Huhtikuu, hyvästi

Ensi kuuta varten katse on toki käännettävä kohti uutta, mutta huhtikuusta on rutistettava vielä viimeiset mehut pois. Ennen kuin itsekin riennän vappuilemaan, laitoin tähän musiikkia neljältä bändiltä: Band of Horses, Great Lake Swimmers, Hurts ja Sun Kil Moon.

Band of Horses tarjoaa taas uutta videota Infinite Armsilta. Olen tainnut jokaisen aiemmankin kappaleen tänne laittaa, niin miksei myös NW Apt. kelpaisi.

NW Apt.

Band Of Horses | MySpace Music Videos

Great Lake Swimmersin videoon oli vaan niin hieno törmätä, että kelpuutin vanhemmankin kappaleen. Tässä Stealing Tomorrow (2009 julkaistu kappale):

Hurts. Aijai. Nykyään jo aika kyseenalainen bändi. Silti, taas kerran, jäävään itseni Hurtsia koskevasta polemiikista ja tarjoan vaan Better Than Loven videota. Ja onhan se viileä.

Lopuksi olisi Sun Kil Moon. Vihdoinkin pääsen postaamaan siitä. Red House Paintersistä tuttu Mark Kozelek tekee musiikkia nimellä Sun Kil Moon, jolta on tulossa levy heinäkuussa. Stereogummilla voi käydä kuuntelemassa uuden kappaleen. (Miksen mä koskaan saa ekslusiiveja?!)

Sun Kil Moon - Australian Winter @ Stereogum

Mutta tässä pari omaa suosikkiraitaa Sun Kil Moonilta. Aiemmat levyt ovat olleet varsin laadukkaita, joten niiltä on helppo irrottaa esim. Moorestown (ykkössuosikki) ja Carry Me Ohio (muuten vaan kiva).

Nämä eivät olleet mitään hirveitä juhlimiskappaleita, mutta niitä voi poimia vanhemmasta "Tanssitaanko?" -postauksesta. Hyvää vappua.

Satanen: Kele ja Interpol

Jeh, sadas postaus. En tiedä onko se mikään merkkipaalu, mutta itse lähinnä ihmettelen, että olen jaksanut näinkin ahkerasti kirjoitella. Olin toivonut, että tähän postaukseen olisi löytynyt joku tulevaisuuden äänitorvi, joku tuntematon, hieno artisti.

Mutta mutta. Bloc Partyn Kele ja Interpol kelpaavat oikein hyvin. Kummatkin ovat nähkääs julkaisseet uutta materiaalia.

Kele -nimisen sooloprojektin kanssa kikkaileva Kele Okereke on paljastanut tietoa tulevasta levystään lähinnä tipoittain. The Boxer -niminen levy ilmestyy kesäkuun 21. päivä. Jos levyn nimestä pelkästään päättelisi, olisi syytä odottaa loistavaa levyä. Heh. Ja uutta kappaletta on siis täällä kuunneltavana tänään. Tässä Tenderoni:

Säästinpä mehukkaamman lopuksi: Interpolin. Pitkän, pitkän hiljaiselon jälkeen bändi osoitti elämän merkkejä tarjoamalla uuden singlensä, Lights, ladattavaksi sivuillaan. Ei kovinkaan yllättävää, että valtavan kävijäryöpyn seurauksena sivut keräilevät itseään. Voit silti kuunnella Lightsin täällä:

  

Jos aamulla on pelkästään näin paljon kivaa jo tarjolla, mitä illalla löydämmekään?

The Books - Beautiful People // Pari coveria

Omalaatuisella tavalla elektronista musiikkia ja folkia sekoittavalta The Booksilta on kuunneltavana tänään uusi kappale, nimeltään Beautiful People. Varsin paljon Sigur Rósilta kuulostava kappale on oikeastaan aika hyvä. The Way Out ilmestyy tänä vuonna ja on duon neljäs albumi, jolta tämäkin kappale on:

 The Books - Beautiful People by Hypetrak 

The Booksilta on viimeksi kuultu yhteistyössä José Gonzalézin kanssa mm. tämä Nick Drake -cover. Cello Song:

 The Books w. Jose Gonzalez - Cello Song by bbor62 

Myös Zola Jesus ja Julian Casablancas pääsevät tänään osallistumaan coverikarkeloihin. Kumpaakaan en ole tainnut aiemmin tässä blogissa mainita. Experimental / noise -soundeista tutuksi tullut Zola Jesus julkaisi aiemmin tänä vuonna EP:nsä, joka sai varsin paljon innostusta osakseen. Tänään on kuunneltavana neidin versio Jefferson Airplanen Somebody To Love -kappaleesta. Tutuissa merkeissä mennään ja tämä, jos mikä, on coveri:

 Zola Jesus - Somebody To Love (Jefferson Airplane cover Feat. Dead Luke) by musicmule 

 Jefferson Airplane - Somebody to Love by Paulera 

Julian Casablancas taasen on tietysti The Strokesista tuttu laulaja, joka sooloili viime vuonna levyllisen musiikkia varsin yliarvostetusti. Pakko on kaveria kuitenkin kunnioittaa: livenä vedetty Bruce Springsteen -coveri on mukavaa menoa. Tässä Dancing in the Dark (kuvan laatu ei ole kovin hyvä, mutta ääni toimii mukiinmenevästi):

Mutta katsokaapa miten Bruce ja Courteney Cox painavat!

