Itsereflektointi on eufemismi sille, että tykkää puhua itsestään. Blogin puitteissa ainakin oikeutan itselleni kovin usein tarkastelun lähtökohdaksi blogin itsensä. Yllättäen tänäänkin.
Tämän musiikkiblogin linjatonta linjaa kuvaa se, että eilen pohdittiin kansanveisujen alkuperiä kontekstissa Johnny Cash ja tänään vaihdetaan mutkattomasti (lue: kankeasti) nykybrittipopin varsin tuoreeseen nimeen: Alpinesiin. Tiukan linjan valitseminen, ja sen noudattaminen yhtä tiukasti, saattaisi kyllä olla hieman rampauttavaa, joten sitä en aiokaan tehdä. Toki omat valinnat kuvastavat monia linjoja, moni saattaisi argumentoida, mutta jätetään tämä siihen, että postaukset eivät ole koherentteja - eivät yksittäin eivätkä sisällön kannalta - eikä näin kenties pidäkään olla. Se siis reflektoinnista.
Takaisin musablogijargoniin: "ALPINES ON ÄLYHYVÄ!" Tässä blogissa alunperin nähty nimi muuttui muutaman kuullun kappaleen jälkeen hieman todellisemmaksi, muttei kauheasti. Sillä tälläkin hetkellä tiedän vain, että bändi postailee blogiinsa kuvia, taiteilee kansitaidetta ja asuilee Kingston-upon-Thamesissa Suur-Lontoon eteläosissa.
Mä ainakin haluisin moisen kasettijulkaisun. En siksi, että kasetit on olleet jo jonkin aikaa ykkösvalinta erikoisuutta tavoittelevilla, vaan siksi että tuo paketti näyttää kivalta. Niin, itse musiikista. Alpines luonnehtii omaa musiikkiaan night popiksi, mikä ei ilmeisesti ole Zola Jesus + Hurts -yhdistelmän summana saatu genre. Vaikka Alpines hieman kahden edellä mainitun aktin suuntaan vilkuileekin.
Yhtä poppia kuin Hurts tai yhtä synkkää kuin Zola Jesus se ei ole. Alpinesin kappaleita tässä kuunnellessa night pop alkaa yllättäen kuulostaa järkevältä luonnehdinnalta. huh. Bändi taiteilee kovin taidokkaasti ääripäiden välillä kuulostamalla sopivan tarttuvalta ja synkeältä samanaikaisesti syöksymättä kumpaakaan kohti päättömästi. Hyvää pop-musiikkia.
Survival by Alpines
Ice & Arrows by Alpines
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti