14.9.2010

Megafaun, ei ku: NEIL YOUNG!

Vähempikin trafiikki johtaisi sokerihumalaan, hyperventilaatioon ja skitsoiluun. Tänään ilmestyy The Walkmenin uusi albumi, Lisbon, josta olin jo väsäämässä jonkinlaista reportaasia. Toisaalta warpaint vilautteli lokakuussa ilmestyvältä albumiltaan uutta. No, näistä huolimatta olin jo päätymässä Megafauniin, KUNNES.

Luin sitten, että Neil Young oli uudelta Le Noise -albumiltaan heittänyt ensimmäiset virallisemmat setit ilmoille, videon kera. Neil Youngista on oikeastaan vasta viime vuosina tullut tärkeä artisti itselleni, kiitos ystävien valistuksen tietysti. Uudemmat neilyoungit herättävät ennen kuuntelua aina vähän puolittaista hirvitystä, mitäköhän mahtaa tulla vastaan -asenteella. Silti NY:n tuotokset ovat aina tapaus.

Nyt Stereogumin premierenä kuultu Angry World on yksinkertaisuudessaan hienoa Youngia: pelkistetyn rouhiva kitara ja laulu (ja taustahälyä).



Pohjoiscarolinalaisesta folkrocktriosta, Megafaunista, olin ehtinyt jo alkaa kirjoittaa. Ja olisihan suorastaan kohtuutonta sivuuttaa niinkin hienon trion suoritukset. Minialbumin tänään julkaiseva Megafaun levytti tien päällä ollessaan 34-minuuttisen kappaleita. Heretofore -nimeä kantavalta lätyltä on mm. Volunteers. Iloa Megafaunista saavat varmasti The Avett Brothersin ja Bon Iverin fanit, esimerkiksi.



Uudelta lätyltä löytyy myös Megafauniksi yllättävän letkeä Carolina Days. Tsekkaa livenä:

2 kommenttia:

  1. Katosblogissakin ilahduttiin uudesta Youngista. Tämän perusteella Le Noiseen uskaltaa suhtautua selkeästi levollisemmin.

    VastaaPoista
  2. Jotenkin samoissa aatoksissa. Saattais olla mielenkiintoisimpia Youngin julkaisuja aikoihin.

    VastaaPoista