Onkohan kellään muulla koskaan sellasta fiilistä, että jokin asia olisi nimen perusteella tuttu? Kun asiaan keskittyy hitusenkin enemmän, tajuaa että se asia/esine/ihminen on korkeintaan pyörähtänyt sivulauseessa tai otsikossa - ja mikä tärkeintä jossain yhteydessä, jossa se ei voisi vähempää kiinnostaa. Monen bändin kohdalla koen tällaisia melkein dejá vu -muistamisia.
Amerikkalaisbändi The Walkmen on varsinkin näitä mukatuttavuuksia. Mut sithä mää tajusi! The O.C., eli oosee, tuo kaikkien entisten teinien henkireikä ja Twilight-tweenien esi-emä, kokosi useampia levyllisiä ns. indie ja ns. ug-musaa, ei ugh-musaa, (Tosin mitä sekin olis? Sopis varmaan indiaaniklubille) jaksoihin ja ihan levyiksi asti. Siellähän se Walkmenkin pajautteli menemään. Kappaleena tuolloin Little House of Savages. (The O.C. vol. 2 löytyy, Spotifyn mukaan).
Sittemmin taisin jonkin kerran haistellakin tuotantoa, mut eihän se auennut. Siksi ihmettelenkin, miksi eilen (?) tartuin uuteen Walkmen-kappaleeseen, kun aiempikaan ei oikein innostanut. Silti mulla on koko ajan ollu sellanen(kin) fiilis, että "hei, eiks toi Walkmen ollu aika jees". Siis mitä mieltä en oikeestaan missään vaiheessa ole ollut. No mut, nyt kuullut pari kappaletta syyskuun puolessa välissä ilmestyvältä Lisbon-nimiseltä levyltä ovat olleet jees. Varsinkin Stranded. Tosi jees. Kesti mehustua kunnolla korviin tämä, mutta toimii.
Tässä myös Blue As Your Blood uudelta levyltä:
Jes, Walkmen! Ainakin kolme ekaa levyä on aika ässiä. Uusista biiseistä en vielä sano mitään, ei ole kertakuuntelun perusteella arvosteltavaa kamaa. Mutta kiitos niistä joka tapauksessa.
VastaaPoistaKolme ekaa levyä, kiitti suosittelusta. Spotify varmaan auttanee meitä tässäkin..:) Ja tuo Lisbon tuntuu aika odotettavalta, jos ei muuta niin ainakin mielenkiintoiselta.
VastaaPoista