27.10.2012

SEASFIRE - We Will Wake

Iloisesti näitä bändejä seurailee, SEASFIRE oli nimittäin alkuvuoden 'nousussa' -poimintoja. Uudella We Will Wake -kappaleella se alkaa vähitellen lunastaa lupauksia. Bristolista kotoisin oleva bändi siirtyy uutuudellaan muutaman askeleen reippaampaan poljentoon ja vaikka tälläkin on kuultavissa tietynlaista poikabändipotentiaalia, ei sitä pidä laskea negatiiviseksi asiaksi. We Will Wake on nimittäin älyttömän mukanalaulettava ja tarttuva elektropoppistelu. Etenkin kertsissä se kasvaa stadion-kokoluokan kappaleeksi.

Joulukuun 3. päivä ilmestyy SEASFIREn uusi EP Cheap Thrills levy-yhtiölle. Tsekkaa alta We Will Wake. Jos uusi ep on kokonaisuudessaan tätä luokkaa, pitää bändille saada nopeasti levytyssoppari ihan täyspitkää varten. Niin hieno kappale on kyseessä.

26.10.2012

Sans Parade - The Last Song Is A Love Song [video]

Poimitaan turkulaisen tulevan suuruuden video vielä tännekin, vaikka se Rumballa ennakossa vilahtikin. Viime vuoden syyskuussa Markus Perttula jakoi facebookissa yhden projektinsa tuotoksia, jotka keräsivät huomiota varsin paljon niin siellä kuin täällä blogissa, jonne Sans Paraden myös poimin. Jo demovaiheessa huikealta kuulostanut Perttulan ja Jani Lehdon yhteisprojekti on ottanut tämän vuoden puolella jo huikeita askelia, kun Solina Records poimi yhtyeen valikoimiinsa.

Elokuussa The Last Song Is A Love Song julkaistiin singlenä, ja nyt, lokakuuksi aiemmin jo luvattukin video annettiin ihasteltavaksi. Joten, jos Sans Parade on päässyt livahtamaan ohi, tutustupa nyt, hienon eläinaiheisen videon myötä. Elli Vuorisen ja Lehdon ohjaamalla videolla on kovin satumainen tunnelma, ja sillä seikkailee Perttulan lisäksi eläimiä. Todella hieno video. Jäädään odottamaan (Rumban tietojen mukaan) tammikuista levyjulkkaria.

25.10.2012

Keaton Henson - Sweetheart, What Have You Done To Us

Erakon, ujon miehen maineessa oleva lontoolainen folkartisti Keaton Henson valmistautuu julkaisemaan uuden EP:nsä marraskuun 19. päivä. Aiemmin kesällä Henson julkaisi mm. Lucky EP:n, jonka myötä viimeistään tämän suosio alkoi nousta yhä suuremman osan folk-diggareista. Suosion kasvaessa live-esiintymisten pyynnöt häiritsivät Hensonia yhä useammin. Keikkailua kaihtava artisti päätyikin julkaisemaan videoita ikään kuin korvaamaan liven puutetta. Toisaalta erään kerran Hensonin esitys heijastettiin yhdelle katsojalle kerrallaan, kun artisti soitti samaan aikaan naapurihuoneessa lontoolaisgalleriassa.

Lucky EP:ltä To Your Health on raastavan kaunis biisi. Sen videolla performanssista vastaa balettitanssija ja Henson.
"Drink up so we can both finally die"
Keaton Henson - To Your Health (Channel 4 version) from Keaton Henson on Vimeo.

To Your Healthillä Henson kuulostaa lähinnä miesvastineelta Daughterille, joka kuiskii kovaa kohtaloaan folkraidoille. Tosin Hensonin romantiikan pyörteet lienevät ottaneet vieläkin rajummin veronsa. Sweetheart, What Have You Done To Us, uuden EP:n kappale, on, jos mahdollista, vieläkin parempi. Se kääntyy loppupuoliskolla The Nationalin usein hyödyntämien torvisovitusten kaltaisiin nousuihin. Luulen että Keaton Henson kuuluu seurattavien listalle, ehdottomasti näin. Monipuolisen lahjakkuuden tekemisiä voi seurata myös tumblrissä tai kotisivuilla.



24.10.2012

HAERTS - Wings [video]

HAERTS on tietty tuttu muutaman päivän takaisista hehkutuksista. Tuon aika hienon videon lisäksi mä oonkin täällä nyt muistuttamassa, että jos et oo kuullu yhtä syksyn hienoimmista pop-kipaleista, kaadapa annos HAERTSia korvaasi Wingsin muodossa.

Vintagevideomateriaalilla seikkailevat lapset (70-lukulaisissa?) tunnelmissa ja joutuvat valitettavasti harmin tielle useaan kertaan - erityisesti voimalinjojen jännite kiusaa muun muassa leijaa symppiksinä lennättäviä natiaisia. Eipä tuo sisältökuvailu kenties merkittävää ole, mutta HAERTS onnistuu yhdistelemään katkeransuloisen kaihon tunteen ihaniin soundeihin - tietyllä tavalla vähän niin kun Beach House parhaimmillaan - ja mikä kummallisinta, yhdistyvät nuo soundit pirun kivasti videoon. "PLAY SAFE", kuten videollakin todetaan.

23.10.2012

Trails and Ways - Border Crosser

Mahdollisesti vain Wild Nothing onnistuu lauluntekemisessä unelmallisempaan ja tarttuvampaan lopputulokseen kuin Oaklandistä kotoisin oleva Trails and Ways. Kesällä poimin bändin jo loistavana Mtn Tunen myötä postaukseen. Nyt bändi tarjoaa Border Crosser -kappaletta, ja voi veljet, sekin on todella menevä ja kaunis, jossa vihellykset nivoutuvat bändin normirytmiikkaan oivasti. Ensivaikutelmia tulevalta debyyttialbumilta tämä kappale. Kuulemma kertoo siirtolaisista. Junasoundit ja eri kielet toki vaikuttavat kappaleen teeman esiintuloon myös.

Mutta oikeesti hei, Trails and Ways on hyvä bändi. Mua kiehtoo jo bändin "omat tiedot" kohtaan täyttämät "Brazilian shoehaze" ja "bossa nova dream pop", sekä tietysti Gilles Deleuze -lainaus (etteivät vaan sittenkin olisi Turun yliopiston Mediatutkimuksen laitokselta nämä bändiläiset?). Tsekkaa alta debyytin vakuuttava maistiainen, Border Crosser, ja jää kanssani viheltelemään ja odottamaan levyä.


Jos on jäänyt tämäkin kappale väliin, kertaa miten loistavasti Trails and Ways menestyy M83:ta coveroidessaan. Tässä siis oaklandilaisten versio Midnight Citystä. Se on, noh öh, aika bossa novaa.

22.10.2012

Local Natives - Breakers

Gorilla Manor -debyytillään ihastuttanut Local Natives on yhdysvaltalainen folk-rockyhtye. Kiertueella on kuulemma jo kuultu uhkeita folk-sovituksia uudelta, yhteensä toiselta, levyltä Hummingbrid (29.1.2013). Onneksi bändi päätti muistaa meitä muitakin, jotka emme siis osu kiertuereitin varrelle, ja vieläpä studioversiolla. Breakers on ensimmäinen kappale, joka kuullaan kovien odotusten toiselta albumilta. Osatuottajana levyllä on toiminut The Nationalin Aaron Dessner. Boom.

17.10.2012

S O H N - Red Lines

Lontoolais-wieniläinen tuottaja S O H N on viipynyt, ja viipyy, syystäkin yhä pidempään ihmisten puheissa, mikä on tietysti ymmärrettävää, kun hypnoottinen sekoitus elektronisia elementtejä ja sielua siunaa kuuntelijansa korvia. Vaikken voi väittää kuunnelleeni tätä erinomaista lahjakkuutta kovinkaan kauan, olivat ensihetkeni Red Linesin, The Wheelin, Warningsin ja muiden kappaleiden kanssa alusta asti intensiivisiä. Näiden biittien mukaan temmattiin vastustamattomasti.

Tietyllä tavalla mieleen tulee mm. Jamie Woon ja SBTRKT, mutta S O H N :lla on mielettömän hieno oma tapansa tuoda näkemyksiään esiin. The Wheel 12" ilmestyy 5. marraskuuta Aesopille.

15.10.2012

Mø - Pilgrim

(Kuva: Anne Sofie Skaaring)
Tanskalaisen Karen Marie Ørstedin olisi pitänyt toisen singlensä, Pilgrimin, perusteella olla viime viikon puheenaihe, eilisen HAERTSin ohella. Kööpenhaminan Grimesiksi jo nimetty Ørsted esiinty nimellä . Pohjoismainen elektronika-artisti kulmikkailla sovituksilla ja uskomattomalla lahjalla tehdä pop-musiikkia saa minun puolestani ottaa Grimes-vertailut ilolla vastaan.

Ensisingle Maiden on toki hyvä, mutta uusi hiphopiin kumartava Pilgrim pitää niin säälimättömästi otteessaan, että on pakko julistaa Mø voittajaksi. Huikeaa tavaraa. Laitetaan eilisen artistin seuraksi varmoihin kansan valloittajiin. Pilgrim on ehdottomasti lempikappaleita tällä hetkellä.

14.10.2012

HAERTS - Wings

Huh. Lokakuun puolessa välissä koittavaan kirkkaan utuiseen sunnuntaihin säästyi sopivasti koko kuun, kenties jopa syksyn, potentiaalisin kansan tanssittaja. Aiemmin viikolla ohi harpannut HAERTS ponnistaa Saksan kautta Brooklynistä. Aurinkoinen, funkahtaja HAERTS upeine vokaalisuorituksineen sisältää juuri sopivasti kasikytlukua (á la Stevie Nicks, Bonnie Tyler sun muut suuruudet) ja rytmiä. Tsekkaa syksyn kovin listojen räjäyttäjä, St. Lucian tuottama Wings - tällä hyväntuulisella paatoksella murretaan kyynisimmätkin loskan palvojat. Kesä on mielentila! tjsp.

13.10.2012

Shark Week - EP

Washington D.C.stä tulee bändi, joka omistaa garage rockin rouhivan likaiset kitarat ja yhdistää ne hauskanpitoon kyllä niin osuvasti, ettei parempaa lauantai-illaksi voisi suositellakaan. Shark Week -niminen yhtye on julkaissut debyytti-EP-:nsä hiljattain, ja se onkin todella laadukas kolmen kappaleen yhdistelmä - paitsi tuon bändistä tihkuvan garagesoundin myötä niin myös laulaja Ryan Mitchellin raspisen sielukkaan parun ansiosta.

Shark Weekissä on juuri nyt kohdallaan kaikki niin hyvin, nimestä alkaen, ettei muuta kannata pyytääkään. Ei oo koskaan tehny yhtä paljon mieli omistaa surffilautaa ja kaatuilla turkoosiin veteen kuin Shark Weekiä kuunnellessa. Tsekatkaa huima EP Spotifystä ja video kappaleelle If You Want Me to Stay (For a While). Eepeen voit noutaa omaksesi bandcampistä, ja laitapa pojille pieni lahjoitus samalla.

