10.1.2011

Paluu

Jotenkin musta tuntuu, et tämän otsikon alusta puuttuu sana 'Batmanin'. Se vasta oliskin hienoa: menin matkalle, Lepakkomies palasi.

Näin jälkikäteen ajoitetut arkistojensiivoustalkoot tuntuvat ehkä vähän hölmöltä, mutta ainakin sain nuo hienot bändit pois nurkista. Lontoon tunnelma oli muuten jotenkin ihan ylivertainen, vaikka perusturistihömpötys veikin leijonanosan ajasta. Jonkinlaisen kuvapostauksen matkasta vois väsäillä, kunhan kuvat on turvallisesti koneella. Siihen se matkareportaasi todennäköisesti jääkin. Ja Rough Trade -levykaupan hehkuttamiseen.

Viikon poissaolon aikana tietokoneilu vei aikaa tasan juna-aikataulun varmistamisen verran, joten luonnollisesti uutuuksia on kasautunut. Onneksi nämä parhaudet ovat vain muutaman päivän ikäisiä. Silti jossain vaiheessa pitää myös purkaa vähän musiikkipostilaatikkoa. Sinne kun oli taas pitkästä aikaa kasautunut jännittäviä asioita.

Kurt Vileltä tulee uusi levy tänä vuonna, jolta on myös uusi Jesus Fever. Jostain syystä tämä ei sovi siihen palapeliin, joka (mun mielessä) muodostaa Vilen musiikin. Jesus Fever on jotenkin kesäisen aurinkoinen rentoilujami.



Foster The People teki oman kesähittinsä, öh, viime kesänä. Helena Beat tekee yhtyeestä hitusen mielenkiintoisemman - noita yhden kesähitin bändejä on jo ihan tarpeeksi. Tämähän on vielä kaikenlisäksi parempi kuin se pienen hitin maineessa oleva Pumped Up Kicks, vaikka hieman managementin suuntaan kumartaakin. Uutta eepeetä pukkaa myös.



Jo nyt yhdeksi vuoden mielenkiintoisimmista tulevista levyistä nouseva Noah And The Whalen Last Night On Earth kuulostaa parin kappaleen perusteella paljon säpinäpotentiaalisemmalta kuin jäähtyneen marjapuuron verran säväyttänyt The First Days of Spring.

Uudelta levyltä irroitettu Wild Thing oli äärettömän paras ilmaislataus, mutta myös L.I.F.E.G.O.E.S.O.N. säväytti ensikuuntelulla. Nyt sille on myös saatu video. Olisiko Charlie Fink jo päässyt yli muuan Laura Marlingin aiheuttaman erolevyn traumoista? Ensisinglen nimi ainakin viittaisi siihen.

2 kommenttia:

  1. Ajattelin postaa Vilesta, mutta nyt ehkä odotan. En ees tiiä miten paljon tykkään siitä, ja sitäkin ajattelin pohtii. Toi jeesus kuulostaa kyl hyvältä.

    Ois hienoo päästä käymään Rough Trades!

    VastaaPoista
  2. Vile on ollut sellanen pieni mysteeri mulle aina, vaikka sen musaa suht paljon oon kuunnellukin. Toi Jesus uppos parhaiten melkeinpä tähän mennessä.

    Rough Trade oli tosi siisti, en ees muistanu koko mestaa, sattumalta oikeestaan käytiin kurkkaamassa ja sit kolahti et mikäs olikaan kyseessä. Suosittelen!

    VastaaPoista