädyin itävaltalaisbändiä kuuntelemaan on monen satunnaisen klikkauksen summa, mutta myös seurausta kyllästymisestä. Feediä kahlatessa moni nimi tuli vastaan useampaan kertaan – eivätkä ne kiinnostaneet – ja ne jotka tulivat kerran vastaan eivät siepanneet oikein senkään vertaa. Mile Me Deafin sivuprojektina aloittanut Wolfgang Möstl tunnettaneen paremmin Killed By 9V Batteries -bändistään, mutta sivuproggis on vienyt yhä enemmän aikaa ja huomiota, niin kuin usein käy.

Mile Me Deaf on julkaissut albumin Eat Skull viime vuonna ja uuden Brando EP:n kesän korvalla. Uutta materiaalia se puuhaa parhaillaan. Se on aiemmin lämmitellyt mm. Kurt Vilelle, jonka yleisölle tämänkaltainen pehmeä lofi-poppistelu onkin kuin nenä päähän. Erittäin hauska bändituttavuus. Alla nimikkokappale uusimmalta EP:ltä videoineen, sekä hieno vanhempi kappale Wild At Heart. Terveisiä Itävaltaan.

Anna Kendrick - Cups (jellosea remix)

Anna Kendrick on niitä internetin ihailluimpia nuoria julkkiksia paitsi lahjakkuutensa myös twitterissä jakamansa huumorin vuoksi. Mitään käsitystä tämän Cups-kappaleesta ei ollut, ainakaan ennen kuin kuulin torontolaisen jellosean tekemän todella toimivan remixin. Näin pehmeän ja rennon biitin saatteleman remixin jälkeen alkuperäistä ei edes kannata erehtyä kuuntelemaan. "You're gonna miss me when I'm gone" kuulostaa aidosti kaihoisalta jellosean käsittelyn jälkeen.

Banks - Waiting Game (prod. by SOHN)

©John Michael Fulton

SOHN on suosikkiartistini tällä hetkellä, melkeinpä – olen jo niin naurettavan monta kertaa huumaillutkin täällä. Eikä tuottajan roolinkaan asettuminen tuottanut ongelmia. Uuden Banks-kappaleen tuottaja on juuri tuo wieniläistynyt britti SOHN, jonka sorminäppäryys on jo pidemmän aikaa ollut kysyttyä.

Banks on taasen losangelesilaisartisti, hänenkin tähtensä on tuntunut nousevan jokaisen postauksen välissä. Waiting Game saattaa hyvinkin olla Banksin paras kappale, mikä tietää hyvää lähitulevaisuudessa ilmestyvälle EP:lle. Tässä on vaan niin miellyttävän hienosti tallennettu hyvä soundi ja hyvä tunnelma. Alla myös viimeisin, Waiting Gamea edeltänyt kappale, Warm Water, jonka taasen tuotti Totally Enormous Extinct Dinosaurs.

Levyvalinta: Markus Perttula - Tuhon Sydän

Turkulaisen laulaja-lauluntekijän Markus Perttulan debyyttialbumi Tuhon Sydän julkaistiin juuri Kaakao Recordsille. Nykyisin Perttula tunnetaan ehkä parhaiten Sans Paraden laulajana, mutta nimenomaan soolo-breikkiä moni on odottanut jo vuosia, sillä mahtavan äänen omaavan artistin potentiaali on ollut tiedossa yhtä pitkään.

Tuhon Sydän on ollut täälläkin jo tovin kuuntelussa, mutta suurilta osin on kestänyt vastata yhteen kysymykseen: kohtaavatko odotukset ja potentiaali toteutuksen Perttulan levyllä? Perttula mainitsee dikotomian sitovan vahvasti levyn tematiikkaa yhteen, joten kenties sikäli on osuvaa sanoa, että kyllä ja ei.

(© Anssi Jokiranta)

Paikoin kuuluu selvästi, että masteroijan viittaa on soviteltu eri henkilöille - aikataulusyistä, mutta silti - ja että levy on tehnyt tuloaan jo pidemmän aikaa. Tuhon Sydäntä riivaa myös pituus: 12 kappaleen joukosta olisi voinut pudottaa muutamankin kappaleen. Esim. Lupauksen läsnäolo levyllä huutaa perustelua. Yhtenäisyys ja suunta kärsivät "välikappaleiden" myötä.

Se kritiikistä. Kaverin levystä on hankalaa ja ikävää antaa negatiivista palautetta - varsinkin kun tiedän miten vaikeasti Markus on tehnyt tuloaan, miten monta tyhjää lupausta levy-yhtiöiltä on jäänyt kaivamaan. Toisaalta, rehellisyys on kenties vähintä, mitä luovalle ihmisille voi antaa. Toivotaan että Markus moikkaa vielä turuilla ja toreilla!

Lankakerä on edelleen paras kappale, jonka Perttula on tehnyt. Tämä onkin asettanut itsensä hankalaan asemaan, sillä esimerkiksi levyn avaavat Myrsky, Vain Sudet Seuranaan sekä levyn loppupuoliskon Ainoa Tie ja Hävinneitä ovat kaikki kappaleita, joista pidän valtavasti. Ne toimivat paitsi itsenäisinä tekeleinä myös kantavat Tuhon Sydämen teemaa, mutta yksittäisinä kappaleina ne eivät vedä vertoja Lankakerälle. Silti, etenkin Hävinneitä on oma suosikkini levyltä.

