Digitaali-ajan puitteissa pitkän hiljaisuuden jälkeen Ellie Goulding marssittaa bittialttarille coverin - myös uutta omaa materiaalia on tulossa myöhemmin. Blogipalvonnan kuninkaaksi nousseen The Weekndin High For This muuntautuu Gouldingin (ja tuottaja Xaphoon Jonesin) käsittelyssä huikean vakuuttavaksi raidaksi. Se on jopa niin hieno että muistuttaa Gouldingin talentin vehreimmistä ajoista ennen debyyttilevyn ilmestymistä. Tsekkaa alta Ellie Gouldingin ja Xaphoon Jonesin (joka ei siis ole Ellien hovituottaja) yhteistyön toistaiseksi etevin taidonnäyte.
Hyvin vaikeaa olla mitään muuta kuin utelias, kun soulmies Bobby Womackin paluulevyltä, The Bravest Man In The Universe (11.6.), tarjoillaan kuultavaksi kappale, jolla feattaa Lana Del Rey. XL Recordingsin julkaiseman lätyn tuottavat Damon Albarn sekä Richard Russell, joten silläkin puolella on painokkuutta takana.
Dayglo Reflection on itseasiassa hemmetin laadukassa kappale ja ihan syystäkin hetkeksi unohtuneen Del Reyn panos kappaleessa täsmälleen oikeanlainen. Hiphop -biittien rinnalla kulkee jossain määrin James Bond -tunnelmainen slovari. Toisaalta Womackin totutun raspiset, sielua raapaiseva tulkinta ja Del Reyn hunajainen melodramaattisuus muodostavat herkullisen yhdistelmän suolaista ja makeaa.
Antony Hegarty teki pianovetoisen ja melko surumielisen laulun Rise koralliriutan elämästä kertovaan Lynette Wallworthin elokuvaan. Coral Rekindling Venus -nimisen elokuvan traileri löytyy alta, jolla kappale siis myös soi, ja se kuulostaakin vielä piirun verran sykähdyttävämmältä tai surullisemmalta kuvien saattelemana. Tuon haikean kappaleen voit käydä lataamassa elokuvan sivuilla täällä joko ilmaiseksi tai vaihtoehtoisesti lahjoitusta vastaan.
Planetaariokatseluun tarkoitetusta elokuvasta löytyy toinenkin traileri, jolla taasen soi brittisäveltäjä Max RichterinSarajevo ja sen voi pistäytyä katselemassa täällä.
"It is an extraordinary journey into a mysterious realm of fluorescent coral reefs, bioluminescent sea creatures and rare marine life, revealing a complex community living in the oceans most threatened by climate change."
Mä en katso Game of Thronesia. Ehkä omaksi tappiokseni. Jopa meidän isä katsoo sitä. Mä odotan vaan Mad Menin uusien jaksojen saapumista Suomeen, milloin se sitten koittaakaan. Eli niidenkään suhteen ei ole tapana ollut etkoilla. Enkä tietenkään vastusta GoTia, mutta varmaan joskus kun suurin pöly on laskeutunut, mä lukkiudun viikonlopuksi sisätiloihin ottamaan selvää valtakunnista ja -istuimista HBO:n tyyliin.
HBO:n tyyliin Game of Thronesin suhteen hoidetaan asiat ns. vimpa pääl. Kakkostuottiksen soundtrackille tulkitsijaksi poimittu The National istunee mainiosti sankareiden mittelöihin. Rains of Castamere tai pelkästään Castamere ei ole siis bändin oma kappale, vaan heidän tulkintansa - ja se, jos mikä on aina ollut The Nationalin, ja varsinkin Matt Berningerin vahvuuksia. Vieläkään The National ei onnistu pettämään - kappale on kaunis ja Berninger suorastaan kertojamainen tarinaniskijä sillä.
Yoann Lemoinen ohjaajan- ja muusikon taitoja on ihmetelty täällä ennenkin, ainakin runsas vuosi sitten, jolloin Iron EP ilmestyi (ja sattumoisin se oli myös viime vuonna lempi-eepeiden joukossa). Lemoine siis tekee musiikkia Woodkid -nimen alaisuudessa. Ohjaajana Lemoinen maineikkaimmat työt on tehty Katy Perrylle, Lana Del Reylle, Mystery Jetsille ja Rihannalle, mutta omiin kappaleisiinsa mies säästää täysin suvereenin tunnelman, kuten nyt uudelle kappaleelle Run Boy Run.
Nyt julkaistu uusi eepee, joka siis on samanniminen kuin tuo uusi single, sisältää paitsi vahvan nimiraidan myös kolmea remixiä, joista vastaavat SebastiAn, Tepr ja Ostend. Kuuntele uusi eepee, Run Boy Run, kokonaisuudessaan Spotifyssä ja katso alta, jälleen, valtavan hieno video - tällä kertaa juoksevasta pojasta.
Run Boy Run ! This world is not made for you Run Boy Run ! They're trying to catch you Run Boy Run ! Running is a victory Run Boy Run ! Beauty lies behind the hills
Run Boy Run ! The sun will be guiding you Run Boy Run ! They're dying to stop you Run Boy Run ! This race is a prophecy Run Boy Run ! Break out from society
Tomorrow is another day And you won't have to hide away You'll be a Man, Boy ! But for now it's time to Run, it's time to Run !
Run Boy Run ! This ride is a journey to Run Boy Run ! The secret inside of you Run Boy Run ! This race is a prophecy Run Boy Run ! And disappear in the trees
Tomorrow is another day And you won't have to hide away You'll be a Man, Boy ! But for now it's time to run, it's time to run !
Tomorrow is another day And when he night fades away You'll be a Man, Boy ! But for now it's time to Run, it's time to Run !
San Franciscossa perustettu, tanssittavaa elektronista soundia r'n'b:lle niin 80- kuin 90-luvun hengessä naittava Lemonade on pysynyt kiireisenä viime kuukausina. Paitsi että toukokuun lopulla, reilun viikon päästä, tekee tuloaan kokopitkä Diver, julkaisi bändi videon kappaleelleen Neptune. Nipslip -ulottuvuuden vuoksi se sai tietenkin tägin NSFW - aiheellinen varoitus, ainakin mikäli työpaikalla ollaan erityisen herkkiä tällaisen suhteen ja/tai käyttää työpäivänsä indie-nännejä vilkuillen.
(Kuva: John Von Pamer)
No, Neptune on kuitenkin soinut mun soittimissa ahkeraan kevään aikana, jopa niin että se taitaa olla vähän salaa mun suosikkeja tähän mennessä vuotta. Toinen maistiainen True Panther Soundille julkaistavalta Diveriltä, nimeltään Softkiss, on vähän toista maata kuin laiskasti hurmaava Neptune. Se flirttailee erityisen röyhkeästi ja kesäisesti poikabändi-RnB:n kanssa, ja tuloksena onkin suorastaan ihastuttava elektropop -paketti. Eipä kiinnostus Diveria kohtaan juuri voisi korkeammalla olla.
Jeremy Warmsleyn ja Elizabeth Sankeyn muodostama duo on kelvannut kuulokkeisiin aina Ghost Trainistä ja Young EP:stä lähtien. Summer Camp -nimellä esiintyvän kaksikon kappaleissa on yleensä sopivasti leikkisyyttä ja jamittelevaa ylivertaisuutta. Kesällä brittiyhtyeeltä tulee uusi EP, Always (9.7.), ja siltä kuullaankin nyt Life, jonka Stereogum pääsi esittelemään. Tällä kertaa tuotos onkin yllättävän tanssittava sekä välittömän hurmaavavasti gruuvaava ajotunnari.
JAWOHL! awe-some! Eilen illalla pääsin vielä fiilistelemään uutukaista Tallest Maniltä ja aamusella vielä lemppari-Yeasayerin kuulumisia uuden kappaleen muodossa. Hienojen raitojen äärellä ollaan. Kaapataan nämä samaan postaukseen vielä.
