Sufjan Stevens - The Age of Adz

Pitkästä aikaa tuntui, että oli tehtävä paluu itselle tärkeiden uusien julkaisujen maailman ja yritettävä skarpata jonkinlainen levyarvostelu.

Sufjan Stevens kuiskaavine vokaaleinen ja banjoineen oli maltillisen oloinen michiganilaispoika, kun fanitus omalla kohdalla alkoi.

Seven Swansin ja Michiganin jälkeen laulaja-lauluntekijä Stevens tuntui kokeneen henkilökohtaisen renenssassin, jonka lopputulos Illinois oli. Sen käsittämiseen meni itseltäkin aikanaan monta hetkeä. Kaikki edellä mainituista levyistä ovat silti suosikkeja, joiden yhdistävä tekijä on Stevens ja joilta löytyy vielä enemmän yksittäisiä parhaita hetkiä.

Monessa yhteydessä pitkin multi-instrumentalistina tunnetun Stevensin uraa tätä on juhlittu nerokkaana musiikkimiehenä, joka on paitsi säveltäjänä ja sovittajana vertaansa vailla myös hieno tarinankertoja. Toisaalta samaan hengenvetoon on kuiskittu hengellisistä teemoista sanoituksissa ja pohdittu tämän uran jatkoa. Tänä kesänä kaikki kysymykset avattiin uudelleen, kun Stevens yllättäen julkaisi All Delighted People eepeen ja heti perään tuli tieto uudesta albumista. The Age of Adz nimittäin julkaistaan lokakuun 12., mutta on nyt jo tarjolla ennakkotilaajille latauksena sekä NPR:n kuuntelupisteessä. Tavaksi muodostunut ennakkotsekkailu palasi kesälomaltaan tähänkin blogiin siis.

                                                 (Kuva: Joe Lencioni/Wikipedia Commons)

Kyynisimmät julistivat ensin julkaistun eepeen olleen varmistelua Stevensiltä, joka näiden mukaan halusi tyydyttää vanhemman tuotannon ystävät, koska The Age of Adz tulisi olemaan varsin elektroninen ilmaisultaan. Niin ja näin, miten asiaa haluaa ajatella. EP on hyvä enkä aio valittaa. Uuden levyn mielipiteeseen moinen ei vaikuta. Höpöjuttuja.

Odotukset The Age of Adzia kohtaan ovat valtaisat, vaikka tiedän, ettei se millään voi yltää edeltäjiinsä. Levy alkaa kuitenkin lupaavasti kauniilla näppäilykappaleella Futile Devices, ikään kuin vertailukohtana aiempaan tuotantoon: siltana siitä vanhasta Sufjanista (jota monet pitävät sinä ainoana oikeana) uuteen. Tämä "uusi" Sufjan lävähtääkin naamalle ennakkoon kuullun Too Muchin myötä. Kappale saattaa sisältää henkilökohtaisia tunnustuksia rakkauden kaipuuseen, mutta onpa kappaleen aloittavilla sanoilla muitakin viittauksia kenties. Esimerkiksi fanien suuntaan: "If I was a different man..."

Too Muchin jälkeen jatketaan liki kahdeksanminuuttisella nimikkokappaleella, joka tuo pöydälle runsaan, rikkaan yhdistelmän Stevensin elektronisempaa luomista Illinois'lta tuttujen orkesterisovitusten kera. Myös I Walked maistuu allekirjoittaneelle, ja levynkuuntelu etenee tähän mennessä turhankin kivuttomasti. I Walked tuntuu saaneen monen bloggaajan värikynän viuhumaan, sen verran erikoisia juttuja sai lukea tämän kappaleen myötä alunperin. Elektrohörhöilyn taustalla kulkee lopulta kuitenkin varsin perussointukulku.

Muutama kappale myöhemmin on jatkettu samalla tavalla muoto hukassa kuin paikoin Illinois'lla. Sitten seuraa taas levynhuippuhetkiä. Vesuvius taitaa tällä hetkellä (levyn) lempikappaleitani: alkaa tuntua, ettei ole väliä millä tai miten Stevens näitä kappaleita tekee, kun jälki on moista.

Levyn päättää vaatimattomasti 25-minuuttinen spektaakkeli Impossible Soul, jossa kuullaan Sufjan + autotune -yhdistelmä (!). Viimeistä edellisellä I Want To Be Well -kappaleella taisikin kaikki muu jo ollakin. Lievätkö kummatkin kappaleet viittauksia Stevensin huhuttuihin luomisongelmiin, kun miehellä puhuttiin olevan takki tyhjä musiikin tekemisen suhteen. Muutenkin tunnun tulkitsevan viittauksia sanoituksissa miehen omaan tekemiseen: "Follow your heart" ja "I'm insecure now". Spekulointia.

The Age of Adz on nyt kuunneltu. Ajatuksia kootessa käy mielessä, että koko klassinen audiovisuaalisprojekti The BQE on saattanut vaikuttaa vielä tätäkin levyä tehdessä Stevensiin. Muutamat kappaleet eivät vain osu omalle kohdalle. Silti levystä jää positiivinen olo. Vaikka tuntuu, kuten monen muun tämän vuoden uutuuden kohdalla ettei se ole artistin paras levy, on usko vankka tämän levyn kasvamiseen. "Vaikka" 2.0: muutamasta nihkeilystä huolimatta The Age of Adz lasketaan ainakin tässä blogissa onnistumiseksi.

Pitkäsoitto alkaa ja loppuu Sufjan Stevensin kitaroinnin ja laulun myötä. Jos se ei ole hyvä merkki, niin en tiedä mikä on. Pienenä plussana myös todettakoon, jos et pysty nielemään Stevensin uutta ilmaisua, kuuntele alku- ja loppusekunnit luodaksesi illuusion, ettei mies mihinkään ole muuttunut.

Sufjan Stevens on minulle kyllä älyttömän tärkeä artisti. Luomiskykyinen ja avoin artisti on aina suuren ilon ja mielihyvän lähde. Toivottavasti levyttäminen jatkuu.