29.12.2011

Alkuvuoden albumit + soittis 2011

Joulutauolta hei. Musiikillisesti kerrottavaa ei ole kovin paljon enää tälle vuodelle. Ensi vuodesta muutama sana hieman alempana.

Joku saattaa muistaa, että viime vuonna näihin aikoihin laitoin jakoon vuoden Spotify-soittiksen, johon olin kerännyt noin yhden kappaleen / artisti, jotka olivat sinä vuonna julkaisseet jotain. Mitään kovin tiukkaa seulaa tuohon listaan ei ollut, sen oli tarkoitus vain toimia nimilistana niistä artisteista, jotka eivät blogiin asti päätyneet tai jotka olivat menneet ohi.

Pistin tämänvuotisen listan jo kesällä jakoon, mutta laitetaan sama nyt uudestaan tähän - se kun on päivittynyt suhteellisen tiheään tahtiin. Ensi vuonna taidan kyllä muokata tuon soittolistan käyttökelpoisemmaksi, kuten suositeltavia artisteja, levyjä tai kappaleita -muotoon. Joten tässä soittis 2011. Tuolta sivupalkista se löytyy myös, niin kuin muutkin soittolistat.


Mulla on ollut myös tapana katsella tulevaan, koska musiikkia riittää kulutettavaksi niin paljon kuin rahkeita riittää. 2012 ei taida olla poikkeus. Mm. Stereogumilta ja Consequence of Soundilta löytyy jo kelpo albumijulkaisukalenteria alkuvuodelle '12. Mun mielestä mielenkiintoisimpia seuraavassa (valitsin noista kalentereista lemppareita ja lisäilin sellaisia joita niistä ei välttämättä löytynyt):

tammikuu:
Leonard Cohen, Lana del Rey, Beth Jeans Houghton, Chairlift, Matthew Dear

helmikuu:
Burning Hearts, Shearwater, Damien Jurado, Perfume Genius, We Have Band, Sharon Van Etten

maaliskuu:
Michael Kiwanuka, The Shins, Bowerbirds, Lissy Trullie, Andrew Bird


muita huhuttuja, enemmän tai vähemmän varmistuneita: Yeasayer, High Highs, Husky Rescue, The xx, Grizzly Bear, Dirty Projectors, The Avalanches, Lucy Rose yms.

Unohdin myös, taas, ah-niin-merkityksettömät blogisynttärit. Vaikea uskoa, että tätäkin on jaksanut suoltaa jo yli kaksi vuotta. Sinänsä lyhyen aikaa toiminut blogi alkaa olla jo aikuisiässä, ainakin jos vertaan muihin, sillä aika moni musablogi väsähtää jo alkukuukausina.

Kiitokset kaikille lukijoille, kommentoijille, heittaajille, ylistäjille, välinpitämättömille, mutta etenkin kaikille kivoille ihmisille jotka jaksavat innostua 'uudesta' musiikista. Ja kiitos kaikille, jotka ovat ottaneet yhteyttä yhteistyön tai muun sellaisen merkeissä. Uutta kohti vanhalta pohjalta '12. Aaww-yyeaah.

Lomaillessa oon fiilistellyt mm. R.E.M.iä.

5 kommenttia:

  1. luvassa monta hyvää. itte odottelen paljon myös pariisin kevään uutta kaikki on satua -albumia!

    VastaaPoista
  2. Ai sellanenkin on tulossa? Mielenkiintoista. Muistaakseni suomalainen Kevin myös julkaisee keväällä uutta.

    VastaaPoista
  3. kai oot jo kuullut paljon radiosoittoa saaneen Saaren? sen perusteella uskon, että Kaikki on satua vetää jalkani alta.

    VastaaPoista
  4. Vähän myöhässä, mutta anyway - onnea 2-vuotiaalle!

    Ja hyviä levyjähän tossa, ite odottelen kovasti myös mm. Memoryhousea, Dry The Riveriä, Big Wave Ridersia ja Delay Treesia ja Glasvegasia ja Garbagea ja....

    VastaaPoista
  5. Salla: Enpä oo, en oikein kuuntele radiota :)

    June: Kiitos! On tuossakin listan lisäksi odotettavaa..:)

    VastaaPoista