Dust In The Wind

Will Ferrellin ylinäytelty käytännössä sama rooli elokuvasta toiseen ei oo tunnetusti oo kaikkien mieleen, mutta itse oon ollu fani SNL-ajoista alkaen. Leffauran huipentumana oon pitänyt suureellista klassikkoa: Anchorman: The Legend of Ron Burgundy (josta on siis jatko-osa tulossa). Ainakin tähän asti.

Koska mä tykkään nauraa, ja olin eilen yksin kotona, katsoin pitkästä aikaa Old Schoolin, jossa Ferrellin rooli ei ole koko leffan kestoa ihan niin ylilyöty kuin yleensä, jolloin ne huippuhetketkin tuntuvat huikeammilta. Luke Wilson ja Vince Vaughn komppaavat aika kivasti tätä tietynlaisen brohuumorin mestariteosta. Vaikka olis varmaan ollu hienoa olla R&A -festareilla ja olin nähny tän aiemmin, nousi se hetkeksi ainakin silmiäavaavasti melkein jopa ikisuosikki Anchormanin rinnalle. Jo Will Ferrellin tulkitseman Kansas-klassikon vuoksi. Dust In The Wind.

Worship telakalle, tarjoaa silti kappaleita

Mä otan useimmiten musiikkini henkilökohtaisesti. Se korostuu erityisesti tällaisten kirjoittelun mukana kulkeneiden hiomattomien timanttien kohdalla. Aivan kuin tätäkin bändiä olisi suojellut omien siipiensä alla. Readingistä kuuluukin nyt hieman surullisia uutisia: Worship, mieletön bändi monen koukuttavan Delphic-korvikkeen ja elektropop-helmen takaa päätti astua määrittelemättömän pituiselle tauolle. Telakoituminen on valitettavaa, eikä lopettamistakaan ole kaiketi suljettu pois.

Ystävällisesti bändi koittaa kuitenkin purkaa biisireserviään ja samalla tulee muistuttaneeksi mistä sen poissaollessa fanit jäävät paitsi. Kutakuinkin Worshipin alkumatkasta asti mukana kulkeneena en voi muuta kuin harmitella tätä suru-uutista. Varsinkin kun kuuntelen ennen julkaisematonta Nothing Is Sacred -kappaletta. Kun nyt kerran vauhtiin ollaan päästy, tulkitaan tuon kappaleen sanoituksia bändin sisäisistä ristiriidoista kertovaksi. Onnistunee?

"Out in the garden I planted a seed.
What I thought were roses, came up as weeds.
The faster I pulled them, the faster they grew
Til all of our garden had been consumed."

 Tsekkaa täältä uudet ja vanhat kappaleet sekä remixejä. Ja jää kanssani kaipaamaan Worshipiä.

Väärinkuullut lyriikat: Breakfast at Tiffany's

Odotin tänään bussia, kyllästyneenä kuuntelemaan samoja Spotify-soittolistoja. Onneksi tämä: Ysärikovat.

Yksissä tupareissa haettiin muistin pohjalta niin monet Jyrkin / ala-astediskojen kovat hitit soittoon, että välttämättä se poiki hienon soittolistan. Ystäväni tekemä ysikytluvun ehdoton soittovalikoima, let's party like it's 1995!

Playn painaminen tämän soittiksen kanssa oli kuin hyppy järveen jossa on uinut vuosia sitten ja odottaa pohjan olevan yhtä turvallinen kuin silloin. Silmät kiinni ja "play" poiki heti Deep Blue Somethingin ihanan renkutuksen, Breakfast at Tiffany's. Joka ei muuten oo wikipedian mukaan hirveen kaukana tässä blogissa mainituista genreistä. Wiki väittää et Deep Blue on alternative-newwave-dream-pop-rockia ja post-grungea, joten peukku siitä.

Kymmenvuotiaana kuullut lyriikat eivät menneet ihan putkeen: kun tänään tsekkasin tabulatuureja tähän kappaleeseen, tajusin miten kertsi oikeesti menee. Tykkään mun versiosta enemmän.

KUULIN: "And I said, what about, Breakfast at Tiffany's, she said I think high, remember the feld mines, historical I think, we both kinda liked it"

OIKEASTI: "And I said, what about, Breakfast at Tiffany's, she said, I think I remember the film, as I recall, I think, we both kinda liked it"

Vois olla huonomminkin. Kirjoitin ala-asteella myöskin c-kasetin paperille nauhoitettuani Another one bites the dust -kipaleen seuraavasti: "Anado van baits the dast".

Kaikki uudet tuulet kohdallaan

Delay Treesiä ja Neøviä (ent. Neufvoin) yhdistää paitsi se että ne ovat jo pitkään olleet kotoisella pop/rock -tutkalla ja vähintään asiaan vihkiytyneiden soittimissa, myös että jossain määrin kumpainenkin syleilee muutosta. Delay Trees oli ällistyttävän, jopa harmillisen, pitkään vailla levy-yhtiötä, mikä lopulta kääntyi parhain päin kun Soliti poimi suomalaisindielle tärkeän bändin suojaansa. Kuopiolaislähtöinen Neøvkin vietti pienimuotoista hiljaiseloa, kunnes julkisti lyhyen ajan sisään niin uuden, edellä mainitun, nimensä kuin sopparin levylafka Fullsteamille.

Nyt syksyllä koittaa siis kaksi tärkeää julkaisua: uutukainen, Delay Treesin toinen levy Doze (joka on tähänastisessa ennakkokuuntelussa pitänyt pintansa sitkeästi, ainakin täällä, tasaisen vahvana albumina) sekä Neøvin uuden tulemisen myötä julkaistava debyyttialbumi Orange Morning. Musiikin ystävien kaikkialla olisi pitänyt parin viime päivän aikana kokea ruhtinaallisia aallonharjoja joilta putoamista ei olisi edes ehtinyt ajatella kun seuraava jo vie korkeuksiin.

Delay Trees muistuttaa HML-kappaleellaan tuttuun tyyliin miten kauniita, haikeita tribuutteja kirjoitetaan (tällä kertaa Hämeenlinnasta). Vaikka Pausen myötä paljastettu uusi, tai ainakin päivitetty, musiikillinen suunta oli monelle tervetullut, huokasi moni sydän salaa kun HML kumarsi näin uskollisesti ja hienosti totutumpaan soundiin. Aivan erinomainen, ja suosikki, kappale. Parhaan suomalaisen unelmapoppia sointuihinsa vuolevan bändin titteli säilynee melko kivuttomasti Delay Treesin harteilla uudenkin levyn myötä.

Neøv paljasti eilen uuden singlensä tulevalta debyytiltään. Windvane ilmestyi eilen soundcloudiin Fullsteamin lataamana ja komensi seurakseen vielä Korallrevenin remixiä. En aivan kirjaimellisesti hieraissut silmiäni, mutta ylimääräinen hapenottohetki piti ottaa, kumpikin asia oli yhtä yllätyksellinen kuin hieno. Windvanessa kuuluu, monelle ilmiselvästi, Mew, eikä siitä pidä olla yhtään pahoillaan. Minulle Polar Song on ollut sellainen kappale, jonka jokainen bändi voi vain toivoa kirjoittaneensa - niin hienosti se kasvaa. Uuden nimen alaisuudessa bändi kuljettaa kuitenkin musiikkiaan uuteen suuntaan, josta Windvane on mun korviin erinomainen osoitus.

Lokakuinen Doze on ja tulee olemaan monen mieleen, mikä tulee toivottavasti esille myös bändin näkyvyydessä. Eikä tarvitse ennustella marraskuista Orange Morningin kohtaloa yhtään huonommaksi. Mutta nyt, tsekatkaa kappaleet. Nauttikaa suomalaisesta.

Turku-soundit: York

Viime turkulaissoundipostauksesta on jo vuosi. Lähtökohtaisesti lupasin Naffelle (miehelle Yorkin takana) että tsekkaan mieluusti tämän kappaleet, joskin pelkäsin joutuvani hankalaan välikäteen mikäli ne eivät olisikaan mieleeni. Täytyy toivoa että niin Naffe kuin Idakin kutsuvat ystäväksi vielä postauksen jälkeenkin.

Muuan elokuvateatterin työntekijöiden taukotiloissa supateltiin ja pohdittiin bändien nimiä joskus. Ehdotin Naffelle (Nawras Odda) huumorimielessä leimiä AWSM -akronyymiä (niin kuin 'awesome', toim.huom.), mutta sepä ei ottanut tuulta alleen. Lopulta Naffe päätyi Yorkiin, kenties hyvä niin.

Kotioloissa säveltävä ja äänittävä Naffe auttelee ajoittain paikallisia bändejä miksauksessa, äänityksessä ja tuottamisessa. Vihdoin saamme kuultavaksi miehen omia kappaleita, joiden laadusta ei ollut epäilystä missään vaiheessa - hieman huolehdin silti pitäisinkö niistä ylipäätään.

Yorkin kaksikappaleisella EP:llä alakuloon taipuvampi Bushfire nousee Controlia, pirteämpää virkaveljeään, paremmin esiin eheämpänä ja viimeistellympänä. Oikeastaan Bushfire kääntyi ekalla kuuntelulla Radiohead -fanin pastissiksi, johon oli otettava etäisyyttä, ja palatessa se kuulostikin yhä etevämmältä joka kuuntelulla. Naffen ja raidalla laulavan Ida Hurmeen lauluäänet nivoutuvat mainiosti yhteen, jolloin kappale vasta varsinaisesti alkaakin. Vokaalit täydentävät toistensa uurteita varsinkin kertsissä sellaisiin koskettavuuksiin asti, joista moni kuuluisampi duetoija olisi kateellinen. Piano kuljettaa ja sämple rytmittää, yhtymäkohdat Thom Yorkeen (sic) ovat ilmeiset siis toki, mutta lopputuloksessa on niin paljon nyansseja, etten tiedä minne päädyn ensivaikutelman jälkeen. Nepotismin vaarallakin sanoisin tätä huikeaksi kappaleeksi.

Control taipuu ihan mukavan tarttuvaksi pop-kappaleeksi sekin, joskin sen punainen lanka on kiharaisempi kuin Bushfiren. Paikoin sille toivoisikin suoraviivaisuutta ja fokusta ajoittaisen harhailun seuraksi. (EDIT: nyt kokonaisen illan ja aamun tuotakin kertsiä itsekseni lauleskeltuani on myönnettävä että tämä ultrabrasti alkava raitakin maistuu erittäin hyvältä).

Julkaisuaikataulusta / julkaisista en tiedä, mutta soundcloudista löytyy kumpainenkin kappale, ja Facessa tykkäämällä voi osoittaa modernisti faniutensa. "Check iiit!" - HP Baxter.

The Tallest Man on Earth - Lost My Shape (David Bazan cover)

David Bazanin tuotanto ei ole mulle ihan kamalan tuttua, jotkin yksittäiset kappaleet vain. Ainakaan tämä Kristian Matssonin versioima Lost My Shape ei ole tullut aiemmin vastaan. The Tallest Man on Earth on ihmeellinen, erinomainen filtteri suodattamaan hieman yksipuolisia mutta kaikenkattavia versioita muiden kappaleista. KEXP:llä Seattlessa pistäytynyt ruotsalainen kitaran wunderkind tarttui siis Bazanin kappaleeseen komeasti oman materiaalinsa lomassa.

Parikymmenminuuttisen verran viipynyt, vaatimattomahkosti tekemisiään selitellyt Matsson soitti coverin lisäksi Wind and Wallsin, 1904:n sekä Leading Me Now'n. Ikävästi nämä livetallenteet muistuttavat siitä, miten huisia olisi itse olla miehen keikalla, taas. Tuliskos se Suomeen jos oikein kovasti nyyhkyttäis? Tsekkaa coveri, sekä alempana vielä koko 20-minuuttinen tallenne haastatteluineen.

Wild Belle - It's Too Late

En oo pitkään aikaan poiminu yhtään bändiä, ainakaan otsikoinnin puolesta, 'nousussa' -etuliitteen kanssa esiltetäväksi, mutta Wild Belle oli puolisen vuotta sitten sellainen. Pari kappaletta kuultavaksi tarjonnut hekumallinen sisarduo Natalie ja Elliot Bergman antoi aihetta intoiluun, mutta mielessä käväisi josko olisi tullut vähän hätäiltyä tämän noston kanssa.

Jos olisin sanojeni kanssa hätäillyt ja vetänyt takaisin yhtään, olisi se ollut vieläkin karkeampi ylilyönti, sillä Wild Belle julkaisee ensi viikolla It's Too Late -singlen Columbialle. Ja kyllä, saksofoni ja svengijengi saavat rytmireidet huutamaan lisää. Taas sellasta musaa jonka tahtiin haluisin notkua jossain savuisessa yöttölässä, ettei tarvitsis näyttää valkoisen miehen muuvsseja ihan armotta. No mut, tä on ihan sairaan hyvä bändi ja biisi, mut sehän nyt taitaa olla selvääkin jo.

Tsekkaa se aiempi intoilun kohde ja jalosukuinen kappale sekin siis. Keep You.

Albert Swarm - Things Fold Into Themselves [video]

Ceremonylle julkaisevasta tuottaja-artisti Albert Swarmista on reippaan vuodentakaisen postauksen jälkeen tihkunut aika johdonmukaista kehua arvostetuista lähteistä. Mikä on paitsi artistille mukavaa niin myös itselleni, sillä satun olemaan samaa mieltä (kukapa ei mielipiteidensä validoinnista pitäisi).

Suomalainen Pietu Arvola luo aliaksen alla upean tummaa elektronista soundia eikä mun mieleen tule montaa yhtä osaavaa tuottajaa tällä hetkellä, ainakaan Suomesta. Uusi levy Wake ilmestyi muutama päivä sitten, jonka seuraksi nyt poimitaan Arttu Niemisen ohjaama huima video Things Fold Into Themselvesille. Puhdasta timanttia tämä.

Tsekkaa terävältä, määrätietoiselta, synkältä ja kauniilta kuulostava hieno Wake joko bandcampissä tai Spotifyssä. Suomalainen vastaus Talabotille? Kenties ei suoranaisesti, mutta yhteistä löytyy äärimmäisestä laadukkuudesta. Hieno levy, artisti ja video.

Cassie - Sing About Me

Turkulainen Cassie palaa (vaikkei koskaan missään ollutkaan). Uudella levyllä, Sing About Me.

Oikeastaan mua on huvittanut jo jonkin aikaa kirjoittaa samoista, muutamista levyistä monta postausta, monta tarpeettoman koruileva ylisanaa. Mutta se ei ehkä pidemmän päälle palvele ketään. Toisaalta haluaisin kertoa miten hienoa sunnuntaisella keikalla taas oli. Olkoonkin että reilusti keski-ikäinen makkaramuki / tölkkiviini -yleisö dominoi tapahtumapaikkaa, oli Leonard Cohen taas oma valloittava itsensä. Tämän suurimman sankarini näkeminen toiseen kertaan livenä saattaa jäädä viimeiseksi. Toivon kuitenkin ettei.

Yksipuolistunut blogini suoltaa kieltämättä samojen bändien hehkutusta ulos, siksi mä säästän ja päästän pahimmat höyryt hehkutuksineen useimmiten twitterin puolelle. Mutta kun Yli-Knuutilan Ville pisti uutta Cassietä tulemaan, oli hyvä hetki rikkoa kaava. Tosin tämänkin postauksen oon aloittanut jo aikaa sitten.

Sing About Me on aimo harppauksen edellä viime EP:tä - mittaa on viidestä kappaleesta huolimatta napakka 30-minuuttinen, jossa bändi ehtii esitellä post-rock / shoegaze -muotovalioitaan. Ensimmäisen kerran vuoden takaista Cassietä kuunnellessa huomasi bändin hieman hakevan itseään, hyvistä hetkistä huolimatta. Tällä kertaa palaset loksahtavat paikalleen ja levyn edetessä on yhä vaikeampi etsiä huomautettavaa.

Toisinaan saisi kyllä enemmänkin olla rosoa pinnassa, ja vaikka kitarat ovat paikoin omaan makuuni hieman raskaita siellä täällä, on ilo huomata miten hieno soundi V.R. studiolla on saatu aikaan. Sing About Me on kiitettävän ehjä kokonaisuutena, josta kenties ainoa pieni miinus on pituus: parin minuutin hengähdystauon olisi tämä kuuntelija tarvinnut, mutta se ei kenties sopisi bändin tyyliin edes, joten turha huomio sinänsä.

Tsekkaa erityisesti: Whalers ja Gothenburg. EP:n kahdella avausraidalla laulaja Sofia Thurénin ääni pääsee ansaitsemallaan tavalla esiin. Toisaalta näillä kappaleilla päänsä puskee esiin myös jokin pan-skandinaavinen ilmaisu, jossa niin halutessani kuulen paljonkin viitteitä vaikkapa Tanskanmaan bändeistä. Hieno levy, joka paranee kuuntelukerroilla.

Tänään julkaistava Sing About Me on kuunneltava, iloksesi, niin bandcampissä kuin Spotifyssäkin.

David Byrne & St Vincent - Love This Giant NPR:n ennakkokuuntelussa

Pitkähkösti lupailtu David Byrnen, Talking Heads -suuruuden, ja St Vincentin yhteistyön hedelmä on vihdoin ennakkokuuntelussa NPR:llä. Love This Giantilla vierailee mm. Dap Kings, jonka myötä koko levyyn ulottuu, tuskin sattumalta, eklektinen ja jopa funkahtava pohjavire.

Virittäydyin teen ja kurkkukivun avulla oikeaan tunnelmaan vastaanottamaan miten kahden musikaalisen kellosepän heilurit saadaan lyömään samaan aikaan, tai vaihtoehtoisesti ihanan kakofonisesti ja riitasointuisesti. Tähän asti kuulostaa mielettömän hyvältä, sillä Cohenin eilisten raukkauden leprasiirtolaksi muotoutuvien riutuvan raadollisten, kauniin alakuloisten sointujen jälkeen Love This Giant vaikuttaa juuri otolliselta. Tsekkaa täältä levy, sekä tästä alta ennakkoon kuultu Who.