Yksinkertaisuus

Tänään on ollut yksinkertaisuuksien päivä. Tai oikeastaan pelkistettyjen asioiden, koska 'yksinkertainen' on negatiivisesti värittynyt toisinaan, vaikkapa idioottisuuksiin. Tänään on laiskottanut aika huolella enkä ole edes ajatellut mitään hyödyllistä. En vaikka ruoan tarvekin koettelee. Sohva on saanut suurimman panostukseni.

Toisaalta. Kun ei ole ollut energiaa saati halua tehdä mitään hyödyllistä (toim. huom. Minkä takia 'hyödyllinen' tuo mukanaan velvoitteita: kenen tai minkä vuoksi minun tulisi olla hyödyllinen tai hyödyksi?), on oleskelu ja olo riisuttu perusteisiin. Olen vain ollut ja kuunnellut musiikkia; se ei ole soinut taustalla, se ei ole siivittänyt kuntoilua, siivoamista tai blogipostausta (ennen kuin nyt), sitä ei ole kuunneltu itsetarkoituksellisesti. Toisin sanoen, aika ajoin on hyvä vain antaa musiikin tulla luokseen eikä jahdata sitä - mikä tapahtuu usein vielä ulkomusiikillisista syistä.

Tämä postaus kertoo myös aika paljon päivästä: laiskuuden myötä tuloksena on köyhä ja ontto kehys muutaman hienon ja näennäisesti yksinkertaisen / pelkistetyn kappaleen jakamiseen. Ekana Ben Harper - Number Three, joka ei ehkä täysin sovi muiden kappaleiden kanssa, mutta se on vaan niin kiva.

Max Richter - Vladimir's Blues



Eluvium - Radio Ballet



Nick Cave & Warren Ellis - The Beach



Clint Mansell - Stay With Me

Joskus oli tapana maata lattialla ja tuijotella kattoon. Jonkinlaista terapiaa kenties. Tuntuu typerältä, että aina on jokin aparaatti päällä, aina on jokin todellisuuden ja itseni välissä (korni lause, tiedetään). Kenties tuo katontuijottelu riisuu niitä kerroksia sitten myös. Jos haluat tuijotella kattoon, etkä halua tehdä sitä hiljaisuudessa, voit kuunnella vaikkapa tämän postauksen kappaleita.

Wales ansaitsee mahdollisuuden: Under Alien Skies

Nimi kuulostaa tietysti kovin erikoisuutta tavoittelevalta, sci-fi -henkiseltäkin. Sen ei pitäisi silti olla ihmetyksen aihe, vaan se, miten näin lahjakkaanoloinen porukka on jäänyt näin vähälle huomiolle. Under Alien Skies pyyhältää Walesista. Ihan joka päivä ei walesilaisbändejä tarjolla olekaan. Siksi olisikin syytä antaa Walesille mahdollisuus.

Owen Pallettia fanittavat elektropopparirokkarit julkaisivat helmikuussa Powder EPn, joka onkin monipuolisuudessaan laadukas tekele. Viipyvän pehmeä, herkkä ja lämmin Fyodor valloittaa välittömästi.

  Under Alien Skies - Fyodor by Music Fan's Mic

Eikä kesäisen pirteä Bloodsportkaan ole hassumpi. Koko Powder EP löytyy bändin myspacestä.

  Under Alien Skies - Bloodsport by Music Fan's Mic

Kuka on Jesse Woods?

Teksasista kotoisin oleva Townes Van Zandt -fani? Ja jatkoksi pitäisi tietysti kysellä ketä se kiinnostaa?

Austinista kotoisin oleva folkmies Jesse Woods nimittäin kolahteli tänään ensimmäistä kertaa korviini ja aiheutti lähinnä korvamadon koteloitumisen, joten pikkutrivian kaninkoloon oli sukellettava. Jessen kotisivuilla on lähinnä absurdilta kuulostava selostus siitä, miten Woods oli kulkuri itsekin ja toinen kaverikulkuri varasti hänen kitaransa ja se sapetti jolloin omien kappaleiden teko alkoi jnejnejne. Just.

No, tärkeimmät tossa tulikin jo: mies on (ilmiselvästi) country-folklegenda Townes Van Zandtin fani, Austinin oma poika ja kohtuullisen kivaa musiikkia tekevä mies. Muusta en sitten mene sanomaan, mikä on totta ja mikä ei. Jesse Woodsin hiljattain tekemiin urotekoihin lukeutuu mm. Neon Indian -koveri Mind Drips.

 Mind, Drips (Neon Indian Cover) by jesse woods

Aivan älyttömän letkeä rallattelu on myös Woodsin oma kappale, Ugly Dress. Kaikkea hyvää miehelle, jolta toivomme lisää folkhelmiä.

 ugly dress by jesse woods

Jos tykästyit, kuuntele myös Sparks. Onpas kiva törmäillä johonkin ihan ensimmäistä kertaa ja todeta, että onpa kappaleissa hieno tunnelma. Ei niihin lopulta yleensä kovin paljon muuta tarvita kuin ääni ja kitara, vaikka se onkin useimmille vaikeaa. Vielä jos kätösiin saisi jonkinlaisen julkaisun tai pääsisi keikalle.

 Sparks by jesse woods

Junakappaleet

Ajattelin vihdoinkin koota ensimmäisen slowshow-soittolistan Spotifyn avulla. Eiliset junamatkat Tampereen ja Turun välillä toimivat inspiraationa sekä vanha, pinkki iPod-mini, jota olen hävyttömästi käyttänyt neidin sijoitettua uuteen.

Tampere näytti ehkä vähän vaisun puolensa, kun sunnuntai ja sään epävarmuus koettelivat ihmisten mieliä. Onneksi Särkkis oli kuitenkin auki. Tai no, onneksi ja onneksi.

Junamatka takaisin päin oli väsymyksen ja kauniin kesätaivaan sävyttämä: iltahämärässä ja junailussa on vaan sitä jotain. Kun ikkunapaikalla tapitti taivasta ja antoi radan rytmikkään keinutuksen tuudittaa hämärän rajamaille, kaihomielisen ihmisen, kuten itseni, tarve pohtia syntyjä syviä kulminoitui näihin kappaleisiin. Osa on toki lisätty jälkeenpäin, sillä kaikki kappaleet eivät mieleen muistuneet. Ja kuuntelinhan High Violetin myös matkan aikana läpi. Jos joku muu tekisi junasoittolistan, niin saattaisi odottaa tämänkaltaisia kappaleita:

Kun kyseessä on minä, taivuin enemmän romantisoivan matkatunteen ja kaihon sävyttämiin kappaleisiin, kuten Ryan Adamsiin, Thomas Dybdahliin, Great Lake Swimmersiin jne. Vaikka silloin tällöin huumailenkin ihan chillwavesta asti dubstepiin sun muuhun, vetoaa tähän musailijaan eniten silti yksinkertaiset kitaran ja/tai pianon kuljettamat kappaleet. Tässäkin soittolistassa löytyy niitä ihan riittämiin. On mukana silti myös Shearwateria, The Delta Mirroria ja Foalsiakin. Tässä kappalelista, ja linkki Spotifyyn. Ja sopii tämä muuhunkin kuin junamatkalle, fiilistelee sitä kotonakin ikkunan ääressä, tai ilman.

Junakappaleet

The Deltar Mirror - It Was Dark And I Welcome The Calm

Electric President - Safe And Sound

Feist + Ben Gibbard - Train Song

Midlake - Roscoe

The National - Vanderlyle Crybaby Geeks

Megafaun - Kaufman's Ballad

Ryan Adams - Harder Now That It's Over

Great Lake Swimmers - Stealing Tomorrow

Eddie Vedder - Guaranteed

Tiger Lou - Sam, As In Samantha

Shearwater - Hidden Lake

Sufjan Stevens - For The Widows In Paradise, For The Fatherless In Ypsilanti

Bon Iver - Wisconsin

Gustavo Santaolalla - Deportation/Iguazu

Anna Ternheim - Tribute To Linn

John Grant - I Wanna Go To Marz

Sun Kil Moon - Moorestown

Foals - Alabaster

Ólafur Arnalds - 0040

Thomas Dybdahl - Everybody Knows

Murder Mystery

Niin kivaa kuin olisikin kirjoittaa Cluedosta, on tämä murhamysteeri instrumentit hallitseva bändi, jonka iloinen synaPOP jolkottelee luoksemme kahden kappaleen voimin. Erotuksena muuhun synavetoiseen musiikkiin tämä on poppia, jossa vain sattuu olemaan syntikkamenoa.

Murder Mystery tuo mieliimme hieman Belle & Sebastiania. Kahdessa uudessa kappaleessa Change My Mind ja I Am (If You Are) tämä ei kuulu ihan yhtä selkeästi, mutta vanhempi Love Astronaut voisi ihan hyvin olla bellesebuilua. Väliäkö sillä silti, tämä sopii sunnuntaihin loistavasti. Ja Tampereen matkaan! Jihuu!

 Murder Mystery - I Am (If You Are) by rslblog.com

"No, I regret nothing."

Aika hienosti toimii Inceptionissa tämän kappaleen käyttö. Ollut ilmeisesti mukana käsikirjoitusvaiheessa jo. Teemaltaan aivan ässä veto elokuvaan. Ja muutenkin. Aivan ässä elokuva. Herkkua!

Eilinen postaus katosi taivaan tuuliin. En tiedä minne enkä edes miksi. Oli niin pitkä postaus, että nyt vähän turhauttaa. Tai kasvastustieteen laitoksen perversioiden mukaisesti pitäis puhua frustoitumisesta (YÖK, mikä sana). Laitetaan maailman tiivistetyin versio eilisestä kadonneesta postauksesta. Eli vain mitä kuuntelin muutama päivä sitten. Ja nyt oikeastaan myös.

NYT LEVYLAUTASELLA:

I Am Kloot - Sky At Night
Errors - Come Down With Me
Tokyo Police Club - Champ
Lights On
Sufjan Stevens - Illinois

Ra Ra Riot ja leffailua

Nyt kun uutta Deerhunteria on hehkutettu kaikkialla (no onhan se hyvä!) niin vois siirtää katseen Ra Ra Riotiin. Syracuselaisrokkarit nimittäin julkaisevat uuden albumin The Orchard elokuun lopulla. Nyt Ra Ra Riotilta (ihan lemppari bändinimi muuten) kuullaan uusi kappale, Boy. Vampire Weekend kuuluu soundissa mun mielestä hieman, mutta kuunnelkaa tuota basson näpäyttelyä, on se vaan hauskankuuloista. Ja onhan tä hyvä kappale, hei!

Ekan kerran, kun kesällä 2007 kuulin bändistä, oli ihmettelyn kohteena Dying Is Fine. Silloin Ra Ra Riot oli vasta yliopistobändi ottamassa ensi askeleitaan, mutta toivoin jotenkin kuitenkin, että bändi ns. löydettäisiin.

Alunperinhän piti blogitella myös leffailuista. Jotenkin on vaan jääny tekemäti, kun muilta löytyy parempia syväanalyysejä siitäkin. Mut aattelin nyt vähän kertailla, et mihin on tullut erehdyttyä.

Hot Tub Time Machinesta joskus höpöttelin ja kävinhän sen katsomassa, harmikseni. Ensinnäkin omassa alalajissaan se hävisi The Hangoverille 6-0, 6-0, 6-0, erä ja ottelu. Joten edes omassa lajissaan se ei ole hyvä. Se harmistutti leffankävijän niin pahasti, että aloin epäillä koko homman mielekkyyttä. Välttäkää, paitsi krapulapäivinä, jolloin väsymys saattaa naurattaa.

No, uskaltauduin kuitenkin Harry Browniin. Loistavan Michael Cainen tähdittämä brittileffa yllätti raakuudellaan. Olisi mielenkiintoista nähdä, millä perusteella K-15 leima on tullut, eikä K-18. Tästä oli moni kanssani yhtä mieltä, joten yliherkkiksen kanssa ette ole puheissa. Vaikka Harry Brown oli kostoleffana periaatteessa ihan hyvä, olisi jonkinlainen yritys edes yhteiskuntakommentointiin päin ollut tarpeen. Siis siinä mielessä, että olisi pohdittu syitä, miksi ongelmat kasautuvat tiettyihin sosioekonomisiin ryhmiin. Nyt olo jäi tyhjäksi, kun se sivuutettiin. Aika koville arvoille elokuva perustuu.

Knight & Day yllätti myös. Sillä se oli aika kiva. Kun ei odottanut liikoja, sai vajaan parin tunnin edestä viihdettä, naurua ja viihtymistä. Jopa Tom Cruisesta pystyi pitämään tässä elokuvassa. Ja onhan se näkynyt myös elokuvateattereissa. Aika perushöttöähän tuo leffa, mutta siinä seurassa se pärjää hyvin. Kepeään iltaan sopii vallan mainiosti, vaikkapa deittileffaksi.

Mutta tänään sitten räjähtää (toivottavasti). Inception klo 18.30. Boo-yah! Koska koko elokuvakesä on ollut suhteellisen roskainen, oon ladannut tähän elokuvaan käytännössä puolen vuoden odotuksen, joten vähän pelottaa, koska eihän se millään voi yltää moisiin odotuksiin. Eihän?

Still Corners

Still Corners sai aikaan mukavan mielen heti aamutuimaan, jos nyt tuimasta voi puhua tähän aikaan. Eteerisyys ja estetiikka nivoutuvat pop-kappaleiksi tavalla, jolle vetää vertoja vain varhaisen kesäaamun usva.

Niin Beach Houselta kuin Mazzy Stariltakin joitakin asioita yhdistelevän Still Cornersin Endless Summer on uusi kappale, jonka seuraksi julkaistaan tulevina viikkoina muutamia kappaleita, jotka kaikki ovat myös myöhemmin tänä vuonna ilmestyvällä uudella levyllä (via  It'sGettingBoringByTheSea).

History of Love lukeutuu vähän vanhempiin kappaleisiin, mutta sekin toimii. Suosittelen myös vierailua MySpaceen, josta löytyy lisää kivoja kappaleita. Still Corners @ MySpace

 Still Corners - History Of Love by musicmule 

Modern meni, Ilmiö tulee

Niin ne Modernit tuli ja meni. Harmi etten ollut paikalla.

Ainakin kaverin hehkuttama Tensnake olis kiinnostanut valtavasti. Tosin niinhän se Tennarikin jäi Hampurin lentokentälle ja jäi saapumatta paikalle. Ei sillä, ettei Turku Modern olis tarjonnut ihan valtavasti kaikkee muutakin kivaa. Villa Nah'n ja Jori Hulkkosen setti olis varmaan ollut muutenkin ihan tarpeeksi, ellei keikalla olis kuuleman mukaan nähty ennakoitua West End Girls versiontia. Huhhuh. Ja olihan kaupunki muutenkin eilen aika liekeissä. Turkujee!

Erään toisen kaverin hehkuttamaa / pelkäämää Punavuori-invaasiota Turussa en huomannut. Ennen kuin tänään kun pistäydyin päiväsaikaan kaupungilla. On se harmi, kuinka paljon viiksistä ja fixeistä katoaa hohtoa, kun niitä näkyy läjäpäin. Tosin viikset on silti mun mielestä todella jees.

No jaa. Mua kiinnostaa jopa enemmän ensi viikonlopun Ilmiö festivaali, joka myös tapahtuu Turussa. Tulkaa ihmiset sinne hei! En itsekään tiedä vielä ehdinkö sinne, mutta valtavasti tuo kiinnostais. Tsekkaa täältä yksityiskohdat. Suurimmat nimet Uittamossa ovat klassikko Op:l Bastards, italodiskoilija Baxter, Magyar Posse ja dubsteppaaja Tes La Rok. Mut onhan siellä paljon muutakin mielenkiintoista. Kuten Underground Haircut -tapahtuma, jossa saa leikkauttaa tukkansa (!) itse hyväksi havaitsemaansa summaa vastaan. Ensi lauantaina Uittamoon, Turkuun!

Kivasti tällasta tapahtumaa tällaisessa kesäkaupungissa. Mm-mm.

Nyt oon muuten kuunnellut Admiral Radleyn levyä. I Heart California löytyy Spotifystä. Bändissä on jäseniä niin Earlimartistä kuin Grandaddystäkin. Earlimartista tykkäilin joskus muutama vuosi sitten, joten tämä oli ihan tervetullut yhteistyö.

Mm-mm, Best Coast, aaglhlhhllaaa

Myhäilyä siis otsikon mukaisesti. Ensikuuntelut Urban Outfittersin sivuilla olivat aika kivat, mut nyt oon kuunnellu ihan soundcloudin kautta Best Coastin koko levyä. Arvostelut taitaa jäädä sikseen. Sanotaanko vain, että odotukset kohdattiin. Kalifornia ääniraitana ja kaiho, jonkalaista et ole kokenut sitten teinivuosien. Kappaleet toimittavat siis nimiensä mukaista fiilistä: Summer Mood, Crazy For You, Honey, jne.

Kuuntele tässä Best Coastin Crazy for You -levy kokonaisuudessaan, kappale kappaleelta. Voipi olla, et sunkin kesäsi muuttuu pikkaisen paremmaksi. Aika kiva muuten, että When I'm With You on kuitenkin sitten päätynyt levyllekin asti. Tähän asti kuulluista kappaleista yksi suosikeista. Niinkin 'pieni' nimi kuin Best Coast oli, kun viime vuonna kappaleita kuuntelin, on bändistä tullut ihan lemppari. Nythän tästä on vähän vaikeaa jo välttyä kuulemasta. Ostoslistallehan levy pamahti ensikuulemista alkaen. Crazy For You taitaa ilmestyä kuun lopulla.

  Best Coast: Crazy For You LP Stream by brilliantlydifferent

P.S. Ois kiva, jos se Converse-kappale, All Summer ois jotenkin löytänyt tiensä levylle, vaikka ekstroihin.

MillionYoung

Jos pitkästä aikaa kirjoittelisi ns. kunnolla artistista eikä vaan intoilisi omiaan.

