19.1.2010

Los Campesinos! ja The Soft Pack ja muita kivoja (uusiakin)

Kirjoittelu on toisinaan vähän kinkkistä, tai oikeastaan sen puute, kun ei ehdi kirjoitella silloin, kun bändit tai kappaleet on itselle ajankohtaisia - ja kiinnostavia. Siitä seuraa tällaisia postauksia, jotka ovat sekavia ja ihan liian täyteenahdettuja. Pitäähän blogi saada tasapainoon, kun viime viikolla oli pari vain yhden bändin postausta..Hmm. Tästä ei voi seurata kuin pienimuotoinen sekasorto, kun siivoan iTunesin nurkista biisejä pölyttymästä.

Koitetaan olla tehokkaita ja sisällyttää enemmän kappaleita ja vähemmän tekstiä.

Los Campesinos! julkaisee uutta materiaalia sisältävän Romance Is Boring -nimisen levyn (vihdoin) viikon parin päästä. Häilyvä ilmaus johtuu eri julkaisuaikatauluista jenkkeihin ja Eurooppaan. Viime syksynä maistiaisia saatiinkin jo bändiltä. Aiemmin pidin Los Campesinos!:ta lähinnä 'ihan kivana' bändinä, mutta tältä levyltä odotan enemmän. Kuulemani neljän-viiden kappaleen perusteella odotus tulee olemaan sen arvoista.





The Soft Packiltä tulee myös uusi levy helmikuun alussa. s/t-levyltä on myös saatu pari kappaletta jo kuunneltavaksi, ja varsinkin Answer To Yourself kulkee mukavan rouheasti. Aiemmin yhtye esiintyi nimellä The Muslims, joten bändiä voi jo nyt onnitella ainakin nimenvaihdoksesta.



Kanadalaisen singer-songwriterin, Basia Bulatin, toinen levy ilmestyy 26. päivä kuluvaa kuuta. Seuraava kappale (vaikkakin video on kehnohko live) on ainakin kivaa folk-popia levyltä Heart of My Own:



White Hinterlandin maaliskuun yhdeksäntenä ilmestyvä levy, Kairos, on myös mielenkiintoinen odotettava. Amerikkalainen singer-songwriter esiintyy WH-nimen alla. Levyltä julkaistu Icarus on oudon hieno sekoitus elektronista ja akustista musiikintekemistä, jossa on elementtejä vähän sieltä täältä.



Vielä lopuksi jotain mikä on varmasti tuttu monille, mutta jostain syystä törmäsin Small Blackiin pitkästä aikaa ja ajattelin jonkun kappaleen tältäkin Brooklynin porukalta laittaa, kun aiemmin tehdystä Brooklyn-postauksesta se unohtui. Etenkin Washed Outin remix on maukas.



Vielä alkuperäinen:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti