24.8.2010

Ryan Adams - Love Is Hell

Monipuolinen, lahjakas, tuottelias tuittupää Ryan Adams. Tiemme kohtasivat vasta Love Is Hell -albumin tiimoilta, mutta hyllystä löytyy myös Gold. Sieltä pitäisi löytyä myös Easy Tiger ja ennen kaikkea Heartbreaker.


Kirjoittelen yleensä uusista, kutkuttavista löydyistä, mutta toisinaan vanhempiin levyihin palaa kuin muistoihin: vaivihkaa ja vääjäämättä. Taannoin (lue: kuusi kuukautta sitten) palailin Daft Punkin Discoveryn pariin vähän samassa hengessä: korostaakseni levyn tärkeyttä musiikinkuuntelijaminän hahmottamisessa ja oman levyhyllyn muotoutumisessa. Ajattelin tänään paljastaa oleellisen osan musiikkisokkeliani Love Is Hellin myötä.

Ryan Adams, alt-countryn lahjakkain ja tuotteliain biisigeneraattori on lempiartistejani. Oli viime levy ollut mikä tai millainen tahansa, ovat Adamsin uudet tuotokset valtavan mielenkiinnon kohteena - ja aiheesta. Mikäli minulta kysyttäisiin lempilevyä, todella tärkeää tutustumisen arvoista teosta, olisi alunperin kahtena EP:nä julkaistun Love Is Hell -albumin pakko olla kärkipään vaihtoehtoja.


Adamsin viidettä levyä on parasta kuvailla vertailemalla artistiin itseensä ja tämän uraan: vahvaa ja samalla ranteet viiltävän riipivää country-rockia (Anybody Wanna Take Me Home), hienosti kasvavia sävellyksiä (Political Scientist), seesteisiä kitaratunnelmia (World War 24) ja The Smiths -vertailuja jostain syystä kartuttavia kappaleita (City Rain, City Streets). Joidenkin silmissä Love Is Hellin loisto on haaleaa ensimmäiseen kahteen levyyn nähden Adamsin ensimmäisellä levyillä kuuluvien vahvuuksien hukkuessa silkkaan volyymiin (määrän). Oma mielipiteeni on päinvastainen, vaikka ekat levyt loistavia ovatkin.

Tämän albumin vahvuus on juuri Adamsin terävimpien oivallusten korostamisessa: helppoja sävellyksiä, mahtavia sävellyksiä ja hienoja sanoituksia, jotka kuitenkin paljastavat todellisen monimuotoisuutensa ajan kanssa. Ryan Adamsin kanssa voi oppia lauluntekemisestä paljon.


Eikä sitä Oasis-kappalettakaan voi jättää mainintaa vaille. Wonderwall Ryanin versiona on kyllä kovis. Jopa Noel Gallagher on itse soittanut säveltämästään kappaleesta livenä Adamsin versiota. Eipä hassumin coveroitu.

Saattaa kuulostaa ihan tappokliseeltä, mutta omassakin elämässä tapahtui muutoksia siihen aikaan kun Love Is Helliin tutustuin. Klisee on myös levyn nimi, mutta sangen osuva sekin. Erään kappaleen avaava "I am in the twilight of my youth" putosi kovaa kuin Acmen alasin Looney Tunesissa.

Ryan Adams on musiikin ihmemaa ja Love Is Hell on portti, jonka kautta sinne on helpointa kulkea. Tutustu Spotifyssä levyn toiseen, joskin hieman heikompaan osaan, tai hanki koko levy omaksi. Varmasti kannattaa.

Seuraava osa levyhyllyhehkutusta tuleekin toivottavasti vähän nopeammin, ettei ihan kuuden kuukauden välein jatketa tätä nyt jo huimaa postausten sarjaa. P.S. Kappaleiden valinta ei ole koskaan ollut yhtä vaikeaa.

4 kommenttia:

  1. Moi, mielenkiintoinen blogi!

    Lisäsin juuri omalle saitilleni blogilistaus-toiminnon, johon voi kuka tahansa käydä lisäämässä oman bloginsa, joten käy ihmeessä laittamassa blogisi sinne jos haluat linkkejä ja kävijöitä lisää. :)

    VastaaPoista
  2. No enpäs voi olla muuta kuin samaa mieltä. Loistava heppu. Kyllä Cardinalsien kanssa tehty Cold Roses on myös hyvä levy. Tsekkaapas myös Jesse Malin.

    VastaaPoista
  3. Love Is Hell -kokonaisuus edustaa omastakin mielestä parhaimmistoa Adamsin laajassa tuotannossa (Heartbreakerin ja Cold Rosesin ohella). Tämä ei kuitenkaan tunnu olevan yleinen mielipide. Tai ainakaan Adamsin arkkivihollisen, Pitchforkin näkemys ;-)

    VastaaPoista
  4. Jopas. Täytyy tuo Cold Roses ottaa tehokuunteluun. Onkohan mussa jotain vikaa, kun en edelleenkään oikein pääse Easy Tigeriin niiiin hyvin sisälle?

    Petteri: Pitänee tutustua sivustoon tarkemmin, pikaisen katsauksen jälkeen vaikutti tosi mielenkiintoselta.

    VastaaPoista