28.10.2010

Oh Land, oi Tanska

Nanna Øland Fabricius, entinen Tanskan kuninkaallisen baletin oppilas ja oopperalaulajan tytär alkoi musiikin tekemisen loukkaannuttuaan baletissa. Oh Land -artistinimella julkaistu debyytti Fauna sai lukeman mukaan Tanskassa pari vuotta sitten hyvän vastaanoton. Nyt brooklyniläistynyt Nanna julkaisi EPn, jonka lumo kietoi pauloihinsa välittömästi ja ihastuttaa valtavasti. Mistä näitä tanskalaisiakin artisteja muuten riittää?


Tuntuu, että Oh Landin elektroniset pop-sävelet ovat valmiimpia kuin antavat ymmärtää. Ensi vuodelle albumijulkaisua pukkaava Nanna kertoo avantgardistiseksi tavoitteekseen musiikinteossa "kuulostaa siltä kuin olisi vuodesta 2050, mutta silti kuulostaa klassiselta". Emme voi kuin toivoa, että tämä vaikutelma välittyy kuuntelijoille.

Oikeastaan asia on kuten Hurtsin kanssa: jos aikoo kuunnella pop-musiikkia, miksei saman tien kuuntelisi hyvää sellaista - esimerkiksi Oh Landia. Paikoin Róisín Murphyn ja Owen Pallettin tanskalaiselta popserkulta kuulostava Oh Land saattaa levähtää isoksikin nimeksi. Voisi veikkailla.




Ainakin Burn-kappaleella yhtäläisyydet lempparibarokkipoppari Owen Pallettiin ovat ilmeiset. Mikä on tietysti  mieluinen mielleyhtymä.

2 kommenttia:

  1. Mikä biisi - ja erityisesti video! - tuo Son of a Gun. Just tällaista kaipasinkin tähän hetkeen. Sopiiko jos jaan tämän omalla tontillanikin, krediitit tietty sulle? :)

    VastaaPoista
  2. Toki, jaa pois, eikös se ole hyvän musiikin tarkoituskin :) Jotenkin toi kuulosti heti siihen hetkeen sopivalta, joka itsellä oli. Varsin tarttuvaa!

    VastaaPoista