Neo-Safari - Sunshine

Olin eilen jakamaisillani teksasilais-elektroa, kun Jensen Sportag tupsahti syliin ja postaukseen. Neo-Safarin uusi EP, Wave To You, koostuu kahdesta huikeasta kappaleesta, joista etenkin Sunshine verraton. Tähän minunkin huomioni siis kiinnittyi.

Ei vain aaltoilevan chillwave-soundin, aurinkoisen tunnelman tai mukanaan vievän tahdin vuoksi, vaan koska se myös lainailee The Temptationsin jenkkilistojen ykköshittiä vuodelta 1964 My Girl. Sitähän on coveroinutkin Stevie Wonderista alkaen moni artisti. Alta siis hitti jos toinenkin niihin kesän viimeisiin tsillailuihin, bileisiin tai jopa jatkoihin.

Jensen Sportag - Bellz

Benji Craigin ja Austin Wilkinsonin muodostama Jensen Sportag palaa nyt ensimmäisellä singlejulkaisullaan sitten vuoden 2011. Duon yhteydessä mainitaan vain yksi asia yhtä johdonmukaisesti kuin tanskalaiselta tennispelaajalta napattu esiintymisnimi: bändin kyky tuottaa erinomaisia elektronisväritteisiä, pehmeitä helmiä kasikytluvun maisemiin naitettuna.

Bellz edeltää marraskuussa (12.11.) Cascinelle julkaistavaa debyyttialbumia Stealth of Days. Bellzin jokainen koneellinen sivallus on hiottu aiempaa tuotantoa jopa harkitummin ja yleissävy tuntuu tietyllä tavalla alikorostetulta. 80-diskoksi tämä tuntuu silti jopa yliviileältä. Todella hieno juttu, että nashvilleläisduo palaa vihdoin.

Indieiltamien torstai oli musiikillinen runsaudensarvi

Palaan hieman viiveellä viime torstain Indieiltamiin. Ehdittiin katsoa kokonaan The Reed Fags, Topi Saha ja Samae Koskinen. Suomen Karvapääkuninkaat 1968:n keikka jäi pirstaleiseksi, kun koko aikataulu viivästyi ja ylhäällä Samae Korvalääkkeineen viilasi viimeisiä soundcheckin nyansseja. Tero Petri jäi kokonaan väliin.

(©Aki-Pekka Sinikoski)

Indieiltamat järjestettiin ties kuinka monetta kertaa jo Klubilla, mikä kertoo enemmän turkulaisten keikkapaikkojen vähyydestä kuin kyseisen soittojuomalan ansioista. Ulos suunnatessa Klubi ei ole ollut pitkään aikaan edes vaihtoehto. Kolmeen kerrokseen jaettu turkulaisbaari ei toimi tilansa puolesta oikein millään tasolla - eikä varsinkaan Ilta-nimisen keskikerroksen ambienssi houkuttele viihtymään. Onkin totisesti ojennettava kiitosta hankalaan keskikerrokseen tunnelmaa loihtineiden bändien antaumusta.

Iltamat aloittanut The Reed Fags oli energinen, kuten odottaa saattoi. Nuorten varssuomalaisten herrojen ote keikkaan oli niin rento, ettei bändiä tuntunut suuremmin edes haittaavan yleisön verraten pieni koko, mikä oli tärkeää yleisönkin kannalta. Itse keikka oli myös oikein viihdyttävä. Kun RF seuraavaksi suuntaa studioon, toivon sen vielä teroittavan ilmaisuaan, vaikka sitten kotimaisten hengenheimolaisten suuntaan.

Topi Saha hyppäsi kehiin miltei lennosta. Samalla kahden miehen kokoonpanolla (Saha + Matias Tyni) kuin Ilmiössä liikkeellä ollut artisti soitti huikean, joskin aivan liian lyhyen keikan. Siitä lähtien kun ensi kerran kuulin Verta ja lihaa -levyä, olen ollut suunnaton fani, joten ei ole yllätys että Saha vakuutti taas. Kolme Veljee -levyyn aiemmin hieman skeptisemmin suhtautuneena olin varsin positiivisesti yllättynyt miten hyvin sen kappaleet toimivat riisutumpina versioina.

