9.2.2010

The Tallest Man On Earth / Electric President / Cassian / Hi Tiger

Joillakin artisteilla nykypäivänä on jekut mielessä nimeä valitessaan kuten ruotsalaisella Kristian Matssonilla. Kaikille on varmasti tuttu tilanne, jossa korviin on kantautunut jonkin uuden bändin musiikkia ja haluaa ottaa selvää bändistä. Luulisi, että yhtyeen nimi hakukoneeseen olisi riittävä toimenpide - niin sitä luulisi.



Useat bändit kun ovat aikamoisen "nokkelia" ja ovat valinneet nimen, joka sekoittuu arkisanahelinään myös hakukoneissa, kuten Real Estate, Beach House, Shearwater jne. Eihän hakutulosten suodattaminen tietenkään hirvittävä vaiva ole, mutta helppous on kivaa.

Niin, Kristian Matssonhan esittää kepeää folk-musiikki nimellä The Tallest Man on Earth. Toivottavasti teidän hakutuloksenne kyseistä bändiä etsiessä toivat ylläolevan kaverin kuvia eivätkä tätä miestä: Bao Xishun.

The Tallest Man on Earthin debyytti vuonna 2008 keräsi positiivista huomiota osakseen ja 2010 tuo mukanaan jatkoa tuolle levylle nimeltään The Wild Hunt. Levyn julkaisupäivä on huhtikuun ja kolmastoista. Tallest Manin musiikkia voi suositella mikäli esimerkiksi Deer Tick maistuu.
(Video on kehnohko live mutta toimii.)



Viime postauksesta onkin pari päivää aikaa, kun viikonloppu meni ensin Dynamon tanssilattialla, Super Bowl -iltamissa ja sitten nollatessa. Dynkyssä oli hauskaa (ja darra sen mukainen) ja Super Bowlissakin mieluisampi joukkue voittoon.

Dynkkykin oli muuten tosi jees, mutta Animal Collectivia tiskijukalta pyydettyämme (hyvissä ajoin) kesti ainakin 2,5 tuntia et ämyrit pörisi AC:tä ja silloinkin tuli lattialle ehkä vähän kehnohkosti kreisibailaamiseen sopiva My Girls. Pettymys. Dynkyssä spotattiin myös Kauko Röyhkä (!) ja (ainakin omasta mielestään) paikallinen jalkapallosuuruus Timo "Furkka" Furuholm.

Postausten välisenä aikana olen kuunnellut muiltakin mielenkiintoisilta yhtyeiltä kappaleita kuin The Tallest Man on Earthiltä. Varsinkin Bang Gangille sainatun, househtavan Cassianin kappaleet ja remixit ovat saaneet punttiin vipinää. Tanssiminen ei ole pakollista mutta suotavaa.



Myös Electric Presidentiltä on tulossa uutta. Floridalaista electronicaa sisältävä The Violent Blue julkaistaan 23. helmikuuta, jolta on jo kaksi kappaletta ilmaiseksi ladattavissa last.fm -sivustolta. Oikein viehättävää.



Hi Tiger sen sijaan on alkuvuoden tuttuja, jolle lämpenin vasta nyt. Neon Coyoten poikien sivuproggishan kyseinen bändi on.



Myös vanhat tutut kuten Two Door Cinema Club ja kappaleet uudelta levyltä ovat saaneet bloggaajaan lämpimäksi. Uutta levyä taskuun jo maaliskuussa. JEI!

2 kommenttia:

  1. itekki oon odottanu tätä tdcc levyä kesästä lähtien, on kyl sen arvoinenkin!

    VastaaPoista
  2. Mä en oo vieläkään päättänyt mitä mieltä oon tosta levystä: toisaalta tosi tanssittavaa mut toisaalta ei kyllä ihan hirveen monipuolista settiä.. En tiedä, mut kovin silti tykkään levystä..:)

    VastaaPoista