11.5.2011

Nousussa: Michael Kiwanuka

Soulia tiedossa. 23-vuotiaan lontoolaisnuorukaisen sielukas, vaikutteita tihkuva ja ennen kaikkea valloittava ilmaisu on saanut faneja jo niin paljon, että monen maininnanarvoisen maininnan jälkeen oli pakko itsekin tutustua tähän. Michael Kiwanuka fanittaa Bob Dylania ja kuulostaa Bill Withersin perilliseltä.

                                                (Kuva: myspace.com/mikeksongs)

Vasta kesäkuussa EP:nsä Tell Me A Tale julkaisevan Kiwanukan kappaleet kuulostavat todella siltä kuin ne olisivat skipanneet muutaman viime vuosikymmenen: soulia jatsahtavin country-vaikuttein olisi jotensakin typerä mutta käyttökelpoinen vihje kaverin musiikillisista ambitioista.

Vaikkei tämä kaveri ehkä tämän blogin ominta esittelymatskua olekaan, kelpaa näin mainio kohde fanittamiseen aika suvereenisti. Toki myös vaihtelu virkistää: aika yksipuolisesti tulee lopulta keskityttyä niihin oman mukavuusalueen artisteihin. Ei tämä toisaalta hirvittävän kaukana sieltä ole. No, hyvä on hyvää.



Niille Lontoon ystäville tiedoksi, kun keikkoja ette kuitenkaan vierasta (*heiltä löytyy jo mm. Fleet Foxes- ja The Avett Brothers -liput ja harkitsevat Benjamin Francis Leftwichin keikalle menoa), Michael Kiwanukan lähitulevaisuudesta löytyy myös kesäkaupunkinne mestoja. Tsekkaa täältä: linkki.



8 kommenttia:

  1. Ai 23-vuotias!? Kuvien perusteella kyllä, upean äänen perusteella ei todellakaan uskoisi. Ja hyvältä kuulosti, vaikka en tämän tyyppisestä yleensä oikein pidä. Ei nytkään oikein suosikiksi noussut, mutta hyvä kuitenkin :)

    VastaaPoista
  2. Oh shit! Tää on kova! Tästä ansaitset kuule yläfemmat ja fistbumpit. :D

    Samat ihmettelyt kuin ravenwavesilla. Ei ihan äkkiseltään 23-vuotiaaksi uskoisi. Ja täytyy kyllä kanssa vähän ihastella soundeja. Mikään ei kuulosta 70-luvun jälkeen tehdyltä, joten Kiwanuka on kyllä todellista vintagea.

    VastaaPoista
  3. RW: Toi ikä on kyllä ihmettelyn aihe, mut ei suurin. Jotenkin toi soundi on älyttömän ajatonta!

    Lauri: Et usko tätä, mut oikeesti olin laittaa tohon että tämä kuuluisi varmaan erään toisen blogin postauksiin ja tämä varmasti nauttisi Michaelista :DD Olin jotenkin varma et suhun uppoaa! :)

    VastaaPoista
  4. Hahaha, kieltämättä tässä oli kohdallani merkit ilmassa, että kolahtaisi ja kovaa. No jos tästä jotain pitää päätellä, niin ainakin olen antanut hyvin ymmärtää pitäväni soulista. :D

    VastaaPoista
  5. Kiitokset muistutuksesta. Guardianissa oli kaverista juttua viime viikolla ja mietinkin, että täytyy tutustua.

    VastaaPoista
  6. No niin aattelinkin. Oon nähny jo jonkin aikaa ton nimen pyörivän vaikka missä. Kannattanee tsekata keikka ;)

    VastaaPoista
  7. Perhana. Aika paksut soundit, tosta nimibiisistä tulee mieleen Van Morrison ja Moondance. Komeasti kaveri vetää.

    VastaaPoista
  8. Ai Van Morrisonkin ihan? Otis Redding ja 60-luvun sielun veljet itselle. Mut selkeesti kaveri tosi komeesti vetää :)

    VastaaPoista