Kuru, Ukkosen tyttö sekä erityisesti kansansävelmä Velisurmaaja saivat pidättelemään henkeä. Ilmiössä videolle taltioitu Eric Peltoniemen Punainen, "minnesotalainen työväenlaulu", oli käsittämätön kappale livenä ja on sittemmin soinut ahkeraan täällä sekä saanut harmittelemaan, miksei sitä löydy julkaisuna.

Suomen Karvapääkuninkaat jäi kenties aikataulun jalkoihin meidän osalta (mikä harmittaa aika paljon), sillä en aikonut missata ensimmäistä Samae-keikkaani minuutin minuuttia. Mitä Karvapäitä kuulin, oli meininki kohdallaan. Biiseistä erityisesti Muuri ja Niin kuin saduissa (?) olivat omia suosikkejani.

Samae Koskisen Korvalääke veti toiseksi viimeisen keikkansa tuolla kokoonpanolla, mikä näkyi aika vahvasti bändin otteessa. Varsinkin Samae itse oli melkoinen karusellin pyörittäjä. Siis en ole kuunnellut Koskista kovinkaan paljon - etenkin uusin levy oli ennen keikkaa melkoinen mysteeri. Mutta itse show oli yksi lemppareista pitkään aikaan, jopa ikinä: koko illasta jäi sydämellinen hymy kasvoille ja lämmin fiilis. Sympaattinen artisti, erittäin kova showmies ja taitava taustapumppu.

Lempihetki illan aikana oli, kun Samae esitteli muuta bändiä ja lohkaisi kehnon/huipun vitsin (jota en nyt muista) ja basson varressa ahkeroinut Veli Kauppinen katkesi siltä seisomalta hallitsemattomaan naurun remakkaan, joka katkesi vasta seuraavan kappaleen ensi sointujen jälkeen. Indieiltamat tarjosi 12,5€:n (11€ + "käsittelykulut" - kyllä kannatti hankkia ennakkoon, vrt. norm. hinta 13€) summalla valtavan hienon illan. Ensi vuonna uudestaan!

Turku-soundit: SÄX - Broadcasting in Paris

Kun sain turkulais-trio SÄXiltä postia, olin aika ennakkoluuloinen - jos nyt suoraan sanotaan.  (Pro-tip muuten promoviestin lähettäjille, ei tarvii teititellä). Tämä yhtye tiedotti tekevänsä saksofoni-elektroa, minkä otin takeena, että kyseessä täytyy olla ns. one trick pony. Taisin tyrmätä SÄXin turhaan, sillä tämä poni laukkaa ja taitaa ne muutamat temppunsa erittäin hyvin.

Saksofoni-elektro on SÄXin tarjoamana oikeastaan ihan pirun viihdyttävää: livenä se pääsisi varmasti oikeuksiinsa. Veikkaanpa että kavereiden keikoilla on katto tulessa. Mm. Pipedreamin (joka on soinut nyt vahvasti repeatilla) ja Canicular Daysin puhallinsoittimella kuorrutettu klubisoundi potkii kesäisesti. On hyvä saada Turku-soundit -postauksiin uutta virtaa ja verta taas. Se ilmestyy melko harvoin, mutta silloinkin aiheesta. Sans Paraden ja The New Tigersin ja  Loft Apartmentin ynnä muiden seuraksi SÄX on ässä veto jo tyylilajinsa puolesta.

Keväällä Broadcasting In Paris EP:nsä julkaissut trio on ollut ehtiväinen keikkarintamallakin. Royal Summer Cruiselta parisen viikkoa sitten rantautunut SÄX esiintyy Turussa seuraavan kerran Taiteiden yönä ja silloinkin paatilla: Donnalla (15.8.).

Broadcastin In Parisilla pääsee kurkistamaan, minkälaista soundia trio voi saada aikaseksi onnistuessaan. Seuraavalla julkaisulla onkin näytönpaikka: onko housen ja saksofonin yhdistelmä lopulta melko yksiulotteinen, vai löytääkö SÄX itsestään uuden vaihteen? Koko Broadcasting in Paris EP muuten Spotifyssä! Täällä.

Tänään: Indie-iltamat Turun Klubilla

Olin eilen Donnalla kattoo Graciasta. Tai no Donnan ulkopuolella, mut kuitenkin. Veti tosi hyvin, vaikka jokilaiva keskiviikkoiltana olekaan ehkä omin keikkapaikka räppärille. Itselle Graciaksen keikka oli pieni yllätys, mut hemmetin hieno äijä tuo Deogracias Maomi.

Tänään mä meen Klubille Indie-iltamiin. Eilen olis tosiaan ollut Pää Kii ja Räjäyttäjät jne. Mut tänään on mulle hyvä päivä. Heh. Köh. I'll get me coat.

Klubilla tänään tosiaan siis Samae Koskisen Korvalääke. Samae pääsi jotenkin livahtamaan ohi Ruisrockissakin, jossa keikka oli ilmeisesti ollut hyvä, joten on mukava päästä vihdoin näkemään tämäkin artisti livenä.

Topi Sahan oon nähnyt aiemmin, mut lisäkerrat kelpaavat aina. Lisäksi Tero-Petri ja Korvaamattomat, Suomen Karvapääkuninkaat 1968 sekä The Reed Fags esiintyvät illalla. Vaikka lauantai-iltakin houkuttelis aika paljon nimillään, musta tämän torstain line-up on kovin. Tsekatkaa tuosta alta koko Indie-iltamien line-up (iltamat juhlii 20-v. synttäreitään!) ja kuunnelkaapa Karvapääkuninkaiden ja The Reed Fagsin kappaleet. Liput Tiketistä, tänään 11€/13€, ovet klo 21, The Reed Fags aloittaa 21.30, luultavimmin.

High Highs - Loveless (Mixtape)

Blogissa jo useaan otteeseen esitelty brooklyniläistynyt aussifolkduo (tuleeko kenellekään muulle tästä kevyet Flight of the Conchords-vibat?) laajentaa reviiriään julkaisemalla ensimmäisen dj-miksauksensa. Miksaus sopii mainiosti loppuviikon kuumiin seksihelteisiin sisältäen kevyttä mutta tanssittavaa nu-diskoa ja housea. Jos australialaisten Flight Facilities-duon, Future Classic-levymerkin tai Triple J-radiokanavan valinnat miellyttävät korvaa, niin tämän miksauksen luulisi uppoavan kuin kuuma veitsi voihin.

Biisilistaa ei ole valitettavasti saatavilla, itse tunnistin soineista biiseistä ainoastaan kaksi: puolen tunnin kohdalla alkaa kesäinen Clubfeet - Cape Town (Panama Mix), ja miksauksen päättää Todd Terjen viime vuoden crossgenre-hitti Ragyshin eeppinen b-puoli Snooze 4 Love.

Saturn III - Brutes

Helsinkiläinen Saturn III on, etenkin yhden miehen aivoituksiksi ja siitä toteutukseksi, erittäin hieno projekti. Fu Manchu -lätystä / Stanley Donenin leffasta nimensä saava yhtye on nimittäin toistaiseksi vailla varsinaista live-kokoonpanoa, mutta Saturn III:n Janne vinkkasi kuitenkin äänittämiään kappaleita.

Laulu on samanaikaisesti erittäin pehmeää ja sopivan rosoista, mikä kruunaa maltillisesti surisevan kitarasoundin. Soitannassa on jotain niin äärimmäisen tuttua, johon ei sormi osu. Juuri tällainen etäisesti jostain muistuttava soundi on monen menestysreseptin taustalla - se ei sorru kopiointiin, eikä edes pastissointiin.

Kahdesta kappaleesta uudempi Brutes on kokonaisuutena enemmän mun mieleen, mutta You Are The Dark Horsen kertsi kajahtaa komean kaikuisasti powerpopiksi ja sykähdyttää siten terävämmin. Vaikkei Saturn III:lla varsinaista kokoonpanoa vielä olekaan pysyvässä tilassa, sillä on vyöllään kaksi koossa pysyvää sävellystä, jotka toimivat erittäin hyvin. Se on peninkulmia matkaa moneen muuhun aloittelevaan bändiin verrattuna. Yhtä vahvaa biisinkynäilyä, live-kokoonpano ja keikkailua jatkossa ja muusikon synkeän kivikkoinen ylämäkikin alkaa taittua tasangoksi. Tykkään.

Forest Swords - The Weight of Gold

Forest Swordsilta on tullut jo muutama EP-julkaisu, mutta itse oon tottunut kuulemaan Matthew Barnesin aliakselta kiinnostavia remixejä. Toista albumiaan valmisteleva britti esittelee eklektisen toisen kappaleen tulevalta levyltä Engravings. The Weight of Gold on kappaleena dramaattinen ja kulmikas - ja aivan loistava. Tulee tunne kuin kappaleen äänimaailma tunkeutuisi joka tilaan kimpoillen pinnoista takaisin.

Alla kuultavana myös aiempi Thor's Stone. Barnes ehti pitää pienen tauon musantekemisestä kuulo-ongelmien vuoksi, mutta ilahduttavasti lusikka ei lopullisesti lentänyt nurkkaan, vaan Forest Swords jatkaa olemassaoloaan. Tri Angle Records julkaisee albumin elokuun lopulla (26.8.)

GEMS - Sinking Stone

Dream pop ja aiemmasta tuttujen artistien follow-up postaukset on nyt selkeesti ajankohtaisia mulla. Washingtonilaisen (D.C.) GEMSin uudessa kappaleessa Sinking Stone on paljolti sitä samaa unelmaisuutta, joka niin monen soundissa on tuttua, aivan kuin genrekuningas Beach Housella. Silti, kun kuulin kyseisen kappaleen ensimmäistä kertaa, tiesin ettei sen esittäjä voinut olla mikään muu kuin GEMS. Soundi istuu tähänastiseen suureen kuvioon siis valtavan hyvin. Sinking Stone on paitsi siis johdonmukaista soundia, myös hyvä kappale.

Ensimmäinen kontakti tähän bändiin oli viime vuoden puolella, ja bändin itsensä valistamana, joten nykykunnollaan yhä suureempiin saappaisiin astuva GEMS saa pitää erityisasemansa tässä blogissa, tällaisilla kappaleilla. Kuuleman mukaan yhtye vetää hyvin myös livenä, joten jos satutte USAn itärannikolle viikon sisään, tsekatkaa keikkapaikat bändin nettisivuilta ja palatkaa tänne kehumaan, miten siistiä oli.

Nousussa: Glass Gang

Toisinaan elämän on annettava lävähtää naamalle; esim. tällä viikolla kuullut Astronomyy ja Dan Croll ovat hyviä, mutta siloitellun, iloisen tai jopa hempeän musan jälkeen rumpukoneen ja sähkökitaran liitto kirpaisee kuin jäinen syyssade loman jälkeisenä aamuna. Elämässä on oltava vastoinkäymisiä ja haasteita. Niistä nauttii - ja iloistakin enemmän kun (/jos) haasteet on selätetty.

