Parhaat kotimaiset albumit: TOP10

Viimeinen kalenteriluukku aukeaa, sieltä löytyy viimeinen lista tältä vuodelta. Check. Suomalaislevyt olivat tänä vuonna yksinkertaisesti aivan huikeita. Jos ulkomaislistaa oli pakkopullaa, tämä oli runsaudensarvea. Tsetkaa tuosta sivupalkista myös tän vuoden julkaisuja ylipäätään kokoava soittolista. Tästäkin sen saa tsekattua. Toki Spotifyssä siis. Hyvää joulua!

10. Aino Venna - Marlene

Aino Vennam esikoisalbumi löytyi suhteellisen loppuvuodesta, joten tähän levyyn en ole ehkä hyvin päässyt sisään kuin muihin. Silti, Leonard Cohen kaikuu niin vahvana Marlenella, ettei pitämättä voi olla. Asiasanat: folk, Pariisi. Täyttä kultaa.

9. Gracias x JTT - Globe

Räppi alko maistuu mullekin paremmin tänä vuonna kuin ennen. Gracias x JTT on pirun kova yhdistelmä, ja Gracias aikookin kesäksi jo seuraavaa levyä. Toistetaan se nyt vielä kerran: suomalaista englanninkielistä yhtä taitavaa riimittelijää ei tule mieleen viime vuosilta.

8. Albert Swarm - Wake

Mitäpä en olisi rovaniemeläisestä jo hehkuttanut? Tässä on niin monta asiaa kohdallaan. Elektronista, synkkää meininkiä. Ei ehkä helpoiten avautuva, mutta tasainen ja laadukas vakuuttaja. Nimesin jo aiemmin suomalaiseksi Talabotiksi, kieli poskessa. Ei täysin osuva, mutta suuntaa-antava kuvaus.

7. Viitasen Piia - Viitasen Piia

Näin tämän mainion yhtyeen keulakuvineen keikalla Turussa Topi Sahan kanssa. Musta tuntuu et muista naisartisteista on puhutta paljon enemmän kuin Viitasen Piiasta, vaikka aihetta riittäisi tässä folk-taitajassakin rutkasti. Sydämellisiä, kauniita lauluja levyllinen.

6. Antero Lindgren - Mother

Matti Ahopelto ja Risto Joensuu tuottivat Antero Lindgrenin debyyttialbumille hienon äänimaailman. Lopusta vastaa trubaduuri itse. Folkin ja AOR:n välimaastossa liikkuva Mother on hieman epätasainen, mutta silti häkellyttävä albumillinen kertomuksia.

5. Ruger Hauer - Erectus

Kalifornia-Keken biitit, maailman luokan meininki, sanottavaa ja viihdettä. Ei räppiplatalta oikein muuta voi pyytää tahi odottaa. Harmi, ettei riimien taso pysy joka raidalla samalla tasolla, muuten tätä voisi nostaa isoihinkin lauseisiin - asettaa jopa vitriiniin.

4. Black Twig - Paper Trees

Aivan alkuvuodesta julkaistu Paper Trees oli niin epäreilun kova, että kesti pitkään, ennen kuin suostuin hyväksymään jonkun tämän edelle. Paljon puhutaan surinasta tämän levyn kohdalla, kyllästymiseenkin asti, mutta toki sitäkin riittää, aivan ensiluokkaista. Bändistä ja levystä on sellanen fiilis, ettei meteliä pidetä, vaikka aihetta olisi. Huikea levy.

3. Delay Trees - Doze
Suomen parhaisiin bändeihin lukeutuva Delay Trees kokeili sopivasti kakkoslevyllä muutakin kuin tuttua unelmaista poppiaan, mikä osaltaa osoittaa yhtyeen jatkuvan kehityksen. Lopputuloksena on jälleen erinomainen levy. Doze sisältää parhaita Delay Trees -hetkiä koskaan.

2. Sin Cos Tan - Sin Cos Tan

Duon synailussa kuuluu vahvasti Hulkkosen kädenjälki, kuten muissakin tämän projekteissa, mutta jotain on myös erilaista. Paalosmaan Juhon panos jo vokaaleissa on niin vahva, että yhteistyö ylittää, jälleen kerran, osiensa summan. Tässä levyssä ylivertaista on kuitenkin sen tunnelma. Tän pitäis soida ikävän, harmaan, sateisen ja likaisen sci-fi-leffan taustalla.

1. Burning Hearts - Extinctions

Turkulainen Solina kaappaa kaksi kärkisijaa. Burning Heartsin Extinctions on paitsi suomalaislistan ykkönen myös mun mielestä vuoden albumi. Bändi on kadehdittavasti luonut omanlaisensa ja helposti tunnistettavan äänimaailman, jonka saapuminen ulkomaisiinkin kuulokkeisiin entistä paremmin on vain ajan kysymys. Äkkiseltään ei tule yhtä hyvää musiikkivuotta mieleen suomalaisittain, eikä yhtä hyvää suomalaislevyä. Suitsutuksensa ansainnut.

Parhaat ulkomaiset albumit 2012: TOP10

Listaus, osa 4. Jos ette oo tinttaamassa, tai kanveesissa jouluostosten jälkeen niin kuin minä olen, niin tässä olis albumilistan eka osa. Ja se olikin kaikkein vaikein laadittava tämänvuotisista listoista (Ulkomaiset albumit). Jos vertaa viime vuoteen, on 2012-lista väkinäisemmin koottu.

Viime vuonna joutui sydän vereslihalla jättämään suosikkeja pois, nyt listasta noin puolet on äärettömän kovia suosikkeja, loput hyviä, jotka eivät ole kuitenkaan suosikoituneet vielä. Kertonee jotain, että tästä tuli täysin erilainen kuin oisin ennakkoon olettanut. Mahdollisimman pian sitten jatkopostaus suomalaisten levyjen osalta tiedossa, sieltä löytyy helmiä!

10. Purity Ring - Shrines

Montrealilaissynailijoiden debyyttialbumi Shrines ei jääne klassikoiden joukkoon, mutta vahvojen singlejulkaisujen siivittämä albumi loistaa parhaimmillaan kirkkaasti, tyypillisellä tämän vuoden soundilla. Hyvin viihdyttävä ja tanssittava levy.

9. Foreign Fields - Anywhere But Where I Am
Noin muuten lista koostuu kenties suht 'isoista' julkaisuista, ainakin mikäli ajatellaan perinteisten indie-labeleiden asemaa. Levyvalintana esitelty Foreign Fields on mukava poikkeus: Wisconsinissa levytetty Anywhere But Where I Am on kokoaan suurempi ja meditatiivinen albumi, joka jättää varjoonsa Justin Vernonin ja S. Careyn kaltaiset hengenheimolaiset.

8. The xx - Coexist

Hieman haaleaksi debyytin rinnalla jäävä, odotusten nakertama Coexist on lopulta todella kova levy. Jonkin muun bändin taivaalla se loistaisi kirkkaammin. Kakkoslevythän ovat perinteisesti vaikeita, mutta The xx suoriutuu ihailtavasti: hittejä ei löydy samaan tahtiin kuin ekalta, mutta kokonaisuus on eheä.

7. Bat for Lashes - The Haunted Man

Natasha Khan saattaa olla kaikkein vaikuttavimpia nyky-singersongwritereista. The Haunted Man ei oo helppo levy, edes Khanin oman tuotannon puitteissa, mutta on tämän tasaisinta tuotantoa ja sitä myöten parasta. Laura ankkuroi levyn punaisen langan mukavasti keskivaiheilla.

6. Beach House - Bloom

Baltimorelais-unelmaa myyvä Beach House palasi, jopa levyllisellä valtavan hienoja biisejä. (Varsinkin) Bloomin vinyylijulkaisu oli aika mannaa. Ainoa ongelma on, etten ole missään vaiheessa tähän rakastunut. Tästä ei tullut mulle SITÄ levyä, toisin kuin Teen Dreamistä. Pirun kova Bloom silti on.

5. DIIV - Oshin
Mun suosikki. DIIV on levyllä loistava ja livenä kova. Oshin tuijottelee muutamassa kohdassa kotvan verran liikaa kenkiinsä päästäkseen top kolmoseen hyvällä omallatunnolla, vaikka levy tekisikin mieli tunkea ylemmäs listalla - vaikka sitten väkisin. Napakkaa kitararockia, noin kaiken kaikkiaan.

4. Chromatics - Kill For Love

Näistä suhteellisen absoluuttisista yleisön suosikeista Chromatics on hurmannut mut salakavalimmin. Kill For Lovella on useita aivan vuoden kovimpia raitoja, joilla laulaja Ruth Radeletin ääni pelaa hyvin yhteen synailun kanssa yhteen - toisaalta itse olisin seulonut biisilistan tiheämmällä kammalla. Muutama biisi 16:sta pois ja tä olis ehkä korkeammalla.

3. Wild Nothing - Nocturne

Jack Tatumin yhtye on takuuvarma menestyjä. Nyt jo parivuotiaan Geminin seuraksi putkahtanut Nocturne vie dreampop/shoegaze -soundia lihavampaan, kokonaisen bändin ilmaisuun. Aiempi ilmavuus on silti läsnä. Ei yhtään huonoa kappaletta, vain täysosumia.

2. John Talabot - fIN

Äh. Harmistus että barcelonalaisen Talabotin pitää jäädä kakkoseksi. fIN on deep housea parhaimmillaan, jossa aaltoillaan tunnelmasta toiseen saumattomasti. Elektroninen anti ei tänä vuonna yksinkertaisesti ole yltänyt fIN-levyn tasolle. Ainutlaatuista biisinrakennusta Talabotilta löytyy.

1. Allah-Las - Allah Las

Jos jokin levy on yllättänyt mut housut nilkoissa tänä vuonna (noin kuvaannollisesti), on se losangelesilaisen Allah-Lasin debyytti. Kestää kulutusta. Suoritusvarmuus lähes 100. Kompaktia kuuskytlukua, kitarointia ja aivan hemmetin tarttuvia biisejä. Älyttömän tasainen, hyvä levy.

Club De Lay - The Bombs

Ylenpalttinen listasuuntautuneisuus kantaa hedelmää, etenkin suomalaiskappaleet listattuani, on yhteydenottojen määrä varsinkin suomalaisyhtyeiltä kasvanut kovin - mistä on tietenkin oltava mielissään. Viimeisimpänä lahtelais-helsinkiläinen Club De Lay, joka tekee pienen koe-erän perusteella lupaavan kuuloista, tarttuvaa indiepoppia.

Edelleen ihmetyttää joka kerta, miten täysin yllättäen löytyy näin hienoja bändejä, tai miten hienosti jokin bändi on kasvanut lyhyessä ajassa. Harmi etten oo ehtiny aiemmin jakaa. Tsekkaa alta siis Club De Lay ja The Bombs sekä Sundown. Levyä lupaillaan vielä täksi vuodeksi.

NEØV - Morning Fire

Yritän kaapia albumilistat kasaan tämän viikon aikana - varsinkin ulkomaislista aiheuttaa pulmia ja pohdittavaa, ei niitä levyjä vain riitä. Niin kuin viime vuonna, myös tänä vuonna on hyvä hengähtää listoista, niiden lukemisesta ja laatimisesta. Siihen tarjoaa hyvän lääkkeen kuopiolainen NEØV (née Neufvoin). Uusi irroitus ensi helmikuiselta Orange Morning levyltä on Artturi Tairan (Rubik) tuottama Morning Fire.

Huomattavasti hidastempoisempi Morning Fire on meditatiivisempi ja kypsempi sukulainen Windvanelle; ensisinglelle, joka tanskalaishenkisessä nuoruuden huumassa oli menevämpi tapaus. Hienosti aukeaa tämä uudempi: kerroksia, torvia, tunnelmaa. Alta kuunteluun.

Parhaat kotimaiset kappaleet: TOP 12

Vuorossa kappalelistauksen Suomi-versio. Vaikka muuten oon nihkeilly tän vuoden musiikkitarjonnasta - ja nihkeilen jatkossakin erityisesti verrattuna viime vuoteen - on suomalaisia bändejä, levyjä ja kappaleita tarjottu liukuhihnalta, toinen toistaan hienompia. Yllättävää ja mukavaa tällä kertaa listan turkulaispanos. Tätä mä haluan kotikaupungiltani nähdäkin - ja kuulla, tietty. Parhaat suomalaiskappaleet vuodelle 2012, seuraavaksi aloitetaan albumipostaus.

12. Jukka Ässä - Eläköön Amatöörit
Tamperelainen Jukka Ässä on nousemassa uuden polven suomipop-artisteista ihan suosikkien joukkoon. Tänä vuonna ilmestynyt debyytti sisältää useita hienoja hetkiä, joista Eläköön Amatöörit vetosi samassa hengessä kuin Samae Koskinen. Mikä ei koskaan ole huono asia.

11. Albert Swarm - Things Fold Into Themselves

Musta on arveluttavaa, jopa masentavaa, ettei useampi tiedä Albert Swarmia. Rovaniemeläinen on saanut ulkomaisissa musiikkimedioissa paljon kiitosta tummanpuhuvasta elektronisesta soundistaan, eikä tämänvuotinen Wake ole poikkeus. Onneksi löytyy omasta levyhyllystä 12-tuumaisena. T. besserwisser.

10. CC33 - Love Theme "The Rioters of Yokohama"

Jyväskylästä kotoisin oleva elektro/rockbändi on tullut tutuksi toistaiseksi instrumentaalikappaleista, joista tämä kovin elokuvallinen ja itämäinen tekele on äärimmäisen hieno esimerkki. Kovin paljon edelleenkään bändistä ei ole tietoa. Toistaiseksi tietty riittää hieno kappale toisensa perään.

9. Paperfangs - Lifelong

Mun ehdoton suosikki Paperfangsin tasaisesta ja laadukkasta tuotannosta. Bändi julkaisu sympaattisen AAVVAV-kasetin, joka sekin päätyi parhaat listalle. Jos mä saisin päättää, yhtyeen tuleva levy olisi juuri tällaista. Eikä oo mitään syytä olettaa, ettei se ole juuri näin nerokasta materiaalia.

8. Burning Hearts - On The Last Day of the Decade

Jessika Rapon ja Henry Ojalan muodostama Burning Hearts vetäisi alkuvuonna Dynamossa hienon keikan, jonka jälkeen totesin että "[n]yt voi sanoa nähneensä erinomaisen paikallisbändin ennen kuin maailma vei sen lopullisesti mennessään". Ja olen edelleen samoilla linjoilla. Extinctions on jopa hienompi levy kuin ensimmäinen Aboa Sleeping. Jos joskus voidaan puhua vientitoivosta, niin tämän yhtyeen kohdalla.

Suunta Spotifyyn kuunteluun.

7. Loft Apartment - Someone's Will (To Love You)

Toistaiseksi ilmeisesti levysopimusta vailla olevat turkulaiset psykologian opiskelijat ovat tehneet pitkäjänteisesti työtä, projektin herättämään kiinnostukseen nähden. Loft Apartment on keskittynyt kappaleiden tasaiseen julkaisuun soundcloudissa ja keikkailuun. Someone's Will on duolle tyypilliseksi muodostunut yhdistelmä kaikua, sämpleä ja naisvokaaleja - sekä tietysti näiden paras kappale.

6. Antero Lindgren - Mother

Folk-rockin harras, uusi lähettiläs on kasvattanut huimaa tahtia suosiotaan sen jälkeen, kun vasta vuosi sitten koko artistista kuulin. Antero Lindgren on sittemmin kiilannut Tulevaisuuden Tusinan kärkeen ja kuitannut hyviä arvosteluja debyytilleen. Mother avaa hienon levyn upealla tavalla.

5. Ruger Hauer - Mä Haluun Kuolla Ennen Bonoo

Huh, aivan hemmetin kovat taustat ja viihdyttävää riimittelyä. Ruger Hauerin Erectus on turboahdettu paketti suomiräppiä ja tämä kappale terävintä kärkeä. Sen raameissa riittää osaamista, hauskuutta ja osuvaa viestiä.

Spotifyyn!

4. Gracias x JTT - Drive

Helsinkiläis-riimittelijän flow'ta on mahdotonta vastustaa, oon sen huomannut Globea kuunnellessa. Erityisesti JTT:n biitit määrätietoisesti etenevässä Drivessa on tehneet siitä mun suosikin, minkä last.fm-tilastot vahvistaa. En uskoisi pitäväni suomalaisesta, englanninkielisestä räpistä näin paljon, mut tä on mun lempikappaleita koko vuonna.

3. Sin Cos Tan - In Binary

Ei kai kukaan epäillytkään, että Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan yhteisprojekti tuottaisi mitään muuta kuin saumatonta, millintarkkaa elektronista dystopiaa. In Binaryn tilalla voisi olla muitakin levyn kappaleita, se on yksinkertaisesti niin hyvä. Tämä valikoitui jo sen takia, että muistuttaa paitsi öisistä ajoista niin kuin videolla myös Kavinskyn ja Daft Punkin kaltaisista suosikeista.

2. Sans Parade - The Last Song Is A Love Song

Sans Paraden ensivuotisesta levystä tulee hieno, uudet kappaleet vahvistavat tämän. Alunperin The Last Song.. tutustutti meidät Markus Perttulan ja Jani Lehdon projektiin suureellisella tavalla jo viime vuonna, mutta julkaisun se sai vasta tänä vuonna. Ilmiselvä kärkipään sijoitus hienoiten kasvavalle sävellykselle ja Perttulan kiihkeälle tulkinnalle.

1. Delay Trees - HML

Hämeenlinna-tribuutti osui kovaa. Kitaroinnissa on sopiva annos alakuloa ja sanoitukset ovat hienot, jotka Rami Vierulan äänen kantamina muuttuvat eläviksi. Tällaista on mun mielestä Delay Trees parhaimmillaan. Parempaa kuin mikään muu.

Sans Parade - On December 13th / Illusion

Turkulaiset ystävämme Sans Paradesta tarjoavat joulun kunniaksi kaksi ilmaista kappaletta jakoon: On December 13th ja Illusion. Varsinkin jälkimmäinen toi alkupuoliskon jälkeen mieleen Jeff Buckleyn kakkoslevyn, Sketches for My Sweetheart the Drunkin, äänimaailman. Totuuden jäljillä siis ollaan.

Mua on vähän huolettanut bändin puolesta tuo tulevan levyn ilmestyminen. Ekat lohkaisut ovat olleet huikean vahvoja - etenkin The Last Song Is A Love Song. Nyttemmin taidan nukkua yöni Sans Paraden osalta vähän rauhallisemmin ja odotella helmikuuta saapuvaksi. Pirun kovaa tavaraa nämä uutuudet.

Parhaat ulkomaiset kappaleet 2012: TOP 12

Tänä vuonna päätin taas hieman uudistaa listaustapaa. Aiemmin olen lyönyt surutta samaan listaan kaiken kansan kotoiset trubaduurit ja kansainväliset biittipyrkyrit. Nyt listaan ulkomaiset ja kotimaiset eri listoihin. Eka ulkomaiset kappaleet, sitten kotimaiset - vielä pitäis sit niistää kasaan kaks samanmoista albumipostausta, suomalaiset albumit tietty manteliksi puuroon näistä viimeiseksi.

12. Leonard Cohen - Darkness
Pistetään eka valinta jonkinmoisen fanaattisuuden piikkiin. Hieno 'paluu'levy vanhalta mestarilta. Darkness kaikesta huolimatta, jopa vanhempiin klassikkoihin verrattuna, hieno kappale. Uusi klassikko. Jälleen kerran on toistettava, I'm Your Fan.



11. Foreign Fields - From The Lake To The Land
Vähemmän tutulta Foreign Fieldsiltä tuli tänä vuonna kokonainen levy mannaa, etenkin Bon Iver -faneille. Levyn avausraita onnistuu mielestäni esikuvaansakin paremmin tunteisiin vetoavalla luontopaatoksellaan. Mukavia tyyppejä kaiken lisäksi, kun olivat yhteydessä.



10. Purity Ring - Obedear
Parjattu, rakastettu, Grimesin pienissä jalanjäljissä tepasteleva bändi. Meni meiltä Toronton reissulla valitettavasti ohi, mutta Obedear soi meillä hotellihuoneessa. Edelleen mun mieleen sykähdyttävää elektropoppia, joskaan ei koko levyä ihan tasaista.



9. DIIV - How Long Have You Known
Ah, DIIV, mun lempibändejä koko vuonna. Torontossa saatiin sentään tä tsekattua, jolloin viimeistään hypähdin bandwagoniin. How Long Have You Knownilla, kuten koko levyllä, kitarointi lähestyy huumaavuudessaan paratiisin portteja. P.S. Livenä toimii myös!



8. Grizzly Bear - Yet Again
Kuten monet bändin kappaleet, Yet Again hurmaa hiljalleen. GB:n äänimaailmaan voi suorastaan sukeltaa ja antaa ihanien nyanssien tihkua suuremman kuvion takaa. Kappale ei varmasti vieläkään ole paljastanut kaikkeaan.



