Hannah Cohen - Don't Say [video]

Lähtökohtaisesti vakuuttavasta sukunimestään huolimatta Hannah ja Leonard eivät liene sukua. Leonard muuten paukkaa Suomeen taas syksyllä, jehna miten kivaa!

Hannah Cohen taasen on entinen malli ja tämä uutinen uudesta videosta twitter-feedistä pöllitty. Cohen, joka ystäväpiirissään kauniita laulujaan soiteltuaan, haukkasi vähän isompaa diiliä, ja sellainen lohkesikin laatuhirmulafka Bella Unionilta. Child Bride -niminen levy julkaistaan 23.4. ja sen tuottajana on häärinyt Thomas Bartlett, joka on sattumoisin soitellut The Nationalin ja Antony & The Johnsonin koskettimissa sekä tuottanut Glen Hansardin ja Julia Stonen uusia levyjä. Hannah Cohenin bändistäkin löytyy kokenutta ja vakuuttavaa väkeä, mutten heitä viitsi tässä listata.

Cohenin Don't Saylle julkaistiin tänään yksinkertaisuudessaan kaunis video. Pitäkää tätä neitoa silmällä: hyvän levy-yhtiön, tuottajan ja bändin kanssa työskentelystä ei voi olla tulematta jotain hienoa. Ja tunnelma onkin korviahivelevä Don't Sayllä. Katso Matthu Placekin ohjaama video alta, mutta kuuntele myös Active Childin remix Crying Game -biisistä. Mun mielestä Pat Grossi tekee niin hienoa remixtyötä, taas, että näiden kahden pitäis levyttää yhdessä.

Muuten, The Tallest Man On Earth on julkaisemassa kesällä uuden levyn Dead Oceansille. Niin nättiä. Hyvä kesä taas luvassa.

Best Coast - The Only Place

Voi veljet, uutta Best Coastia. Ja bändi kuulostaa enemmän auringon kyllästämältä Kalifornialta kuin koskaan. Huhheijaa! Best Coast on kyllä huippubändi. Se taisi olla yksi ensimmäisistä bändeistä joista postasin blogin alkutaipaleella 2009. Nyt koittaa jo toinen kokopitkä, The Only Place (julk. 15.5.). Sen nimikkokappale ja ensisingle on kuultavissa ja ladattavissa alla. Uuden lätyn kansikin on komea. Oon ihan tuolin reunalla täällä, valmiina tilaamaan kaikki kissa- ja karhupaidat, kunhan niissä lukee myös BEST COAST!

"We were born with sun in our teeth and in our hair, when we get bored we like to sit around, sit around and stare"

I Am Harlequin - Wild One

Miten olis saksalaissyntyinen, Lontoossa asusteleva neitipoppari? Biisit radiosoitossa, Skinssissä pyöritetty, vokaaleissa paljon samaa kuin Florence Welchillä. Aber ja! I Am Harlequin on eittämättä ja vastaanpukisematta sellainen artisti, jonka näkisi suhteellisen vaivattomasti valloittamassa brittilistoja. Varsinkin uusi Wild One putoaa kuin tonni tiiliä. I Am Harlequin on Anne Freier -nimisen artistin projekti, joka on tuotantoarvoista soitantaan laadukasta poppia, mutta kuitenkin monisyisempää kuin konteksti ja perusmelodiat antavat ymmärtää.

Toivottavasti mun sunnuntai nyt lähtis edes jotenkin käyntiin tämän myötä. Meen nyt Lone Stariin nauttii lounasta ja sit taas yliopistojenkkifutiksen pariin. Mut ennen, tsekkaan pari biisiä. Paitsi että I Am Harlequin on omilla biiseillä niittänyt jo jonkinmoisen maineen on tämä myös ehtinyt loihtimaan aika hienon remixin Queenin Don't Stop Me Now'sta. Kappale Onesome tämän linkin takaa.

S. Carey - Two Angles

Pari vuotta sitten kummastelin miestä, joka soittaa mm. rumpuja ja pianoa Bon Iverissä mutta myös esittelee toisinaan komeaa falsettiaan. S. Carey -nimisellä sivuproggiksella herra julkaisi All We Grow'n, joka pari vuotta sitten ilmestyessään pakotti vertailuihin Sufjan Stevensiin sekä ihastelemaan hyvin kasassa pysyvää ilmaisua. Nyt Carey on julkaisemassa Justin Vernonin tuottamaa Hoyas EP:tä Jagjaguwarille (8.5.) ja siltä on kuultavissa ensimmäinen kappale, nimeltä Two Angles.

Stevens -pastissit sekä suuresti vaikutteita tihkunut All We Grow ovat suurimmaksi osaksi, onneksi, taaksejäänyttä elämää, ja fokus on tarkentunut omaan ilmaisuun, joka on hallitun hauras mutta edelleen eteerinen. Debyytti on toki edelleenkin mielestäni huippulevy, mutta artistin omanlaisen äänen kuuluvuus on ensisijaisen tärkeää. Kehottaisin samaan kuin viimeksi suositellessa: kuunteluun tarvitaan rauhallinen hetki, aikaa sekä mahdollisesti hyvät kuulokkeet. Anna S. Careyn hoitaa loput. (Poimi kappale ilmaiseksi mukaan).

Cold Specks - Winter Solstice

Ootte saattaneet, tai suoraan sanoen olisi pitänyt, huomata Cold Specksin aiheuttamat pinnan väreilyt. Kanadalaisartistin soulia ja folkia tuomionsävelin yhdistelevä soundi on kerännyt vajaan vuoden aikana huomion yhdeltä jos toiseltakin - joskaan huomion saaminen ei ole toistaiseksi johtanut kummempaan ranta-aallokkoon. Sen uskoisin muuttuvan viimeistään Cold Specksin (oikealta nimeltään Al Spx) debyyttilevyn myötä.
I Predict a Grateful Expulsion -niminen levy (21.5.) tarjoaa nyt maistiaisen Winter Solstice -kappaleen muodossa. Taas jotain mistä olla kiitollinen. Onnistuu kokopitkä yhtä hyvin kuin yksittäiset kappaleet tai ei, on pettymyksen karvain kalkki nieltävä vain jos levy ei ole kiinnostava. Kuuntele alta myös vanhempi, yhtä huikea Holland.

Tänään Dynamossa: Limonadi Elohopea

Otsikko kertonee kaiken olennaisimman, harvinaista herkkua tarjolla tänään Turussa, ilmaiseksi. Mm. Poko Recordsille 90-luvulla levyttänyt turkulaisbändi Limonadi Elohopea soittaa tänään harvinaisen keikan kaiken kansan Dynamossa. Yhtye on jäänyt jo aikaa sitten telakalle, mutta palaa poikkeuksellisesti Tero-Petri Suovasen 40-vuotisjuhlien kunniaksi yhteen illaksi. Tero-Petrin sooloilut taitavat nykyään olla jo paremmin muistissa kun tämän entisen bändin tekemiset.

Mutta lopulta on kyseessä niinkin poikkeuksellinen tapahtuma, että rumpuihin on näillä näkymin palaamassa alkuperäisjäsen, Jussi, jota voin ylpeänä nimittää serkuksi. Ylipäätään on edelleen pienoinen mysteeri suomalaisessa musiikkimaailmassa, miten LE jäi kuitenkin vaille lopullista breikkaamista: se soitti toki DBTL:ssä, Ruississa ja Provinssissa, vieraili Jyrkissä, tehtaili ansiokkaasti musiikkivideoita, julkaisi useamman levyn jne. Ehdottomasti kyseessä on kuitenkin unohtunut helmi, jonka kiharaiset sanoitukset avautuvat tänä päivänä ehkä hieman paremmin kuin 90-luvun puolivälin ala-astelaiselle. Meidän porukat osti tietty faneina jok'ikisen levyn mitä pojilta tuli, ja klassikkojahan ne on, aina Trukilla Yli Vaikeuksien -debyyttiä myöten.