Brooklynista tulee kolmijäseninen Glass Gang, jonka säröiset surinat, hiphop-biitit ja The xx:ää mukailevat soundit paitsi kiehtovat, saavat koko paletin kuulostamaan melankolisimmalta unelmapopilta - shoegazehtavasti. Etenkin yhtyeeltä ensimmäisenä kuultu Waves nojaa hienovaraisesti nyt jo stadion-kokoluokkaan noussutta, äsken mainittua bändiä kohti. Se on silti rakeinen tapaus.

Uusi kappale, Time, on mystisempi: ne vähäisetkin yhtymäkohdat xx:ään ovat tiessään, kun yhtye synkistelee entistäkin enemmän ja kääntyy syvemmin kohti itseään. Hapokkuudessa löytyy, kun vokaalisuoritukset minimoidaan surinanveroisiksi. Kovin paljon itse triosta ei ole tiedossa, mutta Glass Gang on sen verran kiinnostava konsepti ja kokoonpano - raakileenakin - että se on ehdottomasti nousussa. Kumpikin postauksessa kuultava kappale on muuten ilahduttavasti myös ilmainen lataus, jes!

Astronomyy - Things I'd Do For U

Tein pienen muistiinpanon itselle ennen viikonloppua, kun olin ryntäämässä ulos. Se koostui vain ja ainoastaan kehotuksesta jakaa brittiartisti Astronomyyn viimeisin rnb-henkinen tuotos. Things I'd Do For U on hillitty ilmaisultaan, kevyesti etenevä - turkulaisittain sanottuna - lunkki kappale. Soundi on trendikkäästi alimitoitetun ja -ravitun biittiaihion päälle valutettua kaikukitaraa.

Ihan näin muuten vain tehtynä huomiona: eikös tuo 'U' korvaamassa 'you':ta ole aika hirvittävän typerää? Vai olenko ajatuksineni yksin? Noh eniweiz, tä kappale on sellasta hunajaääntä potentiaalisen kumppanin metsästykseen loppuillasta, ettei kenenkään tarvitse olla arvioinensa yksin. Pidän oikeastaan aika, eli erittäin, paljon tästä kappaleesta. Tsekkaa alta myös aiempi kappale Don't Need U.

Pure Bathing Culture - Dream The Dare

Portland, tuo musiikin ja pyöräilyn ihmemaa. Hieno kaupunki, jota saamme nyt myös kiittää Vetiverin sivuprojektina alkaneen duon, Pure Bathing Culturen, majoittamisesta ja inspiroimisesta. Tämä duo on esitellyt kaksi loistavaa kappaletta uudelta levyltä,  Moon Tides (19.8.), joista viimeisimmäin äskettäin. Jopa kaltaiseni, äitini ilmaisua käyttääkseni, puurokorva kykenee havaitsemaan ilmeiset, ihanat vaikutteet Fleetwood Macin suunnalta. Mistä tosin ei oikein voi olla ihmeissään, etenkään, kun käytte tsekkaamassa Pure Bathing Culturen tehtaileman, erittäin hyvän Dreams -coverin bandcampistä.

Tähän asti kuullut kappaleet, Pendulum ja uusi Dream The Dare ovat fleetwoodia, dreampopia ja unelmaa. Hemmetin hyvää tavaraa kaiken kaikkiaan. Onneksi Moon Tides ilmestyy pian, jotta kuullaan mihin Pure Bathing Culturen rahkeista loppujen lopuksi on.

Dan Croll - In/Out

On todella ilo palata esitellyn artistin myötä postaukseen ja huomata noususuhdanne: esimerkiksi kasvun kokoluokkaa tai pari suuremmaksi - eikä välttämättä vaateparreltaan. Esittelin liverpoolilaisen indiepopparin Dan Crollin viime vuonna elokuussa. In/Out -kappaleella kuullaan jälleen tätä etevää pop-muusikkoa.

Croll on parhaimmillaan positiivinen kuin Vampire Weekend, kujeileva kuin Metronomy ja huoleton kuin Foster The People: kolmeminuuttinen täynnä iloa ja tarmoa kuin Ben & Jerry's cookie dough'ta. Eli herkullinen kappale kyseessä. Tsekatkaa myös vanhemmasta postauksesta oma suosikki From Nowhere. Albumin lupailtiin jo ensipostauksella olleen tekeillä, joten nähtäväksi jää, päätyykö kyseinen kappale debyytille, tai kertooko jopa levyn soundin suunnasta. Singlejulkaisua In/Outille huhuillaan syksyksi (2.9.).

Oceaán - Neéd U

Manchesteriläistuottaja Oceaán tarvitsee sinua. Sinä tarvitset tämän kappaleen elämääsi. Jacques Greenen faneille - ainakin - pitäisi aivan ehdottomasti tipahdella Neéd U. Miksen samaan syssyyn poimisi myös kestomenestyjä Bonobon, Oceaánia kelpaa esitellä näiden kahden seurassa.

Liekö ensi viikolla vääjäämättä kohti porskuttava Turku Modern syynä, mutta viime aikojen poiminnat ovat tätä elektronisempaa antia. Tosin Oceaánin soundi on pehmeää, rnb-yleisöä kosiskelevaa jopa ja marjapuuroisen luotaantyöntävästä kansitaiteesta huolimatta kesäistä - mutta tämän päivän täyteläistä elektrohurmosta. Hieno biisi. Varsinkin Greenen henkisenä tältä tuottajalta kelpaa odotella lisää.

Au Palais - Thrones

Lontoolais-torontolainen sisaruspari, Au Palais, paljasti tiiseriä viime vuoden puolella jo, vaikka viimeksi se onkin jotain julkaissut 2011. Au Palais'n viime EP kannattaa ehdottomasti tsekata bandcampissä. Uusi kappale, Thrones, on kesäisen viileä elektronista poljentoa parhaimmillaan. 

Thrones käynnistyy laiskasti, mutta Elise Commathen vokaalisuoritus saa unohtamaan vertailun Austraan, ja hiljattain postauksessa nähty Glass Candy jää nuolemaan näppejään. Etenkin loppupuoliskolla melodia yltyy niin nousujohteiseksi, että huumaavuus on helteisenä päivänä auringonpistokseen verrattavaa!

Crystal Castlesin kaste Kansanpuistossa, tänään!

Mennään vähän tumbriksi. Saattaa hajota kasetti miedosti tänään Ruissalon Kansanpuistossa, (jos)/kun Baptism rikkoo äänentoiston ja Alice Glass sekoilee. Muuten kiinnostaa Ruger, 'Boots ja Nimipäivät.

Alice Jemima - No Diggity (Blackstreet cover)

Blackstreetin No Diggityn kohdalla voitaneen puhua klassikosta - ikivihreäksi siitä ei noin nuorekkaan 90-luvun kappaleena ole. Mielenkiintoisena wiki-tietona kerrottakoon, että se lopetti aikanaan Macarenan hallinnan jenkkilistoilla. 19-vuotias Alice Jemima on ollut hädintuskin tarhaikäinen Blackstreetin hallitessa listoja.

Jemimalta irtoaa silti todella hieno coveri kyseisestä kappaleesta: se mukailee Hiatuksen ja The xx:n soundimaailmaa, eikä ehkä niin paljon folk-soundia, jota artistilta on totuttu kuulemaan. Alice Jemima itse mainitsee parin vuoden takaisen Chet Fakerin version myös vaikutteena omaan coveriinsa.

Ballet School - Heartbeat Overdrive

Berliiniläisen Kaiku Studiosin alaisuudessa viime kuulemalla toiminut Ballet School on kiinnitetty Bella Unionille. 'Managementin' kohdassa bändi listaa edelleen kyllä Kaikun Jonaksen. Ensimmäinen kappale Ghost oli aivan tajuttoman kova ja riitti näemmä vakuuttamaan muutkin yhtyeen potentiaalista. Heartbeat Overdrivella palaava yhtye suuntaa tutusti, shoegazehtavasti kahdeksankymmentäluvulle ja new waven maisemiin.

Rosie Blair, Michel Collet ja Louis McGuire julkaisevat ensimmäisen singlensä 12-tuumaisena, tuon nimenomaisen Heartbeat Overdriven, Bella Unionille elokuun 19. päivä. Voit kuunnella sen ennakkoon tässä alla. Tykkään edelleen Ghostista enemmän, ja tulihan se soitettua kevät-talvella Dynessäkin, mutta tämä uusi single omaa kokonaan uudenlaista hittipotentiaalia. Ja putoaa sekin kuin ns. tonni tiiliä.

Jimpster feat. Jonatan Bäckelie - Brought To Bare

Brittiläinen Jamie Odell a.k.a. Jimpster on yksi deep house-skenen pitkäaikaisimpia hahmoja. Miehen ansioihin kuuluu Freerange-levymerkin pyörittäminen, jonka kautta mm. Milton Jackson, Shur-I-Kan ja Pezzner ovat nousseet maailmanmaineeseen. Odell on kiertänyt levylaukkunsa kanssa maailmaa jo kahden vuosikymmenen ajan, ja uusi levy Porchlight and Rocking Chairs onkin syntynyt pääasiassa lentokenttien loungetiloissa. Jimpster myöntää itsekin levyn syntyneen väsyneessä ja krapulaisessa mielentilassa: 

"Anything too challenging or abstract would be an irritation. Anything too ambient could sedate to the point of missing flights. So normally it would be the kind of lo-slung, emotive, deep shit with enough groove to get into but also just the right amount of warmth and soul to keep spirits lifted in those tiring, and often solitary hours."

Tapasin itse Odellin Helsingin Ahjo-klubilla hänen keikkansa jälkeen viime vuoden marraskuussa, ja kyseessä on niin lämmin ja ystävällinen essexiläinen kuin olla ja voi. Tämä tuntuu tosin pätevän kaikkiin isompiin nimiin, sillä itsestään liikoja luulevilla tai selkeästi ulkomusiikillisista syistä tuottaja/dj-piireissä pyöriville henkilöille tulee raja vastaan aika nopeasti. Sana liikkuu nopeasti pienissä piireissä, ja minkäänlaiseen tiestomaiseen starailuun ei ole varaa underground-henkisessä skenessä. Jimpsterin keikkakalenterissa näyttää olevan tänä kesänä merkintöjä aina Ibizalta keskikokoisille festareille, ja tämän todellakin suo miehelle, jonka toiminnasta hehkuu rakkaus juuri tietynlaisen soundin etsimiseen ja tuottamiseen.

Kaiken tämän hehkutuksen jälkeen on pakko myöntää, että en päässyt Porchlight and Rocking Chairsiin oikein sisälle ensimmäisen kuuntelukerran aikana. Esittelyssä olevan biisin lisäksi Dance of the Pharoesissa oli mukavat ysärivibat, ja akustinen versio vanhemmasta These Timesista on kaunis kuin mikä, mutta muut biisit menivät enemmän tai vähemmän "ihan kiva"-osastoon. Levyn ehdoton helmi on göteborgilaisen Jonatan Bäckelien kanssa tehty Brought to Bare, jossa löytyy sielua ja auringonpaistetta enemmän kuin riittävä määrä huolettomiin kesäpäiviin. Jazz- ja soul-laulaja Bäckelie voi olla lukijoille paremmin tuttu Ernesto-pseudonyymin takaa, jonka kanssa hän on esiintynyt Jori Hulkkosen hienossa Titans-balladissa Errare Machinale Est-levyllä. Miehen oma albumi valittiin myös vuoden kolmen parhaan levyn joukkoon arvostetussa ruotsalaisessa Sonic-musiikkilehdessä vuonna 2007.