12.10.2012

Sun Airway - Close [video]


Sun Airway oli mulle aiemmin tuttu ainoastaan Oh, Naoko -kappaleen sekä nopean ekan levyn tsekkaamisen verran. Reilu viikko sitten nämä philadelphilaiset julkaisivat toisen albuminsa, Soft Fall (laatulafka Dead Oceans julkaisee), joka tarkemmin ajatellen onkin nyt suosittelun kohteena. Viime postauksessakin suosittelin levyä videon kautta, ristiriitaista kenties. Tsekatkaa ihmeessä yllättävän tasapainoinen Soft Fall, joka soundin sekoituksista huolimatta pysyy tosi kivasti kasassa. Ainoa asia jonka kanssa oli sulattelemista kuunteluiden aikana, oli laulaja/monitoimitsija Jon Barthmusin äänen sävy. Ei välttämättä putoa ihan mulle levyllisen kestoa, mut musa kelpaa.


Levyn äänimaailma on hyvin monipuolinen, minkä vuoksi kuvailu jääkin vähemmälle. Sun Airway kiertää parhaillaan M83:n kanssa, mistä löytyykin ehkä läheisin hengenheimolainen, joskaan Sun Airwayn elektroninen ilmaisu jousisovituksineen ei tavoittele edes samoja suuruuksia kuin kiertuekaveri. M83:n lisäksi mieleen tulee brittituttu Clock Opera. Tsekkaa alta video Close -kappaleelle, sekä yllä nähdyn albumin kansitaiteen teosta kertova video. Harvinaisen osuva kansi levyn soundimaailmaa ajatellen. Close ei missään nimessä ole levyn paras kappale, siksi sun pitääkin tsekata koko Soft Fall, jos tuostakin pistetään vielä roimasti paremmaksi.



9.10.2012

Taken By Trees - Large [video]

Los Angelesissa vaeltelee Victoria Bergsman, ainakin musiikkivideolla. Vähän hazyssä videossa seikkailevan Bergsman tekee pääasiassa musiikkia Taken By Trees -nimikkeen alla - siis silloin kun ei hengaile lippis päässä ja kuulokkeet korvissa kaduilla, tai käy lahjoittamassa vokaaliosaamistaan vaikkapa Korallrevenin mainioihin raitoihin.


Taken By Treesiltä on hiljakkoin pulahtanut uusi levykin, Other Worlds, josta en kyllä saa tarpeekseni juuri nyt. Se keinuu ihanan vaivattomasti eteenpäin ja esittelee Bergsmanin toismaailmallista, utuista soundia kiitettävissä määrin. Yleensä en jaksa verkkaisen iltapäivän musiikkitaltiointeja ihan levyllistä kuunnella, mutta Other Worlds kuulostaa mun korviin todella mainiolta. Tsekkaa ainakin aiempi single Dreams (joka siis on tietenkin huippu) ja juuri siis videon saanu Large (Ariel Rechtshaidin ohjaama). Älkäätten unohtako levyäkään. Spotifyssä. TÄÄLLÄ. Mainiot, parhaat ruotsalaiset!


8.10.2012

Loft Apartment - Someone's Will (To Have You)

Siitä lähtien kun Loft Apartmentin Aaro Vahtera ekan kerran lähetti viestiä, oon tasaisin väliajoin palannut nykyisin duona musiikkia tekevän turkulaisaktin pariin. Someone's Will (To Have You) -kappaleesta tarjotaan nyt uutta sovitusta, joskin täytyy myöntää ettei edellisestä versiosta ole muistikuvia. Minimalistinen lähtökohta kappaleiden tekemiseen on tuntunut olleen oleellinen osa Loft Apartmentia jo pienen ikuisuuden, mutta visiot alkavat kääntyä yhä vahvemmin demoilua etevämmäksi. Sanni Pesosen lauluääni kuulostaa jopa poikkeuksellisen kauniilta kontrastilta niukkaan taustaan nähden.


Joko viime katsastuksesta on aikaa tai sitten Loft Apartment ottanut aimo askeleen eteenpäin tällä kappaleella, niin hyvältä se juuri nyt kuulostaa. Vähän kappaleesta edelleen tulee mieleen nyt jo monen unohtama James Blake, mutta toisaalta runsaasti mainetta niittänyt Purity Ring vilahtaa mielessä.

Ei julkaisu toki itseisarvoista ole, jos näin laadukasta jälkeä itsekseenkin tekee, mutta kieltämättä Loft Apartmentissa olisi potentiaalia vaikka mihin - minkä toivoisi vähintään paikallislevylafkojen huomioivan. Tsekkaa alta Someone's Will (To Love You). Nyt pitäis sit enää tsekata duo livenä, sillä siitäKIN on kuulunut positiivisia kaikuja.


7.10.2012

Suvi Richter - Clovers

Moni teistä radiota enemmän seuraavista (eli edes joskus kuuntelevista) on varmasti pannut merkille nimen Suvi Richter, mikäli YleXille on päätynyt, sillä tämä suomalaissyntyinen artisti uusine singleineen on ollut tehosoitossa.

Omalta kannalta on aika mielenkiintoista kuulla artistista, vasta kun se on jo päätynyt tehosoittoon, kun kappaleesta pystyy kenties punnitsemaan, paljonko tämä ennakkotieto vaikuttaa omaan mielipiteeseen. Tukholmassa vaikuttava Suvi Richter soi meillä automatkalla eilen ja Amelle ainakin tuli ekana mieleen Mew Cloversista. Itse  en ollut sitä huomannut, mutta ymmärrän mielleyhtymän.

Mulle Cloversissa kuuluu aina yhtä laadukas ruotsalaistuotanto ja kyky tehdä selkeää popkaavaa tylsistyttämättä. Toisaalta epäilen että Lykke Li saattaisi tehdä tällaisen kappaleen, mikäli goottitouhuun kyllästyisi. Tsekkaa tästä Clovers. Lukemani mukaan Richteriin kohdistuu kovia odotuksia, mikä on oman levy-yhtiön julkaiseman debyyttisinglen perusteella ihan aiheellista.



4.10.2012

Tänään Musiikkikahvila Soinnussa: Topi Saha + Viitasen Piia

Tänään Turkuun aikoville on tiedossa veloituksetta vienoa folkia. Entisen Rokkibaarin tiloihin nyt jo mukavasti asettunut Musiikkikahvila Sointu (Linnankatu 27) on jäänyt valitettavan pitkään paitsioon, vaikka sillä paikalla se on jo yrittänyt monipuolistaa keikkapaikkojen tarjontaa miltei (?) vuoden. Mitä nyt kuvia katselin, niin komeasti ovat Soinnun ihmiset rempanneet jo miltei mätänevän Rokkibaarin tilat uuteen uskoon. Kuka ties, ehkä siinä on potentiaalia kantikseksikin, kun kerran bussilinja 1 ystävällisesti vetelimmätkin kuljettaa paikan päälle.
Vihdoin mun ja Topi Sahan tiet kohtaavat, joskaan ei ehkä niin kirjaimellisesti kuin saattaisi luulla, mutta siis! Topi Saha tänään keikalla Soinnussa, veloituksetta, ja kaupan päälle irtoaa vielä erittäin lupaava Viitasen Piia. Kummallakin artistilla on aika mielenkiintoiset viime kuulumiset, Viitasen Piia yhtyeineen kun on julkaisemassa marraskuun alussa debyyttilevyään, jonka kuuleman mukaan saattaisi jopa voida ostaa näillä lokakuisilla keikoilla. Topi taasen osallistuu Syksyn säveleen! Että sellaista.
Eli: jos  folk-sielunmaisemasi kaipaa kahden suomalaisen artistin verran kauneutta, suuntaa tänään ilmaiseksi toteamaan miten hyvin Topi ja Piia yhtyeineen osaavat asiansa. Toivon Sahalta ensimmäisen levyn parhaimmistoa, sekä uuden levyn materiaalin olevan vähintään yhtä vakuuttavaa. Viitasen Piia kuulostaa muutaman kappaleen perusteella todella hyvältä - keikalla tämän soisi vakuuttavan levyn ostoon. Nähdään Soinnussa 21.30.