28.2.2010

Viikko 9: TDCCn, Kiki Paun, Rogue Waven Tunngin jne uudet julkaisut

Ajattelin taas valikoida alkavalta viikolta mielenkiintoisimpia uusia levyjulkaisuja.

Ensi viikolla uutuutensa julkaistavaksi tuovat nimittäin (jo lähes puhkiblogattu) Two Door Cinema Club, Rogue Wave, Tunng, Kiki Pau, Ben Sollee & Daniel Martin Moore ja The Nationalin Bryce Dessnerin ja Padma Newsomin Clogs.

Two Door Cinema Clubista on jauhettu niin paljon, että Bangorin poikien poppoo jääköön vähemmälle huomiolle. Sanottakoon vain, että kannattaa tutustua, jos on jotenkin välttynyt tutustumasta Tourist History -levyyn.


Kalifornialainen Rogue Wavekin julkaisee jo neljännen levynsä nimeltä Permalight. Voisin kuvitella, että The Shinsin ja vanhemman Death Cab..-matskun fanit saattaisivat pitää myös Rogue Wavesta.


Aiemmin mainitsemani folktronica-bändin, Tunngin, uusi albumi ...And Then We Saw Land julkaistaan heti ensi viikon alkupuolella. Sinkkuna julkaistu Hustle ainakin toimii.


Myös helsinkiläisen Kiki Paun White Mountain -levy julkaistaan ensi viikolla. Kaksi vuotta sitten debyyttinsä julkaissut bändi on saanut vähintäänkin kiitettävää huomiota uuden albumin ja singlen myötä.
Tässä vähän vanhempaa Kiki Pauta:


Ben Sollee ja Daniel Martin Mooren americana/bluegrass -henkinen folkpop levy Dear Companion on ensi viikon mielenkiintoisimpia julkaisuja. Myöskin aiemmin mainitsemani Kentucky-kaksikon levytuotoista osa menee Appalachian Voices -järjestölle, jonka tarjoituksena on lopettaa nykyinen hiilenlouhintametodi, jossa vuorenhuippu räjäytetään irti. Niin louhinnasta, kuin sen metodeistakin koituu suunnatonta haittaa ympäristölle ja sen asukeille.

Dear Companionin on tuottanut My Morning Jacketin ja Monsters of Folkin Jim James.


Clogsissa mukana ovat siis The Nationalin Bryce Dessner ja Padma Newsome. Clogsin The Creatures in the Garden of Lady Walton on viides levy yhtyeeltä, jonka musiikkia on kenties vaikea lokeroida, mutta sitä voisi kuvailla kokeelliseksi instrumentaali-folkiksi, jossa on elementtejä klassisesta musiikista.
# Clogs @ MySpace
Jos The Books on mieluinen yhtye, uskoisin Clogsinkin maistuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti