Phuuuh.
Sallittakoon pieni ammatillinen tyhjennys: korjasin juuri viimeisen erän kokeita nykyisessä työpaikassani. Mietin jo viime vuonna samaan aikaan, miten ihmeellisen nopeasti voi kiintyä koulumaailmaan ja sen asiakaskuntaan, keskenkasvuisiin miltei-valmiisiin aikuisiin.
Kaksi vuotta samassa koulussa opettajana tuntuu pitkältä - varsinkin kun omakin ura on vasta alkupuolella. Yllätyksiä on ollut paljon (vaikka kliseiltä nämä kuulostavatkin): mm. miten paljon pestit tulevat pätkissä; miten uskomattoman monta työtuntia viikkoon voi mahtua ja miten suuren osan niistä kantaa kotiin; toisaalta, miten millään tuolla ei ole väliä, kun työstä, työpaikasta ja ennen kaikkea niistä huikeista persoonista opettajanpöydän toisella puolella saa irti näin paljon. Ikävä tulee "omia" oppilaita, ihan jokaista.
Nojaa. Laura Welshin uusin, upea Cold Front ei nyt biisin nimen puolesta varsinaisesti kuvasta tunteitani pian entistä työpaikkaa kohtaan, päinvastoin: kenties minua koettelee kylmä rintama, kun joudun sen jättämään taakse ja aloittamaan ammatillisesti uudessa paikassa. Vaikkei pätkätyöttömyys/työllisyys ei houkuttele, viimeinen kaksi vuotta on ollut hienoa aikaa.
Jään hetkeksi hämärään fiilistelemään tätä tiivistunnelmaista kappaletta, joka jättää Jessie Waren taistelemaan himmeämmistä mitaleista joka tavalla.
"I don't wanna leave you now."