7. Bat For Lashes - Laura
Kirjoitin kesällä ettei tällaista ole Natasha Khanilta kuultu - olen edelleen sitä mieltä. Olkoonkin, että Laura on suoraviivainen, pianovetoinen kappale, kasvaa siitä lähtökohtiaan huomattavasti suurempi ja merkittävämpi.



6. MØ - Pilgrim
Tanskalaisen lauluntekijän taidonnäyte vuoden omaperäisimmistä ja viihdyttävimmistä kappaleista. Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla tarttui mukaan. MØ:stä sais mun puolesta tulla ns. iso nimi - varsinkin jos näin hauskaa jälkeä tekee.



5. Lemonade - Neptune
HAIM tuo tyttöbändit takaisin, mutta Neptune-kappale hoitaa oman osuutensa elektronisista poikabändisoundeista tasaisen laiskanvarmasti etenevällä biitillä ja suorastaan viettelevä lauluosuus. Missä tahansa olenkin, jos tämän kuulen, kaikki muu loppuu ja vedän ulkomuistista mukana koko biisin.

4. HAERTS - Wings

Tämäkin loppuvuoden löytöjä saksalais-brooklyniläiseltä aktilta. Wings on kappale, jonka tahtiin on hauska heilua, ilo laulaa mukana ja vakuuttua. Kaihoisan iloinen meininki, ja St. Lucian tuotanto. Timanttia.

3. John Talabot - Destiny (feat. Pional)

Talabot on käsittämättömän hyvä. Ja Destiny upean tämänvuotisen albumin kruununjalokivi. Soundissa ei anneta mitään periksi, mutta silti kappale onnistuu taivuttamaan klubitunnelman kotisohvalle. Kouluarvosanaksi erinomainen plus.

2. The Slow Show - Brother

Itsellekin yllätyksenä tämä. Sitä mukaa kuin lista päivittyi, kipusi Brother yhä ylemmäs ja ylemmäs. Vuoden loppua kohti kuuntelun määrä Brotherin kohdalla on kasvanut miltei eksponentiaalisesti. Majesteettisesti kasvava sävellys, eikä sovituskaan ole köykäinen.

1. Major Lazer - Get Free (feat. Amber Coffman)

Mietin jokseenkin pitkään, voiko muuta ykköstä edes olla? Get Free on jotenkin niin lahjomattoman monipuolinen ja silti moneen ihmiseen vetoava, ettei siitä voi olla pitämättä. Onnistuu niin puristien kuin tavallisemman musiikinkuluttajan ilostuttamisessa. Helppo ja ilmiselvä päätös mulle.

Parhaat EP:t 2012 - TOP 5

Alkaa käydä kuumimmillaan tämä bloggaajien ja muiden musamaanikkojen lempihomma, eli listaaminen. Mun listojen sarja alkaa kohtalaisen perinteisellä EP-kärjellä tälle vuodelle. EP-listaa oli vaikeampi tehdä kuin viime vuonna, koska tarjonta ei vain millään yltänyt samalle tasolle, mutta hienoja juttuja joukkoon mahtuu. Tässä siis mun lempi- / eniten kuuntelemani EP:t 2012. (Julkaisujen nimessä linkki kuunteluun.)

5. HAIM - Forever

Kalifornilaissisarusten rnb/folk on kuin tyttöbändimpi First Aid Kit. Bändin suosio repeilee liitoksissaan, mutta HAIM on onnistunut jo tuomaan tyttöbändit takaisin. Tästä on jopa ok tykätä. Dan Lissvikin remix tuo mukavan mausteen.

4. Theme Park - Wax

Brittibändin ep taisi olla jenkkijulkaisu suurilta osin viimevuotisista kappaleista, mutta kokoaa bändin osaamista yksiin kansiin tähänastiselta matkalta - ja komeasti. Mahtuu ja kelpaa listalle. Talking Heads -soundin varjosta on noussut nelikko, joka tekee kypsää ja pirteää kitarapoppia.

3. Paperfangs - AAVVAV

Suomalainen elektropop-kolmikko siirtyi yllättäen ja iloisesti Solitin leipiin. Tänä vuonna julkaistu AAVVAV-kasetti on tasapainoinen kokoelma suloisen melankolisia siivuja arkipäivästä ja rakkaudesta, nostalgiakehyksin.

2. The Slow Show - Brother

Monen ihmetyksen aiheena lienee ollut paitsi bändin lyhyt ikä sen pettämätön kyky ammentaa americana-perinteestä. Näillä manchesteriläisillä on paitsi draamantajua myös vaikutteet kunnossa. Elbow'n lämmittelijöinä alkutaipaleellaan esiintynyt yhtye on lempilöytöjä tälle vuodelle.

1. The Antlers - Undersea

Itselleni kovin rakkaan The Antlersin julkaisut ovat käsittämättömän laadukkaita. Undersea on paitsi julkaisun nimi myös paras sana kuvaamaan sen tunnelmaa. EP jatkaa osittain ainakin siitä mihin viime kokopitkä jäi ja vaivuttaa kuulijan eteeriseen horrokseen. Bändi tekee sitä mitä se tekee parhaiten.

GEMS - All I Ever

Sain taannoin GEMSin Lindsay Pittsiltä postia ja niin kuin monen muunkin kohdalla, ehdin nopeasti tsekata mistä on kyse ja jatkaa arjen parissa. Oli hyvä, että kiire rajoitti tässä tapauksessa postaustahtia. Olisi jäänyt tästä Washington D.C.:ssä nykyisin majailevasta bändistä kirjoittamatta. Muutama kuuntelukerta ja sulattelu tekivät hyvää. 

Lindsay Pitts ja Clifford John ovat paitsi pariskunta myös GEMS-yhtye. Ja bändin toinen single All I Ever omaksuu heleän, kerrostuneen ja kauniisti aaltoilevan soundin ja kuulostaa samalla mahtavalta. Yhdysvaltoja kiertänyt kaksikko kertoo tallentaneen uusimman singlensä tyhjässä rantarakennuksessa North Carolinassa. Aiempi single Void Moon on yhtälailla useamman kuuntelun arvoinen. Alta kuunteluun:

Minttu & Olli - Don Juhani

Kappas. Löysinpä itselleni tunnarin. Helsinkiläisen Minttu & Olli -duon uusi singleriipaisu Don Juhani sai meidän taloudessa niin kiljaisevan positiivisen ja innostuneen vastakaiun, että pakkohan tämä oli jakaa. Kovin Juno-leffan soundtrack-henkistä symppistelyfolkkistelua tämä.

Pariskuntamuusikkoduo on saanut valitettavan vähän huomiota, omissakin kirjoituksissa - mutta näillä kotipolttoisilla luomusoundeilla vahinko korjataan äkkiä voitoksi. Alla uusi Don Juhani sekä aiempi suosikki Corduroy Boy. Tsekkaa myös duon muut kappaleet soundcloudista.

Kate Boy - In Your Eyes

Ruotsalais-australialainen pop-ryhmä (tässä vaiheessa luulisi kiinnon ja mielen yhtyvän) Kate Boy tarjoaa toisen kappaleen kuultavaksi. In Your Eyes on Miike Snow'n suoraviivaisuudella jatkettu annos Grimes-henkistä elektronytkähtelyä. Kappale on paritettu aiemmin tutuksi tulleen Northern Lightsin (tsekkaa alta video) seuraksi. Ja seuraavan vuoden puolella nämä kiinnostusta niittäneet popparit ovat julkaisemassa EP:tä IAMSOUND -lafkalle. Eiköhän Kate Boy räjähdä käsiin ihan kohta.

Girls Names - Hypnotic Regression

Belfastilainen Girls Names valmistelee uuden levyn julkaisua ensi vuoden helmikuulle (18.2.13.). The New Life on tarjonnut jo samannimisen singlen ennakoiduksi flirttailuksi jatkoa odottavalle, alati kasvavalle fanijoukolle. Dead To Me oli varsin pidetty ilmestyessään 2011 keväällä. Hirvittävän kauas Girls Names ei ole harhailemassa synkemmästä brittikitaroinnista - ainakaan äärettömän hienon kahden etiäisen perusteella. Tässä uusi Hypnotic Regression, sekä myös aiempi The New Life -single.

Julia Holter - Gold Dust Woman (Fleetwood Mac cover)

Losangelesilainen laulaja/lauluntekijä Julia Holter raottaa viime aikojen ehtymättömintä cover-pankkia, Fleetwood Macia, Mojon ilmais-CD:lle Rumours Revisited. Rumours on toki kova levy covereita ajatellen, ja siksi toki vaativa. Versioijia riittää Mojon levyllä aina Yeasayeristä The Besnard Lakesiin. Liarsin The Chain -versiokin kannattaa käydä tsekkaamassa. Persoonallisen kaunis tulkinta Gold Dust Womanista on kuultavana alla.

Ballet School - Ghost

Berliinissä toimivan Kaiku Studiosin vyöltä löytyy muutakin kuin Zebra & Snaken tuottamista. Viimeisimpänä tipahtaa aivan uskomaton raita Ballet School -nimiseltä bändiltä. Yhtye luottaa soundissaan hyvin suoraviivaiseen biittiin ja dream pop -kitarointiin. Toisaalta mulle tulee mieleen tästä Chairlift (mutta tykkään tästä vaan enemmän) ja toisaalta joltain 80-lukulaisen leffan soundtrackiltä unohdettu remasteroitu raita. Mitä syvimmät suosittelut tälle juuri nyt.

Jos tänään oot Nothing Hill Gatella päin, kannattaa käydä tsekkaa, varmaankin parhaillaan, soittavat Big Wave Riders, French Films, Sulk ja juuri tämä mainittu Ballet School. Belfastilainen, mutta Berliinissä vaikuttava bändi on saanut debyyttinsä pakettiin ensi vuoden julkaisua varten.

Annie Mall - It's Enough

Hienoinen yllätys oli fiiliksistä päällimmäisenä, kun kuuntelin taannoin Annie Mall -nimisen suomalaisbändin uusimman singlen, It's Enough. Aiemmin tutuksi tulleiden kappaleiden perusteella biisinkirjoituksesta puuttui mun mielestä fokus, joskin sen löydyttyä olisi mielenkiintoista nähdä mihin asti yhtye pääsee.

Tätä taustaa vasten It's Enough rouhiikin varsin määräävästi. Alkurytinöiden aikana en uskoisi yhtyeen elinkaaren olevan näin alkutekijöissä. Tuntuu että bändi on suuntansa löytänyt: tällaista sen pitäisi tehdä enemmänkin. Stoner rockista ammentava -kappale ei ehkä ole ominta alaani muttei estä nauttimasta siitä suunnattomasti.

Sini Peltokorven solistintyö tuo sopivaa omaa väriä tähän bändiin, eikä oo poissuljettua, että oikeassa ohjauksessa bändi voisi sopia samaan markkinarakoon kuin Audioslave, Paramore ja Wolfmother. Tänä vuonna debyyttialbumin julkaiseva, jyväskylässä alkusiitoksen saanutta Annie Mallia kannattaa pitää silmällä - ainakin mikäli noita mainittuja bändejä kuuntelee.

Everything Everything - Kemosabe

Brittibändi Everything Everything sai viime levyllään (Man Alive) hyviä sijoituksia, varsinkin brittilistoilla, parhaiden albumien valinnoissa, mutta toisaalta yhtä vahvoja lyttäyksiä muualla. Mulle levy oli pieni pettymys, mutten oikein missään vaiheessa ymmärtänyt vahvaa antipatiaa bändiä kohtaan. Kappaletta MY KZ, UR BF luukutin ainakin aika ahkerasti, ja vieläkin se toimii varsin hyvin.

Pari uutta kappaletta jakamaan jo ehtinyt Everything Everything valmistelee uuden albuminsa julkaisua. Arc puskee ulos tammikuun 14. päivä, ja siltä irroitetut Cough Cough ja Kemosabe pyrkivät taltioimaan MY KZ, UR BF -kipaleen eklektisen, jopa monitahoisen polyrytmisen iloittelun. Varsinkiin Kemosabeen on oltava tyytyväinen.

Huomiseksi bändi puuhaa jotain jännittävää julkaisua, tiisaa kuvilla facebook-feediä. Olisikohan vaikka Kemosabe-video, tai traileri albumille. Tsekkaa alta uudet Everything Everything -kappaleet. Oiskohan Arc se jättipotti, jota jo lupailtiin viime levylle?

The Mary Onettes - Evil Coast

Ruotsalainen The Mary Onettes julkaisee 27. päivä kuluvaa kuuta uuden singlensä, Evil Coast. Mm. Taken By Treesiä ja Young Galaxya tuottanut Dan Lissvik on saanut uutta albumia ennakoivan singlen soundiin monta kerrosta: päällisin puolin mieleen tulee Wild Nothing ja kaihoisa A-ha, mutta lauluosuudet tuovat mieleen Shearwaterin Jonathan Meiburgin. Samaan soppaan voinee heittää aaltoisia  viboja, ja upea kappale on valmis.

Evil Coastilla on läsnä tuttu alakulo - toisaalta ruotsalainen pop-ymmärrys on taas kerran vertaansa vailla. Tsekkaa alta uusi single.

Widowspeak - Ballad of the Golden Hour

Huippulafka Captured Tracksiä kannattaa seurailla. Viime vuonna levyn julkaisuun ehtinyt jenkkibändi Widowspeak puuhaa nimittäin kovaa vauhtia seuraajaa viimevuotiselle s/t-lätylleen. Ja bändi julkaisee sen nimenomaan tuolle huippurosterin (Wild Nothing, DIIV, Blouse, The Soft Moon etc) omaavalle lafkalle. Taustatiedon mukaan Almanac, tuo samainen uusi albumi, levytettiin satavuotiaassa ladossa Hudson River Valleyssä. Tuotantoarvoista vastaa Real Estaten ja Swansin kanssa työskennellyt Kevin McDonald.

Tammikuussa julkaistava Almanac irroittaa ensimmäisen singlensä, Ballad of the Golden Hour, vakuuttavasti. Appalakkien heinäpaalin tuoksuinen folk-tunnelmointi etenee kovan luokan moderniksi alt-country raidaksi. Tsekkaa alta Widowspeakin etevä etiäinen kakkosalbumilta.

Flume - Holdin On

Kotomaaperällään Australiassa suosiota niittänyt biittimaakari Flume, 20-vuotias sydneyläis-tuottaja Harley Streten, julkaisee tänään debyyttialbuminsa. Vaikka joillakin kappaleilla on vähän turhankin paljon yökerhopotentiaalia, on Flume asiansa osaava tyyppi. Kappaleet vaihtelevat sulavasti instrumentaalitsillailun ja tanssittavan, äränbeen tyyppisen sample-juhlan välillä. Flumen tuotoksista olisi voinut valita vaikka minkä, mutta ensisingle Holdin On, johon on muuten lainattu Otis Redding ääneen, lienee turvallinen alku asian vihkiytymättömälle.

Flume kerää FB-sivuilleen omien sanojensa mukaan n. 1000  tykkääjää / päivä, onhan niitä jo yhteensäkin 47 000. Suosittelen tutustumaan, Flumen musa on todella helposti lähestyttävää ja moneen tilanteeseen sopivaa. Herran soundcloud tarjoaa runsaan kattauksen remixiä, mixtapea ja omaa biisiä. Tästä perjantai käyntiin, JAU! Huomenna Helsinki / Espoo ja tuparit, buum!

Jos et oo muuten napannu jo, käypä laittaa subscribeen tuolta SlowShow '12 -soittis.

Blackbird Blackbird - Running Up That Hill (Kate Bush cover)

Sanfranciscolainen Mikey Maramag tarjoaa kyllä, oijoi, niin maukkaan coverin Kate Bushin Running Up That Hill -kappaleesta. Blackbird Blackbird projektinsa myötä Maramagilla on todella hieno, omaperäinen dream pop -soundi, jossa Radio Dept. kohtaa Craft Spellsin kohtaa The Weekndin rnb-rytmit.

Kate Bushin klassikostahan on toki olemassa kaikkien tuntema Placebo-versio, joka nykyään muistuu mieleen ihan jopa hyvänä kappaleena, mutta Blackbird Blackbird versiota ei coveriksi tunnista ennen kuin kappaleen keskivaiheilla. Mikeyllä on täsmälleen oikea resepti uutta ja vanhaa, minun mieleeni ainakin.

Tsekkaa myös Blackbird Blackbirdin hiljattain julkaisema EP, Boracay Planet, Spotifystä.

Port Isla - Sinking Ship

Norwichin nelikko, Port Isla, soittaa folkia barokkipopisti. Parhaimmillaan siinä on Fleet Foxesin pohjavire, eikä vähiten solistien samankaltaisuuksien vuoksi. Sinking Ship on vasta vajaa pari vuotta sitten perustetun bändin ensimmäinen single. Mikä on mun mielestä mielenkiintoista Port Islassa ilmiselvän lahjakkuuden lisäksi on se, että East Anglian yliopistossa opiskeva nelikko on tuttu lähinnä Kevin Bacon -connectionion vuoksi. Tai ei tarvitse edes niin pitkälle mennä.

Hyvä ystäväni Aki - jolta olen vähän guest post -tyyppistä panostusta tänne toivonut - oli vaihdossa samaan aikaan erään bändin jäsenen veljen kanssa. Eli vähän friend of a friend of a friend -tyyppinen tilanne, mut ei se mitään. Tsekatkaa Sinking Ship ja video.

Big Wave Riders rmx x 2!

Kotimaisin värein jatketaan perjantaissa. Morjenstas. Big Wave Riders on saanut tänä syksynä ilmestyneellä debyyttialbumillaan kunnioitettavia arvosanoja, mikä on kyllä todella siistiä. Pitääkin palata levyn pariin taas tauon jälkeen. Soliti informoi bändin saaneen osakseen kotimaista remix-osaamista myös: tehtävään ilmoittautuivat Aves ja Serefe Sound System.

Aves valmistelee ensi kevääksi albumijulkaisua ja on kieltämättä aiemmin tehnyt pysyvän vaikutuksen omanlaisellaan soundilla. Ihan rehellisesti sanottuna en silti uskonut BWR:n kääntyvän näin mainioksi versioksi Avesin osaavissa käsissä. Sunny Seasonista on saatu esiin unelmaa ja utua todella pätevästi.

Stuck in Reversen grandmasterfunk-jamitteluksi kääntänyt Serefe Sound System on vieraampi tapaus. Itseasiassa en ole tainnut aktiin aiemmin törmätäkään. Tarttuva balkan disko -meininki on liisteröitynyt Big Wave Ridersiinkin lähtemättömästi - toivottavasti Serefestä kuullaan lisää piakkoin, vaikka sitten pätevien remixien muodossa.

Big Wave Ridersin voit napata lennosta keikalla seuraavaksi 11.11. Wild Nothingia lämppäämässä. Tuntuu etteivät osuvampaan väliin olisi voineet päästäkään. Küül.

Sophie Jameson // Soittolista 2012

Oon ihastunut ihan päätäpahkaa taas brittinaisten akustisiin tunnelman kimpaleisiin. Uusin löytö on Sophie Jameson. Cambridgessä opiskeleva lontoolaisneito, joka kyllä puhaltaa kauniisti henkeä akustiseen kitaraan. Innoittajina mainitaan mm. Daughter (!), Laura Marling (!), Keaton Henson (!) ja muita omia suosikkeja. Tsekkaa alta ainakin ällistyttävä Dinah sekä ilmainen lataus Catch You Cry. Dinah löytyy myös Folkroomin kokoelmalta, jonka voit hankkia kutakuinkin itsevalitsemallasi summalla bandcampista.

"Acoustic/folk/nu-folk/anti-folk/modern folk/whatevertheywanttocallitthesedays. Simple, intimate songs that try to paint pictures with gentle vocals, evocative lyrics and intricate guitar plucking."

- - - - - - - - - - - - - - - -

Ja hei, nyt kun vuosi lähenee loppuaan, niin aattelin taas jakaa mun kokoaman soittolistan, joka tosin päivittyy vielä. Kyseessä siis sarjassaan kolmas: SlowShow'12. Aiemmin oon napannu noihin soittolistoihin, jotka muuten löytyy tuosta oikealta sivupalkista, lähinnä kaiken mikä on julkaistu kyseisenä vuonna.

Nyt oon koittanut ottaa vähän rauhallisemmin ja seuloa hieman enemmän, mutta kyllä uudelta soittikseltä löytyy taas se parisataa artistia/kappaletta. Homman nimihän oli tämä: lisään soittolistalle tämän vuoden julkaisuja, mutta yhdeltä levyltä yleensä vain yhden kappaleen, ikään kuin toimimaan linkkinä ja muistutuksena kyseiseen julkaisuun. Tässä siis tämänvuotinen, laittakaapas subscribe-napit viuhumaan: SlowShow'12.

SEASFIRE - We Will Wake

Iloisesti näitä bändejä seurailee, SEASFIRE oli nimittäin alkuvuoden 'nousussa' -poimintoja. Uudella We Will Wake -kappaleella se alkaa vähitellen lunastaa lupauksia. Bristolista kotoisin oleva bändi siirtyy uutuudellaan muutaman askeleen reippaampaan poljentoon ja vaikka tälläkin on kuultavissa tietynlaista poikabändipotentiaalia, ei sitä pidä laskea negatiiviseksi asiaksi. We Will Wake on nimittäin älyttömän mukanalaulettava ja tarttuva elektropoppistelu. Etenkin kertsissä se kasvaa stadion-kokoluokan kappaleeksi.

Joulukuun 3. päivä ilmestyy SEASFIREn uusi EP Cheap Thrills levy-yhtiölle. Tsekkaa alta We Will Wake. Jos uusi ep on kokonaisuudessaan tätä luokkaa, pitää bändille saada nopeasti levytyssoppari ihan täyspitkää varten. Niin hieno kappale on kyseessä.

Sans Parade - The Last Song Is A Love Song [video]

Poimitaan turkulaisen tulevan suuruuden video vielä tännekin, vaikka se Rumballa ennakossa vilahtikin. Viime vuoden syyskuussa Markus Perttula jakoi facebookissa yhden projektinsa tuotoksia, jotka keräsivät huomiota varsin paljon niin siellä kuin täällä blogissa, jonne Sans Paraden myös poimin. Jo demovaiheessa huikealta kuulostanut Perttulan ja Jani Lehdon yhteisprojekti on ottanut tämän vuoden puolella jo huikeita askelia, kun Solina Records poimi yhtyeen valikoimiinsa.

Elokuussa The Last Song Is A Love Song julkaistiin singlenä, ja nyt, lokakuuksi aiemmin jo luvattukin video annettiin ihasteltavaksi. Joten, jos Sans Parade on päässyt livahtamaan ohi, tutustupa nyt, hienon eläinaiheisen videon myötä. Elli Vuorisen ja Lehdon ohjaamalla videolla on kovin satumainen tunnelma, ja sillä seikkailee Perttulan lisäksi eläimiä. Todella hieno video. Jäädään odottamaan (Rumban tietojen mukaan) tammikuista levyjulkkaria.

Keaton Henson - Sweetheart, What Have You Done To Us

Erakon, ujon miehen maineessa oleva lontoolainen folkartisti Keaton Henson valmistautuu julkaisemaan uuden EP:nsä marraskuun 19. päivä. Aiemmin kesällä Henson julkaisi mm. Lucky EP:n, jonka myötä viimeistään tämän suosio alkoi nousta yhä suuremman osan folk-diggareista. Suosion kasvaessa live-esiintymisten pyynnöt häiritsivät Hensonia yhä useammin. Keikkailua kaihtava artisti päätyikin julkaisemaan videoita ikään kuin korvaamaan liven puutetta. Toisaalta erään kerran Hensonin esitys heijastettiin yhdelle katsojalle kerrallaan, kun artisti soitti samaan aikaan naapurihuoneessa lontoolaisgalleriassa.

Lucky EP:ltä To Your Health on raastavan kaunis biisi. Sen videolla performanssista vastaa balettitanssija ja Henson.

"Drink up so we can both finally die"

Keaton Henson - To Your Health (Channel 4 version) from Keaton Henson on Vimeo.

To Your Healthillä Henson kuulostaa lähinnä miesvastineelta Daughterille, joka kuiskii kovaa kohtaloaan folkraidoille. Tosin Hensonin romantiikan pyörteet lienevät ottaneet vieläkin rajummin veronsa. Sweetheart, What Have You Done To Us, uuden EP:n kappale, on, jos mahdollista, vieläkin parempi. Se kääntyy loppupuoliskolla The Nationalin usein hyödyntämien torvisovitusten kaltaisiin nousuihin. Luulen että Keaton Henson kuuluu seurattavien listalle, ehdottomasti näin. Monipuolisen lahjakkuuden tekemisiä voi seurata myös tumblrissä tai kotisivuilla.

HAERTS - Wings [video]

HAERTS on tietty tuttu muutaman päivän takaisista hehkutuksista. Tuon aika hienon videon lisäksi mä oonkin täällä nyt muistuttamassa, että jos et oo kuullu yhtä syksyn hienoimmista pop-kipaleista, kaadapa annos HAERTSia korvaasi Wingsin muodossa.

Vintagevideomateriaalilla seikkailevat lapset (70-lukulaisissa?) tunnelmissa ja joutuvat valitettavasti harmin tielle useaan kertaan - erityisesti voimalinjojen jännite kiusaa muun muassa leijaa symppiksinä lennättäviä natiaisia. Eipä tuo sisältökuvailu kenties merkittävää ole, mutta HAERTS onnistuu yhdistelemään katkeransuloisen kaihon tunteen ihaniin soundeihin - tietyllä tavalla vähän niin kun Beach House parhaimmillaan - ja mikä kummallisinta, yhdistyvät nuo soundit pirun kivasti videoon. "PLAY SAFE", kuten videollakin todetaan.

Trails and Ways - Border Crosser

Mahdollisesti vain Wild Nothing onnistuu lauluntekemisessä unelmallisempaan ja tarttuvampaan lopputulokseen kuin Oaklandistä kotoisin oleva Trails and Ways. Kesällä poimin bändin jo loistavana Mtn Tunen myötä postaukseen. Nyt bändi tarjoaa Border Crosser -kappaletta, ja voi veljet, sekin on todella menevä ja kaunis, jossa vihellykset nivoutuvat bändin normirytmiikkaan oivasti. Ensivaikutelmia tulevalta debyyttialbumilta tämä kappale. Kuulemma kertoo siirtolaisista. Junasoundit ja eri kielet toki vaikuttavat kappaleen teeman esiintuloon myös.

Mutta oikeesti hei, Trails and Ways on hyvä bändi. Mua kiehtoo jo bändin "omat tiedot" kohtaan täyttämät "Brazilian shoehaze" ja "bossa nova dream pop", sekä tietysti Gilles Deleuze -lainaus (etteivät vaan sittenkin olisi Turun yliopiston Mediatutkimuksen laitokselta nämä bändiläiset?). Tsekkaa alta debyytin vakuuttava maistiainen, Border Crosser, ja jää kanssani viheltelemään ja odottamaan levyä.

Jos on jäänyt tämäkin kappale väliin, kertaa miten loistavasti Trails and Ways menestyy M83:ta coveroidessaan. Tässä siis oaklandilaisten versio Midnight Citystä. Se on, noh öh, aika bossa novaa.

Local Natives - Breakers

Gorilla Manor -debyytillään ihastuttanut Local Natives on yhdysvaltalainen folk-rockyhtye. Kiertueella on kuulemma jo kuultu uhkeita folk-sovituksia uudelta, yhteensä toiselta, levyltä Hummingbrid (29.1.2013). Onneksi bändi päätti muistaa meitä muitakin, jotka emme siis osu kiertuereitin varrelle, ja vieläpä studioversiolla. Breakers on ensimmäinen kappale, joka kuullaan kovien odotusten toiselta albumilta. Osatuottajana levyllä on toiminut The Nationalin Aaron Dessner. Boom.

