18.1.2011

Treefight For Sunlight



Ajattelin kokeilla välillä vähän eri lähtökohtaa. Luulisin, että useimpia kiinnostaa kuitenkin se musiikki eikä tämä kirjoittelu. Yllä kuultiin aivan erinomaiselta tanskalaisbändiltä nimeltä Treefight For Sunlight kaksi yllättävän loistavaa esimerkkiä siitä, miksi Tanskan musaskene on mitä on. Tämä bändi tarjoaa pehmeää, pirteää ja kiehtovaa kitarapoppia, joka saa kaihoisaksi sitä parasta kesää ikinä kohtaan - ajatuskin kesästä tässä säässä saa myös sen aikaiseksi.

Treefight For Sunlightin levy on käsittääkseni julkaistu jo viime vuonna, mutta väliäkö tuolla - tanskalaisparhaus kelpaa milloin vain. Olisi vain pitänyt viimeistään tsekata näin mainio bändi jo silloin, kun se signattiin Bella Unionille. Ylläolevista kappaleista varsinkin hykerryttävän sympaattinen What Became Of You And I? videoineen saa kuulijansa kanssalaulamaan sekä tälle hieman katkeransuloisen hymyn suupieliin. 

Tällainen positiivisviritteinen dream pop on erityisen onnistunutta, kun se väistelee korniudet ja turhat sokerikuorrutteet ja onnistuu silti kuulostamaan vilpittömän, öh, kivalta. Treefight For Sunlightilta se onnistuu. Kannattaa tsekkailla jos et sitä jo ole tehnyt.

2 kommenttia:

  1. Olipas mahtavaahyvääkivaakevyttä fiilistelymusaa (just sitä mitä tarvii kun velvollisuudet painaa päälle).

    Kiitooooos suosituksesta!

    VastaaPoista
  2. Jebjeb, tosi mahtavaahyvääkivaakevyttä fiilistelymusaa se on tosiaan! Siistii et uppoo. Ollos hyvä :)

    VastaaPoista