21.1.2010

Voi Interpol, missä lienet?

Kun tähystin tätä vuotta uudet albumit mielessä, vastaan osui tietysti monia, odotettuja hipsterin käsikirjan yhtyeitä, mutta myös muutamien "vanhempien" suosikkien uuden levyn julkaisua arvuuteltiin. Varmistusta en ole löytänyt tiedolle (siis parin blogin lisäksi), mutta esimerkiksi Interpolin väitettiin eräällä palstalla julkaisevan tänä vuonna uusi studiolevy. Se tekisi poikaa.

Interpolia ei tarvitse kummemmin kenellekään esitellä: bassolinjat rouhivat, tekstuuria löytyy ja Paul Banks honottaa sekaan - menestyksekkäästi. Vaikkei sanoituksia lasketa ehkä yhtyeen suurimpien ansioiden joukkoon, olen kokenut ne itse aina kovin tärkeiksi hahmotettaessa kokonaiskuvaa.

Levyt Turn On The Bright Lights, Antics ja Our Love To Admire ovat luoneet Interpolista mielenkiintoisen toimijan musiikkimaailmaan. Debyytti TOTBL on tietysti useimpien suosikki, Antics taasen jatkoi siitä mihin aiempi levy jäi ja vahvisti yhtyeen suosiota.

Monen mielestä Turn On The Bright Lights kuului myös viime vuosikymmenen parhaiden levyjen joukkoon. Viimeisin levy, Our Love To Admire, on ollut sen sijaan kiistanalaisempi tapaus.

Kirjoittaminen yhtyeestä tuli ajankohtaiseksi, kun kaivoin kaksi viimeisintä levyä esiin ja kuuntelin ne läpi. Etenkin Our Love To Admire kuulosti paremmalta kuin koskaan. Kyseinen levyhän sai ristiriitaisia arvioita: toisaalta sitä pidettiin luonnollisena jatkumona Interpolille, kehityksenä, ja toisaalta pettymyksenä kahden ylistetyn levyn jälkeen.

Levyn julkaisusta on jo reilusti yli kaksi vuotta, mutta koin vasta nyt valaistumisen levyn suhteen. Olin osittain samaa mieltä epäonnistumisesta aikaan, osittain. Nyt, vuosien jälkeen, täysin irrelevanttina ja epäajankohtaisena kommenttina minulla on pokkaa takoa rintaani ja sanoa, että olen ERI mieltä levyn saamasta kohtelusta. Mielestäni kyseessä on yksinkertaisesti hienon yhtyeen aliarvostettu, mahtava albumi. Voin jopa sanoa, että se on lempilevyni Interpolilta.

Tämän tajuttuani kämmenpohjat ja ohimot alkoivat hikoilla, sydän jyskyttää ja kynsien pureskelu alkoi: milloin tulisi UUTTA Interpolia? No ei nyt sentään. Niin fanaattinen en ole, mistään bändistä. Ihan kiva uutta olisi silti saada kuunteluun. Seuraavan levyn "onnistuminen" tulee määrittämään ja joko nostamaan tai laskemaan myös aiempien julkaisujen taiteellista arvoa.

Uuden albumin julkaisu ei tällä postauksella muutu miksikään, mutta ikävää se saattaa lievittää tai kasvattaa.

Lopuksi vielä kappale kultakin levyltä.





4 kommenttia:

  1. Moi! Oletko muuten tsekannut Interpol-yhtyeen laulajan sooloprojektia? Levy tuli viime vuonna ulos Julian Plenti-nimellä. Minua ainakin miellyttää kovasti!

    VastaaPoista
  2. Juu, oon tutustunu. Tossa tän vuoden ekassa postauksessa mietinkin, et miten mahtaa vaikuttaa Interpolin tulevaan levyjulkkariin, jos mitenkään..

    VastaaPoista
  3. Uutta levyä pitäis olla tulossa tänä vuonna näin ainakin oon käsittäny. Kovasti sitä odotan, vaik OLTA oliki pieni pettymys, mut pitää näköjään kuunnella se uudestaa :) Rumpali Fogarino oli sanonu et uus olis enemmän kallellaan TOTBL, mikä kuulostaa hyvält mut saapa nähä. Evil:n videon on yks parhaist koskaan :)

    VastaaPoista
  4. No niin, kyllä sen vähän arvasin :)
    Alkais vaan tulla julkaisuaikataulua tai maistiaista..:)

    VastaaPoista