S O H N - Red Lines

Lontoolais-wieniläinen tuottaja S O H N on viipynyt, ja viipyy, syystäkin yhä pidempään ihmisten puheissa, mikä on tietysti ymmärrettävää, kun hypnoottinen sekoitus elektronisia elementtejä ja sielua siunaa kuuntelijansa korvia. Vaikken voi väittää kuunnelleeni tätä erinomaista lahjakkuutta kovinkaan kauan, olivat ensihetkeni Red Linesin, The Wheelin, Warningsin ja muiden kappaleiden kanssa alusta asti intensiivisiä. Näiden biittien mukaan temmattiin vastustamattomasti.

Tietyllä tavalla mieleen tulee mm. Jamie Woon ja SBTRKT, mutta S O H N :lla on mielettömän hieno oma tapansa tuoda näkemyksiään esiin. The Wheel 12" ilmestyy 5. marraskuuta Aesopille.

Mø - Pilgrim

(Kuva: Anne Sofie Skaaring)

Tanskalaisen Karen Marie Ørstedin olisi pitänyt toisen singlensä, Pilgrimin, perusteella olla viime viikon puheenaihe, eilisen HAERTSin ohella. Kööpenhaminan Grimesiksi jo nimetty Ørsted esiinty nimellä Mø. Pohjoismainen elektronika-artisti kulmikkailla sovituksilla ja uskomattomalla lahjalla tehdä pop-musiikkia saa minun puolestani ottaa Grimes-vertailut ilolla vastaan.

Ensisingle Maiden on toki hyvä, mutta uusi hiphopiin kumartava Pilgrim pitää niin säälimättömästi otteessaan, että on pakko julistaa Mø voittajaksi. Huikeaa tavaraa. Laitetaan eilisen artistin seuraksi varmoihin kansan valloittajiin. Pilgrim on ehdottomasti lempikappaleita tällä hetkellä.

HAERTS - Wings

Huh. Lokakuun puolessa välissä koittavaan kirkkaan utuiseen sunnuntaihin säästyi sopivasti koko kuun, kenties jopa syksyn, potentiaalisin kansan tanssittaja. Aiemmin viikolla ohi harpannut HAERTS ponnistaa Saksan kautta Brooklynistä. Aurinkoinen, funkahtaja HAERTS upeine vokaalisuorituksineen sisältää juuri sopivasti kasikytlukua (á la Stevie Nicks, Bonnie Tyler sun muut suuruudet) ja rytmiä. Tsekkaa syksyn kovin listojen räjäyttäjä, St. Lucian tuottama Wings - tällä hyväntuulisella paatoksella murretaan kyynisimmätkin loskan palvojat. Kesä on mielentila! tjsp.

Shark Week - EP

Washington D.C.stä tulee bändi, joka omistaa garage rockin rouhivan likaiset kitarat ja yhdistää ne hauskanpitoon kyllä niin osuvasti, ettei parempaa lauantai-illaksi voisi suositellakaan. Shark Week -niminen yhtye on julkaissut debyytti-EP-:nsä hiljattain, ja se onkin todella laadukas kolmen kappaleen yhdistelmä - paitsi tuon bändistä tihkuvan garagesoundin myötä niin myös laulaja Ryan Mitchellin raspisen sielukkaan parun ansiosta.

Shark Weekissä on juuri nyt kohdallaan kaikki niin hyvin, nimestä alkaen, ettei muuta kannata pyytääkään. Ei oo koskaan tehny yhtä paljon mieli omistaa surffilautaa ja kaatuilla turkoosiin veteen kuin Shark Weekiä kuunnellessa. Tsekatkaa huima EP Spotifystä ja video kappaleelle If You Want Me to Stay (For a While). Eepeen voit noutaa omaksesi bandcampistä, ja laitapa pojille pieni lahjoitus samalla.

Sun Airway - Close [video]

Sun Airway oli mulle aiemmin tuttu ainoastaan Oh, Naoko -kappaleen sekä nopean ekan levyn tsekkaamisen verran. Reilu viikko sitten nämä philadelphilaiset julkaisivat toisen albuminsa, Soft Fall (laatulafka Dead Oceans julkaisee), joka tarkemmin ajatellen onkin nyt suosittelun kohteena. Viime postauksessakin suosittelin levyä videon kautta, ristiriitaista kenties. Tsekatkaa ihmeessä yllättävän tasapainoinen Soft Fall, joka soundin sekoituksista huolimatta pysyy tosi kivasti kasassa. Ainoa asia jonka kanssa oli sulattelemista kuunteluiden aikana, oli laulaja/monitoimitsija Jon Barthmusin äänen sävy. Ei välttämättä putoa ihan mulle levyllisen kestoa, mut musa kelpaa.

Levyn äänimaailma on hyvin monipuolinen, minkä vuoksi kuvailu jääkin vähemmälle. Sun Airway kiertää parhaillaan M83:n kanssa, mistä löytyykin ehkä läheisin hengenheimolainen, joskaan Sun Airwayn elektroninen ilmaisu jousisovituksineen ei tavoittele edes samoja suuruuksia kuin kiertuekaveri. M83:n lisäksi mieleen tulee brittituttu Clock Opera. Tsekkaa alta video Close -kappaleelle, sekä yllä nähdyn albumin kansitaiteen teosta kertova video. Harvinaisen osuva kansi levyn soundimaailmaa ajatellen. Close ei missään nimessä ole levyn paras kappale, siksi sun pitääkin tsekata koko Soft Fall, jos tuostakin pistetään vielä roimasti paremmaksi.

Taken By Trees - Large [video]

Los Angelesissa vaeltelee Victoria Bergsman, ainakin musiikkivideolla. Vähän hazyssä videossa seikkailevan Bergsman tekee pääasiassa musiikkia Taken By Trees -nimikkeen alla - siis silloin kun ei hengaile lippis päässä ja kuulokkeet korvissa kaduilla, tai käy lahjoittamassa vokaaliosaamistaan vaikkapa Korallrevenin mainioihin raitoihin.

Taken By Treesiltä on hiljakkoin pulahtanut uusi levykin, Other Worlds, josta en kyllä saa tarpeekseni juuri nyt. Se keinuu ihanan vaivattomasti eteenpäin ja esittelee Bergsmanin toismaailmallista, utuista soundia kiitettävissä määrin. Yleensä en jaksa verkkaisen iltapäivän musiikkitaltiointeja ihan levyllistä kuunnella, mutta Other Worlds kuulostaa mun korviin todella mainiolta. Tsekkaa ainakin aiempi single Dreams (joka siis on tietenkin huippu) ja juuri siis videon saanu Large (Ariel Rechtshaidin ohjaama). Älkäätten unohtako levyäkään. Spotifyssä. TÄÄLLÄ. Mainiot, parhaat ruotsalaiset!