Ilmaisen keikkansa Limonadi aloittaa 22.30. Pyrin itse pääsemään paikalle. Alla yksi suosikeista, Mene Laurin Luo sekä Jyrkissä vedetty live Laavaa.

Bon Iver - Coming Down (Anais Mitchell cover)

Justin Vernon ja kumppaninsa vierailivat Australiassa Triple J -radioasemalla ja samalla, kun oma kappale löysi tiensä live-tulkintoihin, veti bändi Anais Mitchellin uudeltä levyltä poimitun kappaleen nimeltä Coming Down. Tähän vetoon liittyy montakin hienoa asiaa: Bon Iverin ja Anais Mitchellin yhdistyminen muodossa missä tahansa ei voi olla huonoa; toisaalta en hoksannut että Mitchell oli julkaissut uuden levyn viime kuussa, se kantaa nimeä Young Man in America.

Bon Iver puhaltaa uskomattoman hienosti jo valmiiksi hauraan kauniiseen kappaleeseen herkkyyttä. Tsekkaa alta myö alkuperäinen videoineen. Tai käy katsomassa video livesuorituksesta Triple J:n sivuilla täällä ja kaappaa samalla mukaasi kappale ilmaiseksi.

Seapony - Prove To Me

Huoh. Lyhytkin aika on ehtinyt kultaamaan mun muistot Seattlesta. Taidan vähän kaivata sinne takaisin. Kaukokaipuun teki ajankohtaiseksi twee-tuttu puolentoista vuoden takaa, sattumoisin sekin Seattlesta. Seapony tekee paluun kappaleella Prove To Me, joka julkaistaan Hardly Art Recordsin viisivuotispäiväksi ja on saatavilla vain lafkan SXSW-tilaisuuksista.

Totutusti twee pettää harvoin, Seapony vielä harvemmin. Viimeksi sanoin, nykyisen minäni mielestä yllättävänkin osuvasti, että twee-poppailu on vähintään yhtä surullista kuin iloista, enkä pääse tästä tunteesta eroon Seaponynkään kohdalla. On tämä ihastuttava tuttavuus, tämä Seapony, Seattlesta. Tsekkaa! Alla myös vanhempia kultaisuuksia.

Viikon naisartisti: Alice Jemima

Liian söpöä: onko sellaista olemassakaan? Brittiläisten folkneitosten kohdalla mahdollisuus kuvitteellisen happy-go-lucky -rajan ylitykseen on yleensä aika suuri, ja sitä seuraava tykkäyskrapula raju. Useammin kuin kenties muiden alalajien ja niiden esittäjien kohdalla, on vähäeleisen akustisen näppäilyn ja (ällö)söpön lauleskelun yhdistelmä melkein syyllistävä kappaleen kuuntelun jälkeen. Luulisi siis, että 18-vuotiaan devonilaisen, Alice Jemiman, esittely olisi mahdottomuus.

Heti kun luovuin asioita turhaan monimutkaistavasta ajattelusta, tajusin että tällä artistilla on popkoukkujen ja pyyteettömän ulosannin lisäksi jotain paljon tärkeämpää, nimittäin sydäntä. Alice Jemimalla ei käsittääkseni ole levytyssopimusta saati PR-firmaa takanaan, mutta on siitä huolimatta jo saavuttanut soittoja Rob da Bankin ja Tom Robinsonin radio-ohjelmissa BBC:llä. Niin kuin kuvasta muuten näkyy, soittelee Alice melko makoisaa Hofneria.

Näitä kappaleita kuunnellessa mieli tyyntyy ja pienikin tila tuntuu riittävältä, on aikaa olla ja hengittää, ja ne pienet hetket ovat taas lähempänä suuruutta.

Lemonade - Neptune

Heyoo. Jos olisin ollut päätteen ääressä perjantaina, olisin saatellut viikonlopunviettoon älyttömän kovalla altsudanceraidalla. Lemonaden paluu koittaa nimittäin tänä keväänä True Pantherin julkaisuna. Diver -niminen albumi (29.5.) on järjestyksessään bändin toinen vuoden 2008 selftitled albumin jälkeen

                                                                              (kuva: Jon Von Pamer)

Bändin paluu koittaa kovista kovimmalla tavalla: eka single Neptune kattaa Shine 2009:n välillä jopa naiivistikin nostalgiaan vetoavan elinvoiman ja lisää siihen sopivan siedettävän annoksen cutcopya, tosin vain sielukkaampana versiona. Tämänkaltaisten kappaleiden kohdalla moinen evokatiivisuus on aika harvinaista, ainakin mulle. Ihastuin tähän suurenmoiseen kappaleeseen kertakuulemalta (ja kotona istumalta), mutta kyllä tätä kelpaisi notkua tiskin kulmalla hienon viikon aluksi/päätteeksi. Kappale alla ilmaisena latauksena. Nice!

Beach Fossils - Shallow [video]

Rantateemaiset bändit osa 2. Beach Fossils on, yllättäen, Brooklynista kotoisin oleva rockyhtye, jonka Shallow -kappale on kuulunut mun alkuvuoden lempikappaleisiin. Se on hazy ja lazy, pelkistetty surffitunnari ja mun mielestä bändiä parhaimmillaan. Parin vuoden takaisen albumin ja viimevuotisen eepeen jälkeen bändi työskentelee jälleen uuden albumin parissa. En tiedä miksen postannut I'sta jo silloin kun sen kanssa juhlin, mutta nyt, kun se on julkaistu seiskatuumaisena Captured Tracksille ja saanut oman videon, on jo aika ilmoittaa miten hieno kappale on kyseessä.

Video on perushäröilyä: kaksi video kuvaa päällekkäin, jossa mm. ulkoilutetaan hilleriä, painitaan alusvaattehissa, altsuillaan pitkin kaupunkia, ja sekoillaan keikalla. Aika tiukka meininki Beach Fossilsin keikalla näyttäisi olevan, millon pääsis sinnekin. Katso video / kuuntele yks mun lempikappaleista tälle alkuvuodelle.

Beach House - Myth

Flow'ssa parhaaksi todettu. Näiden levy Teen Dream oli toiseksi lempparein levy 2010. Soundi on yksinkertainen ja lumoava. Tiedätte toki kenestä puhutaan: baltimorelaisesta Beach Housesta. Tsekkaa uusi kappale Myth, joka ilmeisesti edeltää tulevaa albumijulkaisua, Bloom. Ei ole mitään syytä odottaa yhtään heikompaa levyä kuin aikaisemmat ja Myth, jos mikä, sen todistaa. (Päivän suurin uutinen on kuitenkin Paperfangsin siirtyminen Solitin leipiin. Tämä liitto on varmasti kummallekin hedelmällinen. Jäämme odottamaan perheenlisäystä.)

                      

CSLSX & I Break Horses - Violent Sea

Multa oli livahtanut jotenkin ohi näin hedelmällisistä lähtökohdista syöksyvä, kiinnostava yhteisprojekti. Philadelphialainen CSLSX-nimeä kantava kollektiivi tehtailee rennonletkeää ja tsillailevaa synailya ja on itselleni kappaleidensa puolesta jopa tutumpi, kuin suitsutettu I Break Horses. Philadelphialaisten Keep On Shining on edelleen kesäisen laiskasti tamppaava tunnelmannostattaja. Toisaalta tukholmalaisen I Break Horsesin hehkutetun debyytin jatkoksi tämä onkin mystinen ja erinomainen yhteistyö.

Violent Sean aikana tapahtuu paljon, soundi on rikas, väreilevä synamatto kaikuvien samplejen päällä, ambienssi eteerinen ja kokonaisuutena auringonnousun odotteluun sopiva. Paranee takuuvarmasti joka kuuntelulla tämä kappale. Kiinnostavaa odotella lisää. Video on Maya Derenin käsialaa - hän on kuulemma "avant-garde film maker". Katsopa se samalla.

Nousussa: Wild Belle

Menestyksekkäät duot pohjautuvat yhä useammin, syystä tai toisesta, joko avioliittoon tai verenperintöön: duot ovat aika usein naimisissa tai sisaruksia. Toivottavasti eivät kuitenkaan kumpaakin. Vaikka itselle ja siskolle olisikin lahjoitettu kaukalokaupalla talenttia, en usko että meidän musiikkiyhteistyöstä tulisi yhtään mitään - saati kovin monesta muustakaan luovasta yhteistyöstä.

Chicagosta ponnistavan Wild Bellen luomosoundien taustalta löytyy sisaruspari Natalie ja Elliot Bergman. Natalie on ilmiselvä tuleva indiekulta ja Elliot taasen Alexander Ebertin kaksoisolento, joten menestys on varmasti siltä pohjalta jo taattu. Puolittain jopa vakavasti puhuen Wild Bellen ensisingle Keep You on aivan mahtava osoitus siitä osaamisesta, jota bändiltä tulee tänä vuonna kokonainen levy. Singlen reggaehtavissa rytmeissä kaikuu nostalgiannälkäinen ja sielukkaampi Cults. B-puoli Take Me Away tukee ensisinglen perusteella tehtyjä johtopäätöksiä, ettei analogisen, soulista ammentavan retrodarling -soundin laskusuhdanne koittane vielä aikoihin. Bändillä onkin erinomaiset edellytykset hyödyntää sitä virtausta ja nostaa päänsä suuriin puheisiin.

Paperfangs - AAVVAV

Joiltakin vain luonnistuvat asiat. Pitää melkein varoa kehumasta liikaa ettei heilahda hattuun. Paperfangs on alusta asti tehnyt hienoja juttuja. Trion skandinaavishenkisen maailmanvalloituksen kulmakivi on tähän mennessä ollut kokonaisuuden hahmottaminen: niin biisien kirjoitus ja sanoitus kuin visuaalinen osastokin ovat olleet posiitivisia ja laadukkaita. (EDIT: Oho, tämä on 500. postaus ikinä. Hurjaa! Jau!)

On tietysti aliarviointia rajoittaa bändin potentiaalista fanikuntaa näin, mutta lienee ihan vain loogista että kaikkien Radio Dept. -fanien pitäisi ehdottomasti ja ensi tilassa löytää Paperfangs ja etenkin uusi AAVVAV -julkaisu. Tuo uusi EP julkaistaan latauksena ja limited edition kasettina, jonka voit ennakkotilata itsellesi täältä.  Kolme tuttua kipaletta ja kolme uutta ystävää. Harmittelin aluksi Fastest Plainsin poissaoloa, mutta huomasin että ehkä tämä toimii kokonaisuutena paremmin ilman.

Paperfangsin indiepop sampleineen on kuin mustavalkosuomifilmistä kaapattu ruutu tumblrissa, jossa elovenatyttö hymyilee ja meri välkehtii auringossa. Uutta ja vanhaa. Jotain klassista näissä popkipaleissa on - muutakin kuin päässä junnaavat ja sympaattiset sanoitukset. Samperin Jyri: mukava mies, taitava 'visualisoija', hieno blogi ja ässä bändi. Oon koko ajan tykänny Paperfangsistä eikä taida äkkiä unohtuakaan. Bändi muuten lämppää lähiaikoina Zebra & Snakea, joten tsekkaa ihmeessä.

- - - - - - - - - - - - - -

Sitten vähän paikallista osaamista. Nämä Eväslaatikon kaverit tehtailevat kaikenmoista videopätkää ja tekivät ja kesällä siistin kesäpyöräilypätkän Turku-maisemissa. Nyt, vähän jälkijunassa, on syksy-pätkän vuoro. Kyllä näyttää kotikaupunkikin ihmeen metropolilta, vieraalta ja viehättävältä sateisenakin, kun oikeat kulmat löydetään.