Nika Danilova palaa huikealla kappaleella ja tuo siinä sivussa ilouutisen syksyllä ilmestyvästä levystään. Conatus -nimellä tunnetaan siis Zola Jesuksen levy, joka tekee tuloaan. Siltä ensimmäinen synkkä sähikäinen on Vessel, joka ei aluksi kuulosta hirvittävän ihmeelliseltä kappaleelta, mutta Danilovan kiihkeä ääni tekee jälleen tehtävänsä ja käärii äänimaailman mustaan huntuun - ja vakuuttaa. Loistavaa.
Kotikaupunkiimme Turkuun avattiin viime viikolla maan mainion liike nimeltä Bob's Vintage & Repair. Bob'sin valikoimasta löytyy sananmukaisesti vintage-vaatetta ja asustetta JA, mikä parasta, kerrankin suurin osa valikoimasta on suunnattu miehille! Sinne siis vaan tekemään löytöjä, rakkaat turkulaiset. Ja miksei ekskursiolöytöretki Turkuun, Rauhankatu 12 A:han onnistuisi myös.
Olen käynyt jo kahdesti tarkistamassa valikoiman, joka huokuu Brick Lanea ja Camdenia. Nuo sattuvat olemaan myös liikettä pitävän Sampon innoittajat paikan valikoimaa rakentaessa. Itselleni mukaan lähti vain punottu navyblue solmio, mutta odotan tukevani Sampon toimintaa lähiaikoina, vähän turhankin tuhoisasti oman talouden kannalta. Alunperin kuulin tästä mahtavuudesta viime viikolla Bossaliina-Annun Facebook-statuksessa.
Tässä joitakin kuvia Bob'sin blogista, käykää tutustumassa lisää täällä.Kaikki kuvat (c) Bob's Vintage.
Ja jottei postaus jäisi itselleni epätavalliseen muotihurmokseen, päätin jakaa jo nyt vuoden 2011-soittolistan, johon olen parhaani mukaan kerännyt tänä vuonna julkaisseilta artisteilta yhden entryn, joka toimii linkkinä, ikään kuin, artistin spotify-'profiiliin'. Näin tämä on kenties mielekkäämpää, jotta sitten pystyy melkein reaaliajassa seurailemaan, mitä artisteja sinne päivittyy. Varsinkin kun kaikista ei millään pysty postaamaan. Koitan päivittää sitä sitä mukaa kun muistan / ehdin. Nauttikaa. TÄSSÄ LINKKI.
P.S. Tuossa sivupalkissa on vielä viimevuotinenkin 2010-soittis.
Mun juhannus olikin lopulta sitten aika nopeesti ohi ja siihen kuului onneksi kiitettävissä määrin myös lepoa - ja aika vähän tätä musahinuttamista. Pian taas töihin sitten jea. Kappalevalintojen jälkeen pieni kokoava maininta myös viime aikoina nähdyistä leffoista.
Bombay Bicycle Club - Shuffle. BBC on pyörinyt silmissä jo ennen kuin musiikki-innostus horjahti sen ratkaisevan liikkeen eteenpäin. Alku-uran eepeiden iloinen indierokkailu vaihtui hienoon folkkailuun viime levyllä. Nyt ilme uudella kappaleella on taas hieman eri, se jopa muistuttaa hieman Rubikia alun pianokuvion takia. Varsin kiva kappale. Uusi levy A Different Kind of Fix julkaistaan elo-syyskuun vaihteessa.
Clap Your Hands Say Yeah - Same Mistake. Amerikkalaisrokkarit ovat jopa yllättäen aika pitkän linjan miehiä, tai ainakin tuntuu siltä, kun tältä porukalta ei ole uutta kuulunut aikoihin. Tämä uutukainen on niin klassisen pirteä tapaus, että sitä huomaa jo ensikuuntelulla rallattelevansa mukana ja kappaleen loppuvan liiankin nopsaan Uusi albumi Hysterical ilmestyy syyskuussa. Tämäkin hieno kappale.
Joywave - Ridge. Elektroa tarttuvassa paketissa. Uusi Tympanogram -blogin julkaisema sinkku on kuin kasaripoliisisarjasta mutta tanssittavassa muodossa. Joywave nähtävästi kasvaa joka julkaisulla - ja Rochester rokkaa.
Still Corners - Cuckoo. Tässä on ihana bändi ihanaäänisella naislaulajalla. Täälläkin jo nähty ja kuultu Still Corners sai kuvailun Beach Housen ja Mazzy Starin osasia yhdistelevänä bändinä, mutta tunnelma on useimmissa kappaleissa hienovaraisempi kuin esimerkiksi Beach Housella. Debyyttialbumi Creatures of an Hour julkaistaan lokakuussa. Mahtia!
Jyeajea. Leffoista piti joskus alunperin olla enemmänkin juttua, kun se olisi ollut niin vaivatonta, mutta lopulta tajusin et leffakritiikit ei oo mun juttu - eikä niihin presseihin vaan jaksa valua. Silti, viime viikkojen leffavalikoimasta oon nähnyt umpisurkeat Kauhean kankkusen jatko-osan ja Pirates of the Caribbeanin neljännen, joihin ei rahapussiaan kannata tyhjentää.
Mukiinmenevistä voisi mainita ehkä Liam Neesonin ja January Jonesin tähdittämän Unknowin, joka ei tarjonnut oikeastaan mitään ihmeellistä, mutta oli ihan kelvollinen jos ei muuta ole tarjolla. Simon Peggin Paul taasen oli hienoinen pettymys, mutta miehen aiemmille sekoiluille lämmenneille varmasti ihan mukiinmenevä. X-Men: First Class oli jotenkin mieleen - yllättävää mutta hienoa oli, miten Michael Fassbender Erik Lehnsherrinä jätti James McAvoyn Charles Xavierin täysin varjoonsa.
Jo leffassa olleista katsottiin eilen Vuosi Elämästä (Another Year). Täytyy sanoa, että Mike Leigh'n elokuva kolahti todella kovaa. Yksi parhaista mitä olen vähään aikaan nähnyt. Teattereissa edelleen pyörivistä nousee kaksi ylitse muiden: Melancholia ja Klovni. Kaksi tämän vuoden parasta elokuvaa - vaikka tuo onkin sanottava varauksella.
Melancholia on tietysti von Trierin viimeisin taidonnäyte, josta en uskonut pitäväni. Se on saanut paikoin ristiriitaisen vastaanoton, mutta suosittelen ehdottomasti. Parasta mitä teatterilevityksessä on tällä hetkellä.
Klovni taasen on saanut melko kehnoja arvioita, mutta se ei ole toistaiseksi jättänyt yhtäkään tuttua - tai vierasta - kylmäksi. Tanskalaiskomediassa koetellaan rajoja ja ne ylitetään, hulvattomin seurauksin. Jos roisi ja rankka huumori ei putoa, suosittelen jättämään väliin. Tämä komedia osui juuri niihin nuotteihin, joihin Kankkusen olisi pitänyt osua. Kertonee kulttuurieroista, jos tämä oli Tanskassa K11, Suomessa K15. Kankkusen jatko-osakin selvisi suomessa K13 -tarralla. Suomessa sensuroitiin Klovnin kakkosjuliste, Tanskassa ei edes ensisijaista jullaria, joka löytyy täältä.
En ole vähään aikaan kuullut kenenkään nauravan yhtä tuskaisesti ja lujaa elokuvissa kuin Klovnin näytöksissä.
Juhannuksen ajaksi on tarjolla varmasti jo paljon hyvää musiikkia muualla ja monta hyvää soittolistaa, niin itse krebailuun kuin grillaamiseenkin.
Siksi ajattelin tarjota siihen muuhun fiilistelyyn musaa: siihen hetkeen kun unohdut yksin loppuiltaan tuijottamaan joko hiipuvaa kokkoa mökillä, tai jalkakäytävän reunaa kaupunkijuhannuksessa; miettimään miten olet siihen päätynyt, niin elämässäsi kuin ihan konkreettisessa maantieteellisessä sijainnissa; kultaamaan reaaliajassa muistot, joko nykyistä juhannusta tai männä juhannusta jota ei voittanut mikään; siteeraamaan esimerkiksi Revolutionary Roadia koska se kuvaa elämääsi niin hyvin; ja lopulta harmittelemaan että ilta on ohi koska koskaan sinulla ei ole ollut näin hauskaa vaikka tiedät saman toistuvan mahdollisesti jo seuraavana viikonloppuna.
(Kuva: memoryhouse.tumblr.com)
Tähän tarkoitukseen sopii torontolainen, SubPopin signaamaa, Memoryhouse, joka julkaisee The Years -eepeestään syyskuussa uudelleenmasteroidun ja -äänitetyn version. Sillä on myös pari uutta kappaletta, kuten Modern, Normal, joka on edellä mainittujen hetkien parasta seuraa.
Niin vain pitivät ennakkotiedot paikkansa: sydäntä lähellä oleva folkmimmi Laura Marling julkaisee kolmannen levynsä A Creature I Don't Know syyskuussa. Nyt siitä on varmuus. Britannian terävimpään talenttiin lukeutuva, vuonna 1990 syntynyt (jep, 21-vee ja kolmas levy tulossa) Marling julkaisi pienen etiäispätkän uudelta levyltään.
Pätkän taustalla soi Night After Night -niminen uutukainen. I Speak Because I Can oli lempilevyjeni joukossa viime vuonna, joten aivan pikkujutusta ei ole kyse. Aina vain pessimistin elkein epäilyttää levyjen lyhyt julkaisuväli. Silti, tämä on tiistaiksi aivan erinomainen uutinen. Alla muutama livenä vedetty uusi kappale, joita saattaa levyltä löytyä.
- - - - - - - - - - - - - -
Nyt levylautasella: Bon Iverin lisäksi tällä hetkellä täällä soivat Marissa Nadlerin sekä viikon naisartistina piipahtaneen Mechanical Briden uutukaislevyt. Kummatkin Spotifyssä.
Bon Iverin toinen albumi julkaistaan tänään Brittein saarilla. Omat tuntemukset levystä ovat vielä vähän varautuneen ristiriitaiset - nettistreamin avulla kun tuohon levyyn on ollut vaikea päästä sisälle. Kakkoslevystä ei kannata kovin paljon puhua For Emma, Forever Agon kanssa samassa lauseessa.
Eteerinen kakkoslevy on ottanut aimo askeleen pois tutusta, mutta silti siinä on kuultavissa Bon Iverin covereiden sekä Justin Vernonin omakustanneajan soundeja. Lopullista mielipidettä ei vaan voi sanoa, ennen kuin 'kunnon' äänentoisto on tuonut levyyn syvyyttä. Pitchfork ainakin löysi levystä syvyyden ja antoi sille vaatimattoman arvosanan 9.5.
Calgaryn (jonka video yllä) b-puolena kuullaan kappale, jota ei levyltä löydy, Jimmy Fallonissakin livenä vedetty I Can't Make You Love Me. Se on kaunis, elokuvamainen sävellys ja Bonnie Raitt -coveri.
Minä muuna tahansa maanantaina Laurin jo viime viikolla vinkkaama Reginanuusi kappale olisi ollut itselleni ykkösuutinen. Koska Jos Et Sä Soita on ollut kevään/kesän kuunnelluin kappale täällä, en odota tältä uudelta yhtään vähempää. Haluan Sinut -niminen raita tekee Reginan fanittamista ei vain helppoa, vaan pakollista. Huikea levy tulossa aivan varmasti.
Covereiden ystäville löytyy musiikkisivustoista erinomainen vaihtoehto. Pitkän seurailun kohteena ollut, kerran tosin unohtunutkin, Cover Melöytyi uudestaan, kun etsin Leonard Cohenin Famous Blue Raincoatista tehtyjä covereita. Tämä mainio coveritaivas tarjosi uutukaista Villagersin tekemää versiota, joka on varsin uskollinen alkuperäiselle.