Floridalainen Mike Diaz nimittäin tekee jotain aivan muuta kuin eilinen The Walkmen. Diazin MillionYoung -nimellä säveltämät chillwave -kappaleet herättivät jo aiemmin melkoisen tykkäilyn meikäläisessä. Chillwave alkaa maistua hieman puurolta jo -sanana, ei välttämättä genrenä. Helppoahan musaa on kutsua chillwaveksi, kun ei oikein muutakaan keksi - ja samalla ei sano oikeastaan yhtään mitään.

MillionYoung kelpaa kyllä minun mielessäni ihan oikeasti chillwave-artistiksi, mutta se on aivan toissijainen seikka. Diazin biitit, kitaroinnit, synanoinnit ja laulut kuulostavat juuri oikeassa määrin hieman halvoilta ja tosi kivoilta. Kaikki tämä samanaikaisesti.

Pakko on jatkaa tykkäilyä nyt, kun ensin kuultiin MillionYoungin tekemä koveri noin sata vuotta sitten eläneen ranskalaissäveltäjä Erik Satien Gymnopedie 1:stä. MillionYoungin versio tuo elävällä tavalla mieleen Ranskan Rivieran, Côte d'Azurin, ja ranskahousen kulta-ajat. Kiva pianosävellys tuo alkuperäinenkin, hyvin rauhaisaa.

...ja juuri äsken kuuntelin MillionYoungin ihkauutukaisen kappaleen, Desperate Measures. Halpa biitti, kivat kitaroinnit ja kaikuisat vokaalit tekevät MillionYoungista parasta juuri nyt tällä kappaleella.

Koska mä olen ilmaisten latausten fani, suosittelen pientä hiirinäppäryyttä MillionYoungin sivuille ja lataamaan sieltä Sunndreamm EPn. Siltä löytyy kesää ja mm. aiemminkin täällä kuultu Hammock -kappale, yksi MillionYoung -suosikeista. Suosittelen siis.

The Walkmen

Nä on taas näitä bändejä.

Onkohan kellään muulla koskaan sellasta fiilistä, että jokin asia olisi nimen perusteella tuttu? Kun asiaan keskittyy hitusenkin enemmän, tajuaa että se asia/esine/ihminen on korkeintaan pyörähtänyt sivulauseessa tai otsikossa - ja mikä tärkeintä jossain yhteydessä, jossa se ei voisi vähempää kiinnostaa. Monen bändin kohdalla koen tällaisia melkein dejá vu -muistamisia.

Amerikkalaisbändi The Walkmen on varsinkin näitä mukatuttavuuksia. Mut sithä mää tajusi! The O.C., eli oosee, tuo kaikkien entisten teinien henkireikä ja Twilight-tweenien esi-emä, kokosi useampia levyllisiä ns. indie ja ns. ug-musaa, ei ugh-musaa, (Tosin mitä sekin olis? Sopis varmaan indiaaniklubille) jaksoihin ja ihan levyiksi asti. Siellähän se Walkmenkin pajautteli menemään. Kappaleena tuolloin Little House of Savages. (The O.C. vol. 2 löytyy, Spotifyn mukaan).

Sittemmin taisin jonkin kerran haistellakin tuotantoa, mut eihän se auennut. Siksi ihmettelenkin, miksi eilen (?) tartuin uuteen Walkmen-kappaleeseen, kun aiempikaan ei oikein innostanut. Silti mulla on koko ajan ollu sellanen(kin) fiilis, että "hei, eiks toi Walkmen ollu aika jees". Siis mitä mieltä en oikeestaan missään vaiheessa ole ollut. No mut, nyt kuullut pari kappaletta syyskuun puolessa välissä ilmestyvältä Lisbon-nimiseltä levyltä ovat olleet jees. Varsinkin Stranded. Tosi jees. Kesti mehustua kunnolla korviin tämä, mutta toimii.

Tässä myös Blue As Your Blood uudelta levyltä:

Cassian & remix

Cassian ja remixaaminen sopivat yhteen kuin karjalanpiiraat ja munavoi. Olispa mulla nyt karjalanpiiraita ja munavoita. Tämän innostuksen on saanut aikaan, tiätty, Two Door Cinema Clubin What You Know'sta tehty hiano remiiiks (vähän niin kuin ne "aidot" Roleksit). Ja samat sanat Flight Facilitiesin Crave You -kappaleelle.

Aussikäsissä syntyneet remixit toimivat myös Bag Raidersin Shooting Star -kappaleelle. Aika funkdiscoilua nämä kaikki eikä siinä vielä kaikki. Täällä jo kertaalleen nähty Friday Night itse Cassianilta sopii kirsikaksi kakun päälle funnnnk för fredagen -iltamiin, mitä ne ikinä sitten ovatkaan. Se taitaa lopulta olla kuitenkin paras näistä kappaleista.

JAJAJAJJAAJA! Ostin liput Tallest Man On Earthin loppuvuotiselle Helsingin keikalle. Voiko hieno keikkavuosi saada enää hienompaa päätöstä! Nährää siäl! Tsekkaa yksityiskohdat keikasta täällä.

Festarin jälkeen

Uskomaton paahtuminen, alhaiset odotukset ja ennen kaikkea riskitön bändien kiinnittäminen saattoivat vähän huomaamatta painaa mieltä juhlavuotis-Ruissia odotellessa. Kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin.

Eilisen aikana pää tuntui pehmenevän auringon ja alkoholijuomien yhteisvaikutuksesta. Ruissi on siitä mukava, että sinne voi huoletta pyörähtää pyörällä näin. Ainakin turkulaisena. Pyörä parkkiin, pieni aloittelu porttien tuntumassa ja jonkinlaiseksi villiksi kortiksi nostettu Vesa-Matti Loirin keikka teltassa: nämä asiat summaavat aika hyvin meidän ensimmäiset tuntimme. Lukitsimme pyörämme yhteen, jaoimme siiderit ja naurut. Joskus elämä vaan on niin kivaa.

Oli Veskusta mitä mieltä tahansa, eilisen kiistaton kuningas ja todellinen artiste oli tämä koko kansan suosikki. Tuntuu oudolta hehkuttaa Veskun keikkaa eilisen yhtenä parhaimmista, mutta sitä se oli. Liikuttumisen ja hurmion ääripäissä heilunut keikka oli alusta asti yleisön ja taiteilijan välinen rakkaustarina. Suhteellisen vähän Loirin uudempaa, akustista ja tunnelmallista tulkintaa kuunnelleena koin yllätyksen: siinä missä levyillä hienovaraisiksi country-folk kappaleiksi kääntyneet suomipop-kipaleet muuttuivat Loirin mahtavan äänen ja bändin käsissä livenä suurenmoisiksi aarioiksi. Varsinkin mahtipontiseksi kertsissä kasvanut Olkinainen, toisen suuren suomalaisen mieliin palauttanut Rakkauden ammattilainen ja kujeilevan leikkisä Meitä odotellaan mullan alla toimivat älyttömän hyvin. Silminnähden liikuttunut Loiri tuntui arvostavan rock-festivaalin yleisön vastaanottoa. Saattaa mennä ylihehkutukseksi, mutta olen todella otettu, että olin osa tuota keikkaa. Iso peukku. (Ainoa asia, joka jäi mielissämme puuttumaan, oli Spotify-suosikki Hyvää puuta. Taisi sitä kaivata joku muukin, kun herra niin kuuluvasti asian ilmaisi keikan aikana.)

Pikaisen festivaalialuekatsauksen ja juomatauon jälkeen Ame ja minä marssimme varttia lähtölaukausta ennen Bellesebuilemaan. Niinkin myöhään pääsi vielä melko eteen nauttimaan skottibändin musiikista. Mä oon siitä vähän tylsimys, että haluun tietää bändin tuotantoa, ennen kuin menen keikalle. Tällä keikalla korkeintaan kolmanneksen kappaleista tunnistaneena oli ilo huomata, ettei tietämättömyys välttis haitannut. Belle & Sebastian tarjosi hienon keikan, mutta jäi mietityttämään, saiko bändi keikallaan muitakin intoihin, kuin suurfanit?

Belle & Sebastianista hyvillä mielin lähtenyt siinä vaiheessa duomme tsekkasi valitettavan pikaisesti Midlaken ja Regina Spektorin. Midlake jäi omalta osin lähinnä mielenkiintoisen asteelle, mutta muutamien suusta on kuultu jo ylistystä sillekin keikalle. (Näkyipä siellä Anna Puukin. Ja blogituttuja) Spektorin seurasta saimme nauttia valitettavan vähän, sillä Florence oli nähtävä kokonaan.

Jos oli Vesku kuningas, oli kalpea ja tulitukkainen Florence kuningatar. Eräs seurueemme vieressä pönöttänyt mieshenkilö arvosteli keikan sekunnissa seuraavasti "aika apaattist' mut iha ok". Haha. Tottakai mä olin kuullut juttua Florencen älyttömän hienoista keikoista, mut en silti ikinä odottanut eilisen kaltaista tykitystä. Sillä neidillä riittää palkeita. Keikan aikana alkoi tuntua, että levy tuntuu lähinnä kahlinneen Florencen raakaa ja puhdasta voimaa. Ja kun Florence sympaattisena pyysi hyppimään, me hypimme. Rumpalina, kapellimestarina ja laulajana esiintyneen Florencen eleissä oli voimaa ja herkkyyttä samaan aikaan. Kappaleet toimivat erittäin hyvin livenä. Paremmin kuin levyllä. Levy ei ole ihan hirveästi toiminut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta tuolla pamahti. Kenties Ruissin paras keikka. You've Got The Love. Todella.

Ja ai niin. Keikan aikana Lammi kysyi multa (piruillen) "mitä sä aiot kirjoittaa tästä keikasta sun blogiis?!". Vastasin tähän tulevaa itseäni lainaten että "keikalla parasta oli tyttöystäväni pikkusisko". Yleisön joukossa Lammi suoriutui aivan parhaiten. Hän ja siskonsa Ame taisivat saada jopa meidät muut suurempaan liekkiin. "Verhot auki", totesi tämä festarineiti vetäessään otsatukkansa sivuille.

-------
Nyt levylautasella:
Bombay Bicycle Club - Flaws
Tired Pony - The Place We Ran From

Ruissikuvia + videoita + hieno yhteistyö

Tänään varmaan aika moni turkulaislukija(kin) suuntaa kansallispuistoon - lähinnä varmaan koska tekee niin joka vuosi. Mut voi poimia kuleksimasta sunnuntaina, joten en nyt aio mitään turhia tässä lätistä mitä kannattaa tsekata. Jokainen varmaan tietää itekin, mitä siellä odottaa. Sen sijaan voisi (omien) kuvien myötä muistella vähän viime Ruissia. Mm. Glasvegas oli parasta ikinä.

Tän vuotisesta Ruisrockista pitää mainita, että lukuisista (jopa vuotuisista) yrityksistä huolimatta Belle & Sebastian ei saa minua ymmärtämään saavuttamaansa fanaattista fanijoukkoa. Ei huonoa musiikkia, mut itse en vaan pääse sisälle niin hyvin. Tylsää.

Jajajajaja. Olisi mulla muutama videokin tarjolla, ja yksi hieno yhteistyökappale. Kaksi niistä aika itsestäänselviä puheenaiheita tosin. Ekana se vähiten itsestäänselvyys.

The Pass -nimisen synapopporukan EP ilmestyi tuossa taannoin. Nyt passionpitähtävä bändi sai Treatment of the Sun -kappaleelle videonkin (via PMA). Kipalekin kuulostaa heti kivemmalta, kun video kolahtaa. Herkkua joka aistille.

Niin ja niin. Muistanette Brandon Flowers -postaukset? Crossfirelle on nimittäin myös saatu video. Ninja- Charlize Theron pelastaa Brandonin pahisninjoilta. Eeppistä. Kyseessä ei kuitenkaan ole Ginger Ninja, joka valloittaa Ruissia tänään.

Ja vihoviimeinen topikki tänään. Best Coast, Kid Cudi ja Vampire Weekendin Rostam Batmanglij tekivät yhdessä kappaleen Conversen toimeksiannosta. All Summer -kappale toimii mulle ainakin älyhyvin. Mä taidan toisaalta tykätä kaikesta, mihin Beth "Best Coast" Cosentino koskee.

Suihkukappaleet

Mä olen niitä ihmisiä, jotka katsovat asiakseen purkaa laulamispatoutumiaan suihkussa. Naapurit varmaan tietävätkin jo. Suihkussalaulajat ovat siitä hassuja, etteivät ajattele kenenkään kuulevan kiekumistaan. Se suihkun suhina häiritsee lähinnä omaa kuuloa, mikä tietysti luo suihkuttelijalle otollisen ympäristön - paremmin tunnettu myös illuusiona. Toisaalta, jos kokee ettei ääni kestä päivänvaloa, on suihku aika harmiton paikka laulamiseen. Kuvitelkaapa tilanne, jossa suihkussalaulajat jalkautuisivat kaduille, ohjelmatoimistoihin ja televisioon (vaikkapa Tartu biisikärpäseen ynnä muihin). Kestämätöntä?

Muutaman viime päivän aikana lattiakaivo ja minä olemme jakaneet hetkiä mm. seuraavien kappaleiden myötä - tänäänkään mun ääni ei riittänyt seuraaviin kappaleisiin. Jonkinlainen suihkussalaulamisen TOP-lista seuraa nyt siis.

Nyt levylautasella: Mystery Jets - Serotonin

Kesäsoittis

Oma blogikesäsoittolista viipyy sen verran, että alan epäillä sen valmistumista. Siihen asti, kunnes joskus päädyn viimeistelemään viimeisen päälle olevat kesätahdit soittolistaksi asti, kannattaa suunnata Stereogumin sivustolle lataamaan äärimmäisen toimiva ja loistava soittolista kesää varten. Nimikin on sangen osuva: Cruel Summer. Ja lataus on tietysti laillinen ja ilmainen. Kyllä kelpaa paistatella kesää.

Kahdessa osassa vapaasti ladattavaksi laitettu soittolista sisältää hienoutta suosikeista (mm. täälläkin nähdyt DOM, Best Coast, Cults), tuttuihin (esim. Sleigh Bells, CEO, Chromeo, HEALTH) ja suhteellisen paljon lisäpaneutumista vaativiin (mm. Restless People, Buke & Gass). Vaikka mukana on muutama ei-niin-uppoava musiikkipala, on kokonaisuus suhteellisen moitteeton. Lataa soittolista tästä. Alta löytyy muutama maistiainen ja biisilista.

DOM:

Restless People:

Baths:

Mahtavat kesätamppaukset ovat siis tiedossa näiden musiikkien myötä! Tässä osien 1 ja 2 biisilistat:

Cruel Summer: Volume One
01 DOM – “Living In America”
02 Cloud Nothings – “Didn’t You”
03 Restless People – “Days Of Our Lives”
04 Lemonade – “Lifted (Le Chev Remix)”
05 Japandroids – “Younger Us”
06 Sleigh Bells – “Tell ‘Em”
07 Toro Y Moi – “Leave Everywhere”
08 Cults – “Go Outside”
09 ceo – “Come With Me”
10 BRAHMS – “Brought It Out”
11 Buke & Gass – “Medulla Oblongata”
12 The Acorn – “No Ghost”

Cruel Summer: Volume 2
13 HEALTH – “USA Boys”
14 Dominique Young Unique – “Show My Ass”
15 Chromeo – “Don’t Turn The Lights On”
16 Javelin – “Oh! Centra”
17 Robyn – “Dancing On My Own (Buraka Son Sistema Remix)”
18 Best Coast – “Boyfriend”
19 Blonde Redhead – “Here Sometimes”
20 Male Bonding – “Franklin”
21 Mr. Dream – “Scarred For Life”
22 Twin Sister – “All Around And Away We Go”
23 Washed Out (Feat. Caroline Polachek) – “You And I”
24 MNDR – “I Go Away”
25 Baths – “Hall”
26 Magic Kids – “Summer”
27 ARP – “Summer Girl”

Kid Adrift - Oxytocin

Elektroilua. Kid Adriftin synkähköä biittiä tarjoillaan tänään. Oxytocin EP ilmestyy viikon päästä maanantaina ja samannimiselle kappaleelle on ohjattu kelpo videokin.

Skottiartisti Iain Campbellin projekti on jo kasvanut bändiksi asti. Pienen maailmanvalloituksen briteissä 'piireissä' jo tehnyt Kid Adrift esittelee Static -kappaleella hieman erilaista puolta itsestään (myöskin EP:ltä löytyvä kappale). Dubstep -meininkiäkin löytyy tästä.

 Kid Adrift - Static by WorkItMedia

Löytyypä Kid Adriftiltä vielä toimiva Wolf Gang -remixailukin:

Trophy Wife

Olen ennenkin valitellut googlaamista + bändien nimiä. Tätä olisi pitänyt kysellä jo paljon aiemmin, mutta onko nimen googlaamisvaikeus suorassa suhteessa sen hauskuuteen? Mun mielestä ei. Mutta mäpä en soitakaan bändissä, jolla on hassu nimi. Voipi olla, että bändit haluavat näin asettua poikkiteloin nykymusiikkibloggailumeiningin kanssa tekemällä tiedon kaivamisen erityisen hankalaksi. No jaa, haitanneeko tuo.

"trophy+wife" -> haku -> kuvia vanhoista paarmoista ja vaaleista nuorikkokullankaivajista. Pienen huvin moinen sai aikaseksi, mutta sitten oli aika imeä hymyä, sillä oikeasti halusin tietää Trophy Wife -nimisestä bändistä enemmän. Tässä vähän tuloksia: bändejä on useita tuolla nimellä, mutta se, josta itse olin kiinnostunut, on Oxfordista, joka soittelee mukavaa indiediscoilua hieman Foalsin hengessä.

Trophy Wife kirvoitti valtavan mielenkiinnon jo aiemmin, mutta silloin hakuammunta tuotti vielä vähemmän tuloksia kuin tänään. TW:n soundi on jotenkin kivan pehmeää verrattuna Foalsiin. Luin Yanniksenkin kuuntelevan Trophy Wifeä. Siitä on hyvä jatkaa. Microlite on aivan omia suosikkeja tällä hetkellä.

 Trophy Wife - Microlite by NotManyExperts

Eikä Take This Night ole huono sekään. Näiden kappaleiden voimalla kesä ei tunnu ehkä ihan niin lyhyeltä. Voisiko heinäkuuta paremmin aloittaa?

 Trophy Wife - Take This Night by 1FTP