The Slow Show - Brother EP

Mulla on teille taas herkkua. Kun törmäsin tähän manchesteriläisbändiin, (melkein) päätin että näistä on kirjoitettava jo nimenkin vuoksi. Kas kummaa, PELKÄN nimen perusteella tutustuminen kannatti: The Slow Show -niminen folkrock bändi on katsokaas kaikkea sitä mitä miltei samanniminen blogi ei ole.

Saatte toki itse päättää mitkä erot meidän välillä ovat, aivan ilmeisten lisäksi, mutta Brother EP:llä kuuluu harkittuun ilmaisuun puhallettu elokuvallinen, syvä soundi, jonka päälle solisti Robert Goodwin komentaa sanoitukset eloon baritonillaan. Kuvittele hörppineesi viskiä, jonka jälkeen laittaisit samaan keitokseen Nick Caven ja Warren Ellisin elokuvamusaa, The Nationalia ja Neil Youngia.

Elbow'takin jo lämpännyt 1,5-vuotias bändi on kasvattanut lyhyen olemassaolonsa aikana poikkeuksellisen maineen: ylisanojen puuttuessa vertaillaan, niin kuin mainitsin, Youngiin ja Dylaniin, ja aikalaisista tietysti The Nationaliin. Amerikkalaista folkrock- ja americana-perinnettä ammentavan The Slow Show'n repertuariin lukeutuu näiden suuruuksien lisäksi rutkasti elokuvallista elementtiä, jonka osissa kappaleissa voi jäljittää osittain Caven ja Ellisin tekeleisiin.

On pääteltävissä jo näistä kuvailuista, että synkissä ja syvissä vesissä liikutaan, ja toisaalta bändin nimikin kertoo että hitaasti rakentuvat nämä kappaleet. Eikä tätä nyt aivan vapun juhlintaa varten voikaan suositella, mutta helvetin kaunista tämä on. Kuuntele alta The Slow Show'n Brother EP, joka saa fyysisen julkaisun toukokuun seitsemäntenä.

Älä anna mun valintaperusteiden kuunteluun leimata tätä bändiä, tai sen että se on sattumalta samanniminen kuin tämä blogi. Tämä Pohjois-Englannista amerikkalaisittain synkistelevä bändi voisi hyvin esiintyä keikalla The Nationalin jälkeen: ne jotka eivät ole tarpeeksi pahassa jamassa ensimmäisen jälkeen, saisivat aimo annoksen savuisen viskin ja mahonkisten nojatuolien itsetutkiskelua. Alla myös Brotherin video.

Levyvalinta: Foreign Fields - Anywhere But Where I Am

Turhankin pitkäksi venyneen väliajan jälkeen on levyvalinnan aika. Jonkinmoiseksi bandcamp-sensaatioksi noussut Foreign Fields onnistui tuon epäilemättä hienon alustan kautta hankkimaan ilmaiskuuntelussa sivustolla olleelle levylleen jopa sopimuksen. Itseltä tämä hieno yhtye onnistui piileskelemään näinkin kauan johtuen osittain myös siitä, että aiemmin se tunnettiin nimellä Flights.

Vaikka levyvalinnat ovat jääneet vähäisiksi ja samalla on tullut sivuutettua monta hienoa julkaisua, on Foreign Fieldsin Anywhere But Where I Am joka sävelellään tämän arvoinen. Taitaa olla turhan hyvää ollakseen totta, mutta Foreign Fields kuulostaa kovin samalta kuin Justin Vernon ja tämän useat projektit - ja ovatpa kaverit kummatkin Wisconsinista. Bon Iver, S. Carey ja Other Lives käyvät kolkuttelemassa vaikutteineen kuuntelun aikana usein, ja kyllä ne bändin itsensä mainitsemat Radiohead ja Volcano Choirkin. 

Bändi ei kuitenkaan noin helpolla ole pelkistettävissä vaikutteisiin, mutta on selvää että näitä bändejä  (tai oikeastaan noiden vaikutus) kuuluu Anywhere But Where I Amillä. Levy on tosin ilahduttavasti melko paljon meditatiivisempi. Talvisessa Wisconsinissa keskellä ei-mitään tehty lätty on, jos en nyt ihan sorru liioitteluun, vuoden parhaita tähän mennessä. Kitara, piano ja sello kerrostuvat kauniiksi sonataksi Wisconsinin talviselle maisemalle. Sähköpostitse postauksesta ennakkoon kiittänen Brianin puheista kävi yllättäen ilmi että bändin toisella jäsenellä, Ericillä, olisi suomalaisjuuria - aina vain mielenkiintoisemmaksi kääntyy.

Eric Hillmanin ja Brian Hollin tehtailema teos tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Suosittelen joka solullani tätä levyä ja lisään, että jos tarkoituksenasi on vain 'tsekata' levy, jätä väliin ja kuuntelee mielellään myöhemmin uudestaan tilan ja ajan kanssa, sillä ABWIA tekee kummastakin käsitteestä turhan. Kuuntele/osta alla paras levy, jota olet kuullut koko vuonna.

Worship - Leviathan

Tämän blogin lukijoille pitäisi olla seuraava bändi jo tuttu: brittialternative-elektron nousevat tähdet, Worship. Ensimmäisestä postauksesta taitaa olla jo miltei pari vuotta, mutta lopulta siinä ajassa bändi on saanut vain vähän konkreettista aikaiseksi, valmiita kappaleita faneille kuultavaksi on tihkunut hitaasti. Mutta kuitenkin viime vuoden lopulla julkaistu House of Glass -single on nostanut bändin profiilia tuntuvasti, Facebook-sivun tykkäyksetkin sen jo kertovat: yli 60 000 ihmistä on näyttänyt virtuaalipeukkua jo näinkin tuntemattomalle suuruudelle.

Kuva: Samuel Christopher

Harva julkaisutahti ei ole kuitenkaan estänyt bändiä keikkailemasta ahkerasti, mm. BBC Introducing -stagekin on valloitettu. Ja poimintoja toki ns. establishmentiltä, kuten The Guardianilta ja juuri BBC:ltä, mutta läpilyönti puuttuu. Verkkaisesti valmistuva, oletettavasti piakkoin tuleva albumi saattaisi muuttaa paljon. 

Leviathan on kuitenkin kappale, jolla bändin soundista on selkeästi karsittu rosoisuutta pois, ja jos ei tuloksena nyt aivan Hurtsiä ole, niin hieman identiteetti on kärsinyt suoraviivaisuuden tavoittelussa. Toisaalta lempikappale Collateral on niin huikea, ja ensimmäisiä joita bändiltä kuulin, että se saattaa hämärtää vaatimuksia jokaiselta tulevalta kappaleelta. Kuuntele alta uutukainen, Leviathan, tästä saattaa tulla bändin isoin hitti. Worshipin nytkähtelevä elektroninen indie pop on käsittämättömän hyvää.

Purity Ring - Obedear

Purity Ring signattiin 4AD:lle muutama viikko sitten, missä varmaan myhäiltiin koko vuoden edestä (4AD alkaa olla melko kova määrääjä musiikkiteollisuudessa varsinkin näiden 'vaihtoehto'bändien saralla ja muutenkin erittäin laadukas levy-yhtiö).

Nyt bändi tarjoaa jo lisää kuultavaa kesällä (24.7.) ilmestyvältä debyyttialbumiltaan nimeltä Shrines. Ungirthedin ja Belispeakin tultua ulos bändi oli kiinnostava mutta silti miltei kuriositeetiksi omassa paletissa jäänyt, mutta Lofticries muutti kaiken: tasapainoisesti soljuva ja paikoin kakofoniaksi yltyvä kappale virtasi koskikuohuksi asti ja valloitti mm. minut bändin puolelle.

Uusi kappale Obedear on fantastisen alakuloinen, vääjäämättömästi eteenpäin tallaava elektropaatos, johon haluaa jäädä koukkuun. Tsekkaa mitä kuuluu tämän hetken huikeimmalle 'future pop' -kokoonpanolle. Debyyttialbumi tulee varmasti olemaan kova.

Weekend round-up

Record Store Day tuli ja meni eilen, mistä muodostui hyvä tilaisuus 8raidan uusien tilojen tsekkaamiseen. Yliopistonkatu 11b:hen rantautunut turkulainen levykauppa sai vihdoin ansaitsemansa tilat ja sitä kautta myös monipuolisuutta tarjontaan, sillä 8raita tarjoaa nyt myös myyntiin käytettyjä levyjä. Epäilemättä tervetullut uudistus, mikä ei tilan puolesta olisi millään ollut mahdollinen aiemmissa Eerikinkadun tiloissa. Uudella kaupalla on käytössä sekä ylä- että alakerta katutason lisäksi, vaikkakin alakerrassa tilaa ei ihan huisisti ole. Hienolta vaikutti uusi paikka, vaikkei neliöitä edelleenkään ole ylimääräisiä. Fredden mukaan se on silti halvempi ja tilavampi kuin aiempi liiketila, joten onnea 8raidalle.

Itse Record Store Dayn tarjonnasta, tahi muusta, ei mukaan lähtenyt mitään - olin lopulta kuitenkin niin myöhään mestoilla. Cold Specksin EP:tä hypistelin jo, mutta päätin jättää sen jollekin kiinnostuneemmalle. Muutenkin RSD on hieman arpapeliä Suomessa, sillä ei voi koskaan olla varma mitä julkaisuja levy-yhtiöt edes lähettävät esimerkiksi Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Esimerkiksi Beach Housen Lazuli / Equal Mind -seiskatuumaisesta olisin ollut valmis tappelemaan aamutuimaan krapulaisen äreänä, mutta sitäpä ei tänne saatu. Bloomin julkaisu onneksi sentään lähenee jo, toukokuun 15. saa taas tuhlata.

Ehdin eilen pitkästä aikaa pällistellä musauutisia, ja pari uutissähkettä saikin toipumisjaffat melkein väärään rööriin, tietenkin hyvässä ja pahassa. Ensinnäkin, mm. Joni Mitchellistä kertovan leffan casting on huhujen mukaan pyörähtänyt huomattavasti eteenpäin, sillä Mitchellin rooliin on ilmeisesti kiinnitetty...wait for it... Taylor Swift! Luit oikein. Jos ei neito muuten oo tuttu, niin ainakin siitä miten Kanye löi luun kurkkuun kesken palkinnon vastaanottamisen VMA:ssa pari vuotta sitten.

Mut tätä uutista peesasi aika mukavasti, helposti, illan paras uutinen: uutta The Tallest Man On Earthiä kuultavaksi. Kristian Matssonin folk-akti julkaisee uuden älbymin kesällä, enkä malta odottaa. Mies on tunnetusti meikäläisen lempiartisteja. Alla kappalelista levyltä ja kansi. Käy tsekkaa kipale ListenBeforeYouBuyn puolella.

1. To Just Grow Away
2. Revelation Blues
3. Leading Me Now
4. 1904
5. Bright Lanterns
6. There's No Leaving Now
7. Wind and Walls
8. Little Brother
9. Criminals
10. On Every Page

Major Lazer - Get Free feat. Amber (of Dirty Projectors)

Major Lazerilta on tulossa uusi levy, jonka myötä osuvasti nimetty uusi kappale (ja ilmainen lataus) Get Free saapui päivänvaloon. Mukana raidalla altsu-uskottavuuden kuninkaallisiin lukeutuvan Dirty Projectorsin Amber. Diplon ja Switchin yhteisprojekti Major Lazer on multa mennyt suurimmaksi osaksi ohi; nimi, meininki ja kuvitus ovat jotensakin tuttuja, mutta musiikista en ole kertakuuntelulta intoillut tätä ennen.

Tsekkaa alta ja lataa linkistä sähköpostiosoitetta vastaan kappale, joka vaikutti järisyttävän blogistaniaa, mutta toisin kuin ärsyttävän puhkihehkutetuilla yhteistyötuotoksilla yleensä, Get Free onnistui  mukavuudenhaluisella tasapainoilullaan. Juuri sopivasti taiteilua ja rentoilua Jamaikan rytmeissä, koko kansan laas-eri.

Sunnuntaikappaleet, osa XVII, ja stressi

Ja hyvää päivää.

Jos nyt aloittaisin vanhan saarnan kiireistä - miksen ole ehtinyt postailla tapani mukaan vaikka olisin halunnut - vastaanotto saattaisi olla nihkeä. EHKÄ. Mutta mua itseänikin harmittaa, ettei aikaa ole jäänyt viime aikoina oikein mihinkään. Toisaalta, kaikki jotka ovat koittaneet valmistua ja käydä töissä samaan aikaan tietävät ettei aikataulutus ole ihan yksinkertaisinta - ainakaan mikäli haluaa säilyttää mielenterveytensä samalla ja jonkinlaiset suhteet läheisiin.

Noh, yleensä 20+ vuotta vanhemmat kollegat yleensä muistuttavat ei-niin-hienovaraisesti "että kuvittelepa tuohon vielä 2 vauvaa, asuntolaina, kissan matokuuri, omakotitalon rakentamisprosessi ja oman isovanhemman perunkirjoitus ja X ja Y päälle" ja blaablaablaa. Ei se sitä poista etteikö mulla olis nyt kiire, mutta hyvää nämä ihmiset kaiketi tarkoittavat. Olen koko kevään (tai koko lukuvuoden oikeastaan) uskotellut itselleni, että vielä tämä rypistys ja sit helpottaa.

Nyt olen (toivottavasti) ihan oikeasti sellaisessa tilanteessa, että ensi perjantai-iltapäivällä on suurin osa urakasta takana - sen jälkeen on ihan kumileimasimista ja yliopiston sisäisen postin kulkutahdista minun valmistumiseni kiinni, vihdoin. Tiistaina gradu kansituksesta ja tiedekuntaan ja perjantaina vika tentti (jonka miltei unohdin). Ja tietty kaverin tuparit illalla; mua vähän huolettaa, ihan aiheestakin, millä tavalla tämä työvaihde vapautuu perjantaina klo 18.

Tässä kun olen stressannut vähän muidenkin puolesta on pöllähtänyt aika mainioita kappaleita esiin. Ja jotta saadaan kaikille hyvä mieli, ettei tarvitse vain valittamisesta lukea, ajattelin jakaa niitä tässä ja nyt. Lätinät kun olivat pitkät, niin kappaleiden esittelyt pidän sitten lyhyinä.

Markkukin tämän jo ehti poimia, ja aiheesta, sillä kyseessä on Jessie Warelta älyttömän laadukas tunnari. 110% on sen nimi. Mä taidan työskennellä tän tahtiin, biitti on sen verran napakka ja kuitenkin välitön.

Kavinskya tai vanhaa Daft Punkia jos on ollut ikävä, niin Breakbot hoitaa tämän kaipuun rivakasti. Eivätkä mielleyhtymät mene tälläkään kertaa hukkaan, sillä myös Breakbot on ranskalainen ja remixannut mm. Kavinskya.

Jonkin selittämättömän kiemuran kautta lempilapseksi päässyt Solar Bears esitteli aiemmin viikolla taas kerran komeaa osaamistaan. Tällä kertaa instrumentaalikipale Cosmic Runner (hienoisesta koomisuudestaan huolimatta nimi puhuu puolestaan täydellisesti).

Ja viimeiseksi varattu kotimainen herkku, popahtavasti rockaava Neondad. Oululaisbändin viestit ovat olleet pilke silmäkulmassa kirjoitettuja ja lyhykäisiä - kannattaa siis antaa mahdollisuus bändin EP:lle soundcloudissa. 

Friends - Mind Control

Friendsin viimevuotiset kappaleet Friend Crush ja I'm His Girl tulivat tunnetuiksi läheltä maanpintaa liipottavista grooveistaan, joilla bändi kuulosti valmiimmalta kuin noin harmaalla nimellä pitäisi. Toisaalta omassa muistiossani Friends keräsi jopa kyseenalaisen paljon huomiota kahdella kappaleella, vaikka tavan takaa itsekin nostan bändejä pilvipuutarhoihin puolivalmiiden b-puolien myötä.

Kesäkuussa (4.6.) julkaistaan brooklyniläisviisikon esikoinen, Manifest!, jolla bändi ryhtyy epäkiitolliseen ylämäen kapuamiseen, jonka odotukset ovat sille kasanneet. Tarkennettakoon että aiemmat kappaleet ovat, edelleen, aivan huikeita eikä Mind Control, uusi kappale ja seuraava singlejulkaisu, jää huonommaksi. Huippusävellys tai ei, Mind Control ei vakuuttane niitä, jotka eivät esim. I'm His Girlille lämmenneet, mutta Friendsin albumijulkaisun kalenteriinsa merkanneille tämä on tärkeä osoitus siitä, ettei ystäviksi lupautuneen bändin levy jää puolitutun asemaan.

Vaikka olen tämänkin yhtyeen kohdalla sortunut laiskuuteen (kokenut nimen epäkiinnostavaksi ja kartellut hypen vuoksi), huomaan Friendsin terhakan rytmittelyn ja sävelkielen lomassa kuuluvan uskon omaan soundiin tehneen tehtävänsä. Rahkeita bändillä tuntuu riittävän.

Ren Harvieu - Open Up Your Arms [video]

Hyvää: Open Up Your Arms on mun mielestä kiva kappale. Ihan kiva. Sen myötä Ren Harvieu on epäilemättä pääsemässä suurille estradeille ja isompiin diileihin käsiksi. Ren itse on toki vakuuttava.

Huonoa: Tämä ei ole sitä mitä odotin muutamien aiempien kappaleiden perusteella (jokainen voi toki itse päättää millainen menetys se muka on). Aiemmissa biiseissä savun täyttämä blues-klubi ja vanhoja Bond-tunnareita pastissoiva Harvieu ottivat tilan haltuun kuin tuo sakea sumu - tämä on enemmän Adelea ja X-Factoria.

Alkuperäisessä mosaiikkipostauksesta odotin jo kovin millaisiin suuruuksiin Harvieu parhaimmillaan pystyy: varsinkin Forever In Blue on majesteetillinen ja vastustamaton. Nyt täytyy yrittää päästä sinuiksi tän uuden kappaleen kanssa. Oon edelleen sitä mieltä, että tässä naisessa on helmen ainekset - realisoituu se sitten listasijoituksena ja/tai arvostelumenestyksenä. Debyyttialbumi Through The Night ilmestyy toukokuun 7.

Rhye - Open

Rhye -niminen duo piipahtaa jo kolmatta kertaa levylautasella, jolloin se vihdoin jopa säväyttää. Jotenkin missasin tästä postaamisen järkevissä ajoin, niin mä palaan nyt asiaan, kun kolmaskin kierros on jo hyvän matkaa takana - hieno single Open on saanut seurakseen videonkin jo tovi sitten. Pääsiäisen seuraksi tämä losangelesilainen bändi on silti äärettömän hienosoundinen.

Rhye tapailee, jotensakin löyhästi mutta kuitenkin, xx:än kaltaisia soundeja kappaleellaan Open, joka onkin bändin parasta antia. Openin tyylistä chillout-tykitystä toivoisi lisääkin. Juuri julkaistun ep:n pari muuta kappaletta painuvat funkahtavamman houseilun puolelle ja vaikkei niistä Openin haastajiksi ole, ovat nekin mainioita kappaleita. Videolla on muuten NSFW-potentiaalia, joten varmuuden vuoksi tuohon vielä soundcloud tarjoaa pelkän kappaleen.

Nyt just en keksi mitään vastustamattomampaa kuin Rhyen vokalistin samettinen ääni.

Mun on muuten pitkään pitänyt postailla tänne myös levyhankintoja, mutta ainahan se jää. Tässä muutama lempihankinta viime viikkojen ajalta:

jj - Beautiful Life // 2:54 - You're Early (Wild Beasts remix)

Jeesjees, olen palannut. En sit ehtinyt tehdä itselleni tyypillistä pohjustuspäivitystä ennen kuin lähdin reissuun; vietin, katsokaas, vajaan viikon Lontoossa ja Oxfordissa, kyseessä oli ensimmäinen työn puolesta tekemäni matka. Oli aivan älyttömän hauska reissu, joskin sellainen ylimääräinen vastuu, valvonta ja järkkääminen tekivät matkustuksesta ehkä vähemmän kevyttä. Mutta itse lukiolaisten kanssa havaitsin omaavani, edelleen ilmeisesti, samanlaisen huumorintajun - pitäisikö huolestua?

Noh, Lontoo on mun mieleen edelleenkin, tietyllä tavalla haikeaksi se vetää mut tosin. Olin eka kertaa musikaalissa, Lion King oli oikeasti pirun hieno tuotanto enkä odottanut pitäväni siitä, mutta sanattomaksi veti. Ja oli muuten ehkä älyttömin tuuri säiden kanssa: vaikka hipiäni onkin suht kalpea, en edes minä odottanut palavani maaliskuun puolella.

Näin sentään Noel Fieldingin HMV:ssä hopeabuutsit jalassa, ihan taviksena tallustelemassa. Oxford oli uusi, mutta erittäin miellyttävä kokemus, siinä on paljon sellaista pikkukaupungin taikaa, vaikka siellä asuukin 150 000 ihmistä ja maailman perinteikkäimpiin lukeutuva yliopisto sijaitsee siellä.

*Kuvat: vaha-Samuel, kevät-Pimm's, kamerahuumailut Portobello Roadilla, ja Oxford-panorama.

Tämä postaus on nyt vähän kaikkea, koska uusi unelmainen jj:n kappale, Beautiful Life, on niin hemmetin makoisa. Pitkästä aikaa tämä ruotsalaisihmestys onnistuu säväyttämään. Jotenkin se myös sopii mun matkan jälkeiseen mielialaan. Secretly Canadian ja Sincerely Yours julkaisevat uuden singlen toukokuussa.

Mutta, ei tässä vielä kaikki. Tämän blogin suoranaisiin darlingeihin lukeutuva Wild Beasts vakuutti niin hurjasti taannoisella remixillään, että sekin oli saatava tänään mukaan. Brittibändi 2:54:ta remixaava WB saa hämyisen tunnelman helposti aikaan, ja kun Hayden Thorpen vokaalit yhdistyvät oikeastaan mihin tahansa, olen myyty.