Viikko 9: TDCCn, Kiki Paun, Rogue Waven Tunngin jne uudet julkaisut

Ajattelin taas valikoida alkavalta viikolta mielenkiintoisimpia uusia levyjulkaisuja.

Ensi viikolla uutuutensa julkaistavaksi tuovat nimittäin (jo lähes puhkiblogattu) Two Door Cinema Club, Rogue Wave, Tunng, Kiki Pau, Ben Sollee & Daniel Martin Moore ja The Nationalin Bryce Dessnerin ja Padma Newsomin Clogs.

Two Door Cinema Clubista on jauhettu niin paljon, että Bangorin poikien poppoo jääköön vähemmälle huomiolle. Sanottakoon vain, että kannattaa tutustua, jos on jotenkin välttynyt tutustumasta Tourist History -levyyn.


Kalifornialainen Rogue Wavekin julkaisee jo neljännen levynsä nimeltä Permalight. Voisin kuvitella, että The Shinsin ja vanhemman Death Cab..-matskun fanit saattaisivat pitää myös Rogue Wavesta.


Aiemmin mainitsemani folktronica-bändin, Tunngin, uusi albumi ...And Then We Saw Land julkaistaan heti ensi viikon alkupuolella. Sinkkuna julkaistu Hustle ainakin toimii.


Myös helsinkiläisen Kiki Paun White Mountain -levy julkaistaan ensi viikolla. Kaksi vuotta sitten debyyttinsä julkaissut bändi on saanut vähintäänkin kiitettävää huomiota uuden albumin ja singlen myötä.
Tässä vähän vanhempaa Kiki Pauta:


Ben Sollee ja Daniel Martin Mooren americana/bluegrass -henkinen folkpop levy Dear Companion on ensi viikon mielenkiintoisimpia julkaisuja. Myöskin aiemmin mainitsemani Kentucky-kaksikon levytuotoista osa menee Appalachian Voices -järjestölle, jonka tarjoituksena on lopettaa nykyinen hiilenlouhintametodi, jossa vuorenhuippu räjäytetään irti. Niin louhinnasta, kuin sen metodeistakin koituu suunnatonta haittaa ympäristölle ja sen asukeille.

Dear Companionin on tuottanut My Morning Jacketin ja Monsters of Folkin Jim James.


Clogsissa mukana ovat siis The Nationalin Bryce Dessner ja Padma Newsome. Clogsin The Creatures in the Garden of Lady Walton on viides levy yhtyeeltä, jonka musiikkia on kenties vaikea lokeroida, mutta sitä voisi kuvailla kokeelliseksi instrumentaali-folkiksi, jossa on elementtejä klassisesta musiikista.
# Clogs @ MySpace
Jos The Books on mieluinen yhtye, uskoisin Clogsinkin maistuvan.

Groove Armada / Jónsi

Groove Armadaltakin uutta levyä. En muista oikeestaan edes milloin olen viimeksi kuunnellut Groove Armadaa, mutta ei se kuulostanut tältä. Siis tältä tältä, kuin uudella Black Light -levyllä.


Monessa yhteydessä sitä on pidetty askeleena eteenpäin, mutta mielestäni synasoundien mukaanotto joissakin kappaleissa ei ole varsinainen askel eteenpäin. Ei silti, levy yllätti minutkin: sillä on ihan oikeasti hyviä kappaleita.


Black Light on ihan ok lätty ja sellaisenaan tutustumisen arvoinen. Ei se varmaankaan parasta Groove Armadaa ole, mutta on ihan mielenkiintoista tutustua tähän levyyn ja katsella vähän mihin suuntaan tämäkin bändi on menossa.
# Black Light kuunneltavissa kokonaan MySpacessä

Levyllä on jonkin verran vieraileviakin musisoijia, kuten Paper Romance -kappaleella brittiläisen elektrobändin, Fenech-Solerin solisti Ben Duffy.


Tässä Fenech-Solerin Lies:


Sigur Rósin Jónsin soololevy Go julkaistaan huhtikuun alussa. Uuden Sigur Rós -levyn ilmestyminen tänä vuonna osoittautui huhuksi, mikä nostaa Jónsin julkaisun odotusarvoa entisestään.

Ei tämä vielä mitään, kun tuottajana on ollut The Nationalia ja Interpolia tuottanut Peter Katis. Ei ole montaa levyä, joita pitäisi odottaa yhtä paljon kuin tätä.




Mutta mikä todella saa odotuksen tuntumaan sietämättömältä: Levyn limited editionissa mukana tulee ihan uskomattoman hienolta vaikuttava elokuva Jónsista esittämässä akustisia versioita levyn Go kappaleista uuden vuoden päivänä.

Elokuvan Go Quiet takana on Sean Deblois, joka loihti Heimankin kasaan.

The New Pornographers / Yes Giantess / Velo

Hirveesti sitä törmäilee kivaan musiikkiin. Jopa uuteen musiikkiin.

Kanadalais-amerikkalaisen The New Pornographersin kokoonpano on sangen vakuuttava, kun soolourillaankin loistaneet Neko Case ja A.C. Newman ovat osa tätä ryhmää.

Keväällä julkaistaan tämän indie rock -yhtyeen viides levy, Together. Ja tässä on maistiaista. (Viime levy oli muistaakseni hienoinen pettymys.)
Your Hands (Together):


Passion Pit -vertailujen kruunaamaton kuningas Yes Giantess julkaisi myös taannoin uutta kappaletta. Niin kauan kuin tulos on The Ruinsin kaltaista, eivät vertailut kiinnosta tippaakaan.