Oon aika innokas kuulemaan näitä versiointeja itse, varsinkin kun useat niistä ovat aikamoisia syvyyspommeja epäonnistuessaan - toisaalta etevät aika palkitsevia. Tsekkaa täältä myös oma coveripostaus, aika sekava sellainen kyllä.
Tuo Cover Me -sivusto on loputon aarreaitta kyllä, tsekatkaa esim. Teen Daze Neil Youngin kimpussa (!), tai Edwin Van Cleefin elektro pop -versio Lisztomaniasta, tai Juliana Dailyn akustinen versio Bon Iverin Calgarystä. Jehna, tämä sivusto kokoaa erinomaisesti covereita samaan lokaatioon, joten suosittelen tutustumaan, ellei se jo tuttu ole.
Helsinkiläinen Wedding Crashers voitti muutama vuosi sitten Ääni ja vimma -skaban ja olivat myös mukana Tulevaisuuden Tusinan joukossa. Ekalle singlelle, Brendalle, julkaistiin eilen Mikko Mällisen tekemä video, jonka voit katsoa tässä.
Itse kappale on lopulta aika etevä sing-along, radiosoittoon mainiosti sopiva positiivisviritteinen kesätune. Akustisesti alkava kappale kääntyy kivaksi pikkupopiksi ja säilyttää hienosti pilkkeen silmäkulmassaan. Wedding Crashersin debyyttilättyä voit odotella syksyllä ilmestyväksi.
Nick Triani saa uuden levy-yhtiönsä vauhdilla käyntiin, kun uutinen otettiin eilen yksissä tuumin hyvillä mielin vastaan. Äskettäin perustetulle Soliti -nimiselle lafkalleen Triani on jo ennättänyt kiinnittää omiin suosikkeihin lukeutuvan Big Wave Ridersin (no vihdoin!), turkulaisen The New Tigersin, kansallisen indiesuosikin Cats on Firen, Astrid Swanin sekä Black Twigin.
(Kuva: soliti.tumblr.com)
Black Twig iskee ilmeisesti kesällä studioon, mutta Astrid Swan saa ensimmäisen julkaisuvuoron Pavement-covereita sisältävällä levyllään Hits (Pavement for Girls). Siltä laitettiin juuri äsken jakoon ensimmäinen maistiainen, nimeltään Box Elder. Pavementiin sangen vähän tutustuneena tuo coveri kelpaa aikamoisen hyvin, pitänee paneutua myös alkuperäiseen esittäjään paremmin.
Niin kuin Jyri mainitsi eilen, tällä lafkalla on potentiaalia olla "se suomalainen label". Jäämme odottamaan lisäjulkaisuja.
Tämän viikon valinnat jäivät lopulta aika viime tippaan, koska valikoima tuntui nihkeältä. Silti tuntuu, että tämän viikon kollektiivipostaukseen valitut kappaleet eivät voisi ollakaan mitään muita. Erinomaisia tuttuja ja tuntemattomia nimiä.
Kanadalaisen Miracle Fortressin toinen albumi Was I The Wave? julkaistiin huhtikuun lopulla, ja meni kyllä itseltä aika ohi. Miscalculations on toisaalta sen luokan poppistelukappale - aika arkkityyppisesti tämän blogin valintojen hengessä - että varmasti levykin ansaitsee huomion.
Zulu Wintertaasen on aikaisemminkin pyörinyt nurkissa. Välttelin lähinnä bändin nimen takia kuuntelemista, jotenkin se tuntui luotaantyöntävältä - siitä huomaa taas kuinka tärkeää sen valinta saattaa olla. Let's Move Back To The Front vaati parikin kehotusta, ennen kuin kuuntelu sitten osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Bändiä kun on verrattu Two Dancers -levyn Wild Beastsiin.
Balam Acab. Noh, onko tässä sitten lopulta jotain vai ei? Aluksi se kuulosti aika tyhjänpäiväiseltä, mutta parikymppisen Alex Koonen projektin tuotokset ovat lopulta aika maltillisia ja tunnelmallisia. Testaa vaikka Oh, Why. Nätti tsipale.
Loppuun vielä ekstrana, enemmän kuriositeettinä, Studio Killers, jonka YleX tietää kertoa olevan englantilais-tanskalais-suomalainen elektropop kokoonpano. Laulajaksi on veikkailtu jopa Teemu Brunilaa, ja kyllähän tämän tanssiraidan laulaja kovin The Crash -solistilta kuulostaa.
Yhtyeen jäsenistöä joutuu veikkailemaan, koska nämä roikaleet piiloutuvat piirroshahmojen taakse Gorillazin tapaan, voi aikoja, voi tapoja. Tässä ensimmäinen sinkku, Ode To The Bouncer, videoineen. Erittäin juustoinen mutta tanssikelpoinen tune. Kiitos Lauralle vinkistä! Täältä lisäinfoa.
Väistyköön The Vaccines, täältä tulee definitiivistä rockia. Turhan pitkään on kestänyt tästäkin postailla, vaikka pienesti jokin aika sitten yksi kappale NT's White Trashiltä mainittiinkin. Ammentaen niin 90-luvun britpopaallosta kuin amerikanserkkujenkin rock-laarista Nick Trianin johtaman yhtyeen soundi on niin rockia kuin olla ja voi.
(Kuva: ntswhitetrash.wordpress.com)
Garage ja indie soivat ja tulos on tarttuvinta mitä Suomesta kajahtaa. Muiden tämän vuoden kovien kotimaisten rinnalle on syytä omia myös NT's White Trash, jossa Johanna Kustantamoakin johtaneen (plääh imperfektistä) Nick Trianin lisäksi vaikuttaa Mummypowderin, Nartun sekä Kiki Paun tyyppejä. Laatukamaa siis.
Koko albumi on niin täyttä rautaa, etten voi uskoa muka-puolueettomuuteni karisevan ja hehtutuksen valtaavaan sydänalaa. Sanoituksista riffeihin yksinkertaisuuden nerokkuus kulminoituu tähän levyyn. Triani kumppaneineen on selkeästi oivaltanut, ettei parhaiden rock-anthemien välttämättä tarvitsekaan olla syvällisiä, vaan niille riittävät riimit arkisista asioista.
Jotta Nick-setä jatkaisi lahjakkuutensa purkamista musiikiksi, teepä itsellesi palvelus ja käy hankkimassa vuoden rock-levy. Kotimaista (lainataan Triani briteiltä) laatua.
Pitkään kuuntelussa viihtynyt mutta postausta kartellut erinomainen We Are Trees on tänään tapetilla. Kaksi eepeetä julkaissut We Are Treesin pääasiallinen kokoonpano on James Neen ja Josiah Schlaterin muodostama duo. Viime vuonna julkaistuBoyfriendEP sai tänä keväänä seurakseen Girlfriend EP:n verran indie rakkausrokkia. (Kumpikin Spotikassa!)
Bändi tosiaan viihtyi todella kauan soittimessa ja sen verran sitkeästi, että vihdoin tajusin itsekin, että tässähän on jakamista vaikka millä määrin. We Are Treesin niputtaisin napakasti folkimmanpuoleiseksi Grizzly Bear/Beach House -sekasikiöksi, jolla laulaa epäilyttävästi The Antlersin Peter Silbermanilta kuulostava kaveri. Eli äärimmäisen jees! Suosittelen mm. High Highsin ystäville.
Tuossa yllä myös vähän tiukemman I Don't Believe In Loven video. Mä lähden nyt Inter - Haka -matsiin, vaikka kotimainen jalkapallo vastatuulessa onkin. Tunnusta väriä!
Okei, first things first. Kyseessä on hyvin todennäköisesti PARAS bändinimi ikinä. Kun nämä nimet ovat niin kovin pakkomielteisen mielenkiinnon kohteena, katson asiakseni taas kommentoida. Uuden levyn julkaiseva hienon hieno, monipuolinen Portugal. The Man jakoi myös tällaisen ylipitkän videon kahdelle uudelle kappaleelleen: Sleep Forever ja Got It All.
In The Mountain In The Cloud -nimeä kantavalta levyltä irrotetut singlet saivat tämän 13-minuuttiseen eepoksen videokseen. Videolla oregonilaisalaskalaisen bändin laulaja seikkailee talvimaisemissa koiravaljakkoineen jne.
Valmistuneilla riitti varmasti eilen kädet täynnä pikkusuolaista ja rahakirjekuorta. Minä tarjoan semiperinteisen sunnuntaipikkunälkään musiikkia viikolta - sähköpostissakin on käynyt poikkeuksellisen kuhina. Tänä sunnuntaina näiden tahtiin voi potea krapulaa ja miettiä, mitä sitä elämältään tahtoisi. Tape3000:n viesti lienee kuitenkin valmistuneille kaikkein tärkein: "jag tror på dig".
Get People - Away. Brittiläistä elektronista kitarapoppia käy kateeksi - näinkin pienessä mittakaavassa osaavia koukuttajia löytyy paljon. Kovaa nousua tekevä Get People julkaisee heinäkuussa eepeellisen tropical popia ja kun jälki on näin innostavaa, on tästä pakko pitää. Tanssittavaa ja kesäistä. I wouldn't have it any other way.
Tape3000 - Jag Tror På Dig. Nadine Platzek, Dortmundista Saksasta, tekee musiikkia nimellä Tape3000. Ja tällä kappaleella ilmeisen onnistuneesti myös ruotsiksi sujuu kappaleenteko. Todella viileää, trendisentristä kuten joku sanoisi, poppia eikä vain leveyspiirien vuoksi. Täyspitkää pukkaa Tape3000:lta kesällä.
Blood Orange - Dinner. Tutka poimi heti tämän, kun kuulin että Lightspeed Championin nokkamies puuhasteli Williamsburgissa tuttuineen sooloilua varten. 80-luku soi erittäin taidokkaasti, mutta ihmetyttää, että se jaksaa vielä hallita soundia näin paljon. Toisaalta, kun tulos on näin mallikasta, ei kasarikymmen ole sittenkään kenties täysin loppuunammennettu.
Light Vibes - Wish We Had. Ruotsalaisduo Light Vibes vastaa kyllä kesän huutoon niin aurinkoisesti, että huhhuh. Riffeissä löytyy. Näistä sähköpostin yhteyksistä vierain, mutta sitäkin suurempi iloinen yllätys - varsinkin kun bändiltä ei oikein muuta kappaletta toistaiseksi netistä löydy.
Vaikkakin erittäin käytännöllinen omalta kannalta, alkaa tuntua et tällainen bändien niputtaminen laiskasti samaan postaukseen on vähän epäreilua. Ehkä näillekin olisi tosiaan voinut omatkin postaukset antaa. Mutta toisaalta, kun viikolla aika on vähissä, saa näin ainakin mieluisilleen kappaleille maininnan.
Kirjoittelin joskus yhtä kurssia varten vähän kasaan jonkinlaista analyysiä Benjamin Zephaniahista sekä dub poetrystä. Dub poetry on esitettyä runoutta, vähän niinku, dancehall-meiningeissä. "Dis poetry is designed fe rantin' / dancehall style, bigmouth chanting", kuten Benji itse runossaan Dis Poetry toteaa.
Noh, dub poetry on vaan ylipäätään aika kesäistä ja Zephaniahin itsensä esittämä Money sopii aika hyvin poliittiseen tilanteeseen koska 1) dub poetry on nimenomaan poliittisesti kantaaottavaa ja aktiivista tai ainakin sen harjoittajat usein ovat ja koska 2) hallitusneuvottelut menee ihan putkeen.
Eräällä oppikirjan nauhalla oli joku perus cockney-jamppa lukemassa tuota ääneen, mikä kuulosti vähintäänkin ääliömäiseltä, joten tarjosin nuorille oppitunnilla myös Benjin itsensä lukeman version. Lienee sanomattakin selvää kumpi herätti enemmän tunteita jopa yleensä niin lakonisissa lukiolaisissa ja sai valtaisan suosion.
Tä nyt ei millään liittynyt musiikkiblogeiluun - ja sekös on virkistävää.
