17.2.2010

Holly Miranda - The Magician's Private Library

Detroitilaissyntyisen The Jealous Girlfriendsin solistin, Holly Mirandan, soololevy ilmestyy ensi viikolla. Tarkka päivä saattaisi olla jopa 23. (?).

Jälleen kerran hollantilainen 3voor12-sivusto tarjoaa mahdollisuuden uuden levyn  ennakkokuunteluun, joten miksi en olisi siis vähintäänkin kohtuullista mediahuomiota nauttineen artistin levyyn tarttunut.

TV on the Radion Dave Sitekin tuottaman The Magician's Private Libraryn on siis määrä ilmestyä ensi viikolla. Ennen tämän levyn julkaisua on Hollyltä on kuultu mm. Jeff Buckley-koveri sekä EPn verran kappaleita, joista osa päätyi tällekin levylle.

Waves-sinkku ei ihan hirveästi alunperin saanut innostumaan, vaikka viime vuonna Kanye Westinkin blogiin joku hänestä sitten päätyi kirjoittamaan. Lopulta on kuitenkin sanottava, että on ilahduttavaa että Holly Mirandaa ja tämän musiikintekemistä ympärönyt hype ei ole ollut turhaa. Waveskin kuulostaa koko ajan paremmalta.
Waves-live:



The Magician's Private Library nimittäin lunastaa aika paljon odotuksia. On aivan selvää, että Hollyn tyyppisellä musiikilla joutuu kestämään vertailut Feistiin ja Cat Poweriin, mutta hieman odottamattomasti Miranda paitsi kestää vertailut tarjoaa myös jotain uutta naisartistien jatkumoon.

Ja kyllä, Dave Sitekin kädenjälki näkyy ja kuuluu levyllä.

Levyltä löytyy tekstuuria, herkkyyttä ja syvyyttä, ja suoraan sanoen, jos se ei ensimmäisellä kuuntelukerralla lämmitä, ei kannata ihmetellä. Toisella kuuntelukerralla levy avautuu paljon enemmän. Ja kolmannella kerralla tuntuu taas saavan paljon enemmän.
Sleep on Fire -live:



The Magician's Private Library on nimenomaan kokonaisuutena etevä. Soundi on hienosti rakennettua ja on monella tavalla positiivista, mutta ikään kuin synkkyyden jälkeen. Kuin sadussa pahaenteiseen ja synkkään metsään pääsevä valonpilkahdus.

Alkuodotusten jälkeen levy yllätti hienovaraisuudellaan ja monipuolisuudellaan. Se tavoittelee korkeuksia ja saavuttaakin ne. Suosittelen.

# 3voor12-sivustolla ennakkokuuntelu
# HollyMiranda.com
# HM @ MySpace

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti