2.5.2011

Wild Beasts - Smother [preview]

Siis jumalauta. Sanottakoon nyt, että tämä ennakko-"arvio" ei ole edes sinnepäin puolueeton tahi rationaalisesti jäsennelty - tai edes arvio. Tämä on hehkutusta.

Wild Beasts on brittiläinen rock-bändi, joka julkaisi pari vuotta sitten erinomaisen Two Dancers -lätyn, joka viimeistään sai kelkan kääntymään tämän yhtyeen puoleen. Kyseessä on, jottei jää mitenkään epäselväksi, yksi lempibändeistä. Uudesta Smother -levystä on kuultu aiemmin mm. Albatross ja pieni ennakkotraileri. Albatross on mun mielestä yks parhaita bändin tekemiä kappaleita.





Viikon päästä julkaistava uusi levy on nyt ennakkokuuntelussa Under the Radar -sivustolla ja täytyy sanoa, että kyseessä on aivan mahtava suoritus. Toki bändi on lähellä sydäntä ja aiheuttaa sydämentykytyksiä soitannallaan joka tapauksessa, mutta kyseessä on todennäköisesti yksi vuoden levyistä. Sanoisin VUODEN LEVYksi, elleivät Fleet Foxesin, Anna Järvisen, Destroyerin ja kumppaneiden levyt olisi olleet niin erinomaisia myös.

Smother on vienyt Wild Beastsin soundia runsaampaan ja maltillisempaan suuntaan - ei aivan yhtä suoraviivaista kuin aiemmalla, mutta sitäkin parempaa. Tässä linkki ennakkokuunteluun: LINKKI. Ja tässä alla myös kyseisen levyn lopetuskappale, End Come Too Soon. Hitto, aivan mahtava levy!



EDIT: Löytyi vielä video pojista vetämästä akustisesti kolme uuden levyn kappaletta: Reach A Bit Further, Bed of Nails ja Deeper. Mä on vaan niin huumassa, ettei mua taida kannattaa kuunnella ihan tosissaan, mutta komeasti vetävät akustisestikin.

2 kommenttia:

  1. Uusi levy on loistava ja nyt kun miten hyviä WB on myös livenä (toi akustinen video on todella hyvä)niin pitäs enää saada selville missä on lähin keikka

    VastaaPoista
  2. Uus levy on loistava, totta puhut. En oo nähny alle neljän tähden arvostelua siitä - se kertonee jo jotain. Ja oon itekin kaivannu noita livenä. Flow'hun kaipasin ite näitä mut eipä tärpänny :/ Täytyy lähtee musiikkituristiksi.

    VastaaPoista