8.3.2013

Alkuvuoden kotimaiset: Minä ja Ville Ahonen - Mia

Tänään Dynamoon keikalle palaavan Minä ja Ville Ahosen debyytti oli ansaitusti vuoden 2010 puhutuimpia ja kiitellyimpiä levyjä. Saman vuoden marraskuussa olin Dynamossa todistamassa jo (omassa mielessä ainakin) verrattomaksi yltynyttä bändin keikkaa. Vieläkin se on yksi kaikkien aikojen lempikeikoistani.

Siksi harmittaa, etten tänään pääse Dynkkyyn, kun kerran olisi mahdollisuus kerrata tuon reilun parin vuoden takaisen keikan hekuma. Mutta yritän korjata erheeni kuun lopulla Bar Kukassa, kun Ville vetää soolona. Perjantai-illan, ja naistenpäivän, ainoa oikea menovinkki on kuitenkin siis Minä ja Ville Ahosen keikka.

MJVA:n toista albumia ja keskiviikkona pohtimaani Neøvin debyytti yhdistää tuotantopuoli, sillä Artturi Taira tuotti Orange Morningin lisäksi myös Mian. Sattumaa tai ei, kumpikin on erinomainen albumi - en ole tainnut ihan osata arvostaa Rubikin nokkamiestä tämän ansaitsemalla tavalla.

Vaikka ensimmäisen albumin folk ei kaiu yhtä vahvana Mialla, bändin läsnäolo on levyllä yhtä korostamaton kuin debyytillä. Minulle Ville Ahonen on kuitenkin ensisijaisesti lyyrikko ja esiintyjä. Sanoitukset ovat Ville Ahosen ja Jussi Moilan yhteistyötä eikä ole epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi suomalaisen musiikin omaleimaisimpia ja etevimpiä sanoittajia.

Niin levy kuin sen sisältämät sanoitukset ovat synkkiä, ja harvemmin tuleekaan yhtä makaabereita asioita laulettua mukana. Raskaista aiheista huolimatta Mia ei ole raskas vaan keveä kuuntelijalle. Levy on kuin epätasapainoinen, kenties hieman neuroottinen hyvä ystävä, jonka seurasta nauttii ja jonka mielenlaadusta on huolissaan.

Miasta eikä bändistä tarvitse tosin olla huolissaan: MJVA:n luomisvoima on enemmän elossa kuin koskaan. En osaa sanoa onko Mia 'parempi' kuin ensimmäinen levy. Debyytti on tietenkin yhä suosikkilevyjäni, mutta Mian pimeyteen ja melankoliaan uskon kahlaavani iltojen valjetessa yhä syvemmälle ja yhä uudestaan, lankeavani kuin siihen viimeiseen ansaan.

Parhaat hetket: Joulukuun kolmas, Mia, Pimeys Tuli Huoneeseen Taas
Pinnan alla kuplivat: Pieni Hauta, Kerro Minulle Rakkaani, Syksy

2 kommenttia:

  1. Olen ihan rakastunut tähän uuteen levyyn ja ehdottomiksi suosikeiksi nousivat heti "Syksy" ja "Mene Kotiin" <3

    VastaaPoista
  2. Tuntuu että aika moni on ottanut MJVA:n vahvasti omakseen, hyvä juttu. Aika jännä et sulla on täysin eri suosikit kuin mulla - kertoo Mian monipuolisuudesta :)

    VastaaPoista