Oletko ikinä kuullut vokooderille sävellettyä balladia? En minäkään. Ensimmäisessä blogipostauksessani mainitsemani Antti Rasin tavoin myös raumalaislähtöinen Heikki Vastiala opiskelee Virroilla digitaalista ääntä ja kaupallisen musiikin tuotantoa, ja tulokset alkavat näkyä. Pidän itseäni jonkin sortin teknoentusiastina, mutta vaatii todellista intohimoa vaihtaa työskentely Mauritiuksella ja Roomassa Virtojen synkkään talveen vain päästäkseen syvemmälle soundiin. Perfektionistina Vastiala ei tyydy tuottamaan musiikkiansa ainoastaan VST-plugareiden avulla, vaan hankkii analogisyntikoita, rumpukoneita ynnä muita kokeiluihinsa.
Tinkimättömän asenteen omaavan nuorukaisen soundi vaihtelee deepistä teknosta ja housesta elektroon ja italovaikutteisiin äänimaisemiin, joista Yksinäistä Vokooderia kuvannee parhaiten jälkimmäinen luonnehdinta. Vaikka naurahdin ensin kappaleen nimeä, tajusin jo alkuiskuilla tässä olevan nyt tosi kyseessä. Kun muut kirjoittavat kappaleitansa puolisoilleen, jumaloilleen, huumausaineille ynnä muille, on Vastiala kirjoittanut rakkauslaulunsa puheääntä virheellisesti rekonstruoivalle apparaatille.
Niin kutsuttujen puristien luoma musiikki ei ole usein kovin helposti lähestyttävää. Näin mukaansatempaavia pop-melodioita kuunnellessa voi kuitenkin vain ihmetellä, onko universumissa oikeutta Swedish House Mafian ja Steve Aokin kaltaisten klovnien antaessa kasvot elektroniselle musiikille, kun tämänkaltaiset intohimolla tehdyt helmet jäävät unholaan?
Toivoa kuitenkin on. Ug-kulttuuri elää ja voi hyvin, ja viikonloppuna Helsingin Vallilassa järjestetyissä varastohallibileissä oli tunnin mittainen jono jo yhdeksän aikaan osallistujamäärän ollessa Facebookissa hulppeat 1200. Hexe-nimellä levyjä soittava Vastiala on muuten myös todella kova dj, joka soittaa settejään kolmella levysoittimella. Ja tietysti vinyyleillä, kuinkas muutenkaan. Jos syvemmät teknoäänimaisemat kiehtovat, kannattaa tsekata myös Peik Erholan kanssa muodostettu Toisvesi-projekti. Sama kaksikko muodostaa myös Syntetisaattoriorkesteri Galaksin, joka tekee kunniaa 80-lukulaisille äänimaisemille analogilaittein. Plussaa on annettava myös kekseliäistä suomenkielisistä nimistä - niissä kun ei ole mitään hävettävää. Vai mitä sanotte Yksinäisen Vokooderin lyriikoista?
Yksinäinen vokoodersoi yössä morooderresonointiisi hautaudunvielä muistatko mun laulun?
Yksinäinen vokoodermuistan sen kuin eilisenSukelsimme syvyyksiinsuodin pulssien pyhyyksiin
Yksinäinen vokooderääniaaltojen enkooderUppoudun sun resonanssiinse saattaa minut tanssiin
Yksinäinen vokooderaarioiden dekooderTulkitset huuleni shuressa… olen tulessa!
Yksinäinen vokoodertäällä soundisi designerlöysin paneelistasi potikankäännän siitä sopiihan?
Yksinäinen vokoodernamiskoitasi ruuvailenniitä pehmeesti kääntelensävelsarjoja vääntelen
Yksinäinen vokooderkuuntele kun laulelenpainotan ässät pehmeämminäänes' soi näin lempeämmin
la-lla-laa la-la-lla-llaala-lla-laa la-la-lla-llaala-lla-laa la-la-lla-llaala-lla-laa la-la-lla-llaa
Hyvä teksti. Lyyrikoissa kuitenkin toisen ja kolmannen versen sanat ovat menneet sekaisin ainakin näin tekstiä ja biisiä samalla kuunnellessa tuli huomattua. Kolmannen versen kaksi viimeistä riviä kuuluisivat olla toisen versen kaksi viimeisintä kun taas toisen versen kaksi viimeistä riviä kuuluisivat kolmanen versen loppuun..
VastaaPoista