Parhaat ulkomaiset albumit 2012: TOP10

Listaus, osa 4. Jos ette oo tinttaamassa, tai kanveesissa jouluostosten jälkeen niin kuin minä olen, niin tässä olis albumilistan eka osa. Ja se olikin kaikkein vaikein laadittava tämänvuotisista listoista (Ulkomaiset albumit). Jos vertaa viime vuoteen, on 2012-lista väkinäisemmin koottu.

Viime vuonna joutui sydän vereslihalla jättämään suosikkeja pois, nyt listasta noin puolet on äärettömän kovia suosikkeja, loput hyviä, jotka eivät ole kuitenkaan suosikoituneet vielä. Kertonee jotain, että tästä tuli täysin erilainen kuin oisin ennakkoon olettanut. Mahdollisimman pian sitten jatkopostaus suomalaisten levyjen osalta tiedossa, sieltä löytyy helmiä!

10. Purity Ring - Shrines

Montrealilaissynailijoiden debyyttialbumi Shrines ei jääne klassikoiden joukkoon, mutta vahvojen singlejulkaisujen siivittämä albumi loistaa parhaimmillaan kirkkaasti, tyypillisellä tämän vuoden soundilla. Hyvin viihdyttävä ja tanssittava levy.

9. Foreign Fields - Anywhere But Where I Am
Noin muuten lista koostuu kenties suht 'isoista' julkaisuista, ainakin mikäli ajatellaan perinteisten indie-labeleiden asemaa. Levyvalintana esitelty Foreign Fields on mukava poikkeus: Wisconsinissa levytetty Anywhere But Where I Am on kokoaan suurempi ja meditatiivinen albumi, joka jättää varjoonsa Justin Vernonin ja S. Careyn kaltaiset hengenheimolaiset.

8. The xx - Coexist

Hieman haaleaksi debyytin rinnalla jäävä, odotusten nakertama Coexist on lopulta todella kova levy. Jonkin muun bändin taivaalla se loistaisi kirkkaammin. Kakkoslevythän ovat perinteisesti vaikeita, mutta The xx suoriutuu ihailtavasti: hittejä ei löydy samaan tahtiin kuin ekalta, mutta kokonaisuus on eheä.

7. Bat for Lashes - The Haunted Man

Natasha Khan saattaa olla kaikkein vaikuttavimpia nyky-singersongwritereista. The Haunted Man ei oo helppo levy, edes Khanin oman tuotannon puitteissa, mutta on tämän tasaisinta tuotantoa ja sitä myöten parasta. Laura ankkuroi levyn punaisen langan mukavasti keskivaiheilla.

6. Beach House - Bloom

Baltimorelais-unelmaa myyvä Beach House palasi, jopa levyllisellä valtavan hienoja biisejä. (Varsinkin) Bloomin vinyylijulkaisu oli aika mannaa. Ainoa ongelma on, etten ole missään vaiheessa tähän rakastunut. Tästä ei tullut mulle SITÄ levyä, toisin kuin Teen Dreamistä. Pirun kova Bloom silti on.

5. DIIV - Oshin
Mun suosikki. DIIV on levyllä loistava ja livenä kova. Oshin tuijottelee muutamassa kohdassa kotvan verran liikaa kenkiinsä päästäkseen top kolmoseen hyvällä omallatunnolla, vaikka levy tekisikin mieli tunkea ylemmäs listalla - vaikka sitten väkisin. Napakkaa kitararockia, noin kaiken kaikkiaan.

4. Chromatics - Kill For Love

Näistä suhteellisen absoluuttisista yleisön suosikeista Chromatics on hurmannut mut salakavalimmin. Kill For Lovella on useita aivan vuoden kovimpia raitoja, joilla laulaja Ruth Radeletin ääni pelaa hyvin yhteen synailun kanssa yhteen - toisaalta itse olisin seulonut biisilistan tiheämmällä kammalla. Muutama biisi 16:sta pois ja tä olis ehkä korkeammalla.

3. Wild Nothing - Nocturne

Jack Tatumin yhtye on takuuvarma menestyjä. Nyt jo parivuotiaan Geminin seuraksi putkahtanut Nocturne vie dreampop/shoegaze -soundia lihavampaan, kokonaisen bändin ilmaisuun. Aiempi ilmavuus on silti läsnä. Ei yhtään huonoa kappaletta, vain täysosumia.

2. John Talabot - fIN

Äh. Harmistus että barcelonalaisen Talabotin pitää jäädä kakkoseksi. fIN on deep housea parhaimmillaan, jossa aaltoillaan tunnelmasta toiseen saumattomasti. Elektroninen anti ei tänä vuonna yksinkertaisesti ole yltänyt fIN-levyn tasolle. Ainutlaatuista biisinrakennusta Talabotilta löytyy.

1. Allah-Las - Allah Las

Jos jokin levy on yllättänyt mut housut nilkoissa tänä vuonna (noin kuvaannollisesti), on se losangelesilaisen Allah-Lasin debyytti. Kestää kulutusta. Suoritusvarmuus lähes 100. Kompaktia kuuskytlukua, kitarointia ja aivan hemmetin tarttuvia biisejä. Älyttömän tasainen, hyvä levy.

Parhaat ulkomaiset kappaleet 2012: TOP 12

Tänä vuonna päätin taas hieman uudistaa listaustapaa. Aiemmin olen lyönyt surutta samaan listaan kaiken kansan kotoiset trubaduurit ja kansainväliset biittipyrkyrit. Nyt listaan ulkomaiset ja kotimaiset eri listoihin. Eka ulkomaiset kappaleet, sitten kotimaiset - vielä pitäis sit niistää kasaan kaks samanmoista albumipostausta, suomalaiset albumit tietty manteliksi puuroon näistä viimeiseksi.

12. Leonard Cohen - Darkness
Pistetään eka valinta jonkinmoisen fanaattisuuden piikkiin. Hieno 'paluu'levy vanhalta mestarilta. Darkness kaikesta huolimatta, jopa vanhempiin klassikkoihin verrattuna, hieno kappale. Uusi klassikko. Jälleen kerran on toistettava, I'm Your Fan.



11. Foreign Fields - From The Lake To The Land
Vähemmän tutulta Foreign Fieldsiltä tuli tänä vuonna kokonainen levy mannaa, etenkin Bon Iver -faneille. Levyn avausraita onnistuu mielestäni esikuvaansakin paremmin tunteisiin vetoavalla luontopaatoksellaan. Mukavia tyyppejä kaiken lisäksi, kun olivat yhteydessä.



10. Purity Ring - Obedear
Parjattu, rakastettu, Grimesin pienissä jalanjäljissä tepasteleva bändi. Meni meiltä Toronton reissulla valitettavasti ohi, mutta Obedear soi meillä hotellihuoneessa. Edelleen mun mieleen sykähdyttävää elektropoppia, joskaan ei koko levyä ihan tasaista.



9. DIIV - How Long Have You Known
Ah, DIIV, mun lempibändejä koko vuonna. Torontossa saatiin sentään tä tsekattua, jolloin viimeistään hypähdin bandwagoniin. How Long Have You Knownilla, kuten koko levyllä, kitarointi lähestyy huumaavuudessaan paratiisin portteja. P.S. Livenä toimii myös!



8. Grizzly Bear - Yet Again
Kuten monet bändin kappaleet, Yet Again hurmaa hiljalleen. GB:n äänimaailmaan voi suorastaan sukeltaa ja antaa ihanien nyanssien tihkua suuremman kuvion takaa. Kappale ei varmasti vieläkään ole paljastanut kaikkeaan.



7. Bat For Lashes - Laura
Kirjoitin kesällä ettei tällaista ole Natasha Khanilta kuultu - olen edelleen sitä mieltä. Olkoonkin, että Laura on suoraviivainen, pianovetoinen kappale, kasvaa siitä lähtökohtiaan huomattavasti suurempi ja merkittävämpi.



6. MØ - Pilgrim
Tanskalaisen lauluntekijän taidonnäyte vuoden omaperäisimmistä ja viihdyttävimmistä kappaleista. Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla tarttui mukaan. MØ:stä sais mun puolesta tulla ns. iso nimi - varsinkin jos näin hauskaa jälkeä tekee.



5. Lemonade - Neptune
HAIM tuo tyttöbändit takaisin, mutta Neptune-kappale hoitaa oman osuutensa elektronisista poikabändisoundeista tasaisen laiskanvarmasti etenevällä biitillä ja suorastaan viettelevä lauluosuus. Missä tahansa olenkin, jos tämän kuulen, kaikki muu loppuu ja vedän ulkomuistista mukana koko biisin.

4. HAERTS - Wings

Tämäkin loppuvuoden löytöjä saksalais-brooklyniläiseltä aktilta. Wings on kappale, jonka tahtiin on hauska heilua, ilo laulaa mukana ja vakuuttua. Kaihoisan iloinen meininki, ja St. Lucian tuotanto. Timanttia.

3. John Talabot - Destiny (feat. Pional)

Talabot on käsittämättömän hyvä. Ja Destiny upean tämänvuotisen albumin kruununjalokivi. Soundissa ei anneta mitään periksi, mutta silti kappale onnistuu taivuttamaan klubitunnelman kotisohvalle. Kouluarvosanaksi erinomainen plus.

2. The Slow Show - Brother

Itsellekin yllätyksenä tämä. Sitä mukaa kuin lista päivittyi, kipusi Brother yhä ylemmäs ja ylemmäs. Vuoden loppua kohti kuuntelun määrä Brotherin kohdalla on kasvanut miltei eksponentiaalisesti. Majesteettisesti kasvava sävellys, eikä sovituskaan ole köykäinen.

1. Major Lazer - Get Free (feat. Amber Coffman)

Mietin jokseenkin pitkään, voiko muuta ykköstä edes olla? Get Free on jotenkin niin lahjomattoman monipuolinen ja silti moneen ihmiseen vetoava, ettei siitä voi olla pitämättä. Onnistuu niin puristien kuin tavallisemman musiikinkuluttajan ilostuttamisessa. Helppo ja ilmiselvä päätös mulle.

Matkapassi: Toronto & DIIV

Arvailinkin että postaustahti hiipuu, joskaan en uskonut ihan näin rentouttavasti ja onnistuneesti oravanpyörästä loikkaavani. Kesäkuu on mennyt häkellyttävän nopeasti ohi; me piipahdettiin sen aikana Reykjavikissa ja Torontossa, ja juhannuksena ihan Kirkkonummen lähettyvillä mökkeilemässä.

Mulla on ollut monta postausaihettakin jo mielessä, mutta en oo vaan jaksanut kirjoitella, joskus oon saattanut spämmätä twitterissa mielenkiintoisia uutisia, kuten Yeasayerin perjantaikeikkaa Ruissiin tai Purity Ringin uutta kappaletta (bändi muuten oli Kanadassa ihan MTV:llä).

Matka oli todella onnistunut, btw. Reykjavik oli aika nopeasti sivuutettavissa, joskin Islannin luonto vei jalat alta. Islantilaisista on aika vaikea sanoa mitään, vaikuttivat aika hissukoilta, melkein kuin suomalaiset. Toronto oli kaupunkina mukavan freesi suurkaupungiksi ja kanadalaiset, ei niin yllättäen, kovin mukavia.

Torontossa oli sattumalta noin miljoona erinäistä tapahtumaa käynnissä meidän ollessa maisemissa. 'Vanhan' kaupunginosan Distillery Districtillä ruokatapahtuma, jonka aika erinäiset ruokakojut valtasivat monta korttelia, annosten, joiden koko ja maku vaihteli, hinta oli tasainen $5, joten kalliiksi ei suurempikaan syöpöttely tullut. 

Paikallisen musiikkitelevision MuchMusicin VideoAwards veti paljon huomiota, sillä se toi kaupunkiin mm. Justin Bieberin (IIKS!), LMFAO:n ja Katy Perryn kaltaisia tähtiä, tämä näkyi mm. katujen sulkemisena ja teinien jonoina keikkapaikan lähettyvillä.

Toisaalta päivä sen jälkeen kun pyörähdimme ihmettelemässä suorastaan älyttömiä Niagaran putouksia, tapahtui viime päivien suurimpia mediaspektaakkeleita Pohjois-Amerikassa, kun Nik Wallenda ylitti putoukset nuoralla kävellen. Valmistelut olivat täydessä käynnissä kun olimme siellä, itse ylityspäivänä olisi paikan päälle kuulemma ollut vaikea päästäkin.

Ja käytiin me tsekkaamassa oikein kunnon baseball-matsi, Toronto Blue Jaysin ja Washington Nationalsin välillä, ja muutenkin perus-turistikohteita, kuten lätkämuseot ja muut, joista sattuman mukaan tuoma Picasso-näyttely oli parasta antia. Hockey Hall of Famea en suosittele kuin kaikkein asiaan vihkityneimmille, muille aika puista katsottavaa. Picasso-näyttely taasen oli lainassa Ranskasta Ontarion taidegalleriassa ja se sisälsi taiteilijan itsellään pitämiä teoksia, joten mahtava näyttely se oli. Musiikki-ihmisen pyhiinvaellus toki vei Massey Hallia katsomaan, jossa mm. Neil Young on esiintynyt kuuluisasti.

Musiikkitapahtumat eivät toki rajoittuneet Bieber-maniaan, sillä Toronton keskusaukion ja monet muut keikkapaikat valtasi SXSW-festaria jäljittelevä, jos ei muuten niin nimen perusteella, NXNE (North by Northeast) jolla toki kuulemma on tavoitteena kasvaa pohjoisemmassa isoksi festariksi. Keskusaukiolla esiintyi Ruississakin nähty Flaming Lips lauantai-illalla, noin muun muassa, mutta me käytiin tsekkaamassa DIIV Urban Outfittersin tiloissa, onneksi.

DIIV on mahtava, kuten olette varmasti huomanneet albumia streamatessa HypeMissä, mutta livenä nämä yllättävän nuoren näköiset hipsteröijät loivat äänivallia toisensa perään ja vakuuttivat. Kaupungista olisi löytynyt mm. Purity Ringin keikka meidän siellä ollessa, mutta se missattiin vähän omaa hölmöyttä, joskin on todennäköistä ettei lippuja olisi edes saanut - bändi on kasvattanut suosiotaan sen verran. Mitä taasen DIIViin tulee, on kyseessä uusi suosikkibändi. Doused vakuutti yksinään jo aiemmin, nyt se taitaa hiipiä jo Beach Fossilsin ohi, jossa DIIVin Zachary Cole Smith myös vaikuttaa. Oshin-niminen levy julkaistaan tänään Captured Tracksille. SE ON KOVA!

DIIV - Doused

Oon siinä mielessä varautunut ihminen, että jos jotakin tuputetaan joka suunnasta, en edes yritä tutustua koko asiaan. Esim. twitter-feed täyttyy nopeasti jo nykyään samankaltaisista asioista, etenkin kun se vihdoinkin nostaa päätään Suomessakin käypänä palveluna ja useammat ovat löytäneet sen. Moni sivusto toki kokoaa syötteen, kuten FB ja twitter, ja kun monessa paikassa sama aihe vallitsee, kertoo se joko siitä että seuraan liian samankaltaisia lähteitä ja/tai että jokin herättää intohimoa - oli se ansaittua tai ei.

Viime päivinä feedit ovat olleet täynnä nimeä DIIV, ja mullehan se on ollut melkoinen turn off, mutta onpa tuon nimen yltäkylläiseen levittämiseen sittenkin ollut aihetta. DIIV on nimittäin brooklyniläinen indie rock -bändi, joka vaihtoi nimensä Divestä ja alkoi mahtavaksi. Ja kyllähän tä olis pitänyt tietää, Beach Fossilsin Zachary Smithin sivuprojektista kun on kyse, on jälki helvetin kovaa ja jopa tanssittavaa. Doused on irroitus uudelta levyltä, Oshin (Captured Tracks, 26.6.)