20.6.2011

Bon Iver & Regina

Bon Iverin toinen albumi julkaistaan tänään Brittein saarilla. Omat tuntemukset levystä ovat vielä vähän varautuneen ristiriitaiset - nettistreamin avulla kun tuohon levyyn on ollut vaikea päästä sisälle. Kakkoslevystä ei kannata kovin paljon puhua For Emma, Forever Agon kanssa samassa lauseessa.



Eteerinen kakkoslevy on ottanut aimo askeleen pois tutusta, mutta silti siinä on kuultavissa Bon Iverin covereiden sekä Justin Vernonin omakustanneajan soundeja. Lopullista mielipidettä ei vaan voi sanoa, ennen kuin 'kunnon' äänentoisto on tuonut levyyn syvyyttä. Pitchfork ainakin löysi levystä syvyyden ja antoi sille vaatimattoman arvosanan 9.5.

Calgaryn  (jonka video yllä) b-puolena kuullaan kappale, jota ei levyltä löydy, Jimmy Fallonissakin livenä vedetty I Can't Make You Love Me. Se on kaunis, elokuvamainen sävellys ja Bonnie Raitt -coveri.

  Bon Iver - I Can't Make You Love Me (Bonnie Raitt cover) by tynie626

Minä muuna tahansa maanantaina Laurin jo viime viikolla vinkkaama Reginan uusi kappale olisi ollut itselleni ykkösuutinen. Koska Jos Et Sä Soita on ollut kevään/kesän kuunnelluin kappale täällä, en odota tältä uudelta yhtään vähempää. Haluan Sinut -niminen raita tekee Reginan fanittamista ei vain helppoa, vaan pakollista. Huikea levy tulossa aivan varmasti.

  Haluan sinut by REGINA

4 kommenttia:

  1. Huhhuh! Oon tykkäilly Reginasta muutenkin semisti, mut nää uudet biisit on kyl jotain niin hienoa, etten voi uskookaan. En osaa päättää, kummasta tykkään enemmän.

    Bon Iver taasen on nyt parhaillaan kuuntelussa ekaa kertaa. Eka levy oli kovasti munkin makuun, vaikkei se ihan omien suosikkien terävimpään kärkeen ookaan noussut. Calgary ei maistiaisena vielä vakuuttanut enkä jaksanut ennakkokuunnella levyä yhtään. Katotaan josko tästä tykkäis kuitenkin yhtä paljon kuin ekasta. Alku kuulostaa ainakin lupaavalta. :)

    VastaaPoista
  2. Regina kyllä toimii! Livenä Haluan sinut vakuutti tosiaan jo, eikä studioversio jätä yhtään kylmemmäksi. Ehkä voisi vähän kritiikkiä esittään turhankin trendikkäästä soundivalinnasta, mutta kun biisit ovat priimaa, niin parempi vain pitää suunsa kiinni ja nauttia.

    Bon Iverin kakkosta en ole kerennyt kuin kerran kuunnella taustalla, mutta kuulosti silti todella hyvältä. Saas nähdä kuinka paljon kolahtaa, kun pääsee kunnolla keskittymään ja uppoamaan enemmän äänimaailmaan. Palataan asiaan myöhemmin.

    VastaaPoista
  3. Tuli tarve vähän editoida tota ekaa kommenttia: Calgary kuulostikin yhtäkkiä tosi hyvältä, ja levyllä tuntuu olevan muitakin huippuhetkiä jo ekan kuuntelun perusteella. Jee!

    VastaaPoista
  4. Hyvä Heli! Kuin taikaiskusta toi levy aukes tänään aamulla, kuulostaa tosi hyvältä. Mut täytyy hakea se levy ihan itselle asti niin voi ehkä jotain sanoakin siitä :)

    Lauri: Regina toimii ihan älyhyvin. Mulla on sama kokemus bändistä kuin Helillä, eli semihyvin ennen, mut tä uus, olkoonkin kenties trendikäs soundi, toimii ihan kympillä! :D Hienosti vinkattu toi Reginan uus kappale muuten viime viikolla :)

    VastaaPoista