Sorrun aika usein The Tallest Man On Earthin kohdalla veretseisauttaviin ylisanoihin, myönnettäköön, mutta miehen livenä nähneenä ja julkaisut omistavana se on helppoa. Silti pitää myöntää, että herra joko kolahtaa tai ei - varsinkin kärsivä raspikurkkutulkinta jakaa mielipiteitä. Tässä on kuitenkin käännynnäisille ja käännytettäville ihkatuore, 1904, kesällä ilmestyvältä levyltä There's No Leaving Now.
Yeasayer on myös mun suosikki, ollut jo varsin pitkään. All Hour Cymbals ja Odd Blood ovat erilaisia mutta hienoja lättyjä. Siksi tällaisilta kestosuoriutujilta odottaa ehkä vähän hampaita kiristellen uutta tuotantoa. Yeasayerin tapauksessa ei tarvinnut, sillä Henrietta tuli aika puskista. Hemmetin hieno kipale ja rohkaiseva etiäinen seuraavan levyn suhteen. Ihan mieltä lämmittää kun pääsee taas Yeasayerin parissa ilakoimaan.
P.S. Tsekkaa vielä, jos et oo niin tehnyt, Pimeys. Viimeistään eilisen Jyrin postauksen jälkeen bändi alkaa saavuttaa suurempia yleisöjä ja useampia korvapareja. Jopa Nyt.fi poimi Jyrin postauksesta bändin suositukseksi asti, joten ei se ennustus kesähitistä taida olla kovin kaukaa haettu.
Aika kivoja nämä Luomustudion sessiot: ei kikkailua eikä konstailua, vaan bändi ja kamera. Paikalla pistäytynyt tähän mennessä mm. Big Wave Riders vetämässä uuden kesäisen singlensä, Waiting In The Wingsin, Black Twig sekä Eva on the Western Castle Island. Luomustudio järkkää intiimejä akustisia sessioita bändien kanssa ja postailee näitä iloksemme nettiin. Ja mikä parasta, erityisesti bändien kannalta, Luomustudion väkeen voi itse ottaa yhteyttä, mikäli mielii kameran eteen esittämään musiikkiaan. Joonas (at) luomustudio.fi osoitteeseen vaan postia rohkeasti!
Black Twig marssitettiin Vallilan puutaloalueelle akustisten kitaroiden kera tulkitsemaan On The Whiten (hieno veto!), Eva on the Western Castle Island taasen pääsi Hietsulle esittämään uuden, toistaiseksi julkaisemattoman kappaleensa California Shrills. Eva on the Western Castle Island on muuten tutustumisen arvoinen orkesteri, joka koostuu malesialaissolisti Evasta sekä kolmesta suomalaisherrasta, mallikasta indiepoppia tehtailevat!
Oikeastaan halusin vaan päästä jakamaan hienon biisin hienolta bändiltä: Bear In Heavenin Sinful Nature. Oikeastaan tä kappale on ihan parhaita I Love You, It's Cool -levyltä, jonka pariin täytyy muuten ensitilassa palata. Video on Yoonha Parkin käsialaa ja se heijasteleekin täysin sitä kuvaa jonka Bear In Heaven välittää musiikillaan. Park taasen on ohjannut Washed Outille, Small Blackille ja ties keille muille videoita, joten ysäripsykedelinen Bear In Heaven -visuaalisuus on ammattilaisen käsialaa.
Kahdenkymmenen vuoden molemmin puolin ovat Haimin jäsenet, kolme sisarta: Danielle, Alana ja Este. Parhaillaan bändi herättää ihmetystä The Great Escapessa, osana brittikiertuettaan. Aika jännä sinänsä että bändi on käytännössä hankkinut koko huomion yhden kolmen kappaleen EP:n perusteella, mutta toki tallenteiden lisäksi mm. SXSW -keikka sai kiitosta. Aika jännä myös että Haim tarjoaa tätä Forever EP:tä kotisivuillaan ladattavaksi.
Haimista tulee jostain syystä mieleen Warpaint, vaikka Haimilla on soundissaan roimasti enemmän positiivisuutta mutta toisaalta myös r'n'b -pohjavire. Kalifornialaisneitejä on kiitelty niin r'n'b/folk -soundistaan kuin livevedoistaan, mutta toisaalta Guardianin mukaan Childish Gambinon tuottaja Ludwig Göranssonillakin on ollut menestyksessä näppinsä pelissä. En oo täysin hahmottanut mistä konsensus neitien erinomaisuudesta on peräisin, mutta joka kuuntelulla ymmärrän paremmin. Tsekkaa alta todennäköisesti yksi puhutuimmista bändeistä tällä hetkellä.
Taitaa ilmaston keväistyminen vaikuttaa aika vahvasti mielialaan: mun tekee mieli kuunnella lähinnä tällasta musaa ja lähinnä koko ajan. Barcelonalaistrio Cut Your Hair nimittäin on silkkaa kesämusaa: on harmonioita, kelmeileviä kitarariffejä ja surffimielialaa. Utah In Pictures, bändin debyytti-EP, ilmestyi Mushroom Pillowsille huhtikuun lopussa ja melkoista aaltoliikettä Sergio, Alex ja Ed ovatkin saaneet aikaiseksi.
Katalonialaisten omat surffipoppailijat tuovat hyvän mielen, hiekan varpaiden väliin, auringon iholle ja jäät kolaan. EP:n nimikkokappale (myös EP:n timanttisin kappale) ja ensimmäinen singlejulkaisu, Utah In Pictures, on saanut nyt myös videon, jonka voit katsella tuossa alla. Se sisältää nuorta rakkautta ja vakavia muusikkoilmeitä. Alempana myös EP kuultavana, mutta se löytyy Spotifystäkin.
Kuuntelin tossa taas työpäivän aikana kertyneestä feedistä uutukaiskappaleita ja aika ylitsevuotavan elektronisen ulosannin keskellä tuntui et jokin muu soundi tekisi terää. Pimeys -nimeä kantava helsinkiläisyhtye tuntui nyt, aika yllättäen, istuvan tähän tilanteeseen. Bändin nimi, Pimeys, ja kappaleen nimi, Elämä kiinnostaa, ovat aika vahvasti temaattisesti ristiriidassa, eikä soundissa mitään erityisen synkkää olekaan. Kappalee polkaistaan käyntiin napakalla kompilla ja pehmeän melodisella kitarapop -otteella. Ensimmäinen jännitys kohdistui lähinnä lauluääneen ja lyriikoihin, mutta saipahan kerrankin yllättyä iloisesti. Tämän bändin kohdalla havainnollistuu se, miksei kannata aina lähtökohtaisesti laulaa englanniksi.
En mustamaalaisi Pimeyttä mielelläni 'suomipopiksi', mutta se on kenties kepeää suomalaista pop -sävelmää samassa laarissa kuin jotkin Egotripin kappaleet. Jotain pirun hauskaa ja mukaansatempaavaa tässä kappaleessa on - kesäisen pyöräilyn seuraksi kaipaa oikeastaan just tällasella otteella tehtyjä kipaleita. Ja kyllä Elämä kiinnostaa -kappaleesta voisi kuvitella helposti kesähitin - kansan syvät rivit ovat tavoitettavissa.
Pimeys koostuu muuten muusikoista, jotka ovat vaikuttaneet sellaisissa musiikkikokoonpanoissa kuin Matti Johannes Koivu, Manna, Rex Willer ja Nick Arse & The Arsenicks. Ootan tosi suurella mielenkiinnolla mitä jätkät saa seuraavaks aikaiseks, koska tä ei nyt ihan tyypillisintä mun postaamaa musaa ole. Ja hei, ton kansitaiteen takaa löytyy bändin oma rumpali Tuomo Laakso, virallisesti nyt multitalentti.
Oon siinä mielessä varautunut ihminen, että jos jotakin tuputetaan joka suunnasta, en edes yritä tutustua koko asiaan. Esim. twitter-feed täyttyy nopeasti jo nykyään samankaltaisista asioista, etenkin kun se vihdoinkin nostaa päätään Suomessakin käypänä palveluna ja useammat ovat löytäneet sen. Moni sivusto toki kokoaa syötteen, kuten FB ja twitter, ja kun monessa paikassa sama aihe vallitsee, kertoo se joko siitä että seuraan liian samankaltaisia lähteitä ja/tai että jokin herättää intohimoa - oli se ansaittua tai ei.
Viime päivinä feedit ovat olleet täynnä nimeä DIIV, ja mullehan se on ollut melkoinen turn off, mutta onpa tuon nimen yltäkylläiseen levittämiseen sittenkin ollut aihetta. DIIV on nimittäin brooklyniläinen indie rock -bändi, joka vaihtoi nimensä Divestä ja alkoi mahtavaksi. Ja kyllähän tä olis pitänyt tietää, Beach Fossilsin Zachary Smithin sivuprojektista kun on kyse, on jälki helvetin kovaa ja jopa tanssittavaa. Doused on irroitus uudelta levyltä, Oshin (Captured Tracks, 26.6.)
Brittiduo piipahti postauksessa jo reilu puolitoista vuotta sitten ja senkin jälkeen muutamia vilahduksia on nähty bändistä. Mikä tekee ekasta Alpines -postauksesta aiheellisen maininnan tässä yhteydessä on se, että Empire oli silloin jo tapetilla, vaikka se saakin vasta nyt kesällä singlejulkaisun. Se oli toki yksi ensimmäisiä kappaleita, jonka duo kirjoitti yhdessä. Monien muiden maanmiestensä ja -naistensa kaltaisesti nämä elektropoppailijat ovat kuitenkin pitäneet verkkaista julkaisutahtia.
Empirea tosin kelpasi odottaa, sillä vaikka alunperin demona kuultu kappale oli jo hieno, mutta nyt se on saanut huomattavasti lihavamman ja dramaattisemman soundin alkuperäisen melodiarungon päälle. Night pop -nimellä Alpines itse tätä kutsui taannoin, eikä siinä ole nimityksenä mitään vikaa, varsinkin kun tällä soundilla kelpaa imperiumeja rakennella.
Käy tsekkaamassa myös aiemmat singlejulkaisut bändin soundcloud-sivulla, Cocoon ja Drive. Kyllä tästä bändistä vielä tämän vuoden 'juttu' saadaan. Erinomaista soundia.
Mun vappujumi alkoi toden teolla vasta oikeastaan eilen illalla ja jatkuu edelleen. Aika tiukasta koko maanantain seikkailusta huolimatta herättiin tiistaiaamulla leipomaan ja valmistelemaan eväitä piknikille.
Aattona oltiin katsomassa Klubilla Burning Heartsia ja Zebra & Snakea, jotka kummatkin olin toki nähnyt aiemmin. Seepra ja Sneikki, niin kuin heidät tuttavallisesti nimettiin illan aikana, ei täysin vakuuttanut seuruetta ja omaankin mieleen koko touhu kuulosti paljon enemmän Springsteeniltä kuin muistinkaan - en tajua miten se on mennyt noin pahasti ohi aiemmin. Burning Heartsilta odotettiin vanhempia kappaleita myös muttei (muistaakseni) niitä saatu, sääli.
No jaa. Vaikutteista puheen ollen, Twin Shadow ei ole koskaan peitellyt omiaan. Mutta uudella Five Seconds -kipaleella bändi on ehkä enemmän new waven kimpussa kuin koskaan. Tai ei nyt ehkä eniten koskaan, mutta paljon kuitenkin. Oman mielipiteen vesitys, jes. Täytyy myöntää etten oo suurin fani ollut tätä ennen, mutta huomasin et Five Seconds aukes aika kivasti usealla kuuntelulla ja toisaalta avasi vanhempien kappaleiden saloja. Tässä haisee 80-luvun treenimontaasit ja kuntosalin hiki. Kesällä ilmestyy uusi levy, Confess (4AD, 9.7.).
