Vuoden paras folk-levy? Entä vuoden paras kokoelma?

muIndie-folk levyä on kenties turhaa rajata kovin tiukasti, sillä kovinkaan moni artisti ei voi kieltää levyllä kuuluvien vaikutteiden laaja-alaisuutta. Musiikkia on yhä vaikeampi kuvailla yhdellä sanalla, tai sisällyttää yhden genren alle. Ajattelin silti jakaa mielestäni vuoden kaksi parasta suoritusta omissa alalajeissaan: vuoden paras folk-levy ja paras kokoelma.

Vuoden parhaita levyjä noin yleensä minusta ei ole listaamaan, sillä jokaisella on omat suosikkinsa - se näkyy myös joka puolella nettiä tehdyissä listauksissa, esim. Animal Collective tuntuu ainakin jakavan mielipiteitä levyllään. Itse olen kuitenkin tyytynyt kertomaan mitä olen itse kuunnellut, lähinnä syksyn aikana, ja sillä linjalla aion pitäytyä.

Nyt kuitenkin tuli sellainen olo, että näistä seuraavista levyistä halusin kertoa. Olen tainnut aiemminkin mainita, että vaikka useat postaukset käsittelevät lo-fi, dream pop tai kovin elektro-painotteista indiemusaa, olen silti enemmän folk-miehiä. Siksi tuntuu luonnolliselta kertoa mielipiteeni vuoden parhaasta folkin omaisesta suorituksesta.

Kuten kuvasta yllä näkyykin vuoden paras folk-levy on lontoolaisen Mumford & Sonsin käsialaa. Sigh No More on bluegrass-vaikutteista folk-rockia, ja sellaisenaan mielestäni parasta tänä vuonna. Mumford & Sonsin musiikki tuo ehdottomasti mieleen The Avett Brothersin, Fleet Foxesin, Great Lake Swimmersin ja muita nykyfolkin "suuruuksia". The Avett Brothersista tulee mieleen banjon osuus kappaleissa, Fleet Foxesista bändin yhteispeli ja Great Lake Swimmersista tietynlainen alakuloisuus, joka leimaa monia kappaleita.

Tiedän, että monet muistuttavat minua folk-kategoriaa selatessa, että entäpä Grizzly Bearin tänä vuonna julkaistu Veckatimest? Se on kuitenkin kovin kehuttu levy, joka vei yhtyeen soundia hieman "helpompaan" suuntaan ja nosti bändin kokonaan uudelle tasolle. En itse päässyt kovinkaan hyvin Grizzly Bearin Yellow House -levyyn sisälle, mutta tämä uudempi vaikutti keväällä edistykseltä, ainakin siinä suhteessa. Mumford & Sons on ehkä perinteisempää folkia, Grizzly Bear vähän kokeellisempaa. Kukin tehköön päätöksensä itse, kumpi on parempi - vai suostuuko vetämään liian tiukkoja linjoja lainkaan kahden erittäin hienon bändin välillä. Itse taidan sittenkin pyörtää päätökseni ja pitäytyä viimeisimpänä mainitussa vaihtoehdossa, ja julistaa Veckatimestin vuoden ensimmäisen puoliskon parhaaksi folk-levyksi ja lokakuussa julkaistun Sigh No Moren jälkimmäisen puoliskon parhaaksi.

Tässä kappaleet punnitsemisen "helpottamiseksi":

Aivan niin, meinasi unohtua vuoden parhaan kokoelman titteli. No, se lankeaa alkuvuodesta julkaistulle Dark Was The Night -kokoelmalle, jota olivat puuhaamassa The Nationalista tutut veljekset Aaron ja Bryce Dressner. Albumi tehtiin Red Hot Organizationin hyväksi, jonka tuotot menevät AIDSin vastaiseen taisteluun. Tuplalevynä julkaistu kokoelma sisältää suorituksia muun muassa Arcade Firelta, Feistilta, Bon Iverilta, The Nationalilta, Grizzly Bearilta sekä hienoja yhteistyönä tehtyjä kappaleita, kuten Antony Hegartyn (Antony and The Johnsonsin solisti) ja Bryce Dressnerin työstämän Bob Dylanin kappaleen I Was Young When I Left Home, joka on yksi soitetuimmista kappaleistani tänä vuonna.

Albumi on ehkä hivenen pitkä ja raskas sekä kappaleiden taso on ajoittain hieman epätasainen, mutta ansaitsee ehdottomasti silti vuoden parhaan kokoelman tittelin ja ehdottomasti hankinnan arvoinen. Leffasoundtrackeistä parhaan kokoelman tittelistä voisivat kilpailla kenties Merirosvoradion (The Boat That Rocked) soundtrack tai 500 Days of Summerin soundtrack, mutta pidän silti pääni, tällä kertaa :)

Tässä muutama kappale Dark Was The Night -kokoelmalta: