30.6.2010

Salem

Salemista tulee lähinnä mieleen noitavainot ja Sabrina teininoita, jota en tietenkään koskaan katsonut.*köh*. Salem on myös jenkkibändi.


Sen tyylilajia on kuvailtu witch houseksi tai goottielektroksi, jotka tavallaan saattaisivat olla osuvia nimityksiä, jollei niitä pysähtyisi miettimään - ja siten myös nauramaan. Onhan tämä aika synkkäilyä, elektromeininkiäkin kyllä, biitit löytyy, mutta että oikein noitahousea? Mitenpä vain.

Syksyllä Salem pukkaa levyä ulos. Syyskuun 28. päivä, jos innostus tämän kappaleen myötä kasvaa. King Nightin vahvat synakuviot verkkaisten biittien lisäksi herättivät kiinnostuksen.



Jajajajaja. Olin tosiaan Arcade Firen tsekkaamassa myös, kuten joka toinen musabloggari. Olin myös mehuissa, mahtavaahan se oli. Tykkäsin ihan hitosti just siitä, et miten paljon 'humaanimmalta' bändi vaikutti soittaessaan kuin moni muu. Tai siis siitä, että AF oli lähempänä fanejaan ja tietyllä tavalla sympaattinen.

Vähän ehkä harmitti, ettei Neon Bibleltä kuultu enempää kappaleita, uusia kappaleita ois voinu kenties karsia, mut tottahan ne haluaa soittaa uusia kappaleitaan. Niistä parhaiten toimi Ready To Start. Noin muuten No Cars Go oli älyhyvä, ja Neighbourhoodit kaikkineen. JEPS! Mut kyllä olis jäänyt harmittaa, jos oisin pitänyt pääni ja jäänyt pois. Pohdittiin muuten porukalla, että olis varmaan aika toimiva festaribändi. Pieni maisti ja Arcade Fire. Toimii! Video ei oo mun, mut onpahan ainakin jotain pätkää tarjolla. Niih.

2 kommenttia:

  1. Witch Househan on uus chillwave ;D Koht näit noitii tulee ovist ja akkunoist. Kuulostaa ihan hyvält mut ei henk. koht nappaa sen enempää.

    VastaaPoista
  2. Juu, ihan hyvältä kyllä kuulostaa. Itselle tuo oli lähinnä kuriositeetti, herätti tosiaan mielenkiinnon, että on mukava seurailla mihin tuo kehittyy.. Äläkä nyt manaile mistään uudesta chillwavesta: kohta ei saa muusta lukeakaan..:D

    VastaaPoista