Lontoolaisesta Velosta en ihan hirmuisesti tiedä, mutta musiikki puhukoon puolestaan. Aika pienessä mittakaavassa musiikkia toistaiseksi tekevän Velon kerrotaan herättäneen jo kiinnostusta suuremmissakin piireissä. MySpacessä myös remixit Ellie Gouldingista ja Penguin Prisonista. Videoita ei tietenkään löy'y, joten mars MySpaceen. Trading Alibis on ainakin tosi jees.

# Velo @ MySpace

Casio Kids on norjalainen tuttavuus, joka on julkaissut musiikkinsa viime vuoden puolella. Mutta kyllä tämä nytkin toimii. Meinaa naurattaa, mutta ehkä sittenkin on viihdytetty olo.



Vähän väljähtäneestä musiikista kokemusta kartuttaneeseen: katselin perus-suomi-miehenä lätkää eräänä iltana ja eikös areenalla soinut Nenan 99 Luftballons. Tuleeko kellekään kenties kasikytluku mieleen? Silloin oli sentään kaksi Saksaa. Miten voi olla näin nostalginen kappale (ja olo)?

Hast du etwas Zeit für mich

dann singe ich ein Lied für dich

von 99 Luftballons

auf dem Weg zum Horizont

Tämä kappale taitaa vieläkin olla ainoa saksankielinen kappale, joka on noussut esim. jenkkilistojen kärkeen.

Ei-TwoDoorCinemaClub-postaus

Katkeruus Bloggeria kohtaan kasvaa taas: eilen oli ajankohtaista kirjoitella uutukaisesta Two Door Cinema Clubin levystä, Tourist Historystä, kun se tuli ennakkokuunteluun niin MySpaceen kuin 3voor12 -sivustolle. Bloggerin mielestä tämä oli kuitenkin huono idea, jonka vuoksi se päättii estää blogikirjoitukseni eiliseltä päivältä.


Onkohan muilla ollut vastaavia ongelmia?


No, mutta en sitten kirjoittele TDCC:n levystä, kun katkeroitumiseen saakka tämä sivusto kieltäytyi yhteistyöstä. Sanotaan nyt vaikka vain, että Tourist Historyllä on melkeinpä pelkästään hyviä, tanssittavia kappaleita. Kovin on odotettu tätä levyä.

Se ei ole loistava tai häikäisevä, mutta se on hyvä ja toimiva: monotonisuuden rajamailla mennään, mutta levy on lyhykäisyydessään tarpeeksi lyhyt, jottei kuuntelija kyllästy yksipuoliseen poljentoon. Mutta kiva levy kuitenkin.


Tässä kivaa vaihtelua TDCC:ltä, akustinen liveversio Undercover Martynistä.



Bändistä toiseen: Frightened Rabbit on siis julkaisemassa uutta levyä ja se on MySpacessä kuunneltavissa (kiitos MSM). The Winter of Mixed Drinks on myös ihan kelpo levy. Skotlantilaista pop-rockia, eli kepeää kuunneltavaa.



Pistetään vielä ekstraksi The xx:n remix Magic Wandsin Warrior -kappaleesta. Kaksi aikamoisen vankkaa suorittajaa. Toimiiiiiiiiii.

P.s. Magic Wandsin sivuilla lukee, että pian sitä debyyttialbumia tulee. Vuoden alun kaavailuissa oli puhe kesästä MWn levyn suhteen. Nopeempi ois parempi.



Ja ai niinpä niin! Ruotsalainen Club 8 julkaisee uuden levyn ensi kuussa. Tuottajana on häärinyt myöskin ruotsalainen Jari Haapalainen, joka on työskennellyt mm. Camera Obscuran, Laakson ja The Concretesin kanssa. Aika hauskalta kuulosti eka sinkku uudelta The People's Record levyltä. Western Hospitality on kuunneltavissa mm. MySpacessä ja Hypemissä.
# Club 8 @ Hypem
# Club 8 @ MySpace


Jotenkin ärsyttävää, että pitää aina ohjata eri mediapalveluihin, mutta enpä ihan siihenkään lähde, että tänne laitan luvattomasti mp3-tiedostoja. AInakaan vielä. Heh.


Nyt kun vielä pistäydyin 3voor12:ssa, huomasin kuunteluun tulleen myös ennen tätä vuotta itselleni tuntemattoman uusiseelantilaisbändin, The Ruby Sunsin levy. En ole juuri kuunnellut, mutta Cranberry oli ihan hauska kappale.

The Shimmer

Ennen nimellä The Mono tunnettu sisaruskaksikko tekee tuloa uuden nimen ja tuottajan turvin. The Shimmeriä on tuottamassa nimittäin Foalsia ja Depeche Modea tuottanut Luke Smith.

David ja Jade Hanksin muodostaman kaksikon demo No Surprise At All on kuunneltavissa MySpacessä, mutta myös toisen kappaleen, Lovers Voidin, voi kuunnella esimerkiksi Hypemin välityksellä.

Ensimmäinen single julkaistaan Hit Club -lafkalla, joka on julkaissut mm. Is Tropicalia ja Egyptian Hip Hopia. Maaliskuussa julkaistavaksi merkitty The Shimmer tekee todella tarttuvaa ja menevää musiikkia. Haluan uskoa että tästä porukasta kuullaan vielä vuoden mittaan. Ja paljon.

Mahdotonta odottaa virallista julkaisua.  Siispä MySpace-vierailu on taas edessä.

# The Shimmer @ MySpace
# The Shimmer @ Hypem

Viikon uudet julkaisut

Paitsi että tällä viikolla julkaistaan LoneLadyn ja Holly Mirandan levyt, jotka saivat tälläkin palstalla tilaa viime viikon puolella, tuovat artistit kuten Toro y Moi, Joanna Newsom, Rocky Votolato, Xiu Xiu, Marina and the Diamonds, Shout Out Louds, Efterklang ja Electric President uutuutensa kauppoihin.

Toro y Moin Causers of This on ollut ennakkokuuntelussa taas kerran 3voor12 -sivustolla. Levyllä on kyllä hienoja yksittäisiä raitoja, mutta jätti tietyllä tavalla toivomiseen varaa, kuten Delphicin levy alkuvuodesta.

Siinä missä Delphicin lätty oli kenties ylituotetun ja sieluttoman oloinen kaipaisi Chaz Bundickin proggikseen lisää yritystä, mutta Causers of This tarjoaa silti paikoittain hyvinkin nerokasta meininkiä. Niin Delphicillä kuin Toro y Moilla vaikutusta suhtautumiseen on varmasti riman hurjalla korkeudella uutta odotettaessa.

Eikä TyMin levy ole missään nimessä huono. Causers of This tulee varmasti olemaan monen suosikkilevy tänä vuonna. Samanniminen kappale levyltä on erityisen rautainen, mutta sen videon puutteessa jotain muuta:

Joanna Newsom taasen on kaikkien mielitietty, joiden mielet halajavat taiteellista folk-musisointia. Newsomin uuteen Have One On Me -levyyn en ole paria kappaletta syvällisemmin ehtinyt tutustua. Jos arvailua haluaa harrastaa, niiden perusteella hyväksihavaittu linja saa jatkoa.

Rocky Votolaton tuotanto on valitettavan tuntematonta meikäläiselle. Tässä kuitenkin kappale Red River (live) uudelta levyltä True Devotion.

Xiu Xiu on sellainen nimi, johon on tasaisesti törmännyt viimeisen parin kuukauden aikana. Kuuntelussani olleet kappaleet olivat tasoa "ihan ok". Silti Xiu Xiun Dear God, I Hate Myself -levyn nimi kertoo aika paljon.

Soundi muistuttaisi hieman joitakin kappaleita Arcade Firen Neon Bible -levyllä, jos Win Butlerilla olisi itsetuhoisia ajatuksia. Mielenkiintoista siis. Jollain kieroutuneella tavalla pidän kyllä tästä soundista.

Mutta miten se kestää vertailun Arcade Fireen?

Marina and the Diamondsin levy on ollut MySpacessä ennakkokuuntelussa, mutta itse en ole tutustunut jo julkaistuja kappaleita enemmän neidin musiikkiin. The Family Jewels -levy julkaistiin kaiketi tänään.

Ruotsalainen Shout Out Louds palaa levyllä Work, jota on ollut tuottamassa Fleet Foxesin debyyttilevyn takana ollut mies, joka on työskennellyt myös Band of Horsesin ja The Shinsin viime levyjen kanssa. Pinnallisen ennakkokuuntelun jälkeen Workiä ei ehkä sittenkään ole työstetty tarpeeksi. Mutta pitää antaa levyn muhia taas kerran.

Ja lisää pohjoismaalaista väriä tanskalaisen Efterklangin muodossa. Myös post-rock/alternative -bändi nimittäin julkaisee tänään kolmannen studiolevynsä nimeltä Magic Chairs. Tähänkin levyyn tutustuminen on jäänyt pinnalliseksi kun sairastelu on vienyt huomion.

Electric Presidentin The Violent Blue puolestaan soi parhaillaankin taustalla ja kuulostaa aikamoisen hyvältä. Amerikkalaisen elektronicaduon levy on myös ennakkokuuntelussa netitse.

Linkkejä nettikuunteluun:

# Electric President Spinnerin sivuilla

# 3voor12 -sivustolla mm. LoneLady, Holly Miranda, Toro y Moi ja Efterklang

# National Public Radion sivuilla mm. Joanna Newsomin uutuus huomenna.

Keskiviikkona Klubille!

VIVA!-kiertue saapuu ensi keskiviikkona Turun Klubille ja rapialla yhdeksällä eurolla saa niinkin mukavan jokaiselle jotakin -kattauksen, kun Joensuu 1685, Zebra and Snake sekä saksalainen Norman Palm ilahduttavat Humalistonkadulla.

Aion korvata itselleni viimeaikaisen live-musiikittomuuteni ja tsekata kyseiset bändit ihan livenä.

Joensuu 1685 on saanut jo muutaman vuoden nauttia melko hyvästä asemasta suomalaiskriitikkojen keskuudessa, mutten itse ole bändiä nähnyt livenä koskaan. Aika korjata sekin. Jotenkin odotan todella kovaa suoritusta livenä tältä kokoonpanolta. Bändiä on verrattu ainakin Jesus and the Mary Chainiin.


Myös Zebra and Snake on saanut osakseen melkoista ja melkoisen harvinaista hypeä suomalaisissa musiikkipiireissä - tosin osallistuihan hypeen aikanaan myös Big Stereo -blogi. Tämän elektro-pop kaksikon suhteen odotukset eivät ole mitenkään korkealla, mutteivät tosin matalallakaan. Katsotaan mitä keskiviikko tuo.


Norman Palm on etukäteen kolmikosta tuntemattomin. Spotifystä löytyy mieheltä akustista musisointia, johon pitänee tutustua ennen illan rientoja keskiviikkona. Mieheltä löytyy ainakin aika vekkuli Cindy Lauper -koveri:


Joensuu 1685, Zebra and Snake ja Norman Palm siis Klubilla 24.2. hintaan 9€. Löydän itseni täältä. Hyvin todennäköisesti.
# Klubi

Sufjan

Sufjan Stevensiä ei näy eikä kuulu. Ei tosin lukeudu tuttavapiiriin, niin tuo näkemisen puute ei ehkä sillä tavalla ole kummallisuus.

Viimeksi multi-instrumentalistina ja äärettömän lahjakkaana lauluntekijänä tunnetulta artistilta on kuultu folkimpaa matskua Illinois-levyllä 2005, ja sen jälkeen julkaistulla outtakes-levyllä samoista studiosessioista.

Olen alkanutkin epäillä, ettei Sufjan palaakaan folk-kappaleiden ja -levyjen pariin - ainakaan pitkään aikaan. Mieshän on ollut tottakai hyvä luomaan nahkaansa aiemmilla levyillään, joten siinäkään mielessä ei ole mitään syytä miksi seuraava ns. kunnon soololevy olisi millään tavalla aiempien kaltainen.

Sufjan palautui mieleen, kun eräänä päivänä korviini sattui eräs virallisesti kaiketi julkaisematon kappale, joka minulla on ollut muutamia vuosia vain live-tallenteena koneella. Barn Owl, Night Killer -kappale on mielestäni Stevensiä parhaimmillaan enkä oikeastaan haluaisi kuulla sitä edes siloteltuna studioversiona, vaan liven itsetallennettu rosoisuus sopii siihen.


Ei ole tietenkään mielekästä aina haihatella vanhojen suosikkien perään, mutta Sufjanin luomisvoimaa ja -laajuutta on jotenkin erityisesti käynyt kateeksi, vaikkei vahvasti kristinuskoon viittaava tematiikka aina uponnut olekaan. Mutta se on toissijaista.

Sufjan Stevens on yksi niistä artisteista, jotka ovat oikeastaan aina kulkeneet mukanani. Hän on myös siinä mielessä poikkeus, etten vieläkään omista yhtään hänen levyään. Ja se on suurin epäkohta levyhyllyssäni.

Eräs lempikappaleistani, John Wayne Gacy Jr., joka kertoo samannimisestä sarjamurhaajasta, ja siitä, miten kappaleen "minä" kokee omat syntinsä suhteessa murhaajaan. Tai niin ainakin olen ymmärtänyt.


Onko mitään parempaa olemassakaan kuin banjo ja tämä mies?
 

LoneLadyn Nerve Up / TVOn lopetus

Vilkas levykuuntelutahti jatkuu ja nyt on vuorossa aiemmin mainitsemani LoneLadyn debyytti. Manchesteriläisartistin debyyttilevyltä kuuluvat selkeästi vaikutteet ja kotipaikan musiikillinen ilmapiiri.

Nerve Up tulee kauppoihin ensi viikolla ja lukeutuu lähinnä kuriositeetteihin tämän vuoden uutuuslevyjä odoteltaessa - ainakin ennakkoon.

Aikaisemmin vain kappaleen Immaterial -kappaletta kuunnelleena en odottanut ihmeempiä, mutta loppujen lopuksi LoneLadyn debyytti on ihan kelpo lätty: ei eilisen Holly Mirandan veroinen suoritus, mutta ihan ok.

Kaksi asiaa paistavat yli kaiken läpi tällä levyllä: manchesteriläinen musiikki-ilmapiiri sekä 80-luvun alku. Joy Divisionin tyyppisiä rytmejä ja vaikutteita kuuluu kovin, poissulkematta verrattavuutta esim. La Roux'hun.

Nerve Up -levyllä on hyviä suorituksia ja kehnompiakin. Vaikka kyseinen levy tullaan todennäköisesti luokittelemaan "ihan ok" -pinoon vuoden lopulla, on LoneLadyllä aika hienossa 2010-luvun paketissa 80-luvun musiikkia.

TVO lopettaa

Alunperin aikeissa oli loihtia vain levyarvostelu, mutta eilinen viesti FBn inboxiin muutti suunnitelmat ja arvostelu jäi nyt tyngäksi. Turun legendaarinen keikkapaikka TVOlla (Turun Varsinaissuomalainen osakunta) joutuu sitten lopettamaan. Asiastahan on puhuttu nyt parisen vuotta ja tänä keväänä se ikävä todellisuus kirii live-musiikin ystävät kiinni.

"On pöyristyttävää, että tällainen ei-kaupallinen, pitkän linjan kulttuurikehityskehto jyrätään. Suomessa tarvittaisiin lisää TVO:n tyyppisiä paikkoja, jotka eivät keskity pelkästään bisneksen pyörittämiseen."

Tero Vänttinen, TS-treffi 20.5.2009

On vaikea ymmärtää ratkaisua, jossa yli 40-v. (?) toiminut keikkamesta muutetaan pyöräkellariksi, kuten TVOn sivuillakin todetaan. Iso osa Turun kulttuuritarjonnasta katoaa taivaan tuuleen - hieno suoritus tulevalta kulttuuripääkaupungilta. En tiedä sitten, onko TVOlla suunniteilla jo jonkin muun tilan vuokra.

No, kuitenkin, komeasti TVO aikoo poistua, sillä huhtikuussa järjestään vielä Lopunajan festivaalit, joissa lavalla marssitetaan 60 bändiä, joiden joukossa on mm. 500 kg lihaa (Kauko Röyhkän kokoonpano), Tv-resistori, Jori Hulkkonen, Nightsatan jne. Myös serkkuni (häpeilemätön promo) entinen bändi 90-luvulta, Limonadi Elohopea, kasataan vielä tätä keikkaa varten uudestaan. Tässä linkki TVOn festareiden sivuille, jossa myös tarkemmat tiedot aikatauluista ja esiintyjistä.

# Loppu häämöttää.

Limpparit Jyrkissä!

Jori Hulkkonen ja Tv-resistori olisi mahdollista nähdä livenä jo perjantaina Dynamossa, mutta harmikseni en taida päästä paikalle. Hulkkosen näkee muutenkin kaupungilla sangen usein.

Useimmiten hänet tunnistaa tummanpuhuvasta tyylikkäästä vaatetuksesta (johon usein lukeutuu myös musta poplari), pieni etuheittotukka, lasillisesta punkkua ja jalat ristissä istuvan maailmanmiehen karismaattisesta olemuksesta.

Siitä huolimatta en ole pitkään aikaan nähnyt miestä live-musisoinneissa. Viimeksi varmaankin Ydintalvipuutarhassa.

#Dynkyn ohjelma

Holly Miranda - The Magician's Private Library

Detroitilaissyntyisen The Jealous Girlfriendsin solistin, Holly Mirandan, soololevy ilmestyy ensi viikolla. Tarkka päivä saattaisi olla jopa 23. (?).

Jälleen kerran hollantilainen 3voor12-sivusto tarjoaa mahdollisuuden uuden levyn  ennakkokuunteluun, joten miksi en olisi siis vähintäänkin kohtuullista mediahuomiota nauttineen artistin levyyn tarttunut.

TV on the Radion Dave Sitekin tuottaman The Magician's Private Libraryn on siis määrä ilmestyä ensi viikolla. Ennen tämän levyn julkaisua on Hollyltä on kuultu mm. Jeff Buckley-koveri sekä EPn verran kappaleita, joista osa päätyi tällekin levylle.

Waves-sinkku ei ihan hirveästi alunperin saanut innostumaan, vaikka viime vuonna Kanye Westinkin blogiin joku hänestä sitten päätyi kirjoittamaan. Lopulta on kuitenkin sanottava, että on ilahduttavaa että Holly Mirandaa ja tämän musiikintekemistä ympärönyt hype ei ole ollut turhaa. Waveskin kuulostaa koko ajan paremmalta.
Waves-live:



The Magician's Private Library nimittäin lunastaa aika paljon odotuksia. On aivan selvää, että Hollyn tyyppisellä musiikilla joutuu kestämään vertailut Feistiin ja Cat Poweriin, mutta hieman odottamattomasti Miranda paitsi kestää vertailut tarjoaa myös jotain uutta naisartistien jatkumoon.

Ja kyllä, Dave Sitekin kädenjälki näkyy ja kuuluu levyllä.

Levyltä löytyy tekstuuria, herkkyyttä ja syvyyttä, ja suoraan sanoen, jos se ei ensimmäisellä kuuntelukerralla lämmitä, ei kannata ihmetellä. Toisella kuuntelukerralla levy avautuu paljon enemmän. Ja kolmannella kerralla tuntuu taas saavan paljon enemmän.
Sleep on Fire -live:



The Magician's Private Library on nimenomaan kokonaisuutena etevä. Soundi on hienosti rakennettua ja on monella tavalla positiivista, mutta ikään kuin synkkyyden jälkeen. Kuin sadussa pahaenteiseen ja synkkään metsään pääsevä valonpilkahdus.

Alkuodotusten jälkeen levy yllätti hienovaraisuudellaan ja monipuolisuudellaan. Se tavoittelee korkeuksia ja saavuttaakin ne. Suosittelen.

# 3voor12-sivustolla ennakkokuuntelu
# HollyMiranda.com
# HM @ MySpace

Paljon puheenaiheita eikä mitään sanottavaa

Sfäärissä riittää bändejä kuten tunnettua, mutta aina jotkin onnistuvat nousemaan keskiarvon yläpuolelle: jotkut laskelmoidulla markkinointistrategialla, jotkut puhtaasti suurten blogien omalla vetovoimalla. Ns. suuret tai vaikutusvaltaiset blogit pystyvät jopa laittamaan levy-yhtiön pystyyn ja julkaisemaan musiikkia.

Monella kansainvälisemmällä bloggaajalla on tietysti asiantuntemasta ja jos sen pystyy yhdistämään bisnesjärkeen, niin mikä jottei.

Seuraavassa kuitenkin mielenkiintoisia, puhuttavia bändejä maailmalta. Harmi vaam ettei mulla ole oikeastaan mitään sanottavaa niistä. Pieni puute ehkä bloggaajalle. Hmm.

Seuraavista kaksi on (tietääkseni) blogi/levy-yhtiön julkaisemia.

Ensimmäisenä esitellään oikeastaan itseoikeutetusti Big Stereo -blogin ensimmäinen julkaisu levy-yhtiönä.

Baby Monster on kyseessä ja kappaleen nimi on She Comes Alive. Jotenkin olen tässä viimeisen puolitoista viikkoa vähän vältellyt koko yhtyettä (ja aihetta), koska en tiennyt miten suhtautua asiaan. Tässä kuitenkin linkki alkuperäiseen postaukseen: Baby Monster @ Big Stereo. ja kappale She Comes Alive. Ihan kelpo kappale on kyseessä.



Odotan jatkoa yhtyeelle, Big Stereon levy-yhtiölle ja blogille oikeastaan vähän pelonsekaisin tuntein. En edes tiedä miksi - aivan kuin blogin uskottavuus olisi koetuksella jos se julkaisee itse muiden musiikkia. Hullua.

Ruotsalaisen Montaukin kappale Holiday on julkaistu Brilliantine -levy-yhtiöllä, jolla on tietääkseni kaksikin blogia taustallaan. Korjatkaa jos olen väärässä. Pliis!

Holiday on pianovetoista..sanotaan nyt...housea.

Radiant Dragonin avaruuspop -kappaleet sen sijaan ovat ladattavissa ilmaiseksi miehen omasta blogista.

Last.fm:n mukaan RD on Saksassa syntynyt brittiläis-kiinalainen musisoija, joten tausta on ainakin mielenkiintoinen ja herkullinen musiikin tekemiseen.

Ehdottomasti mielenkiintoisin näistä kolmesta artistista, mun mielestä. Voisin kuvitella, että Toro y Moin fanit saattaisivat lämmetä, edes vähän.

Radiant Dragonin musiikkia on vaikea laittaa kategoriaan - lataa ja kuuntele siis itse.
Joko MySpacessä, lataus Last.fm:stä tai Radiant Dragonin blogista.

# Radiant Dragon @ MySpace
# Radiant Dragon @ Last.fm
# Radiant Dragon blogi

Leffamusaa ja levyjä

Olen kuunnellut tällä viikolla poikkeuksellisen paljon ja erilaista musiikkia, levyttäin. Mitään suuria yllätyksiä ei vastaan tullut.

Kuuntelin läpi mm. Hot Chipin, Fionn Reganin ja Shearwaterin uutuuslevyt sekä erinäisiä elokuvamusiikkeja.

Hot Chip, joka aikaisemmasta suosiostaan huolimatta ei ole ollut omien suosikkien joukossa, sai nyt mahdollisuuden. Jotenkin oli mahdotonta olla kuulematta levyä, kun Spotifyt ja MySpacet sekä ennakkokuuntelupaikat suorastaan tyrkyttivät One Life Standiä kuunteluun.

Alku vaikutti jo lupaavalta, ajattelin, voisiko tämä nyt olla se vertauskuvallinen portti, jonka läpi pääsisin kulkemaan Hot Chip -fanien kansoittamaan maahan? No. Eihän se ollut. Suutariksi jäi. Minun ja Hot Chipin suhde otti tosin aikaisempiin levyihin nähden askeleen eteenpäin, mutta seuraava askel tuli olemaan jo ontuva.

Kaikki se, minkä varaan Hot Chipin suosio perustuu, ei ole oikeastaan koskaan iskenyt niin kovin minuun. Yhteenvetona sanottakoon, että ihan kiva, mutta silti ihan kiva.

Fionn Regan. Voivoi. Kuuntelin uuden The Shadow of an Empiren ja kadun sitä suuresti. Sanon jo nyt, että jos yhtään tykkäilitte The End of History -levystä, älkää kuunnelko tuota uutta tekelettä. (Mm. täältä onnistuu uuden levyn kuuntelu: 3voor12).

En tiedä mitä herralle on tapahtunut. Debyytti oli kuitenkin niiiin kiva: se oli viehättävää ja nyanssikasta (ei oikea sana) folkia. Tämä uudempi on jotain, mille en itse ainakaan lämmennyt. Ajoittain luulin Reganin pääsevän vanhaan vauhtiin, mutta väärässä olin. Harmittaa. Harmittaa, että Fionn oli siirtynyt rockimpaan ilmaisuun.

Mutta mites sen Shearwaterin levyn kanssa? No, sehän on NPR:n sivuilla ollut tämän viikon ennakkokuuntelussa ennen ensi viikon julkaisuaan. Ja sen voit kuunnella täällä: National Public Radio: Exclusive First Listen.

Olin kovin tohkeissani herrojen aikeista uuteen levyyn ennen kuuntelua. Tunnelmat post-kuuntelun ovat ristiriitaiset: tavallaan Golden Archipelago -levyllä oli sitä vankkaa taide rock -ilmaisua, jota heiltä on totuttu kuulemaan, mutta toisaalta se tuntui epätasaiselta. "The jury's still out on this one" elikkä makustelua on jatkettava.

Tässä taannoin (lue: alkuvuodesta) olin katsomassa mainion elokuvan nimeltä Tie (The Road), joka miellytti kovin ankealla ilmeellään ja Viggo Mortensenin loistokkaalla näyttelijäsuorituksella. Paitsi että se oli hieno elokuva, oli Kinopalatsissa muutakin aihetta juhlaan: elokuvan musat olivat Nick Cave & Warren Ellis -kaksikon taidonnäyte.

Nick Cave ja Warren Ellis tehtailivat myös musiikit leffaan The Assassination of Jesse James By The Coward Robert Ford. Kuuntelin sitten kummatkin levyt läpi - samalta istumalta! Ja kannatti. En tavallaan ole mikään perinteisten perus-leffamusiikkien ystävä, soundtrackit lämmittävät enemmän, mutta tämän kaksikon tuotoksia oli ilo kuunnella.

Timanttisia, huippuluokan suorituksia kumpainenkin film score - terminä erotuksena soundtrackiin, joka sisältää elokuvassa soitettuja kappaleita, kun taas ensinmainittu on sävelletty elokuvaa varten.

Leffamusien saralta on mainittava vielä henkilökohtainen suosikkini, joka ei yleensä kerää kannatusta - tai no, ainakaan en ole kuullut kenenkään muun tykkäilevän tätä leffaa tai sen musiikkia niin kovasti kuin minä. Elikkäs The Fountain.

Film scoren sävelsi Clint Mansell, joka on työskennellyt Darren Aronofskyn kanssa myös muissa tämän projekteissa (Unelmien sielunmessu, The Wrestler, Pii). Musiikin toteuksesta vastasivat niinkin erilaiset toimijat kuin Kronos Quartet sekä käsittääkseni myös Mogwai.

Sekä leffa että score ovat henkilökohtaisia suosikkeja, joita ei välttämättä voi edes odottaa muiden ymmärtävän. Jotkin asiat kai vain kolahtavat. Joskus on mukavaa koittaa erilaisia asioita - kuunnella erilaista musiikkia kuin mihin on tottunut. Elokuvaa varten sävelletystä musiikista on vaikea päästä enää erilaisempaan, kun miettii mihin tämänkin blogin pääpaino keskittyy.

Perjantai-illan "uutuus": The Middle East

On niin kivaa, kun viaton huuma iskee musiikkia kuunnellessa. Ei oikein tiedä miten päin pyörisi ja kenelle hehkuttaisi. Tänään on sellainen päivä ja ilta. Ja bändin nimi on The Middle East. Taas kerran hieman outoa nimeä pukkaa.

Australialaisbändi The Middle East (huh, kaipa tohon nimeen on vain totuttava) kuulostaa Fleet Foxesilta, Sufjan Stevensiltä, Bon Iveriltä ja hieman ehkä myös Great Lake Swimmersiltä. Bändi kuulostaa jotenkin ihan naurettavan tuoreelta folk-rockilta - mikä ehkä vesittyy hieman, kun kuulee että alunperin EP:n Recordings of the Middle East kappaleet olivat jo 2008 Australiassa julkaistulla levyllä. EP on sittemmin julkaistu viime lokakuussa jenkeissä.

Kaikista blogikirjoituksista päätellen olen todella myöhässä tämän bändin kanssa, mutta mulle kelpaa silti. "Ei musiikinkuuntelun itseisarvo voi olla sen tuoreus", hän uskotteli itselleen.

Kun Fleet Foxesin uutta levyä saadaan tälle vielä odottaa, Sufjanilta ei ole kuulunut vuosikausiin uutta LP:tä ja Bon Iverkin on "telakalla" voi The Middle Eastin tahtiin huoletta tunnelmoida varsinkin talvi-iltoina - ja hymyillä itsekseen. Varsinkin seuraava kappale, The Darkest Side, on ihan älyhieno.

"And it's the darkest side of my heart that dies when you come to me".

Pakko kirjoittaa lopuksi vielä täysin asiaankuulumattomasti huhusta, jonka mukaan Wes Anderson olisi ollut kaavailuissa mukana Spiderman 4:n ohjaajaksi. Naurahdin tuolle itsekin, mutten niin kovaa, kuin nähdessäni rändöm-tyyppien YouTube -parodian aiheesta. Mun mielestä se oli ainakin tosi osuva ja siten hupaisa. Eli seuraavaksi ajatusleikki, MITÄ JOS: Mitä jos Wes Anderson (Roayl Tenenbaums, Darjeeling Limited) ohjaisi Spiderman-leffan:

The Golden Filter

Newyorkilainen elektro pop -kaksikko The Golden Filter on julkaissut uutta musiikkia.

Kolmas sinkkujulkaisu, nimeltään Hide Me, on ladattavissa yhtyeen kotisivuilta, eli täältä: linkki. Mutta, jos latailu ei innosta, kappale on myös Spotifyssä. Mun mielestä tä rullaa jopa mukavammin kuin aiemmin julkaistut Thunderbird ja Solid Gold.

Bändihän oli mukana jo Kitsuné Maison 7 -kokoelmalla. Remixejä mm. Empire of The Sunille, Little Bootsille ja Cut Copylle tehtailleen The Golden Filterin pitkäsoitto ilmestyy huhtikuussa. Bändin elektroilulla on paljon yhtymäkohtia aiemmin tänä vuonna levynsä julkaisseen Chew Lipsin kanssa, josta postasin tammikuussa.

Chew Lips:


Ja loppuun vois sitten laittaa The Golden Filteriltä näitä remixejä.

The Tallest Man On Earth / Electric President / Cassian / Hi Tiger

Joillakin artisteilla nykypäivänä on jekut mielessä nimeä valitessaan kuten ruotsalaisella Kristian Matssonilla. Kaikille on varmasti tuttu tilanne, jossa korviin on kantautunut jonkin uuden bändin musiikkia ja haluaa ottaa selvää bändistä. Luulisi, että yhtyeen nimi hakukoneeseen olisi riittävä toimenpide - niin sitä luulisi.

Useat bändit kun ovat aikamoisen "nokkelia" ja ovat valinneet nimen, joka sekoittuu arkisanahelinään myös hakukoneissa, kuten Real Estate, Beach House, Shearwater jne. Eihän hakutulosten suodattaminen tietenkään hirvittävä vaiva ole, mutta helppous on kivaa.

Niin, Kristian Matssonhan esittää kepeää folk-musiikki nimellä The Tallest Man on Earth. Toivottavasti teidän hakutuloksenne kyseistä bändiä etsiessä toivat ylläolevan kaverin kuvia eivätkä tätä miestä: Bao Xishun.

The Tallest Man on Earthin debyytti vuonna 2008 keräsi positiivista huomiota osakseen ja 2010 tuo mukanaan jatkoa tuolle levylle nimeltään The Wild Hunt. Levyn julkaisupäivä on huhtikuun ja kolmastoista. Tallest Manin musiikkia voi suositella mikäli esimerkiksi Deer Tick maistuu.
(Video on kehnohko live mutta toimii.)

Viime postauksesta onkin pari päivää aikaa, kun viikonloppu meni ensin Dynamon tanssilattialla, Super Bowl -iltamissa ja sitten nollatessa. Dynkyssä oli hauskaa (ja darra sen mukainen) ja Super Bowlissakin mieluisampi joukkue voittoon.

Dynkkykin oli muuten tosi jees, mutta Animal Collectivia tiskijukalta pyydettyämme (hyvissä ajoin) kesti ainakin 2,5 tuntia et ämyrit pörisi AC:tä ja silloinkin tuli lattialle ehkä vähän kehnohkosti kreisibailaamiseen sopiva My Girls. Pettymys. Dynkyssä spotattiin myös Kauko Röyhkä (!) ja (ainakin omasta mielestään) paikallinen jalkapallosuuruus Timo "Furkka" Furuholm.

Postausten välisenä aikana olen kuunnellut muiltakin mielenkiintoisilta yhtyeiltä kappaleita kuin The Tallest Man on Earthiltä. Varsinkin Bang Gangille sainatun, househtavan Cassianin kappaleet ja remixit ovat saaneet punttiin vipinää. Tanssiminen ei ole pakollista mutta suotavaa.



Myös Electric Presidentiltä on tulossa uutta. Floridalaista electronicaa sisältävä The Violent Blue julkaistaan 23. helmikuuta, jolta on jo kaksi kappaletta ilmaiseksi ladattavissa last.fm -sivustolta. Oikein viehättävää.



Hi Tiger sen sijaan on alkuvuoden tuttuja, jolle lämpenin vasta nyt. Neon Coyoten poikien sivuproggishan kyseinen bändi on.



Myös vanhat tutut kuten Two Door Cinema Club ja kappaleet uudelta levyltä ovat saaneet bloggaajaan lämpimäksi. Uutta levyä taskuun jo maaliskuussa. JEI!

Daft Punk: Discovery

Joskus vierailu levyhyllyn / -laarin perukoilla tai perusteellinen tutkimus koneella jo olevasta (usein unohdetusta) musasta on yhtä tehokasta, mielekästä ja silmiä- ja korvia-avaava kokemus kuin uuden musiikin etsiminen ja kuuntelu. Tavallaanhan se on aika hölmöä, etten itse muista mitä levyhyllystä löytyy. Tai oikeastaan ei ole kyse siitä, etten muistaisi sitä konkreettista levyä vaan lähinnä unohtuu että miten hyvää musiikkia kyseinen levy sisälsi.

Lukio tai yläasteaikoihini Daft Punkin Discovery -levy julkaistiin, eli joskus 2000-2001. Ranskalainen, kepeähkö house-musiikki oli muutenkin silloin kartalla: mm. Cassius, Air ja Etienne de Crécy alkoivat jo vuosituhannen vaihteessa olla kovia nimiä. Daft Punkin lisäksi, tietysti.

Itse levyhylly on pysynyt siitä lähtien lähes samana, mutta sisältö muuttunut moneen kertaan käydessäni läpi ihan konemusiikkivaiheen (olin mm. Kupittaalla Koneiston kostossa 2001) ja täyden musiikinkuuntelun laantumisen. Discovery on kuitenkin ollut aina osa levykokoelmaani. Ja oikeastaan vasta vajaan kymmenen vuoden omistussuhteen jälkeen tajuan, miten oleellinen osa se on ollut.


Daft Punk oli tottakai tuttu jo Homework levyn myötä - Around the Worldhän soi jopa MTV:llä - mutta vasta Discovery teki minusta (ja monesta kaverista) fanin. One More Timen höyryjunankaltainen meno taisi soida huoneessani lopulta ihan kyllästymiseen asti. Digital Love, High Life, Nightvision ja monet muut maistuivat ja maistuvat jälleen aika hyvältä.


Silloin jopa Daft Punk laskettiin ns. oudoksi musaksi, enkä itsekään varsinaisesti (julkisesti) laskenut itseäni faniksi, koska kuulumisen tunne oli ylitsevuotava. Silti ei moni nykyäänkään mainitse ranskalaisduon tuotoksia kysyttäessä lempimusiikkia. Aika outoa, sillä varsinkin Discovery-levy lasketaan oleelliseksi osaksi koko ranskalaisen housen (tms) vyöryä.

Otettuani levyn jälleen kuuntelun, makustelin oikein miten hyvältä Daft Punk kuulostaakaan parhaimmillaan - ei tällaista tehdä enää. Pidin itsekin levyä joskus epätasaisena, joten ymmärrän miksi monet saattavat pitää. Silti tuntuu, että paljon on avautunut Discoverystäkin vuosien myötä.

Discovery on jotenkin viatonta, sinisilmäistä ja iloista ranskalaishousea - ja sitä parhaimmillaan. Kaikille tämä ei uppoa missään nimessä: monessa mielessä levy kuulostaa nyt melkein naurettavan vanhalta ja oli ilmestyessäänkin turhan vilpitöntä ranskahousea kyynikoille.



Loppujen lopuksi mielestäni ei ole monta levyä, jotka kaikkien pitäisi mielestäni omistaa enkä aio sanoa sitä tästäkään, mutta Discoveryn valtava vaikutus musiikkimaailmaan ja paikka viime vuosikymmenen parhaiden levyjen joukossa on tunnustettava.

Suosittelen palaamaan Daft Punkin pariin. Discoveryssä on ainutlaatuinen tilaisuus kuulla musiikkia, jota ei ole tehty katu-uskottavuudet mielessä, mikä tuntuu monia yrittäjiä vaivaavan nykyään.

Tsaijai, sanat ja soundit tulevat ihan vanhasta muistista kun levyn pariin palaa - takaan sen. Eikä Daft Punk ole koskaan kuulostanut paremmalta.