Tänään on ollut yksinkertaisuuksien päivä. Tai oikeastaan pelkistettyjen asioiden, koska 'yksinkertainen' on negatiivisesti värittynyt toisinaan, vaikkapa idioottisuuksiin. Tänään on laiskottanut aika huolella enkä ole edes ajatellut mitään hyödyllistä. En vaikka ruoan tarvekin koettelee. Sohva on saanut suurimman panostukseni.
Toisaalta. Kun ei ole ollut energiaa saati halua tehdä mitään hyödyllistä (toim. huom. Minkä takia 'hyödyllinen' tuo mukanaan velvoitteita: kenen tai minkä vuoksi minun tulisi olla hyödyllinen tai hyödyksi?), on oleskelu ja olo riisuttu perusteisiin. Olen vain ollut ja kuunnellut musiikkia; se ei ole soinut taustalla, se ei ole siivittänyt kuntoilua, siivoamista tai blogipostausta (ennen kuin nyt), sitä ei ole kuunneltu itsetarkoituksellisesti. Toisin sanoen, aika ajoin on hyvä vain antaa musiikin tulla luokseen eikä jahdata sitä - mikä tapahtuu usein vielä ulkomusiikillisista syistä.
Tämä postaus kertoo myös aika paljon päivästä: laiskuuden myötä tuloksena on köyhä ja ontto kehys muutaman hienon ja näennäisesti yksinkertaisen / pelkistetyn kappaleen jakamiseen. Ekana Ben Harper - Number Three, joka ei ehkä täysin sovi muiden kappaleiden kanssa, mutta se on vaan niin kiva.
Max Richter - Vladimir's Blues
Eluvium - Radio Ballet
Nick Cave & Warren Ellis - The Beach
Clint Mansell - Stay With Me
Joskus oli tapana maata lattialla ja tuijotella kattoon. Jonkinlaista terapiaa kenties. Tuntuu typerältä, että aina on jokin aparaatti päällä, aina on jokin todellisuuden ja itseni välissä (korni lause, tiedetään). Kenties tuo katontuijottelu riisuu niitä kerroksia sitten myös. Jos haluat tuijotella kattoon, etkä halua tehdä sitä hiljaisuudessa, voit kuunnella vaikkapa tämän postauksen kappaleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti