9.7.2010

Ruissikuvia + videoita + hieno yhteistyö

Tänään varmaan aika moni turkulaislukija(kin) suuntaa kansallispuistoon - lähinnä varmaan koska tekee niin joka vuosi. Mut voi poimia kuleksimasta sunnuntaina, joten en nyt aio mitään turhia tässä lätistä mitä kannattaa tsekata. Jokainen varmaan tietää itekin, mitä siellä odottaa. Sen sijaan voisi (omien) kuvien myötä muistella vähän viime Ruissia. Mm. Glasvegas oli parasta ikinä.










Tän vuotisesta Ruisrockista pitää mainita, että lukuisista (jopa vuotuisista) yrityksistä huolimatta Belle & Sebastian ei saa minua ymmärtämään saavuttamaansa fanaattista fanijoukkoa. Ei huonoa musiikkia, mut itse en vaan pääse sisälle niin hyvin. Tylsää.

Jajajajaja. Olisi mulla muutama videokin tarjolla, ja yksi hieno yhteistyökappale. Kaksi niistä aika itsestäänselviä puheenaiheita tosin. Ekana se vähiten itsestäänselvyys.

The Pass -nimisen synapopporukan EP ilmestyi tuossa taannoin. Nyt passionpitähtävä bändi sai Treatment of the Sun -kappaleelle videonkin (via PMA). Kipalekin kuulostaa heti kivemmalta, kun video kolahtaa. Herkkua joka aistille.



Niin ja niin. Muistanette Brandon Flowers -postaukset? Crossfirelle on nimittäin myös saatu video. Ninja- Charlize Theron pelastaa Brandonin pahisninjoilta. Eeppistä. Kyseessä ei kuitenkaan ole Ginger Ninja, joka valloittaa Ruissia tänään.



Ja vihoviimeinen topikki tänään. Best Coast, Kid Cudi ja Vampire Weekendin Rostam Batmanglij tekivät yhdessä kappaleen Conversen toimeksiannosta. All Summer -kappale toimii mulle ainakin älyhyvin. Mä taidan toisaalta tykätä kaikesta, mihin Beth "Best Coast" Cosentino koskee.

2 kommenttia:

  1. Converse-biisi on ihan parhautta! Hieno yhdistelmä räppiä ja tollasta surffiräminää. Pitää tutustua Best Coastiin vähän paremmin tuon biisin jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Sanos muuta! Ihan parasta. Yleensä tollaset "kokoonnutaan jonkun nimissä väkisin vääntämän joku musiikkipökäle" -touhut on aika hanurista. Tä toimii kyl.

    VastaaPoista