Regina Spektor - No Surprises

Ruisrockiinkin (JEE!) saapuva Regina Spektor on tehnyt äärimmäisen toimivan coverin Radioheadin No Surprises -kappaleesta.

Kappale julkaistiin tänään iTunesissa (ainakin USAssa). Reginan Facebook-sivun mukaan singlen tuotot menevät hyväntekeväisyyteen: Doctors Without Borders -järjestön hyväksi erityisesti Haitin ja Chilen maanjäristysten uhrien auttamiseksi. Kuunnellaanpa vielä hieno live alkuperäisestä:

Boy & Bear

Australialais-folkia tarjoileva Boy & Bear on kolmihenkisestä viisikoksi paisunut kokoonpano Sydneystä. Viime vuoden puolella Mexican Mavis -kappaleella hyvän vastaanoton saanut bändi kiertää tällä hetkellä Laura Marlingin mukana UK-kiertueella.

 Mexican Mavis - Boy & Bear by musicmanners 

Boy & Bearin voisi kuvitella maistuvan mm. Midlaken, Laura Marlingin ja Fleet Foxesin faneille. Bändiltä on tulossa EP nimeltä With Emperor Antarctica, jolta on mm. edellä oleva Mexican Mavis ja seuraava livenä esitetty Rabbit Song:

# Rabbit Songin albumiversion voit kuunnella täällä.

# Mexican Mavis -kappaleen voit ladata täältä s-postia vastaan.

Myös Blood to Gold -kappale löytyy tulevalta EP:ltä:

 Boy & Bear - Blood to Gold by colorfultadpole 

Gorillaz Live @ The Colbert Report

Gorillaz pistäytyi yhdessä lempiohjelmistani: The Colbert Reportissa. Bändi veti livenä Stylon Bobby Womackin ja parin The Clashin jäsenen kera. Erittäin maukas ja komea liveveto! Oikeastaan en syttynyt Plastic Beachiä kuunnellessa tälle kappaleelle, mutta nyt oli sen verran komea live, että pakkohan tätä on tykkäillä:

The Colbert Report	Mon - Thurs 11:30pm / 10:30c
Gorillaz - Stylo
www.colbertnation.com
Colbert Report Full Episodes Political Humor Fox News

Ja haastattelu tähän perään vielä:

The Colbert Report	Mon - Thurs 11:30pm / 10:30c
Gorillaz
www.colbertnation.com
Colbert Report Full Episodes Political Humor Fox News

The National - High Violet

Aamu meni suhteellisen epäuskoisissa tunnelmissa, kun NY Times ei tuntunut millään lailla toimittavan lupaamaansa - eikä varsinkaan mainostanut sitä mitenkään. Ihan itse piti etsiä, missä se bändi levyineen ja streamauksineen luuraa. Ajatella!

Ajatella 2.0: Aikaero Ameriiiikkaan tarkoitti sitä, että kun Suomessa klo oli 9 ja minä näppäimistö kuolassa odottamassa The Nationalia ennakkokuunteluun, niin Nykin päässä nukuttiin ja tuhistiin tyynyyn sikeästi. Pöh.

                                     (Kuva NY Times)

Töistä päästyäni Valloissakin oli päästy normaaliin päiväjärjestykseen ja High Violetin purkaminen saattoi alkaa. Tässä kevään mittaan olin lukenut Matt Berningerin ja Aaron Dessnerin haastatteluja sekä muutamia ennakkoarviointeja tulevasta kokopitkästä. Ennakkoarvioinnit olivat poikkeuksetta positiivisia, joissa kaikissa High Violet nostettiin luonnolliseksi ja ennen kaikkea laadukkaaksi jatkoksi The Nationalin kaanoniin.

Tavallisesti yltiöpäinen ja yksipuolinen hekumointi on minulle musiikinkuluttajana sama kuin vastakarvaan silittäminen ja minun on jostain syystä oltava, vaikka väkisin, eri mieltä. Missä tahansa asiassa kohtuuton konsensus riepoo suunnattomasti. Siksi avausraidan Terrible Love pyörähtäminen ensi kerran käyntiin sai hieman hermostumaan. Kuka olisi arvannut, että ennakkoarvioijat olivat täysin oikeassa.

Ensi reaktioihin kuului mm. huomio, että vaikka Jimmy Fallonissa esitetty suoraviivaisempi Terrible Love toimi livenä, on levyllä oleva miksaus syvällisempi. Päätösraita Vanderlyle Crybaby Geeksin lopetettua levyn olo oli tyhjä. Tyhjällä tarkoitan tietenkin kritiikittömyyttä, en että kokemus olisi jättänyt välinpitämättömäksi. Enkä voisi kuvitella parempaa tapaa lopettaa levy kuin VCG -kappaleella (jolla oli muistaakseni mukana Bon Iverin Justin Vernon). Kyseessä on jollain tavalla todella, todella "suuri" kappale.

Avaus- ja lopetuskappaleiden välille mahtui, yllättäen, mahtavaa sävellystä ja sanoitusta, mahtavaa laulua ja soittoa: mahtavuutta. Kakkoskappaleena kuultu Sorrow on jopa koskettavimpia mitä bändiltä on kuultu. Sen(kin) kappaleen myötä Berningerin arvo tulkitsijana ja lyyrikkona kasvaa kohisten silmissä. En voisi kuvitella kappaleita kenenkään muun äänellä tai sanoilla. Alunperin tottumista vaatinut ääni saattaa olla suosikkejani. Laitetaan nyt tästä tällainen heikompi live-veto:

Viidentenä ja kuudentena kappaleena kuullaan jo tässäkin blogissa mainitut Afraid of Everyone ja Bloodbuzz Ohio. (Käsittääkseni Afraid of Everyonella aavemaisia taustoja laulaa Sufjan Stevens). Ne seuraavat toisiaan High Violetilla erityisen hienosti saaden toisensa kuulostamaan jopa paremmilta kuin erillään. Se on oikeastaan aina ollut tämän cincinnatilais-brooklyniläisen bändin vahvuus: tehdä levyjä, joiden suurin arvo on kokonaisuuden hahmottamisessa.

Loistavuudet eivät lopu tähän missään nimessä. Bloodbuzzin jälkeen loppu lähenee hurjilla suorituksilla: Lemonworld outoine sanoituksineen, Runawayn hienovarainen ja rauhallinen tunnelma sekä Conversation 16:n ja Englandin hienoudet saavat kaikki osaltaan toivomaan, ettei levyn viimeinen kappale ihan vielä koittaisikaan, jos tällaisia löytyy enemmänkin. Runaway taitaakin olla levyn kappaleista se vähiten muutoksia kokenut miksausprosessin aikana, tämäkin live:

Omaa kieltään High Violetin loistavuudesta kertoo sen tasaisuus loistokkuudessa: suosikkikappaletta on äärimmäisen vaikea valita. Käytännössä jokainen kappale on ehtinyt jo näiden kuuntelukertojen aikana olla suosikki. Kuitenkin Boxeriin ja Alligatoriin uutuutta on vaikea verrata. Siksi se kuuluukin luonnollisesti niiden rinnalle. Matt Berningerin mukaan tällä kertaa tarkoitus oli tehdä lähestyttävämpi levy kuin Boxer. Onnea vain: itselläni High Violet aukenee enemmän joka kuuntelulla kuten Boxer.

Vaikka aioin alustavasti jättää arvostelun kirjoittamisen maanantaille, jotta alkuinnostus hieman laskisi ja saisin objektiivisuutta edes hieman, aion nyt jo julistaa High Violetin yhdeksi tämän vuoden voittajista. (Kuka muka oikeasti on objektiivinen?!). Ja kuka bändin levyä on parempi arvioimaan kuin tosifani? Silti, se todistaa todellisen arvonsa kuukausien kuluessa, jos se lopulta on kuten kaikki muutkin The Nationalin levyt. Ja miksei se olisi.

Lopulta kenenkään on turha latoa mitään lopullista jostain levystä. Menkää ja kuunnelkaa itse (ja kertokaa oma mielipiteenne). Takaan erinomaisen kuuntelukokemuksen. Silti on vaikea sanoa, pystyykö tämä levy voittamaan puolelleen ne, jotka eivät syttyneet aiemmista levyistä. Kukas sen tietää. NY Timesin ennakkokuuntelu High Violetista on tarjolla ensi maanantaihin saakka. Virallinen julkaisu koittaa sitten toukokuun 11.

# The National - High Violet (@ NY Times)

Yuck ja The Shimmer

Joku, mutta tuskin kukaan oikeasti, saattaa muistaa pienen maininnan bändistä nimeltä Yuck joskus tammikuun lopulla. Silloin lontoolaisyhtyeen suhteellisen hiomattomat demot mutta iloiset meiningit herättivät kiinnostuksen. Silloin en myöskään löytänyt haluamaani kappaletta liitettäväksi tänne, joten korjaan sen nyt. Tässä iloinen tapaus, Georgia:

Vaikka bändin nimi ei ole niitä parhaimpia, saa se huomion kiinnitettyä. Ja sai tehtyä sen jälleen. Olin tietysti unohtanut osittain koko bändin ja sen, miten paljon oikeastaan tykästyin silloin saatavilla oleviin kappaleisiin.

Nyt Yuck julkaisee uuden singlensä, Suicide Policeman, joka toimii huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä ja joka on ladattavissa yhtyeen kotisivuilta, täältä:

http://yuckband.blogspot.com/

Voit kuunnella kappaleen silti tässä:

 Yuck - Suicide Policeman by BoringByTheSea

The Shimmer on toinen bändi, jonka mainitsemisesta on kulunut jo tovi. Silloinkaan ei ollut tarjota mitään kappaletta kirjoituksen yhteyteen. Nyt on. Ja vieläpä uutta ja vanhempaa.

 No Surprise At All by The-Shimmer

No Surprise At All oli juuri se kappale josta innostuin. Kun viimeksi kirjoitin The Shimmeristä, olivat he albumintekopuuhissa Foalsia ja Depeche Modea tuottaneen Luke Smithin kanssa. Mitään ihmeellistä bändistä ei ole kuulunut; paitsi tämä uusi kappale, joka on ihan kiva muttei valitettavasti ihan yhtä paljon vakuuta kuin helmikuussa kuullut demot:

 The Shimmer - Crash by The-Shimmer

Bye Bye Blackbird

Chillwave / dream pop -ihanuutta osaksenne, hyvät naiset ja herrat. Sanfranciscolaisen Bye Bye Blackbirdin psykedeeliset ja valloittavat tahdit ovat jotenkin niiiiin mukavuutta! Vähän oudosti kappaleet loppuvat lyhyeen jättäen silti hyvän mielen. Ja mikä parasta, jälleen bandcamp.com -sivuston myötä, bändin/artistin EP on kuunneltavissa tässä:

Paitsi että Happy High EP:n kappaleilla on potentiaalia vakuuttaa kenet tahansa Toro y Moin, Neon Indianin tai Washed Outin faneista on myös Bye Bye Blackbirdin versio Modest Mousen Float On -kappaleesta suorastaan hykerryttävä. Ehdotonta kesämusaa! Laitetaan tähän sekä coveri että alkuperäinen:

Onkohan Bye Bye Blackbirdin nimellä mitään tekemistä Miles Davisin kappaleen kanssa?

Ja loppuun voisi laittaa vielä pari ihan muuta kappaletta. Mm. The xx on remixaillut YACHTin The Afterlife -kappaletta. Ensin dubstepahtava remix ja sitten alkuperäinen:

 YACHT - The Afterlife (The xx Remix) by nomdstbear 

YACHT - The Afterlife from Jona Bechtolt on Vimeo.

Secretly Canadian -lafka oli laittanut ilmoille tällaisen kappaleen jj:ltä. CEO Birthday:

 jj - CEO Birthday by BoringByTheSea 

Aamun saldo: High Violet ja Flow'n esiintyjät

Huonosti nukutun aamun jälkeen todellinen silmienhieromisepisodi lähti liikkeelle luettuani sähköpostini ja katsottua aamun uutisointia netistä. Poikkeuksena en aio hehkuttaa Flow'n kiinnityksiä heti postauksen alussa vaan säästän sen loppuun. Ensiksi vähän The National -asiaa. Ja onhan postauksen lopussa ihan kappalekin.

Niin, kiitos Villelle vinkkauksesta: The Nationalin tuleva albumi on ensi perjantaista lähtien streamattavana NY Timesin sivuilla, koska nyt High Violet on vuotanut huonolaatuisena nettiin. Tarkkaan ottaen Nationalin pojat veistelivät sähköpostiviestissään seuraavaa:

Hi everyone! 

As you may have heard, there is a low quality leak of our new album, High Violet, spreading across the Internet as we speak. We wanted to let you know the New York Times - http://www.nytimes.com - will be streaming the real thing starting Friday April 23rd. We hope you'll take the time to hear the album at its intended level of quality.

High Violet will be released by 4AD worldwide on May 10th/11th.

Lienee sanomattakin selvää, että odotus perjantaihin on sietämätön. Toisaalta lienee myös selvää, että Slow Show paneutuu levyyn ensitilassa ja toimittaa sanallisen arvion, kunhan töiltään ehtii.

Ja nyt sitten siihen päivän toiseen suuruutiseen. (Joidenkin mielestä päivän ainoaan suuruutiseen).

Beach House, Jónsi, The xx, The Drums, Surfer Blood, Four Tet, The Radio Dept., Girls, M.I.A., Marina and the Diamonds sekä kotimaisista hienot Villa Nah ja Kiki Pau - muun muassa - nähdään kesällä Helsingissä Flow Festivalilla. Onko tässä nyt yhtään mitään järkeä? Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Tai oikeastaan tarkkaan ottaen, mitä tapahtuu Suvilahdessa 2010?

Paljon parempaa line-upia ei oikeastaan olisi voinut edes toivoa. Beach House ja Jónsi. Surfer Blood ja The Drums. Girls ja The xx. Voi elämä. Pienenä, ihan pienenä toiveenani oli kuitenkin saada Yeasayer Flow'hun, mutta mutta. Mikäs noissa nimissä on muka vikana?! Suoraan sanoen, nyt ei kovinkaan paljon enää kiinnosta harmitella Ruissin kehnoa suoritusta artistien kiinnittämisessä. Flow toimitti. KIITOS!

Laitetaan nyt edes nimellinen kappale tähän loppuun. The Antlers on nimittäin coveroinut The xx:n VCR kappaleen. Suhteellisen hiljattain vieläpä. Coveri ja alkuperäinen tässä:

Horse Feathers

Näistä levyarvosteluista alkaa vähitellen tulla ihan tapa, kun näitä tulee otettua esille albumi per viikko -tahtia nykyään. Tämänviikkoiseen arvosteluun oli ehdolla muutamakin levy, mutta jotenkin en tuntenut niitä ihan omiksi tai en kyennyt tarttumaan niihin tarmolla, jonka ne ansaitsivat. Lopulta valinta kävi Horse Feathersiin.

Ehdolla oli mm. Broken Social Scenen Forgiveness Record (NPR:n ennakkokuuntelussa), jota en ehtinyt kuuntelemaan kokonaan aamulla. NPR:n sivuilla on myös The Hold Steadyn uusi albumi kuunneltavissa, mutta en tunne bändiä niin hyvin ja jostain syystä en vain halunnut tarttua siihen. Kummankin edellä mainitun levyn julkaisupäivä on toukokuun 4. päivä. The Radio Dept.in Clinging To A Scheme taasen olisi Spotifyssäkin tarjolla, mutta sen tutkailun ajattelin jättää fanaattisimmille - ehkä - eikä Cariboun Swim avautunut useiden kuuntelukertojenkaan jälkeen niin kuin olin toivonut, esim. kuten Four Tet avautui.

Näistä levyistä ei siis sopivaa löytynyt. Kunnes pistäydyin katsastamaan jälleen 3voor12 -sivuston tarjonnan. Ja siellähän se oli: Horse Feathersin Thistled Spring. Olinpa sen huomisen julkaisupäivän merkinnyt ihan muistiin, joten päätinpä levyn tarkistaa. Amerikkalainen Horse Feathers soittaa folkia bluegrass-vaikuttein.

Sattumalta viime aikoina oma folk-mieltymykseni on alkanut näkyä yhä enemmän esittelyyn otettujen bändien ja levyjen myötä. Näin on käynyt suhteellisen huomaamatta. Tarkoitus ei missään vaiheessa ole ollut profiloitua mihinkään yhteen musiikkilajiin - eikä ole vastedeskään. Kohtalaisen satunnaisesti jokin bändi tai kappale tänne päätyy.

Ja tänään se onnekseni on Horse Feathers.

The SXSW Pool Sessions: Horse Feathers (1/2) from WBEZ on Vimeo.

Alunperin duona aloittanut nykyinen nelikko pukkaa ulos kolmatta albumiaan. Itse lähdin Thistled Springin tutkailuun melko avoimin mielin vaikkakin pohdiskellen, että on oltava jokin syy miksen ole aiemmin oikeastaan kovinkaan paljon bändin musiikkiin tutustunut. Ensimmäisen kolmen kappaleen aikana olin jo haltioissani: nimikkokappale, sitä seuraavat Starving Robins ja Belly of June kuljettivat kauniisti ja verkkaisesti, hillitysti kuiskaten alkupuolta eteenpäin.

 Horse Feathers - "Belly of June" by TRACER_Magazine 

Mitä pidemmälle levy eteni, sitä kovempaa toivoin, ettei kappaleiden laatu laskisi eikä miltei konseptilevyn kaltainen tunnelma laantuisi hetkeksikään. Thistled Spring nimittäin on tallentaa tietynlaisen maiseman tunnelman kuin laadukas leffasoundtrack. Uudisraivaajan kevät Yhdysvaltojen vilja-aitassa, uudelleensyntyminen, toivonpilkahdukset taivaanrannassa - omat mielleyhtymäni ovat toki stereotyypeissään naurettavia, mutteivät välttämättä vääriä, sillä mm. näin lukee bändin kotisivuilla uudesta levystä:

from the first piano notes of the title track, plinking like spring rain on a windowpane, Thistled Spring shows itself to be an album of rebirth, renewal, and fragile hope.

Hienovaraisuus ja laulaja Justin Ringlen laulu käyttävät voimavaransa läpi levyn yhtä tehokkaasti. Jousisoittimet, banjo ja Ringlen sanoitukset käyvät vääjäämättä ylle kuin pitenevät varjot auringon laskiessa. Kappaleista on vaikea hakea erottuvia, esim. singlejulkaisuiksi tarkoitettuja, mikä osaltaan kertoo yleensä joko siitä, että levy on tylsä tai että se on tasaisen laadukas ja kokonaisuuspainotteinen. Tässä on kyse jälkimmäisestä. Jos tunnistat itsesi seuraavista asioista, saattaa Thistled Spring olla sinua varten: pidät Bonnie 'Prince' Billystä, pidät Great Lake Swimmersistä, pidät folkista, levyn tunnelma on sinulle ehdottoman tärkeää.

 Horse Feathers - Cascades by killrockstars 

Horse Feathers on tehnyt hienon levyn, jonka maltillisuutta ja ilmaisun tarkkuutta on vaikea jäljentää. Nyky-folkissa paikkansa löytäminen on vaikeaa, mutta HF:n tuotannossa se on koko ajan lähempänä. Erinomainen suoritus. Suosittelen.

Brittifolkia sunnuntaille: Johnny Flynn & kump.

Isossa-Britanniassa folk on voimissaan. Erilaisissa, hienoissa muodoissa. Joukon terävimpänä kärkenä mainitaan yleensä Mumford & Sons sekä Laura Marling, jotka kumpikin saavat täälläkin suuria tunteita aikaiseksi.

Vähemmälle huomiolle jääneitä voidaan katsastaa ja kuunnella ainakin tänään: Johnny Flynn, Alessi's Ark, Emmy the Great, Cherbourg. Alessi's Arkista olenkin jo jossain vaiheessa kirjoitellut, mutta Noah and the Whalen jätän nyt huomiotta, sillä sen uskon olevan tutumpi usealle.

Johnny Flynn on mielenkiintoinen veijari. Been Listening, uusi albumi, ilmestyy kesäkuun 7. päivä. Aiempi A Larum -albumi keräsi lähes yksinomaan kehuja. Flynn on huhtikuussa kiertueella Mumfordin poikien kanssa ja tehnyt yhteistyötä Laura Marlingin kanssa tulevalla levyllään. Uusi Johnny Flynn -kappale tulevalta levyltä tulee tässä, Kentucky Pill:

Alessi's Arkiltakin on tarjolla uutta. Soul Proprietor on uusi EP tältä singer-songwriterilta ja siltä on kuultu mm. Shovelling:

  Alessi's Ark // Shovelling by Stayloose

Emmy the Greatin kokopitkä ilmestyi jo yli vuosi sitten. Mutta eipä tuo haittane vaikka sen tähän sisällytän. First Love on nimittäin oikein kiva levy. Itseltäni tämä jäi kuuntelematta tuolloin, mutta kevätiltamiin se sopii tänäkin vuonna paremmin kuin hyvin.

Cherbourg on erikoinen tapaus: bändi ehti lopettaa ennen kuin edes kuulin koko kokoonpanosta. Onneksi bändin kaksi EP:tä löytyvät myös Spotifystä. Cherbourgin soundissa kuuluu jotenkin monta kerrosta brittiläisiä folkbändejä, mutta myös kansanmusiikin vivahteet kuuluvat viulun myötä. Laulajan äänestä tulee hieman Snow Patrol ja Frightened Rabbit mieleen. Harmi, että bändi laittoi pillinsä pussiin, sillä olisi ollut mielenkiintoista nauttia bändin kokopitkän kuuntelusta. Tässä Man-kappaleen video:

Tsekkaa Cherbourgin EPt Spotifyssä: Into the Dark EP ja Last Chapter of Dreaming EP.

Tanlines

Jostain syystä tämän päivän bändi on joututunut sivuutetuksi tähän asti. Kalypso / tanssi / jj -henkinen Tanlines julkaisi jokin aika sitten debyytti-EPnsä, Settingsin, True Panther -lafkan kautta. Se sopii mainiosti lauantain piristeeksi, kun tuota pilveäkin taas pukkaa taivaalle.

Real Life on ainakin ilahduttava suoritus jj:n kepeyden siirtämisestä tanssilattialla notkuttavaksi.

Toisinaan kalypson sedula-meininkiä muistuttavat ominaisuudet puskevat turhan vahvasti ylle, mutta kyllä tällä silti  lauantainsa käyntiin saa. Policy of Trust ja Reinfo toimivat mukavasti samoilla elementeillä kuin Real Lifekin. Kannattaa muuten pistäytyä myös Tanlinesin YouTube -sivustolle, jossa on mielenkiintoinen pieni selvitys Reinfo-videon taustoista.

Edit: Tanlinesin EP myös Spotifyssä. Settings.

Crystal Castlesin Doe Deerista tuli viimeksi jo mainittua, mutta Scottish Friction -blogi on loihtinut myös toisesta uudesta CC:n kappaleesta radiorippauksen. Ja tällä kertaa kyseessä on hieman lähestyttävämpää tavaraa, tässä Celestica. Aikamoisen maukasta!

Crystal Castles ei aikanaan ollut edes oma löytö enkä ollut ihan niin innoissani siitä, vaikka bändillä mainioita vetoja onkin. Uutta levyä voisi kuitenkin jopa ihan odotella?

P.S. Tässä yhteydessä voisi mainita erään (tässä nimeltämainitsemattoman) sijaisuudesta eräässä koulussa muutama kuukausi sitten, jossa tunnin aikana takapenkin tytöt kuuntelivat musiikkia kuulokkeilla. No, mitäs siinä muuta kuin käskeä tyttöjä laittamaan musiikki pois. Samalla kuitenkin heräsi uteliaisuus, mitä tytöt kuuntelivat. Eikös kyseessä ollut Crystal Castles. Tyttöjen ilme oli vähintäänkin näkemisen arvoinen, kun sijainen sattui tuntemaan bändin. Ilmeelle on kaksi mahdollista selitystä: joko CC nosti sijaisen osakkeita TAI sijainen laski Crystal Castlesin. We'll never know.

Heh. No sivuraiteille mentiin. Fiilistellään silti toisen postauksen voimin jo vanhaa(kin) CC:tä. Alice Practice ja Courtship Dating:

# Crystal Castles @ Spotify
# CC @ MySpace

C niin kuin Cohen ja Crystal Castles

'C' yhdistää tämän päivän artistivalintoja paitsi nimien perusteella myös kotimaan: Canada. (Aika mauton aasinsilta mutta silti.)

Leonard Cohen saapuu keikalle ensi syksynä Suomeen. Näin väittää ainakin SuomiTV ja sen jälkeen myös muut uutisoijat ovat yhtyneet tähän. Cohen on yksi lempiartisteistani ikinä. Viimeksi mies pistäytyi pari (?) vuotta sitten Helsingissä.



Leonard Cohenista ei tarvitse varmasti kenellekään esitelmöidä. Monelle Cohen tarkoittaa silti ns. setämiesmusiikkia. Itse pidän kanadalaisherrasmiestä ja hänen vaikutustaan verrattavissa Dylaniin ja Youngiin. Lyyrikkona juuri Dylan on monelle tärkein artisti, mutta itselleni on aina ollut selvää, että Cohenin lyyriset ansiot ovat vähintäänkin yhtä vaikuttavat.

Runsaan 75-vuoden iässä kiertuetta tekevä Cohen soittaa valittettavan vähän uransa alkupuolen levyjen musiikkia, esim. loistavien Songs of Love and Hate ja Songs of Leonard Cohenin kappaleita. Tietysti on ymmärrettävää, että nykykeikkojen kappalelista on läpileikkaus viitisenkymmentä vuotta musiikkia tehneen artistin tuotannosta.



Jotain Cohenin loistavasta huumorintajusta kertoo Tower of Songin sanat "I ache in the places where I used to play", vaikka ikää onkin.

Kaipa tämä Leonardin hehkutus pitää laittaa pakettiin: lopulta voisin kuitenkin jaaritella suosikistani vaikka miten paljon. Elokuussa Helsinkiin (ainakin näiden tietojen mukaan) saapuvan konkarin keikkaliput tulevat (jälleen oletettavasti) tämän kuun aikana myyntiin.



Sillä aikaa fiilistele(n) viime keväänä julkaistujen Live at the Isle Wight tai Live in London -levyjen parissa.

Päivän toinen C on siis Crystal Castlesia koskeva. Pari vuotta sitten elektro-hörhöilyn ystäviä ilahduttanut kanadalaispumppu tekee paluun toisella levyllään kesäkuussa. Tähän mennessä ei ole uutta siis. Mikä on uusi käänne, on että toisenkin levyn nimi tulee olemaan Crystal Castles. Pakko nostaa hattua moiselle nimeämissuoritukselle. Se on usein niin kovin vaikeaa.

Uutta levyä odotellessa voi kuunnella vanhemman levyn 'hitin', Crimewaven, Midnight Conspiracyn remixinä ja alkuperäisenä...





...tai sitten täysin uutta! Radio Onen soitettua maistiaisen uudesta kappaleesta, Doe Deer, se ripattiin välittömästi nettiin. Onhan tulos huonolaatuinen, kun se on radioperäinen, mutta kenties siitä joku utelias saa kuvan uudesta kappaleesta, joka julkaistaan 17. päivä osana Record Store Daytä. Ja kappale on..öh..no..vähintäänkin yhtä häiriintynyt kuin aiemmat tuotokset, mutta jyrää tasaisen varmasti ja rajusti eteenpäin.

The Tallest Man On Earth - Wild Hunt

Levyarvostelut eivät ole varsinaisesti mikään leipälajini. Toisinaan tulee silti laadittua puolivillaisia lässytyksiä levyistä, jotka ovat silloin saatavilla esim. ennakkokuuntelussa. Osaltaan valinnat heijastavat saatavuutta, kiinnostavuutta ja henkilökohtaisia mieltymyksiä, luonnollisesti.

Tänään, kuten otsikko kertoo, valinta kohdistui The Tallest Man On Earthin toiseen albumiin, Wild Huntiin, joka lopulta on yksi eniten odottamistani (tälle kuulle ainakin) - oikeastaan ennakkoon kuulemieni kappaleiden vuoksi. King Of Spain herätti mielenkiinnon muutama kuukausi sitten, ja sittemmin sitä on lähinnä toivonut, ettei se jäisi levyn laadukkaimmaksi tekeleeksi.

Kristian Matssonin ääni on tietysti asia ja akustinen kitara ovat pääosissa Wild Hunt -levyllä. Kitarankin mies hallitsee epäilemättä hyvin, mutta ääni on se, joka The Tallest Man On Earthin nimellä musiikkia tekevän miehen tuotoksista jää mieleen. Aiemminkin taisin jo pohtia, että sen narina / raspisuus ei ole kaikkien mieleen. Se karsii samalla tavalla tietyn osan kuulijoista kuin Deer Tickin John McCauleyn ääni.

Tietyssä mielessä akustiset kappaleet ja raspiääni ovat sellaisia asioita, että Deer Tick -fanien olisi syytä ainakin tutustua The Tallest Manin Wild Hunt -levyyn. Muutenkin folk-ihmisille Wild Hunt on ehdoton - jos ei ehdoton ostos, niin ehdoton kuuntelu. Burden of Tomorrow oli toinen levyltä kuultu kappale.

Matsson on kieltämättä lahjakas lauluntekijä ja tarinankertoja. Tuntuu, ettei levyllä todella tarvita muuta kuin kliseinen "mies ja kitara". King of Spainkin on mieleenpainuvin ja tarttuvin kappale levyltä, muttei lopulta, onneksi, ainoa laatutekele. Esimerkiksi Troubles Will Be Gone on mainio raita.

  Troubles Will Be Gone - The Tallest Man On Earth by musicmanners

Huhtikuun 13. julkaistava Wild Hunt on hienon artistin hieno tekele: laadukkaita kappaleita ja väkevää ilmaisua. Silti tuntuu, että omalla kohdalla aika on tarpeen sulatella, kestääkö kiinnostus koko levyn (ja jaksaako se levyllisen Matssonin ääntä). Akustisen kitaran ja oman materiaalin kanssa yrittäjiä riittää, mutta The Tallest Man On Earth yltää samoista lähtökohdista suhteellisen korkealle.

# Ennakkokuuntelu 3voor12:ssa : Wild Hunt
# The Tallest Man On Earth MySpace

Viime päivien uutuuskappaleita

Deer Tick, The Radio Dept., Miami Horror ja Band of Horses ovat kaikki julkaisseet tavalla tai toisella uutuuskappaleitaan viime päivien aikana. Tai sitten niitä on vain vuotanut.

Deer Tick palaa kesäkuussa julkaistavalla kolmannella levyllään The Black Dirt Sessions. Ensimmäinen levyltä kuultu kappale Twenty Miles kuulostaa tutulta Deer Tickiltä, mutta jokin silti tuntuu muuttuneenkin.



Alt-country / folk -kokoonpanon aiemmat levyt War Elephant ja Born on Flag Day ovat olleet sangen pidettyjä julkaisuja. Itseltäni tuo jälkimmäinen on jäänyt katsastamatta, mutta War Elephantia on tullut kuunneltua ja se onkin hieno levy.



Ruotsalaisen The Radio Dept.in Clinging To A Scheme -levyä on odotettu oikeastaan koko kevät (ja sitä ennen tietysti pidemmänkin aikaa) ja parin viikon päästä julkaisupäivä koittaa. Ensimmäinen virallinen singlelohkaisu oli kepeä Heaven's On Fire. Nyt julkaistaan kappale nimeltä Never Follow Suit:





Miami Horror on julkaissut elektro pop -kappaleita tähän mennessä muutaman singlen voimin ja nyt kuullaan virallisen julkaisun muodossa Moon Theory. Tämä voisi enteillä levyjulkkarin olevan lähellä? Aiemmin Miami Horrorin useimpien tietoisuuteen nosti kappale Sometimes. Tässä kummatkin:





Band of Horses kutkuttaa jo tulevalla levyjulkaisullaan. Infinite Armsilta on aiemmin kuultu Compliments, mutta hiljattain myös levyn avausraita, Factory, vuoti nettiin. Ja se kuulostaa todella hyvältä. Harmi vain, ettei taida löytyä linkitettävää tähän yhteyteen, joten ohjaan Hypemiin.

# Factory @ Hypem