7.12.2010

BBC valitsee soundejaan ensi vuodelle

BrittiYLE valitsee tunnetusti oman tulevaisuuden tusinansa vuosittain, eli lupaavimmat uudet artistit. Yli 160 paikallista vaikuttajaa pääsee sanomaan sanottavansa. Aiempia listojen ykkösiä ovat mm. Adele (2008), Little Boots (2009), Ellie Goulding (2010). Ensi vuoden ehdokkaiden määrä on nyt karsittu 15:een, ja kärkiviisikko julkistetaan tammikuussa.

Tässä se 15:n joukko, josta kärkinimi vuodelle 2011 valitaan:




Sikäli on mielenkiintoista nähdä tämä lista ja tietysti miettiä kuinka ensi vuotta se oikeastaan onkaan. Tietysti tarkoitus onkin ennakoida, kuka puhkeaa kukkaan ensi vuonna - ei kertoa ensi kertaa artistin läsnäolosta.

Sikäli mieltä lämmittää, että täällä blogin puolella on tullut kirjoiteltua useampaan otteeseen The Naked and Famousista, The Vaccinesista, Warpaintistä ja Yuckista. Sekä muuten seurailtua Esben and the Witchiä, Jai Paulia, James Blakea ja kumppaneita. Listassa oli myös ei-niin-tuttuja kuten Wretch 32 ja Nero.

Jos pitäisi arvailla, veikkaisin kärkikolmikoksi James Blaken, The Vaccinesin ja (jokerivalintana) Gorillazin kanssa häärineen Daleyn. Eri asia on sitten, kuinka todennäköisesti nuo bändit breikkaavat. Tai kuinka merkityksellinen ja -tön tämä lista lopulta on.

Olisikin kiintoisaa saada kommenttiboksiin lukijoiden arvioita, kuka on listan vahvin ja kuka listalta puuttuu. Kommentoikaa. Alla muutama täällä jakamaton kappale listan tyypeiltä.





6 kommenttia:

  1. En nyt tiedä ketään varteenotettavaa tyyppiä, joka listan ulkopuolelle olisi jäänyt, mutta veikkaisin voittajaksi James Blakea. Dubstep sen kuin vaan kasvattaa suosiotaan ja Blakella on aika omaperäinen soundi.

    Warpaint ja Yuck varmaan myös ovat aika isoja suosikkeja, kun molemmilla on aika hemmetin kova NME-hype jo alla.

    VastaaPoista
  2. Oho. Jai Paulin listalle pääsy tuli melko yllätyksenä. En oo kuullut hänestä mitään sen BTSTU biisin jälkeen.

    Oma suosikki Esben & the Witch kuitenkin listalle päässyt ja jatkankin kyseisen kolmikon hypettämistä niin kauan kuin vaaditaan.

    Syystä tai toisesta olisin odottanut/halunnut Forest Swordsin pääsyä listalle, mutta James Blake sopii siihen myös erittäin hyvin.

    VastaaPoista
  3. Anna Calvi saa luvan voittaa, koska sen debyytti on kovempi tuotos kuin yksikään viimeisen kahden vuoden ehdokaslistalla olleen bändin tai artistin tekele. Calvi pyyhkii sekä äänellään että yleisasenteellaan lattiaa Ellie Gouldingin, Florencen, Little Bootsin, La Rouxin ja Marinan yhteenlasketulla summalla ihan kevyesti. Saa PJ Harvey tehdä aika helvetin kovan levyn, jos meinaa Calvin debyytin nokittaa. Katelkaa vaikka tästä: http://www.youtube.com/watch?v=SxDmCTV0YrY

    James Blake toivottavasti ei pärjää, koska se olis taas yksi pallo lisää Pitchforkin tyhjän hypen pussiin.

    VastaaPoista
  4. Lauri: Ihan totta, Warpaintilla on varmaan myös omat saumansa - mut toisaalta se tuntuu jos turhan selkeeltä nimeltä? Toi James Blake -vyörykin on ollut aikalailla havaittavissa joka paikassa.

    Andygoes: Jai Paul itsellekin aika shokki, BTSTU:n jälkeen on tosiaan ollut aika hiljasta. Kai noi tietää paremmin :D Esben and the Witch oli toisaalta myös yllätys.

    Oskari: Propsit Anna Calvin kannattamisesta. Ei mikään itsestäänselvin vaihtoehto. En oo itekään hirveesti kuullu Calvilta. Blaken pärjääminen taasen on aika sama. Veikkaan et aika moni ei toivo Vaccinesinkaan pärjäävän, kun ovat moisia hypekunkkuja olleet - vaikka vastuun hypesta ovatkin median niskoille sälyttäneet.

    Kyllä mua vähän hirvittää tuon Jessie J:nkin läsnäolo tuolla listalla.

    VastaaPoista
  5. Kyllä mä oisin ihmetelly Florrienkin läsnäoloa tolla listalla. Oisko vähän liikaa yhtäläisyyksiä Ellieen?

    VastaaPoista