2.8.2011

Monstrolento

Kävin puolitoista viikkoa sitten turkulaisen radioaseman (Auran Aallot) levymyynnissä, jossa se poisti omien sanojensa mukaan n. 10 000 äänitettä - cd- ja vinyylisinkkuja ja -albumeja. Harmikseni parhaat oli koluttu päältä jo aikaa sitten. Eräs kaveri veikkaili jonkinmoisen "ystävämyynnin" haalineen arvokkaimmat aarteet jo aikapäiviä ennen yleisömyyntiä. Vaikka kyseessä on kevyen musiikin radioasema, oli hänelle aarteissa kyse italodiscosta ja sen sellaisesta. Itse odotin lähinnä tekeväni klassikkolevylöytöjä: Prince, Dylan, Springsteen, Duran Duran, tjsp tavoitteena.

Yltäpäältä hikisten kohkaakien keskellä, juuri töistä päässeenä tonkiminen tuntui hieman turhalta, kun selkeästi haaskalinnut / keräilijät olivat säkkikaupalla ahmineet vinyylejä. Päätin silti katsastaa cd-osastoa - ja pienen pieni valonpilkahdus käänsi koko etsinnän vaivan arvoiseksi: turkulaisen Wojciechin viimeisemmäksi jäänyt levy, Monstrolento, moitteettomassa kunnossa, á 2€. Hyllyyn kiitos.


Tähtiöiden unelmapoppia Ampiainen Ompeli ja Sointula -levyillään tehnyt bändi saavutti melkeinpä parhaimmat arvostelunsa Monstrolennolla. Wojciech oli kova juttu useampi vuosi sitten - ja bändin sanoittajan Jari Oisalon sanoitukset tekivät suomen kielestä sointuvampaa vokaalitanssia kuin melkeinpä kenenkään muun. Nyt on aika palata muistoihin. Ai että.

Bändi on viettänyt muutaman vuoden nyt hiljaiseloa ja myspacessakin lukee vain että "Wojciech will return". Uskokaamme siihen.



3 kommenttia:

  1. Uusi levy tulossa ;)
    Ainakin Facebook ryhmässään päivittävät kuulumisiaan. Studiossa pyörivät. Monstrolento, ja edellinen Sointula on henkilökoht. mulle aikamoisia merkkiteoksia.

    VastaaPoista
  2. Wojciech on rautaa. Jätin A/Aaltojen poistomyynnin ryysiksen tahallani väliin, kun tuttavat jo FB:ssa ehtivät kehua ostoksillaan. Tänään viimeisenä myyntipäivänä oli väljää. Tein silti mukavia ostoksia itseltäni puuttuvista kaksitoistatuumaisista. Bomb The Bassin Tim Simenonin tuottama maksi, missä Pierre & Gillesin kansikuva, Alaska y Dinaraman LP, Wiren EP, sen sellaista pientä mukavaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Jarno kun huomautit, tosiaan näkyy facebook-sivuilla seisovan että albuminteossa ovat. Tosi hienoa!

    Jalmari: Epäilemättä sun settilistoista ja blogista oon saanu sellasen kuvan sun musiikkimausta, et tekisit löytökä varmasti mistä vaan :) Noikin vaikuttaa sellaselta, et ei oikein käryä oo, Alaska y Dinarama on ainoa joka vähän kuulostaa tutulta. Mut toisaalta, teki siellä moni muu löytöjä, minä en vaan :D

    VastaaPoista