Folk-rock on toimiva suunta, jonne soundia on osaltaan viety. Akustisvoittoisena Perttula on aina ollut vahva, mutta moni kappale on herännyt uuteen elämään rokimpana tai bändisovituksina. Varsinkin Magdalena Valkeus selloineen tuo mukavasti lihaa soundiin.

Vaikkei Tuhon Sydämellä vallitse dikotomia Perttulan toiveiden mukaisesti, on tämä onnistunut tekemään levyn, jolta löytyy runsaasti niin indiempää kuin radiosoittopotentiaalia. Suomalaisessa folk-rockissa uudet, kyvykkäät yrittäjät ovat niin harvassa, että tämäntasoisen debyyttialbumin puskeminen ulos vastoinkäymisistä huolimatta on hatunnoston paikka.

Tuntuu että nyt, kun Perttula on saanut ensimmäisen levyllisen kappaleita ulos, voi toisen albumin tekemiseen lähteä puhtaalta pöydältä, vailla paineita, teroitetulla biisikynällä. Poistakaa mainio Tuhon Sydän iTunesista täältä. Lähitulevaisuudessa sen pitäisi ilmestyä mm. Spotifyyn. Seuraavaksi Markuksen voi nähdä livenä huomenna Turussa Klubilla levynjulkaisukeikalla Viitasen Piian ja Tilhet, Pajut ja Muut ja (EDIT:) YLIhuomenna Nosturin alakerrassa Helsingissä.

Neo-Safari - Sunshine

Olin eilen jakamaisillani teksasilais-elektroa, kun Jensen Sportag tupsahti syliin ja postaukseen. Neo-Safarin uusi EP, Wave To You, koostuu kahdesta huikeasta kappaleesta, joista etenkin Sunshine verraton. Tähän minunkin huomioni siis kiinnittyi.

Ei vain aaltoilevan chillwave-soundin, aurinkoisen tunnelman tai mukanaan vievän tahdin vuoksi, vaan koska se myös lainailee The Temptationsin jenkkilistojen ykköshittiä vuodelta 1964 My Girl. Sitähän on coveroinutkin Stevie Wonderista alkaen moni artisti. Alta siis hitti jos toinenkin niihin kesän viimeisiin tsillailuihin, bileisiin tai jopa jatkoihin.

Jensen Sportag - Bellz

Benji Craigin ja Austin Wilkinsonin muodostama Jensen Sportag palaa nyt ensimmäisellä singlejulkaisullaan sitten vuoden 2011. Duon yhteydessä mainitaan vain yksi asia yhtä johdonmukaisesti kuin tanskalaiselta tennispelaajalta napattu esiintymisnimi: bändin kyky tuottaa erinomaisia elektronisväritteisiä, pehmeitä helmiä kasikytluvun maisemiin naitettuna.

Bellz edeltää marraskuussa (12.11.) Cascinelle julkaistavaa debyyttialbumia Stealth of Days. Bellzin jokainen koneellinen sivallus on hiottu aiempaa tuotantoa jopa harkitummin ja yleissävy tuntuu tietyllä tavalla alikorostetulta. 80-diskoksi tämä tuntuu silti jopa yliviileältä. Todella hieno juttu, että nashvilleläisduo palaa vihdoin.

Indieiltamien torstai oli musiikillinen runsaudensarvi

Palaan hieman viiveellä viime torstain Indieiltamiin. Ehdittiin katsoa kokonaan The Reed Fags, Topi Saha ja Samae Koskinen. Suomen Karvapääkuninkaat 1968:n keikka jäi pirstaleiseksi, kun koko aikataulu viivästyi ja ylhäällä Samae Korvalääkkeineen viilasi viimeisiä soundcheckin nyansseja. Tero Petri jäi kokonaan väliin.

(©Aki-Pekka Sinikoski)

Indieiltamat järjestettiin ties kuinka monetta kertaa jo Klubilla, mikä kertoo enemmän turkulaisten keikkapaikkojen vähyydestä kuin kyseisen soittojuomalan ansioista. Ulos suunnatessa Klubi ei ole ollut pitkään aikaan edes vaihtoehto. Kolmeen kerrokseen jaettu turkulaisbaari ei toimi tilansa puolesta oikein millään tasolla - eikä varsinkaan Ilta-nimisen keskikerroksen ambienssi houkuttele viihtymään. Onkin totisesti ojennettava kiitosta hankalaan keskikerrokseen tunnelmaa loihtineiden bändien antaumusta.

Iltamat aloittanut The Reed Fags oli energinen, kuten odottaa saattoi. Nuorten varssuomalaisten herrojen ote keikkaan oli niin rento, ettei bändiä tuntunut suuremmin edes haittaavan yleisön verraten pieni koko, mikä oli tärkeää yleisönkin kannalta. Itse keikka oli myös oikein viihdyttävä. Kun RF seuraavaksi suuntaa studioon, toivon sen vielä teroittavan ilmaisuaan, vaikka sitten kotimaisten hengenheimolaisten suuntaan.

Topi Saha hyppäsi kehiin miltei lennosta. Samalla kahden miehen kokoonpanolla (Saha + Matias Tyni) kuin Ilmiössä liikkeellä ollut artisti soitti huikean, joskin aivan liian lyhyen keikan. Siitä lähtien kun ensi kerran kuulin Verta ja lihaa -levyä, olen ollut suunnaton fani, joten ei ole yllätys että Saha vakuutti taas. Kolme Veljee -levyyn aiemmin hieman skeptisemmin suhtautuneena olin varsin positiivisesti yllättynyt miten hyvin sen kappaleet toimivat riisutumpina versioina.

Kuru, Ukkosen tyttö sekä erityisesti kansansävelmä Velisurmaaja saivat pidättelemään henkeä. Ilmiössä videolle taltioitu Eric Peltoniemen Punainen, "minnesotalainen työväenlaulu", oli käsittämätön kappale livenä ja on sittemmin soinut ahkeraan täällä sekä saanut harmittelemaan, miksei sitä löydy julkaisuna.

Suomen Karvapääkuninkaat jäi kenties aikataulun jalkoihin meidän osalta (mikä harmittaa aika paljon), sillä en aikonut missata ensimmäistä Samae-keikkaani minuutin minuuttia. Mitä Karvapäitä kuulin, oli meininki kohdallaan. Biiseistä erityisesti Muuri ja Niin kuin saduissa (?) olivat omia suosikkejani.

Samae Koskisen Korvalääke veti toiseksi viimeisen keikkansa tuolla kokoonpanolla, mikä näkyi aika vahvasti bändin otteessa. Varsinkin Samae itse oli melkoinen karusellin pyörittäjä. Siis en ole kuunnellut Koskista kovinkaan paljon - etenkin uusin levy oli ennen keikkaa melkoinen mysteeri. Mutta itse show oli yksi lemppareista pitkään aikaan, jopa ikinä: koko illasta jäi sydämellinen hymy kasvoille ja lämmin fiilis. Sympaattinen artisti, erittäin kova showmies ja taitava taustapumppu.

Lempihetki illan aikana oli, kun Samae esitteli muuta bändiä ja lohkaisi kehnon/huipun vitsin (jota en nyt muista) ja basson varressa ahkeroinut Veli Kauppinen katkesi siltä seisomalta hallitsemattomaan naurun remakkaan, joka katkesi vasta seuraavan kappaleen ensi sointujen jälkeen. Indieiltamat tarjosi 12,5€:n (11€ + "käsittelykulut" - kyllä kannatti hankkia ennakkoon, vrt. norm. hinta 13€) summalla valtavan hienon illan. Ensi vuonna uudestaan!

Turku-soundit: SÄX - Broadcasting in Paris

Kun sain turkulais-trio SÄXiltä postia, olin aika ennakkoluuloinen - jos nyt suoraan sanotaan.  (Pro-tip muuten promoviestin lähettäjille, ei tarvii teititellä). Tämä yhtye tiedotti tekevänsä saksofoni-elektroa, minkä otin takeena, että kyseessä täytyy olla ns. one trick pony. Taisin tyrmätä SÄXin turhaan, sillä tämä poni laukkaa ja taitaa ne muutamat temppunsa erittäin hyvin.

Saksofoni-elektro on SÄXin tarjoamana oikeastaan ihan pirun viihdyttävää: livenä se pääsisi varmasti oikeuksiinsa. Veikkaanpa että kavereiden keikoilla on katto tulessa. Mm. Pipedreamin (joka on soinut nyt vahvasti repeatilla) ja Canicular Daysin puhallinsoittimella kuorrutettu klubisoundi potkii kesäisesti. On hyvä saada Turku-soundit -postauksiin uutta virtaa ja verta taas. Se ilmestyy melko harvoin, mutta silloinkin aiheesta. Sans Paraden ja The New Tigersin ja  Loft Apartmentin ynnä muiden seuraksi SÄX on ässä veto jo tyylilajinsa puolesta.

Keväällä Broadcasting In Paris EP:nsä julkaissut trio on ollut ehtiväinen keikkarintamallakin. Royal Summer Cruiselta parisen viikkoa sitten rantautunut SÄX esiintyy Turussa seuraavan kerran Taiteiden yönä ja silloinkin paatilla: Donnalla (15.8.).

Broadcastin In Parisilla pääsee kurkistamaan, minkälaista soundia trio voi saada aikaseksi onnistuessaan. Seuraavalla julkaisulla onkin näytönpaikka: onko housen ja saksofonin yhdistelmä lopulta melko yksiulotteinen, vai löytääkö SÄX itsestään uuden vaihteen? Koko Broadcasting in Paris EP muuten Spotifyssä! Täällä.

Tänään: Indie-iltamat Turun Klubilla

Olin eilen Donnalla kattoo Graciasta. Tai no Donnan ulkopuolella, mut kuitenkin. Veti tosi hyvin, vaikka jokilaiva keskiviikkoiltana olekaan ehkä omin keikkapaikka räppärille. Itselle Graciaksen keikka oli pieni yllätys, mut hemmetin hieno äijä tuo Deogracias Maomi.

Tänään mä meen Klubille Indie-iltamiin. Eilen olis tosiaan ollut Pää Kii ja Räjäyttäjät jne. Mut tänään on mulle hyvä päivä. Heh. Köh. I'll get me coat.

Klubilla tänään tosiaan siis Samae Koskisen Korvalääke. Samae pääsi jotenkin livahtamaan ohi Ruisrockissakin, jossa keikka oli ilmeisesti ollut hyvä, joten on mukava päästä vihdoin näkemään tämäkin artisti livenä.

Topi Sahan oon nähnyt aiemmin, mut lisäkerrat kelpaavat aina. Lisäksi Tero-Petri ja Korvaamattomat, Suomen Karvapääkuninkaat 1968 sekä The Reed Fags esiintyvät illalla. Vaikka lauantai-iltakin houkuttelis aika paljon nimillään, musta tämän torstain line-up on kovin. Tsekatkaa tuosta alta koko Indie-iltamien line-up (iltamat juhlii 20-v. synttäreitään!) ja kuunnelkaapa Karvapääkuninkaiden ja The Reed Fagsin kappaleet. Liput Tiketistä, tänään 11€/13€, ovet klo 21, The Reed Fags aloittaa 21.30, luultavimmin.

High Highs - Loveless (Mixtape)

Blogissa jo useaan otteeseen esitelty brooklyniläistynyt aussifolkduo (tuleeko kenellekään muulle tästä kevyet Flight of the Conchords-vibat?) laajentaa reviiriään julkaisemalla ensimmäisen dj-miksauksensa. Miksaus sopii mainiosti loppuviikon kuumiin seksihelteisiin sisältäen kevyttä mutta tanssittavaa nu-diskoa ja housea. Jos australialaisten Flight Facilities-duon, Future Classic-levymerkin tai Triple J-radiokanavan valinnat miellyttävät korvaa, niin tämän miksauksen luulisi uppoavan kuin kuuma veitsi voihin.

Biisilistaa ei ole valitettavasti saatavilla, itse tunnistin soineista biiseistä ainoastaan kaksi: puolen tunnin kohdalla alkaa kesäinen Clubfeet - Cape Town (Panama Mix), ja miksauksen päättää Todd Terjen viime vuoden crossgenre-hitti Ragyshin eeppinen b-puoli Snooze 4 Love.

Saturn III - Brutes

Helsinkiläinen Saturn III on, etenkin yhden miehen aivoituksiksi ja siitä toteutukseksi, erittäin hieno projekti. Fu Manchu -lätystä / Stanley Donenin leffasta nimensä saava yhtye on nimittäin toistaiseksi vailla varsinaista live-kokoonpanoa, mutta Saturn III:n Janne vinkkasi kuitenkin äänittämiään kappaleita.

Laulu on samanaikaisesti erittäin pehmeää ja sopivan rosoista, mikä kruunaa maltillisesti surisevan kitarasoundin. Soitannassa on jotain niin äärimmäisen tuttua, johon ei sormi osu. Juuri tällainen etäisesti jostain muistuttava soundi on monen menestysreseptin taustalla - se ei sorru kopiointiin, eikä edes pastissointiin.

Kahdesta kappaleesta uudempi Brutes on kokonaisuutena enemmän mun mieleen, mutta You Are The Dark Horsen kertsi kajahtaa komean kaikuisasti powerpopiksi ja sykähdyttää siten terävämmin. Vaikkei Saturn III:lla varsinaista kokoonpanoa vielä olekaan pysyvässä tilassa, sillä on vyöllään kaksi koossa pysyvää sävellystä, jotka toimivat erittäin hyvin. Se on peninkulmia matkaa moneen muuhun aloittelevaan bändiin verrattuna. Yhtä vahvaa biisinkynäilyä, live-kokoonpano ja keikkailua jatkossa ja muusikon synkeän kivikkoinen ylämäkikin alkaa taittua tasangoksi. Tykkään.

Forest Swords - The Weight of Gold

Forest Swordsilta on tullut jo muutama EP-julkaisu, mutta itse oon tottunut kuulemaan Matthew Barnesin aliakselta kiinnostavia remixejä. Toista albumiaan valmisteleva britti esittelee eklektisen toisen kappaleen tulevalta levyltä Engravings. The Weight of Gold on kappaleena dramaattinen ja kulmikas - ja aivan loistava. Tulee tunne kuin kappaleen äänimaailma tunkeutuisi joka tilaan kimpoillen pinnoista takaisin.

Alla kuultavana myös aiempi Thor's Stone. Barnes ehti pitää pienen tauon musantekemisestä kuulo-ongelmien vuoksi, mutta ilahduttavasti lusikka ei lopullisesti lentänyt nurkkaan, vaan Forest Swords jatkaa olemassaoloaan. Tri Angle Records julkaisee albumin elokuun lopulla (26.8.)

GEMS - Sinking Stone

Dream pop ja aiemmasta tuttujen artistien follow-up postaukset on nyt selkeesti ajankohtaisia mulla. Washingtonilaisen (D.C.) GEMSin uudessa kappaleessa Sinking Stone on paljolti sitä samaa unelmaisuutta, joka niin monen soundissa on tuttua, aivan kuin genrekuningas Beach Housella. Silti, kun kuulin kyseisen kappaleen ensimmäistä kertaa, tiesin ettei sen esittäjä voinut olla mikään muu kuin GEMS. Soundi istuu tähänastiseen suureen kuvioon siis valtavan hyvin. Sinking Stone on paitsi siis johdonmukaista soundia, myös hyvä kappale.

Ensimmäinen kontakti tähän bändiin oli viime vuoden puolella, ja bändin itsensä valistamana, joten nykykunnollaan yhä suureempiin saappaisiin astuva GEMS saa pitää erityisasemansa tässä blogissa, tällaisilla kappaleilla. Kuuleman mukaan yhtye vetää hyvin myös livenä, joten jos satutte USAn itärannikolle viikon sisään, tsekatkaa keikkapaikat bändin nettisivuilta ja palatkaa tänne kehumaan, miten siistiä oli.

Nousussa: Glass Gang

Toisinaan elämän on annettava lävähtää naamalle; esim. tällä viikolla kuullut Astronomyy ja Dan Croll ovat hyviä, mutta siloitellun, iloisen tai jopa hempeän musan jälkeen rumpukoneen ja sähkökitaran liitto kirpaisee kuin jäinen syyssade loman jälkeisenä aamuna. Elämässä on oltava vastoinkäymisiä ja haasteita. Niistä nauttii - ja iloistakin enemmän kun (/jos) haasteet on selätetty.

Brooklynista tulee kolmijäseninen Glass Gang, jonka säröiset surinat, hiphop-biitit ja The xx:ää mukailevat soundit paitsi kiehtovat, saavat koko paletin kuulostamaan melankolisimmalta unelmapopilta - shoegazehtavasti. Etenkin yhtyeeltä ensimmäisenä kuultu Waves nojaa hienovaraisesti nyt jo stadion-kokoluokkaan noussutta, äsken mainittua bändiä kohti. Se on silti rakeinen tapaus.

Uusi kappale, Time, on mystisempi: ne vähäisetkin yhtymäkohdat xx:ään ovat tiessään, kun yhtye synkistelee entistäkin enemmän ja kääntyy syvemmin kohti itseään. Hapokkuudessa löytyy, kun vokaalisuoritukset minimoidaan surinanveroisiksi. Kovin paljon itse triosta ei ole tiedossa, mutta Glass Gang on sen verran kiinnostava konsepti ja kokoonpano - raakileenakin - että se on ehdottomasti nousussa. Kumpikin postauksessa kuultava kappale on muuten ilahduttavasti myös ilmainen lataus, jes!

Astronomyy - Things I'd Do For U

Tein pienen muistiinpanon itselle ennen viikonloppua, kun olin ryntäämässä ulos. Se koostui vain ja ainoastaan kehotuksesta jakaa brittiartisti Astronomyyn viimeisin rnb-henkinen tuotos. Things I'd Do For U on hillitty ilmaisultaan, kevyesti etenevä - turkulaisittain sanottuna - lunkki kappale. Soundi on trendikkäästi alimitoitetun ja -ravitun biittiaihion päälle valutettua kaikukitaraa.

Ihan näin muuten vain tehtynä huomiona: eikös tuo 'U' korvaamassa 'you':ta ole aika hirvittävän typerää? Vai olenko ajatuksineni yksin? Noh eniweiz, tä kappale on sellasta hunajaääntä potentiaalisen kumppanin metsästykseen loppuillasta, ettei kenenkään tarvitse olla arvioinensa yksin. Pidän oikeastaan aika, eli erittäin, paljon tästä kappaleesta. Tsekkaa alta myös aiempi kappale Don't Need U.

Pure Bathing Culture - Dream The Dare

Portland, tuo musiikin ja pyöräilyn ihmemaa. Hieno kaupunki, jota saamme nyt myös kiittää Vetiverin sivuprojektina alkaneen duon, Pure Bathing Culturen, majoittamisesta ja inspiroimisesta. Tämä duo on esitellyt kaksi loistavaa kappaletta uudelta levyltä,  Moon Tides (19.8.), joista viimeisimmäin äskettäin. Jopa kaltaiseni, äitini ilmaisua käyttääkseni, puurokorva kykenee havaitsemaan ilmeiset, ihanat vaikutteet Fleetwood Macin suunnalta. Mistä tosin ei oikein voi olla ihmeissään, etenkään, kun käytte tsekkaamassa Pure Bathing Culturen tehtaileman, erittäin hyvän Dreams -coverin bandcampistä.

Tähän asti kuullut kappaleet, Pendulum ja uusi Dream The Dare ovat fleetwoodia, dreampopia ja unelmaa. Hemmetin hyvää tavaraa kaiken kaikkiaan. Onneksi Moon Tides ilmestyy pian, jotta kuullaan mihin Pure Bathing Culturen rahkeista loppujen lopuksi on.

Dan Croll - In/Out

On todella ilo palata esitellyn artistin myötä postaukseen ja huomata noususuhdanne: esimerkiksi kasvun kokoluokkaa tai pari suuremmaksi - eikä välttämättä vaateparreltaan. Esittelin liverpoolilaisen indiepopparin Dan Crollin viime vuonna elokuussa. In/Out -kappaleella kuullaan jälleen tätä etevää pop-muusikkoa.

Croll on parhaimmillaan positiivinen kuin Vampire Weekend, kujeileva kuin Metronomy ja huoleton kuin Foster The People: kolmeminuuttinen täynnä iloa ja tarmoa kuin Ben & Jerry's cookie dough'ta. Eli herkullinen kappale kyseessä. Tsekatkaa myös vanhemmasta postauksesta oma suosikki From Nowhere. Albumin lupailtiin jo ensipostauksella olleen tekeillä, joten nähtäväksi jää, päätyykö kyseinen kappale debyytille, tai kertooko jopa levyn soundin suunnasta. Singlejulkaisua In/Outille huhuillaan syksyksi (2.9.).

Oceaán - Neéd U

Manchesteriläistuottaja Oceaán tarvitsee sinua. Sinä tarvitset tämän kappaleen elämääsi. Jacques Greenen faneille - ainakin - pitäisi aivan ehdottomasti tipahdella Neéd U. Miksen samaan syssyyn poimisi myös kestomenestyjä Bonobon, Oceaánia kelpaa esitellä näiden kahden seurassa.

Liekö ensi viikolla vääjäämättä kohti porskuttava Turku Modern syynä, mutta viime aikojen poiminnat ovat tätä elektronisempaa antia. Tosin Oceaánin soundi on pehmeää, rnb-yleisöä kosiskelevaa jopa ja marjapuuroisen luotaantyöntävästä kansitaiteesta huolimatta kesäistä - mutta tämän päivän täyteläistä elektrohurmosta. Hieno biisi. Varsinkin Greenen henkisenä tältä tuottajalta kelpaa odotella lisää.

Au Palais - Thrones

Lontoolais-torontolainen sisaruspari, Au Palais, paljasti tiiseriä viime vuoden puolella jo, vaikka viimeksi se onkin jotain julkaissut 2011. Au Palais'n viime EP kannattaa ehdottomasti tsekata bandcampissä. Uusi kappale, Thrones, on kesäisen viileä elektronista poljentoa parhaimmillaan. 

Thrones käynnistyy laiskasti, mutta Elise Commathen vokaalisuoritus saa unohtamaan vertailun Austraan, ja hiljattain postauksessa nähty Glass Candy jää nuolemaan näppejään. Etenkin loppupuoliskolla melodia yltyy niin nousujohteiseksi, että huumaavuus on helteisenä päivänä auringonpistokseen verrattavaa!

Crystal Castlesin kaste Kansanpuistossa, tänään!

Mennään vähän tumbriksi. Saattaa hajota kasetti miedosti tänään Ruissalon Kansanpuistossa, (jos)/kun Baptism rikkoo äänentoiston ja Alice Glass sekoilee. Muuten kiinnostaa Ruger, 'Boots ja Nimipäivät.

Alice Jemima - No Diggity (Blackstreet cover)

Blackstreetin No Diggityn kohdalla voitaneen puhua klassikosta - ikivihreäksi siitä ei noin nuorekkaan 90-luvun kappaleena ole. Mielenkiintoisena wiki-tietona kerrottakoon, että se lopetti aikanaan Macarenan hallinnan jenkkilistoilla. 19-vuotias Alice Jemima on ollut hädintuskin tarhaikäinen Blackstreetin hallitessa listoja.

Jemimalta irtoaa silti todella hieno coveri kyseisestä kappaleesta: se mukailee Hiatuksen ja The xx:n soundimaailmaa, eikä ehkä niin paljon folk-soundia, jota artistilta on totuttu kuulemaan. Alice Jemima itse mainitsee parin vuoden takaisen Chet Fakerin version myös vaikutteena omaan coveriinsa.

Ballet School - Heartbeat Overdrive

Berliiniläisen Kaiku Studiosin alaisuudessa viime kuulemalla toiminut Ballet School on kiinnitetty Bella Unionille. 'Managementin' kohdassa bändi listaa edelleen kyllä Kaikun Jonaksen. Ensimmäinen kappale Ghost oli aivan tajuttoman kova ja riitti näemmä vakuuttamaan muutkin yhtyeen potentiaalista. Heartbeat Overdrivella palaava yhtye suuntaa tutusti, shoegazehtavasti kahdeksankymmentäluvulle ja new waven maisemiin.

Rosie Blair, Michel Collet ja Louis McGuire julkaisevat ensimmäisen singlensä 12-tuumaisena, tuon nimenomaisen Heartbeat Overdriven, Bella Unionille elokuun 19. päivä. Voit kuunnella sen ennakkoon tässä alla. Tykkään edelleen Ghostista enemmän, ja tulihan se soitettua kevät-talvella Dynessäkin, mutta tämä uusi single omaa kokonaan uudenlaista hittipotentiaalia. Ja putoaa sekin kuin ns. tonni tiiliä.

Jimpster feat. Jonatan Bäckelie - Brought To Bare

Brittiläinen Jamie Odell a.k.a. Jimpster on yksi deep house-skenen pitkäaikaisimpia hahmoja. Miehen ansioihin kuuluu Freerange-levymerkin pyörittäminen, jonka kautta mm. Milton Jackson, Shur-I-Kan ja Pezzner ovat nousseet maailmanmaineeseen. Odell on kiertänyt levylaukkunsa kanssa maailmaa jo kahden vuosikymmenen ajan, ja uusi levy Porchlight and Rocking Chairs onkin syntynyt pääasiassa lentokenttien loungetiloissa. Jimpster myöntää itsekin levyn syntyneen väsyneessä ja krapulaisessa mielentilassa: 

"Anything too challenging or abstract would be an irritation. Anything too ambient could sedate to the point of missing flights. So normally it would be the kind of lo-slung, emotive, deep shit with enough groove to get into but also just the right amount of warmth and soul to keep spirits lifted in those tiring, and often solitary hours."

Tapasin itse Odellin Helsingin Ahjo-klubilla hänen keikkansa jälkeen viime vuoden marraskuussa, ja kyseessä on niin lämmin ja ystävällinen essexiläinen kuin olla ja voi. Tämä tuntuu tosin pätevän kaikkiin isompiin nimiin, sillä itsestään liikoja luulevilla tai selkeästi ulkomusiikillisista syistä tuottaja/dj-piireissä pyöriville henkilöille tulee raja vastaan aika nopeasti. Sana liikkuu nopeasti pienissä piireissä, ja minkäänlaiseen tiestomaiseen starailuun ei ole varaa underground-henkisessä skenessä. Jimpsterin keikkakalenterissa näyttää olevan tänä kesänä merkintöjä aina Ibizalta keskikokoisille festareille, ja tämän todellakin suo miehelle, jonka toiminnasta hehkuu rakkaus juuri tietynlaisen soundin etsimiseen ja tuottamiseen.

Kaiken tämän hehkutuksen jälkeen on pakko myöntää, että en päässyt Porchlight and Rocking Chairsiin oikein sisälle ensimmäisen kuuntelukerran aikana. Esittelyssä olevan biisin lisäksi Dance of the Pharoesissa oli mukavat ysärivibat, ja akustinen versio vanhemmasta These Timesista on kaunis kuin mikä, mutta muut biisit menivät enemmän tai vähemmän "ihan kiva"-osastoon. Levyn ehdoton helmi on göteborgilaisen Jonatan Bäckelien kanssa tehty Brought to Bare, jossa löytyy sielua ja auringonpaistetta enemmän kuin riittävä määrä huolettomiin kesäpäiviin. Jazz- ja soul-laulaja Bäckelie voi olla lukijoille paremmin tuttu Ernesto-pseudonyymin takaa, jonka kanssa hän on esiintynyt Jori Hulkkosen hienossa Titans-balladissa Errare Machinale Est-levyllä. Miehen oma albumi valittiin myös vuoden kolmen parhaan levyn joukkoon arvostetussa ruotsalaisessa Sonic-musiikkilehdessä vuonna 2007.

Fort Romeau - Jetée / Desire

Brittituottaja Fort Romeaun deep house on sen verran tiukkaa, että olis jälleen ehkä parempi et Aki olis postaamassa tätä, mut kun ei oo, täytyy tyytyä hehkuttamaan kappaletta. Ghostly Internationalille vaihtanut Fort Romeau julkaisi aiemmin Jetéen, mutta hetki sitten jakoon laitettu, todella makoisa B-puoli Desire kutkuttaa mua. Mikäköhän siinäkin on.

Desiren soundi on deeppiä ja handclapit hapokkaita, ja mannaa varsinkin Turku Modernia jo odottavalle. Siltajatkot - uhka vai mahdollisuus? Fort Romeaulta kannattaa tsekata myös Ghostlylle tehty kesämix, sekin soundcloudissa. Eheä, mutkaton ja jouheva Jetée / Desire julkaistaan 12" sinkkuna.

Glass Animals - Exxus

Kovasti huomiota ja suosiota keränneen Black Mambo -kappaleen vastinpariksi ja B-puoleksi saapuu Exxus. Brittibändi Glass Animals elää soundillaan musiikkimaailman pulssilla. Exxus synkistelee nimittäin sopivan rauhallisesti ja bassovoittoisesti - haluan kuulla tuolla kappaleella ainakin Wild Beastsia, jos kyseinen bändi pudottaisi niin bpm:ää, muutaman soittimen kuin maailmankatsomuksen hieman enemmän kohti pohjamutia.

Tiedän että sanon tätä joka bändistä, mutta Glass Animals on ehdottomasti itsetuotetulla soundillaan erittäin kiinnostava. Loistavan EP-singlen Black Mambo / Exxus (joka julkaistaan Paul Epworthin Wolf Tones-lafkalla) seuraksi yhtye tarjoaa Rafael Bonilla Jr.:n ohjaaman videon. Huikealla kappaleella huikea savianimaatiovideo.

MONEY - Bluebell fields

Saavun hieman juhannuksen jälkeen jälkijunassa astialle, mutta Bella Unionin kiinnittämän manchesteriläis-nelikon vuoksi kannattaa. MONEYn debyyttisingle Bluebell Fields on jotain folkin ja rauhallisimpien Animal Collectiven kappaleiden väliltä. Tai jotain sinne päin. Tiheään keikkailevan ja ilmeisesti kovalla prosentilla niitä loppuunmyyvän bändin The Shadow of Heaven -albumi julkaistaan elokuun lopulla (26.8.).

Kill J - Phoenix

Skandinaavinen pop, etenkin sen tanskalaiset yrittäjät, tuntuvat vuolevan kultaa helpohkosti ensiyrittämillä. Jos osaa, niin kaikki on toki helppoa. Ei tietenkään haittaa, että Purity Ringin ja Grimesin viimeistään valtavirtaan puskema soundi on kovin ajankohtaista ja jopa trendikästä.

Tanskalaisen Kill J:n Phoenix on tosin virtaviivaisempi, herkempi, vähäeleisempi ja hienovaraisempi kuin yllä mainitut vaikutteet. Kappale on ensimmäinen kyseiseltä artistilta ja tajuntaan hiipivä sekä huumaannuttava. Saatoit huomata, ettei monta faktaa pudonnut Kill J:stä: ehkä ihan hyvä niin, mutten tosiaan tiedä siitä juuri mitään. Phoenix on silti mainio avaus kutkuttavalta uudelta artistilta ja takuulla yksi kiinnostavimmista viime päivien aikana.

Catching Flies - The Long Journey Home EP

Blogin sähköpostiin saapuvaa musiikkia on valitettavasti tullut kuunneltua melko laiskanlaisesti kesähelteillä, mutta 22-vuotiaan lontoolaistuottaja Catching Fliesin viesti oli niin sympaattinen, että itse linkkikin tuli klikattua auki. Noin kolmenkymmenen kuuntelukerran jälkeen voi vain todeta, että onneksi tuli, sillä vasta viime lokakuussa esikois-EP:nsä julkaisseen nuorukaisen soundi on viimeisen päälle hiottua, ajankohtaista ja kypsää downtempoa. Etenkin EP:n avausraita Stay Foreverin voisi odottaa päätyvän useammankin DJ:n soittolistalle, sillä miehen nimi lienee jo tarkemmin genreä seuraavien tiedossa legendaarisen Gilles Petersonin soittaessa Catching Fliesin remiksiä Jill Scottin Goldenista radio-ohjelmassaan. Itselleni herkästä Stay Foreveristä tulee etäisesti mieleen aikaisemmin blogaamani Waywardin Only Flaw. Näistä molemmat sopivat mielestäni erinomaisesti keskikesän kiireettömien päivien tunnelmaan. 

Tänään julkaistu sielukas The Long Journey Home EP on saatavilla Bandcampista vaivaiseen 2,5 punnan hintaan, ja tätä palvelua on kerrassaan pakko hehkuttaa. Tiedostot saa ladattua käytännössä millä tahansa formaatilla, jopa häviämättömällä FLAC-tekniikalla. Välikädet on jätetty minimiin, joten artistille jää taatusti saman verran rahaa käteen kuin ostaessa biisit esimerkiksi Beatportista tai iTunesista, joissa palveluntarjoajat vievät leijonanosan ostetun biisin hinnasta. Beatportin 2,5 euroa on mielestäni myös aivan käsittämätön hinta immateriaalisesta mp3-tiedostosta, etenkin kun artistille jyvittyy tästä vain murto-osa. Bandcampissa pystyy itse määrittelemään biisin tai julkaisun hinnan, jos artistin itse määrittämä hintalappu tuntuu liian halvalta. The Long Journey Home EP sisältää kolme alkuperäisbiisiä ja kaksi "ihan jees" -kategoriaan sijoittuvaa remiksiä Villagelta ja Sun Glittersiltä. 

Lolo - Weapon For Saturday

Oli hämmentävää saada promoviestiä "Lololta". Viimeksi, kun tuo nimi on ollut tuttu, kyseessä on ollut joku trancea tuottanut Laurent Véronnez tahi timanttinen kasibittisen Nintendon peli. En tietenkään olettanut, että kumpikaan näistä olisi kyseessä, mutta hämmentävää silti.

Vieläkin hämmentävämpää, että Lolo -nimen takaa taiteilee nykyään myös muuan Lauren Pritchard, joka ainakin pari vuotta sitten oli puolittain tuttu singer-songwriter. Nohmutta, uusi nimi, uudet kujeet. Nykyään Brooklynissä (tietty!) asuvan Pritchardin 'paluu'single on Weapon For Saturday, jonka pesäero aiempaan tuotantoon on siinä määrin merkittävä, että artistinimen vaihdoskin on perusteltua. Mark Batsonin tuottama kappale on synkähkö, jykevä pop-kappale, jonka dramaattinen alku tuo mieleen osittain Adelen ja leffamusat.