1.11.2010

Levy kesästä ja nuoruudesta

Kuten pragmaattinen otsikointi jälleen viestii, kyse on kesäisen kivasta nuoruuden kiteyttävästä levystä. Jonka ostin tässä taannoin. Kesä ainakin on tarpeen, vaikkakin sitten sävelten muodossa, nyt kun illatkin pimenevät rivakammin.

M83:n Saturdays = Youth on päivän platta. Nimikin jo kertoo missä mennään. M83 tuli tutuksi aikoinaan kaverin suosituksen myötä, mutta saatan joskus olla huono suositusten kanssa ja kestää iäisyys napata kiinni siitä. Vaikka mulla olis se konkreettinen levy lainassakin. Silloin jostain syystä vielä epätodennäköisemmin annan sille sen ansaitseman huomion. Joskus kauan sitten M83 oli sellainen artisti.

Toki Anthony Gonzalezin proggis on sinällään tuttu ja aiempaakin - kuulemma varsin mainiota - tuotantoa tuli kuunneltua myös, mutta Saturdays = Youth oli hittejä lukuun ottamatta jäänyt harmillisen vieraaksi. Hankin sen kuitenkin (taas kerran) 8raidan alesta käypään hintaan kohtalaisen sokkona.

Oikeasti keskittyneenä tätä levyä nyt useamman viikon kuunnelleena voin mainostaa sitä varauksetta ihanan lapsekkaasti nuoruuden meiningit kiteyttävänä levynä. Äärimmäisen onnistunut alehankinta. Huippulevy!

Vaikka Kim & Jessie ja Graveyard Girl ovat tältä niitä biisejä, on Skin of the Night jotenkin äärimmäisen kiva kappale.



Puhumattakaan tietty We Own the Skystä.


_________________

Nyt levylautasella pyörii ambient/slowcore tunnelmointia. Her Name Is Calla - The Quiet Lamb. Jos rauhallinen, siis todella rauhallinen, hetki on tarpeen, suosittelen tämän kuuntelua.

2 kommenttia:

  1. Itsekin ostin tämän vähän aikaa sitten Stupidon aleista ja arkistojen kätköissä olikin postaus kyseisestä levystä loppusilausta vailla, mutta ehdit ensin. :D

    Vaikka tolla levyllä on tosi kovia yksittäisiä biisejä, niin kokonaisuutenakin koko levy kantaa loppuun asti tosi helposti. Tosi kova levy!

    Harmittaa, kun en tajunnut mennä UMFiin silloin, kun M83 siellä oli (tai no ylipäänsä, kun koko festari oli olemassa). :/ Lontoossakin olisi ollut mahdollisuus nähdä, mutta kaveri tuli kipeäksi, enkä viitsinyt yksin mennä.

    VastaaPoista
  2. Haha :D Aika spontaani aihevalinta itselle lopulta, vaikka levy onkin pyörinyt mielessä ja soittimessa varsin paljon viime aikoina.

    Vähän sama ton UMF:n kanssa, vaikka kovin kaverit pyyteli mukaan niin jotenkin nihkeilin koko konseptin kanssa..

    VastaaPoista