20.5.2012

Lemonade - Softkiss

San Franciscossa perustettu, tanssittavaa elektronista soundia r'n'b:lle niin 80- kuin 90-luvun hengessä naittava Lemonade on pysynyt kiireisenä viime kuukausina. Paitsi että toukokuun lopulla, reilun viikon päästä, tekee tuloaan kokopitkä Diver, julkaisi bändi videon kappaleelleen Neptune. Nipslip -ulottuvuuden vuoksi se sai tietenkin tägin NSFW - aiheellinen varoitus, ainakin mikäli työpaikalla ollaan erityisen herkkiä tällaisen suhteen ja/tai käyttää työpäivänsä indie-nännejä vilkuillen.
(Kuva: John Von Pamer)
No, Neptune on kuitenkin soinut mun soittimissa ahkeraan kevään aikana, jopa niin että se taitaa olla vähän salaa mun suosikkeja tähän mennessä vuotta. Toinen maistiainen True Panther Soundille julkaistavalta Diveriltä, nimeltään Softkiss, on vähän toista maata kuin laiskasti hurmaava Neptune. Se flirttailee erityisen röyhkeästi ja kesäisesti poikabändi-RnB:n kanssa, ja tuloksena onkin suorastaan ihastuttava elektropop -paketti. Eipä kiinnostus Diveria kohtaan juuri voisi korkeammalla olla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti