27.7.2011

Siinai - eli miten jäärä ohittaa kaiken hyvän

Nyt pitäisi ihan oikeasti olla ylpeä siitä, miten hienoa soundia suomalaiset saavat aikaan. Itsellä sen arvostamiseen meni vähän turhan kauan aikaa. Sanotaan nyt heti, että Siinain Olympic Games kuulostaa aivan valtavan hyvältä levyltä - se siis ilmestyi eilen.


Viime vuoden puolella livahti korviini tieto, että Zebra & Snaken ja Joensuu 1685:n pojilla oli uusi projekti, Siinai. Äänijännitteestäkin oli saatu mukaan bändiin. En jostain syystä kiinnostunut saati innostunut, vaikka erillään nuo bändit ovatkin tuttuja. Noh, muistaakseni ainakin Jouni ja Antti hehkuttivat bändiä. Ei vieläkään mitään sykähdystä osallani.

Aikaa kului taas hieman, bändi signattiin Splendourille, kevään vaihtuessa kesäksi ja albumijulkaisu-uutisten lähentyessä yksi jos toinenkin taho alkoi siirtyä Siinain jalustallenostajaksi. Ei vieläkään mitään. Kaupan päälle vielä Hesarin valinta lupaavimmaksi suomalaisyhtyeeksi. Ehkä mä sit tsekkaan. Nyt lähinnä ärsyttää, et miten oon kuunnellu tätä vasta nyt. Seuraavan kerran kun skippaan jotain näin hienoa, pidän kaikkia bloggaajia yms hehkuttajia vastuussa.

Olkoon tämä tarina opetuksena, että jos ei suostu edes antamaan mahdollisuutta, menettää varmasti jotain hienoa. Genrenä Siinailla krautrock/postrock/tjsp. Olympic Gamesin voit kuunnella niin Spotifyssä kuin soundcloudissakin.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kävi ihan sama, eli vasta Hesarin jutun jälkeen jaksoin viimein perehtyä koko bändiin. Joensuussa alkoi pitkän päälle ärsyttämään "uskislyriikat" ja Z&S:een meni maku rumpalin liityttyä live-kokoonpanoon. Äänijännitettä jopa inhosin jossain vaiheessa. Ehkä tästä syystä karsastin Siinaita aluksi. Mutta ehkä hyvä niin, materiaali toimii mun mielestä nimenomaan levykokonaisuutena tosi hyvin - jos ois kuullu aikasemmin useampia yksittäisiä biisejä ne ehkä erottuis liikaa. Kiva pitkästä aikaa fiilistellä kokonaista levyä. Viime aikoina tullut liikaa tullut kuunneltua yksittäisistä biiseistä tehtyjä listoja.

    VastaaPoista
  3. Saattaa olla pointtia tuossa, Olympic Games on nimenomaan kokonaisuuslevy nimittäin mun mielestä kans. Pitäis todellakin palata ihan oikeasti levyjen pariin. Keskittyä siihen kuunteluhetkeen enemmän.

    VastaaPoista