Sufjan Stevensiä ei näy eikä kuulu. Ei tosin lukeudu tuttavapiiriin, niin tuo näkemisen puute ei ehkä sillä tavalla ole kummallisuus.
Viimeksi multi-instrumentalistina ja äärettömän lahjakkaana lauluntekijänä tunnetulta artistilta on kuultu folkimpaa matskua Illinois-levyllä 2005, ja sen jälkeen julkaistulla outtakes-levyllä samoista studiosessioista.
Olen alkanutkin epäillä, ettei Sufjan palaakaan folk-kappaleiden ja -levyjen pariin - ainakaan pitkään aikaan. Mieshän on ollut tottakai hyvä luomaan nahkaansa aiemmilla levyillään, joten siinäkään mielessä ei ole mitään syytä miksi seuraava ns. kunnon soololevy olisi millään tavalla aiempien kaltainen.
Sufjan palautui mieleen, kun eräänä päivänä korviini sattui eräs virallisesti kaiketi julkaisematon kappale, joka minulla on ollut muutamia vuosia vain live-tallenteena koneella. Barn Owl, Night Killer -kappale on mielestäni Stevensiä parhaimmillaan enkä oikeastaan haluaisi kuulla sitä edes siloteltuna studioversiona, vaan liven itsetallennettu rosoisuus sopii siihen.
Ei ole tietenkään mielekästä aina haihatella vanhojen suosikkien perään, mutta Sufjanin luomisvoimaa ja -laajuutta on jotenkin erityisesti käynyt kateeksi, vaikkei vahvasti kristinuskoon viittaava tematiikka aina uponnut olekaan. Mutta se on toissijaista.
Sufjan Stevens on yksi niistä artisteista, jotka ovat oikeastaan aina kulkeneet mukanani. Hän on myös siinä mielessä poikkeus, etten vieläkään omista yhtään hänen levyään. Ja se on suurin epäkohta levyhyllyssäni.
Eräs lempikappaleistani, John Wayne Gacy Jr., joka kertoo samannimisestä sarjamurhaajasta, ja siitä, miten kappaleen "minä" kokee omat syntinsä suhteessa murhaajaan. Tai niin ainakin olen ymmärtänyt.
Onko mitään parempaa olemassakaan kuin banjo ja tämä mies?
Sufjanilla saattaa vielä tulla kiire, jos meinaa oikeasti ehtiä tehdä teemalevyn jokaisesta osavaltiosta... Se ei kuitenkaan taida olla mikään ihan nuori mies enää (tarkistin: melkein 2 kk nuorempi kuin minä, d'oh!).
VastaaPoistaEn ikinä oikein päässyt sisälle Illinoisiin, hyviä hetkiä mutta kokonaisuus oli liian läkähdyttävä. Niinpä menin myymään levyn viimevuotisen suuren levyhyllynsiivouksen yhteydessä. Seven Swans sen sijaan pysyy aina lähellä sydäntäni.
Mun tietääkseni Sufjan on itekin myöntäny, et toi levy jokaiselle osavaltiolle ei tuu onnistumaan / oli läppä.. Mä tykkään Illinois'ta kyllä kovin, mut Seven Swans on ehkä kokonaisuutena parempi.
VastaaPoista