4.5.2013

Indieystävällisiä poimintoja Maya Jane Colesin BBC Essential Mixiltä

25-vuotiaan Maya Jane Colesin nousu tanssimusaskenen huipulle on ollut nopeaa. Musiikkia jo 15-vuotiaasta asti tuottaneen lontoolaisen ura lähti nousuun viimeistään loistavan Humming Bird EP:n myötä, jonka jälkeen vauhti on ollut päätähuimaavaa. Remiksejä on syntynyt kohtuusuurille indiebändeille kuten Florence & The Machinelle, Little Dragonille ja Massive Attackista tutulle Trickylle. Etenkin Colesin vokaaliremiksit ovat samanaikaisesti sekä katu-uskottavia että popahtavia ja sellaisenaan jopa radiosoittoon kelpaavia, ja ainakin omasta mielestäni Colesin remiksit vievät alkuperäisiä versioita lähes poikkeuksetta sata-nolla. 

DJ-maailmaa ravisutti muutama viikko sitten tuottaja-dj Maceo Plexin Facebook-avautuminen, jossa hän kyseenalaisti eräiden naiskollegoidensa seksuaalisuudella ja muilla ulkomusiikisilla seikoilla ratsastamisen. Monen nais-dj:n kohdalla tämä pitääkin paikkansa haamutuottajineen ja promootiostrategioineen, mutta Maya Janeen tämä leima ei sovi alkuunkaan. Eräässä haastattelussa Coles kertoikin olevansa lopen kyllästynyt kyselyihin siitä, kuka on hänen tuottajansa tai studioapulaisensa. Taiteilijaperheen tytär kun on löytänyt omaleimaisen ja helpostitunnistettavan soundinsa samalla tavalla kuin jokainen asiaanvihkiytynyt musiikkinörtti: viettämällä tunteja tuntien perään ruudun ääressä kokeillen ja harjoitellen. Läpimurtoa hän saikin odottaa vuosikymmenen, kuten edellä jo mainitsin. 

Colesin soundissa on vaikutteita monesta eri tyylisuunnasta. Tanssimusiikin instituutioihin kuuluvassa BBC 1:n Essential Mixissä liikutaan pääosin teknon, tech housen ja futurisemman garagesoundin välillä. Bassolinjat tuuttaavat syvältä, epävireisen kuuloiset viheliäät melodiat riipivät korvia ja haikat hakkaavat paikka paikoin kuin viimeistä päivää. Toisaalta monesta biisistä löytyy melko sielukkaitakin melodioita ja vokaalikoukkuja. Täydellistä tanssilattiasoundia toisin sanoen! 

Juuri tämän variaation vuoksi Colesin dj-setit pysyvät alusta loppuun mielenkiintoisina. Palkintopöytiä viime vuonna tyhjentäneellä lontoolaisella on tapana pudottaa undergroundimman soundin sekaan hieman helpommin lähestyttäviä ja kotikuunteluun paremmin sopivia biisejä sopivin väliajoin. Poimin niistä tähän muutaman, ja koko eilisen setin voi kuunnella täällä. Kaksituntisen ehdottomasti kovinta biisiä, eilen ensisoiton saanutta Colesin ja ruotsalaislaulaja Karin Parkin yhteistuotos Everythingiä ei löytynyt vielä YouTubesta eikä Soundcloudista. Setissä se alkaa 43 minuutin kohdalla, ja suosittelen tsekkaamaan sen mitä lämpimimmin. Everything löytynee heinäkuussa julkaistavalta esikoisalbumi Comfortilta.  

Joistakin biiseistä ei löytynyt ikävä kyllä tähän postaukseen kuin parin minuutin snippetit, mutta ne löytyvät kokonaisuudessaan dj-miksauksesta. Mainittakoon vielä, että Coles soittaa myös tulevan kesän Flow-festivaaleissa. Uutisen nähtyäni vedin parit ylävitoset itseni kanssa, sillä Maya Janen bassolinjavetoinen soundi sopii mielestäni täydellisesti aamun pikkutunneille Voimalaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti